Avun pyytäminen on vaikeaa, vielä pahempaa on se kun kukaan ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

TÄMÄ:

"Se tunne, että "kukaan ei auta" on viime kädessä vain sitä, että ihminen ei rakasta itseään."

Asian ytimessä. Jos et usko, oma moka. On annettu ratkaisun avaimet eikä vain yritetty kantaa vettä kaivoon. 

No huh. Ymmärrän täysin pointin, mutta tuoko on mielestäsi se rakkauden viesti ja tyyli auttaa muitakin aiheessa?

Kun on lapsesta asti kokenut pelkkää pahaa, ei rakkautta, tuo on toso työlästä eikä voimat meinaa siihen riittää. Kai se oli vääränlainen se pieni ihminen kun meni syntymään eikä perhana itse pärjää. Yritetty tässä on koko elämä. Viimeiset vuodet parempaan päin. Yksin pitää pärjätä se on tullut selväksi. Olisin vaan kaivannut tukea. Se, että muilta sitiä ei saa on kyllä näyttänyt maailman pahuuden. Itse olen kasvanut kannatellen perhettäni jo lapsesta sa

Ymmärrän hyvin, että turhauttaa.

Avuntarvitsijoita on varmasti yhtä monenlaista kuin mahdollista auttajaa.

Osa tarvitsee "apua" jotta ei tarvitse itse tehdä mitään. Osa taas haluaisi apua, että voisi pärjätä itse.

Silloin se rakkauden sanoma on sitä, että tosiaan rakastaa itseään ensin, jotta voi mahdollisesti auttaa niitä muita, kun se on aitoa ja puhdasta välittämistä. Ei omista tarpeista nousevaa itsensä kohottamista kun "saa auttaa" ja nostaa itsensä jalustalle.

Tiedän myös, että kenelläkään ei ole aikaa tarpeeksi minun auttamiseen. En vain oikein pärjää yksinkään koska se itseviha on nikn voimakasta, että lamauttaa. Yritän swn minkä voin muille, mutta itsni en saa kuntoon. Yritän pelastaa vanhempani jolta en ole saamut rakkautta enkä kannattelua, olen itse kannatellut lapsesta asti. Toinen vanhempi kuollut, eli itsekin kannatellen kaikkia ympärillään, kuoli siihen. Jäljellä vielä sisarus joka täysin muiden hoidettavana. Ei ole ikinä ollut resursseja itselleni. Nyt vuosia tehnyt työtä itseni kanssa. Eniten surettaa kun nyt alan nähdä sen pienen ihmisen. Päässyt eroon kaikista muista elämänvarrella keräämistäni ongelmista, addiktioista ym, mutta tuo pieni minä vaan itkee mitä kovemmin hritän pärjätä. Eniten surettaa nämä ihmiset kum sanovat että auta itseäsi, olen auttanut. Auta muita, olen auttanut. Rakasta itseäsi, no mistä malli siihen? Ja kun alan vähän oppia sitä, ja kaipaisin lähinnä että joku niistä jo olemassa olevista ihmisistä ja läheisistä vain kuuntelisi ba ymmärtäisi tuskan. Ei tarjoilisi valmiita vastauksia tai omia tulkintojaan. Ei työntäisi palveluiden piiriin tai rahaa käteen tai tunkisi väkisin apua mitä en ole pyytänyt. Toivoisin että joku vaan aidosti olisi läsnä. Kuulisi ja näkisi minut. Sellaisena kun oöen sen kuoren alla. Se pärjääjä ja miellyttäjä mihin ihmiset ovat tutustuneet ovat se ainoa mikä minusta kelpaa. Hymyilevä auttaja. Kun näytän haavat, ihmiset pelästyvät, vaikka en pyydä niihib muilta enää apua. Pelkästtän, näetkö, kuuletko. Että saisin vaan päästä sen kaiken ulos niin että joku ottaisi kiinni ja halaisi. En tarvitse vastauksia, apua, rahaa. Halausta.

Jos joku taas haluaa, että "ratkaiset" hänen elämänsä, se on eri asia eikä se ole "avunpyyntö" minun mielestäni ja ymmärrän, että ihmisillä on tiettyjä näkwmyksiä avuntarvitsijoista omien kokemuksien takia. Toivon että ihmiset olisivat valmiita katsomaan tilanteita aina puhtaalta pöydältä. Jokaisen tilanne on erilainen.

