Onko muille vaikea asia, että miehellä ei ole sukua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus on toisaalta ymmärrettävä. Olisi ihanaa olla osa disney-yhteisöä, joille family on tärkein.

 

Samalla tämä on älyttömin aloitus ikinä. Miehen pitää olla x ja y, ja sen lisäksi hänellä pitää olla disney-suku.

Jos mietin viittä tosissani seurustelua, yhdelläkään miehellä ei ole sellainen suku, jonka olisin kokenut omakseni, vaikka sukua olikin. Oma suku on se, johon on tottunut ja josta pitää. On pieni, todella pieni todennäköisyys löytää mies, joka on hyvä, jolla on sopiva suku, josta itse pidät ja joka pitää sinusta.

Tuon toiveen hautaamiseen suosittelen terapiaa. Suvun puuttuminen/ menetys on traumatisoinut sinua jonkinasteisesti?

minulla on takana kaksi avioliittoa. Nykyinen mieheni ei ole yhteydessä sukuunsa. Ensimmäinen oli. Heillä oli iso maalaissuku ja voi vitsi se oli rasittavaa. Aina piti nähdä ja puhua jonninjoutavia. En edes tiennyt, mitä olisin puhunut.

Pitää pelata niillä korteilla mitkä on. Ja jos saatte lapsia, he eivät osaa murehtia olematonta, ellet itse syötä heille niitä ajatuksia. Tehän voisitte lapsiperheenä kestitä sitten ystäväperheitänne juhlapyhinä. Itselläni on sukua mutta olen nimenomaan aina kaivannut enemmän ystäväperheitä. Olisi kiva istua iltaa ruoan parissa ja lapset pyörisi omissa leikeissään. Harvoin tälläistä on, mutta pitää vaan elää asian kanssa. 

Siinä pitää olla kaikki tähdet kohdallaan että käy sellainen tuuri suvun kanssa kuin romanttisissa elokuvissa. Mulla on mielestäni ihana suku, koska se on mulle se tuttu. Mieheni on myös ihana ja tulee hyvin toimeen sukuni kanssa, mutta vaistoan kyllä että oikeasti hänelle olisi ihan sama näkeekö sukuani ollenkaan. Ei sitä aikuisena noin vaan hypätä lämpimiin väleihin ventovieraiden kanssa. 

Ilmeisesti AP on katsellut liikaa Hallmark jouluelokuvia.

Meillä miehen kanssa samanlainen tilanne, kyllä se joskus harmittaa kun aina ollaan vain kahden. Vaikka introvertteja ollaankin.

Ymmärrän hyvin ap:n haaveet. Mutta hyvästä miehestä kannattaa pitää kiinni. Sitoutukaa tosissanne toisiimme ja tehkää monta lasta. Antakaa esimerkki kestävästä parisuhteesta ja välittäjästä perheestä. Aloitatte oman suvun, jossa on hyörinää. Kutsukaa ystäviä lapsineen juhliin/viikonloppuisin syömään jne. 

Vierailija kirjoitti:

Helpot juhlat tulee. Koska meillä ei ole sitä sukua, niin en halua alleviivata suvuttomuutta ja kipuilua aiheesta omissa häissäni. Tässä esimerkiksi näkyy, miten sukua kaipaan. Olemme puhuneet, että häät pidetään Lapissa kauniissa tunturimaisemassa ja paikalla vain meidän lisäksi molempien hyvät ystävät. 

 

Mietityttää vain se elämän jatko. Juhlia tulee, jouluja tulee, pääsiäisiä tulee. Ja aina vain me kahden. Minusta tosi ankeaa. Lapsia jos tulee, niin menee tosi kauan ennen kuin heillä on puolisoita ja lapsia, niin että voidaan puhua sukutapaamisesta.

Ei myöskään omat tulevat lapseni saa ikinä omassa lapsuudessaan kokea esim. miltä suku tuntuu? Milloin mummi tulee meille? Pääsenkö serkun luo leikkimään?

Vastausten perusteella minun haaveeni on ilmesesti itsekäs ja hyväksikäyttöä. Itseni on vaikeaa nähdä asiaa niin. Kaipuuta se on ja en tiedä kestänkö sitä.

 

ap

Asiahan psraneekin sitten sillä, että annat miehelle pakit ja jäät yksin?

Tehkää itse se iso suku. Tehkää monta lasta niin lopulta teidänkin suvusta tulee iso. 

Voi ap. Tiedätkö kuinka paljon Suomessa on katkeria vävyjä ja miniöitä jotka joutuvat viettämään näitä "ihania" sukujuhlia (usein erittäin viinanhöyryisiä) ihmisten kanssa joita eivät voi sietää. Ja niistä kun ei pääse niin vaan eroon, ellei sitten ota itselleen vaikean ihmisen leimaa ja jättäydy pois kaikista kissanristiäisistä.

Ole onnellinen että sinulla on mies, joka haluaa kanssasi mahdollisesti perheenkin. Voitte luoda ihan ikiomat traditiot.

Ohis: Itsekin olen "suvuton", eikä tästä ole ainakaan kukaan suoraan sanonut mitään esim. tapaillessa. Vanhempani olivat iäkkäitä kun synnyin, eikä samasta syystä sisaruksiakaan ole. Vanhempani ovat jo poisnukkuneet ja ulkomailla on vielä jotain serkkuja elossa. Muutta täällä Suomessa ei ole ketään enää elossa, paitsi minä. Sukuni oli pieni ja vähemmän rakas, joten ketään sukua ei ole ollut mukana omassa elämässä aikuisiällä. Joten ei sellaista voi kaivata, mistä ei ole jäänyt paitsi. :)

Itse asiassa jos olisi mahdollista, niin en haluaisi yhtään tutustua seurustelukumppanin sukulaisiin, mutta usein on pakko..

Vierailija kirjoitti:

Eli sinulle kelpaisi esim. lahkonsa jättänyt lesta, koska sukuhan on iso vaikka kukaan ei pitäisi yhteyttä?

Miksi ei? Minulle tällainen "kelpasi", ja hänellä on hauska, iso suku. Oikeasti isosta suvusta on se hyöty, ettei kukaan vaadi sinulta mitään. Ei ole mitään velvollisuuksia osallistua esim. sukujouluun. Osa mieheni sisaruksista menee jouluksi mummolaan ja osa ei. Se on kaikille fine. Tulen hyvin toimeen tämän suvun kanssa, ovat aika rentoja tyyppejä.

0rpovalta on hyvä "ehkäisyväline."

c

Ymmärrän, että asia harmittaa. Minuakin harmitti, ettei miehelläni ole siskoa, kun itsellänikään ei ole ja olen sellaista aina kaivannut :D

Ihmetyttää silti, että harkitset eroa tuollaisen takia. Monella ei ole elämässään ketään: ei sukua, ei puolisoa, ei ystäviä. Jos löytää sopivan ihmisen, siitä kannattaa pitää kiinni. Luoda oma suku ja yhteisö.

Minulla on isohko suku, ja leikin kyllä lapsena serkkujen kanssa. Sukua tärkeämpiä olivat kuitenkin ystäväperheet, jotka tuntuivat lapsena oikeastaan sukulaisilta. Osa näistä vanhempieni ystävistä on minulle paljon läheisempiä kuin sukulaiset. Ja vaikka suku on iso, jouluja tai pääsiäisiä emme viettäneet yhdessä. 

 

Haaveita saa ja pitää olla, mutta kannattaa myös miettiä, mikä on kaikkein olennaisinta. Minulle se on rakkaus.