Antewksi vuodatus. On aika vaikea pys enää kasassa.

"Ja kun alan vähän oppia sitä, ja kaipaisin lähinnä että joku niistä jo olemassa olevista ihmisistä ja läheisistä vain kuuntelisi ba ymmärtäisi tuskan. Ei tarjoilisi valmiita vastauksia tai omia tulkintojaan. Ei työntäisi palveluiden piiriin tai rahaa käteen tai tunkisi väkisin apua mitä en ole pyytänyt. Toivoisin että joku vaan aidosti olisi läsnä. Kuulisi ja näkisi minut. Sellaisena kun oöen sen kuoren alla. Se pärjääjä ja miellyttäjä mihin ihmiset ovat tutustuneet ovat se ainoa mikä minusta kelpaa. Hymyilevä auttaja. Kun näytän haavat, ihmiset pelästyvät, vaikka en pyydä niihib muilta enää apua. Pelkästtän, näetkö, kuuletko. Että saisin vaan päästä sen kaiken ulos niin että joku ottaisi kiinni ja halaisi. En tarvitse vastauksia, apua, rahaa. Halausta."

Oletko sinäkin sitä mieltä että ei terapiaa...? Koska..? Tavallisillä ihmisillä on itsellään kaikenlaista taustalla, ei se ole niin helppoa olla toiselle terapeuttina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Äläpä muuta 😳 Me olemme yksinäisiä ja traumatisoituneita, ja kun lukee ketjua, on asenneilmapiiri aivan uskomattoman _sairas_! Itsemurhien luvattu maa, kiusaajakansa! 

 

Minäkin luin eilen tätä ketjua ja täytyy kyllä myöntää ja ihan tosielämässäkin kuinka kylmiä,empatiakyvyttömiä ja täysin myöntätunnottomia suurin osa

Tämä on niin totta. Olen itsekin ihmetellyt, eivätkö nämä muiden ihmisten kylmyyttä tällä palstalla itkevät näe, miten kielteisenä he kokevat maailman? Ja sepä vasta maailmaan hyvyyttä kylvää, että nimitellään toista kylmäksi kusipääksi, jos hän on todennut sen tosiasian, että omat resurssit ei riitä ventovieraiden auttamiseen. Mikä hirviö! Huolehtii omasta jaksamisestaan!

Itse sairastin vuosia ja taas vuosia vakavaa masennusta ja ahdistuneisuutta. Ja voin kokemuksesta vakuuttaa, että kyllä sieltä pääsee pois. Mutta mikään muu ei auta kuin se, että muuttuu itse. Ei kerta kaikkiaan mikään muu.

Jokaiseen elämäni ongelmaan vastaus on ollut se, että minä muutun. Ei, vaan se, että minä aktiivisesti muutan itseäni. MIKÄÄN, mitä muut olisivat voineet tehdä, ei olisi tuonut pitkäaikaista helpotusta.

Kärsimys jatkuu niin kauan, kun väkisin haluaa pitää kiinni vanhoista asenteistaan, vanhoista ajatuksistaan, vanhasta identiteetistään. Kivuliasta se muutoskin on, mutta se on sellaista puhdasta kipua verrattuna masennuksen likaiseen kärsimykseen.

Kaikissa ihmisissä on itsessään se, mitä muutokseen tarvitaan, ja mitä elämässä ylipäänsä tarvitaan. Mutta se on kaivettava esiin itse. Siinä on koko ihmiselämän kauheus ja kauneus: kaikessa on lopulta kyse sinusta itsestäsi.

"Jokaiseen elämäni ongelmaan vastaus on ollut se, että minä muutun. Ei, vaan se, että minä aktiivisesti muutan itseäni. MIKÄÄN, mitä muut olisivat voineet tehdä, ei olisi tuonut pitkäaikaista helpotusta.

Kärsimys jatkuu niin kauan, kun väkisin haluaa pitää kiinni vanhoista asenteistaan, vanhoista ajatuksistaan, vanhasta identiteetistään. Kivuliasta se muutoskin on, mutta se on sellaista puhdasta kipua verrattuna masennuksen likaiseen kärsimykseen.

Kaikissa ihmisissä on itsessään se, mitä muutokseen tarvitaan, ja mitä elämässä ylipäänsä tarvitaan. Mutta se on kaivettava esiin itse. Siinä on koko ihmiselämän kauheus ja kauneus: kaikessa on lopulta kyse sinusta itsestäsi."

Juuri tismalleen näin.Varsinkin tuo puhdas kipu -kohta. Kyllä sen tietää kun kipu on sellaista mikä parantaa. Kipua kokiessa ja huomatessa sen johtavan konkreettiseen muutokseen.

Osa ihmisistä pelkää varmaankin muutosta koska ajattelevat että se johtaa siihen ettei ole enää oma itsensä. Kun todellisuudessa muutoksen myötä on enemmän oma itsensä ja monessa tapauksessa vasta ensimmäistä kertaa elämässään tapaa sen syvimmän itsensä. Se ei tunnu pahalta vaan äyttömän hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, jos kertoo että on esim yksinäinen, niin vastaukset on että toivottavasti löydät kavereita, eikä tarjous lähteä vaikka kahville. 

Haluisitko että toinen lähtee kahville pelkästä säälistä? Ennen kuin alkaa jonkun ystäväksi kannataa miettiä onko siihen aikaa ja kiinnostusta.

Mikset kysy itse jotakuta, vaan valitat että olet yksinäinen? Jos valittelee ääneen, toinen ajattelee että saatat olla tosi takertuva, jos kanssasi ystävustyy kun sinulla ei ole vaihtoehtoja.

Sun kannattaisi korjata ajatusmaailmaasi. Lähdetkö toisen kanssa vain säälistä? Se toinen ihminenkö ei itsessään ole minkään arvoinen, eikä edes se kahvi?



Juuri tämä on se ongelma. Ystävyyssuhteesta pitäisi hyötyä jotain, että edes kahville viitsii lähteä.



Mä toivon, että jokainen kokisi ystävänsä sellaisiksi, että edes kahvittelukäynnin toinen voi sietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti kukaan tällä maapallolla ei ole velkaa toiselle mitään, olemme lopulta aika yksin. Siksi oma aloitteellisuus on tärkeätä avun hakemisessa, on yhteydessä apua tarjoaviin palveluihin yms. Ei voi odottaa että joku tulee kotoa hakemaan.

 

Se on totta mutta kuten moni muukin, olen kokenut sen että apua ei saa vaikka sitä hakee ja pyytää.

Niin juuri, apua ei saa tai apu on vääränlaista. Monesti esim. sairaalle tai erityislapsiperheeseen haastavaan tilanteeseen tarjotaan apua, joka kuormittaa vaan enemmän ja joskus jopa traumatisoi. Lisäksi avuntarvitsija alistetaan sellaiseen paarialuokkaan, jolloin häneen, hänen kotiinsa ja läheisiinsä voidaan kohdistaa toimenpiteitä, jotka eivät ole ok.



Esim. perheessä on syöpäsairas lapsi, jopa saattohoidossa. Vanhempi tarvitsee lepoa yövalvomisten takia. Paikalle tulee joku, joka ei tarjoakaan vanhemmalle mahdollisuutta lepoon, vaan listaa esim. kodinhoidollisia asioita, joissa on puutteita. Ei kuitenkaan auta tekemällä näitä kotitöitä, vaan osoittamalla ne, raportoimalla ja aiheuttamalla lisää hankaluuksia. Lisäksi samat "auttajat" painottavat, että vanhemman tulee pitää itsestään huolta. Jepjep.

Oon ollut sekä avun tarvitsija että auttaja ja ymmärrän kokemuksen avun riittämättömyydestä molemmista näkökulmista. Se sattuu, sattuu kun ei tule autetuksi, sattuu auttaa ja sattuu kun antama apu ei riitä. Se siinä on ongelma, kipu jonka kanssa ei jaksa ja valinta jakaa jonkun toisen kipu. Se sattuu. Itse yritän jakaa toisten taakkoja, vaikka se sattuu eikä koskaan poista toisen tuskaa, mutta voi hetken lievittää sitä. Täytyy hyväksyä oma riittämättömyys siinä. Autettava ei sitä voi hyväksyä kun haluaa vaan kivun poistuvan, auttajana silti voi vain tehdä sen mitä voi ja kestää riittämättömyyden tunteet. Se sattuu ja siksi moni valitsee olla auttamatta, se ei ole avun tarpeessa olevan syy. Ihminen ei myöskään voi auttaa itseään pahimmassa hädässä ja on sallittua sillon pyytää ja saada apua, se on osa vastuun kantamista itsestään. Velvollisuutta auttaa ei ole, sen tekee rakkaudesta jos tekee, ja on oma valinta ja sekin on totta ettei aina voi auttaa jos vaikka itsellään on haastavia asioita eikä resursseja ole toisille. Mun mielestä aina kannattaa kuitenkin yrittää jos vain voi, yrittää edes rakastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Joudun auttamaan paljon sairasta ja vanhaa sukulaistani jopa oman jaksamiseni kustannuksella, vaikka itsekin tarvitsisin apua, jota en saa. En siis halua auttaa enää muita kun en jaksa, enkä halua, enkä itsekään ole saanut apua silloin kun olisin sitä tarvinnut.

Sitten avaat suun ja kerrot ettet enää jaksa oman jaksamisen kustannuksella auttaa . 

En ole ap, mutta minusta monilta ketjuun vastaajilta menee se tärkein pointti ihan ohi.

Kyselette "niin mitä sinulle konkreettisesti pitäisi tehdä", "oletko itse auttanut muita", "ei kukaan voi sua raahata hoitoon/töihin/tms. tai taikoa sulle rahaa/kaveriverkostoa/jne"... ihminen voi olla kaikesta tästä ihan tietoinen, mutta silti lamaantua sen tietoisuuden alle, että kukaan ei tosiaan auta eikä tule auttamaan.

Kyllä ap:kin ihan varmasti tietää, ettei hän voisi yhtäkkiä liimaantua johonkin naapurin Pirkkoon ja odottaa tämän ratkovan kaikki hänen ongelmansa. Mutta sillä naapurin Pirkolla on todennäköisesti läheisiä, omaisia ja ystäviä, joihin voi turvautua kriisin iskiessä.

Kun ei ole ketään, niin ei niitä mistään maagisesti saa. Siinä ei auta paljon ajatella, että "ehkä olisi kannattanut pariutua 10 vuotta sitten, tehdä eri uravalintoja 20 vuotta sitten ja aikamatkustamalla estää läheisiä kuolemasta pari vuotta sitten - jos olisin näin tehnyt, en olisi nyt yksin!"

Tässä ketjussa on myös kaksi kummallista oletusta. Ensinnäkin se, että kaikki huonot tilanteet ovat konkreettisesti omaa syytä, tyyliin "olet ottanut pikavippejä ja tuhlannut kaikki rahasi, sitä ei kukaan voi puolestasi korjata, nih!" Projisoidaan jostain tutusta, joka on sössinyt elämänsä, että KAIKKI ovat sitten sössineet elämänsä tismalleen samalla tavalla. Tätä mielikuvituksettomuutta näkee palstalla paljon. Ihmiset kirjoittavat usein kuin olisivat vastaamassa juuri sille serkulle/anopille/exälle yms., joka aloituksesta tuli ensimmäisenä mieleen.

Toinen on se vastavuoroisuuden ylikorostaminen. Käytännössä maailman avuliain ihminenkään (joka kynnysmattonakin tunnetaan) ei välttämättä saa mitään apua silloin kun sitä tarvitsee. Yhtenä esimerkkinä tuli mieleen äitini, joka teki yhdelle kaverilleen tavallista isompia ystävänpalveluksia, mutta ghostattiin heti kun lakkasi olemasta hyödyllinen, eikä saanut pientä palvelusta vastineeksi. Tyyliin äiti hankki kaverille hyvän työpaikan, mutta ei saanut kyytiä 8 km päähän, kun oli sairas ja muuttunut hyödyttömäksi kaverille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Äläpä muuta 😳 Me olemme yksinäisiä ja traumatisoituneita, ja kun lukee ketjua, on asenneilmapiiri aivan uskomattoman _sairas_! Itsemurhien luvattu maa, kiusaajakansa! 

Kerro missä maassa tuntemattomat ihmiset auttavat avuntarvitsijoita, menevät näiden koteihin tiskaamaan, tekemään ruokaa, antavat rahaa ja kuuntelevat murheita?

Ei täysin tuntematonta kohtaan useinkaan tunne vahvaa empatiaa ja auttamishalua varsinkin kun kyseessä on aikuinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Äläpä muuta 😳 Me olemme yksinäisiä ja traumatisoituneita, ja kun lukee ketjua, on asenneilmapiiri aivan uskomattoman _sairas_! Itsemurhien luvattu maa, kiusaajakansa! 

Kerro missä maassa tuntemattomat ihmiset auttavat avuntarvitsijoita, menevät näiden koteihin tiskaamaan, tekemään ruokaa, antavat rahaa ja kuuntelevat murheita?

Ei täysin tuntematonta kohtaan useinkaan tunne vahvaa empat

Niinpä, on kyse laajemmasta yhteisöllisyydestä. Ja pohjatyöstä mitä on itse tehnyt. Onko niitä aitoja ystäviä jotka on tukena vaikeassa paikassa. Sen pitäisi kuitenkin olla väliaikasta ja vain tosiaan tukea pahimman yli. Sen aikaa kun ihminen saa voimaa itse ratkaisee ne pulmansa jotka on avun tarpeeseen johtaneet. Kirjoitin tuolla yllä yhdestä tuntemastani ihmisestä jota aivan liian hyväsydäminen ystävä on pönkittänyt nyt jo toista vuosikymmentä. Ymmärsin jossain vaiheessa että tuon ystävän epätavalliset elämänratkaisut joita kaikki kummastelevat johtuvat siitä, että hän yrittää saada edes vähän henkirakoa tuohon ystävänsä tukemiseen. Ymmärrän myös miksi ystävän on niin vaikea laittaa stoppia tukemiseen, koska tuettavan itsesääli ja avuttomuus on niin turboahdettua. Kaiken huippuna edes oman elämänsä ystävän tarpeiden muotoiseksi tuunannut kuuntelija ei ole kyennyt muuttaamaan tuettavan elämää hyväksi tai edes siedettäväksi. Kun se lähtee itsestä eikä kukaan voi tehdä sitä työtä toisen puolesta.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta ihmistä olet itse vetänyt pinnalle? Miten teit sen?

Omassa lähipiirissäni olen yrittänyt auttaa monia ja epäonnistunut joka kerralla.

Psyykkisesti oireilevalle oli tarjolla terapiaa ja pysyvä hoitosuhde, mutta hän "ei jaksanut" mennä vastaanotoille.

Jatkuvista rahahuolista valittajan neuvoin nettisivuille, joissa opetetaan suunnittelemaan omaa taloutta ja välttämään velkaa. Ei huvittanut opetella.

Tuo on neuvomista, ei auttamista.

Tämä. Neuvoja jaellaan, tiedetään paremmin. Käytännössä ei kukaan auta.  kysy muualta . meme muualle hakemaan apua .

 

Niistä neuvoistakaan ei yleensä ole hyötyä, kun neuvoja ei ymmärrä kokonaist

Usein kyse olisi juuri sitä tuesta ja tunteesta, että ei ole yksin. Joskus voi olla vain hyvä olla ihan hiljaa ihmisen kanssa, joka ei tuomitse, neuvo, ratko tai ylenkatso sinua.

Nro 93: "Usein kyse olisi juuri sitä tuesta ja tunteesta, että ei ole yksin. Joskus voi olla vain hyvä olla ihan hiljaa ihmisen kanssa, joka ei tuomitse, neuvo, ratko tai ylenkatso sinua."

Nimenomaan näin. Mä olen kuunnellut yhtä ihmistä jo yli viiden vuoden ajan. Kaikki hänen ongelmansa ovat sellaisia, että en voi niissä mitenkään konkreettisesti auttaa. En voi mitään sille, että hänen työkyvyttömyyseläkkeensä on niin pieni. En voi mitään sille, että hän on työkyvytön. En voi mitään sille, että hän asuu taloyhtiössä, jossa on toistuvsti ludeongelma. En voi mitään millekään hänen elämässään olevalle ongelmalla. Eli en voi "ottaa häntä kädestä kiinni ja vetää pinnalle". Ainoa mitä voin tehdä, on kuunnella. 

Eli jos lapsi sairastuu syöpään tai tekee itsemurhan, niin kyse on siitä, että äiti ei vaan ole vetänyt rajoja ja pitänyt huolta itsestään? Tällaisen ihmisen joutaakin olla yksin, eikä vaatia muita säälistä kahville jne.?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta ihmistä olet itse vetänyt pinnalle? Miten teit sen?

Omassa lähipiirissäni olen yrittänyt auttaa monia ja epäonnistunut joka kerralla.

Psyykkisesti oireilevalle oli tarjolla terapiaa ja pysyvä hoitosuhde, mutta hän "ei jaksanut" mennä vastaanotoille.

Jatkuvista rahahuolista valittajan neuvoin nettisivuille, joissa opetetaan suunnittelemaan omaa taloutta ja välttämään velkaa. Ei huvittanut opetella.

Tuo on neuvomista, ei auttamista.

Niin no, ei se toisen puolesta tekeminenkään mitään auttamista ole. Se on mahdollistamista.

 

Jos tuttavasi on vaikka kipeä ja teet hänelle ruokaa ja tiskaat niin se on auttamista eikä kipeilyn mahdollistami

Tärkeintä on pärjätä yksin ja olla huomaamaton kenellekään. Luodaan lisää palveluita, ettei kenenkään tarvitse enää ketään tavata missään.

Nro 96: "Tärkeintä on pärjätä yksin ja olla huomaamaton kenellekään. Luodaan lisää palveluita, ettei kenenkään tarvitse enää ketään tavata missään."

Tapaatko sinä muita ihmisiä vain mennessäsi auttamaan heitä? Mun mielestä erilaiset palvelut ovat oikein hyviä juuri siksikin, että ystäviään, kavereitaan ja läheisiään  voi sitten tavata ihan muissa merkeissä kuten vaikka kahvilla, kävelyllä, mennä ravintolaan syömään, leffaan  tms. Eikä sairastuessaan tarvitse alkaa soittelemaan kaikkia läpi, jos joku ehtisi jossain välissä käydä kaupassa. 

Vierailija kirjoitti:

"Ja kun alan vähän oppia sitä, ja kaipaisin lähinnä että joku niistä jo olemassa olevista ihmisistä ja läheisistä vain kuuntelisi ba ymmärtäisi tuskan. Ei tarjoilisi valmiita vastauksia tai omia tulkintojaan. Ei työntäisi palveluiden piiriin tai rahaa käteen tai tunkisi väkisin apua mitä en ole pyytänyt. Toivoisin että joku vaan aidosti olisi läsnä. Kuulisi ja näkisi minut. Sellaisena kun oöen sen kuoren alla. Se pärjääjä ja miellyttäjä mihin ihmiset ovat tutustuneet ovat se ainoa mikä minusta kelpaa. Hymyilevä auttaja. Kun näytän haavat, ihmiset pelästyvät, vaikka en pyydä niihib muilta enää apua. Pelkästtän, näetkö, kuuletko. Että saisin vaan päästä sen kaiken ulos niin että joku ottaisi kiinni ja halaisi. En tarvitse vastauksia, apua, rahaa. Halausta."

Oletko sinäkin sitä mieltä että ei terapiaa...? Koska..? Tavallisillä ihmisillä on itsellään kaikenlaista taustalla, ei se ole niin helppoa olla toiselle terapeuttina

Pitääkö halausta varten olla terapeutti? Et tainnut lukea tai ymmärtää lukemaasi. HALAUS.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 96: "Tärkeintä on pärjätä yksin ja olla huomaamaton kenellekään. Luodaan lisää palveluita, ettei kenenkään tarvitse enää ketään tavata missään."

 

Tapaatko sinä muita ihmisiä vain mennessäsi auttamaan heitä? Mun mielestä erilaiset palvelut ovat oikein hyviä juuri siksikin, että ystäviään, kavereitaan ja läheisiään  voi sitten tavata ihan muissa merkeissä kuten vaikka kahvilla, kävelyllä, mennä ravintolaan syömään, leffaan  tms. Eikä sairastuessaan tarvitse alkaa soittelemaan kaikkia läpi, jos joku ehtisi jossain välissä käydä kaupassa. 

Eli jossain pitäisi olla palvelu, jossa ihminen ei tunne olevansa maailmassa yksin? Että hän on olemassa muille ihmisille? Mihinkäs hallinnonhaaraan tällainen palvelu menee ja mitä se maksaa?

Nro 98: "Pitääkö halausta varten olla terapeutti? Et tainnut lukea tai ymmärtää lukemaasi. HALAUS."



Ottamatta kantaa muuhun, niin tietävätkö nämä ihmiset, joilta toivot halausta, että tykkäät halailusta? Oletko sä halannut heitä? Aika moni suomalainen nimittäin ei tykkää, ellei sitten ole kyse jostain perheenjäsenestä,  lähisukulaisesta tai erittäin hyvästä ystävästä. Eikä kaikki tykkää edes näiden halauksista.