Onko muille vaikea asia, että miehellä ei ole sukua?

Aika outo aloitus. Kai sinä miehen nait, etkä sukua?

Alkakaa luomaan omia sukutraditioita joita teidän jälkipolvet sitten jatkavat.

Tehkää uusi alku.

No mutta miksi joku ison suvun omistava mies haluaisi pienisukuisen naisen kun sinäkään et halua itsesi kaltaista miestä? Eikä ole mitenkään annettua että se miehen iso suku toivottaisi sinua avosylin mukaansa, vaan saattaisivat pitää esim miestä sinulle liian hyvänä tms.

Mutta jos olet niin catch että voit valita miehiä tuosta noin vaan niin siitä vain. Toki se on silloin järkevää. 

Voi hyvänen aika. Voi kun oliskin ollut noin. Kumppaneiden sukulaisista on ollut aina vain harmia, todella isoakin sellaista.

Voivoi. Mulla ei myöskään ole sukua, ainakaan sellaisia joiden kanssa olisin tekemisissä, ei häiritse itseäni eikä puolisoa, eipä tarvitse velvollisuuskyläillä. 

Aika moni olisi tyytyväinen vastaavassa tilanteessa. Et ole tainnut kuulla sanontaa " suku on pahin? "

Nainen se osaa tehdä ylitsepääsemättömän ongelman positiivisestakin asiasta.

Niinpä. Tuo on yllättävän tärkeä asia naisille, toki ymmärrän sen jos suunnitelmmissa on perustaa perhe ja miettiä että kuka voisi välillä hoitaa lasta. Toisaalta monella on myös käsitys miten suhde vanhempiin kertoisi paljon ihmisestä, liekö jostain naisten lehdistä opittua. 

Moni on sanonut, että huonoin puoleni on kylmät väliin vanhempiini. Syy ei ole minussa vaan vanhemmissani, joita ei lasten kasvatus kiinnostanut vaan alkoholi ja olimme vain jatkuva riesa. Silti tämä usein nähdään minun vikanani, toki ymmärrän että lapsia saadessa apua ei ole saatavilla kuten hyvillä perheillä. Toki tällainen tausta tuo resilienssiä, jota sitten taas harvalta muulta löytyy. 

Hmmm. Ehkä tämä on sitten vain haave. En tiedä juurikaan sukujouluista, koska sellaisen kaltaisen olen viimeksi kokenut ihan lapsena ja siitä on hyvä muisto. Ajattelen, että isossa suvussa on varmaan monenlaisia ihmisiä. Niitä mukavia ja suvun ärripurreja. Mutta olisi ihanaa jakaa elämän kaikkia juhlia juuri sukulaisten kanssa!

ap

Ei ole täälläkään ja pelkästään helpottaa kaikkea "säätämistä". 

Mun mies (poikaystävä) ei taas ole missään väleissä sukuunsa siis edes vanhempiinsa tai sisaruksiinsa. Hänellä on pieni suku muutenkin, mutta ei ole kehenkään sukulaiseen ollut yhteydessä vuosikausiin eikä ole aikomustakaan myöskään olla yhteydessä enää koskaan. Itselläni on iso suku ja erittäin läheiset välit vanhempiini ja veljeeni. En voisi ikinä katkasta välejä perheeseeni, koska perhe on mulle tärkein asia maailmassa. Olen ajatellut että jos joskus menemme miehen kanssa naimisiin niin hänet tavallaan adoptoidaan sitten meidän sukuun ja saa sitten mun kautta itselleen uuden suvun ja perheen. Ollaan myös sovittu että jos joskus mennään naimisiin niin mies tulee ottamaan mun sukunimen. Lähinnä olen surullinen miehen puolesta että hän on niin täysin yksin. Ja ihmetyttää mitä siellä on oikein tapahtunut että on niin olemattomat välit koko suvun kesken, että vaikka he fyysisesti ovat olemassa jossain niin miehelle he ovat käytännössä yhtä kuin kuolleet. Tai ei edes sitä kosksa kuolleitakin ihmisiä kaipaa. Miehelle vanhempia ja sisaruksia ei vain ole, joten tietenkään siis minäkään en tule koskaan heitä tai ketään muutakan miehen suvusta tapaamaan. Mies taas ihmettelee sitä että mulla on niin iso ja tiivis suku ja että ollaan niin läheisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Aika moni olisi tyytyväinen vastaavassa tilanteessa. Et ole tainnut kuulla sanontaa " suku on pahin? "

Toisaalta joskus kun päässyt osallistumaan sellaiseen hyvään sukutouhuun niin onhan se ihan mukavaa. Entisen tyttöystävän suvussa on käytännössä kaikki lääkäreitä tms. ja isoisä rakentanut ison talon jossa voi kokoontua. Olivathan nuo tapaamiset aina lämminhenkisiä ja voin sanoa olleeli kateellinen miksei itsellä ole ollut vastaavaa. 

Vai ihana iso suku. No voin sanoa tuosta että tuo haave jää kyllä haaveeksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies (poikaystävä) ei taas ole missään väleissä sukuunsa siis edes vanhempiinsa tai sisaruksiinsa. Hänellä on pieni suku muutenkin, mutta ei ole kehenkään sukulaiseen ollut yhteydessä vuosikausiin eikä ole aikomustakaan myöskään olla yhteydessä enää koskaan. Itselläni on iso suku ja erittäin läheiset välit vanhempiini ja veljeeni. En voisi ikinä katkasta välejä perheeseeni, koska perhe on mulle tärkein asia maailmassa. Olen ajatellut että jos joskus menemme miehen kanssa naimisiin niin hänet tavallaan adoptoidaan sitten meidän sukuun ja saa sitten mun kautta itselleen uuden suvun ja perheen. Ollaan myös sovittu että jos joskus mennään naimisiin niin mies tulee ottamaan mun sukunimen. Lähinnä olen surullinen miehen puolesta että hän on niin täysin yksin. Ja ihmetyttää mitä siellä on oikein tapahtunut että on niin olemattomat välit koko suvun kesken, että vaikka he fyysisesti ovat olemassa jossain niin miehelle he ovat käytännössä y

Pohjimmiltaan vanhemmat ovat epäonnistuneet luomaan kiintymyssuhteen lapsiinsa. Eipä siellä taustalla välttämättä mitään sen isompaa traumaa ole. Moni kokee vain tuossa vaiheessa, että turha pitää yhteyksiä pelkän sukulaisuuden perusteella, sillä vanhempia ei aikoinaan kiinnostanut omat lapsensa. 

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Tuo on yllättävän tärkeä asia naisille, toki ymmärrän sen jos suunnitelmmissa on perustaa perhe ja miettiä että kuka voisi välillä hoitaa lasta. Toisaalta monella on myös käsitys miten suhde vanhempiin kertoisi paljon ihmisestä, liekö jostain naisten lehdistä opittua. 

Moni on sanonut, että huonoin puoleni on kylmät väliin vanhempiini. Syy ei ole minussa vaan vanhemmissani, joita ei lasten kasvatus kiinnostanut vaan alkoholi ja olimme vain jatkuva riesa. Silti tämä usein nähdään minun vikanani, toki ymmärrän että lapsia saadessa apua ei ole saatavilla kuten hyvillä perheillä. Toki tällainen tausta tuo resilienssiä, jota sitten taas harvalta muulta löytyy. 

Omassa lähisuvussa on eräs niin hankala ihminen, ettei niistä tietyistä sukulaisista ole kannattanut edes eroon lopullisesti, vaikka on sitä joskus yrittänytkin. Ehkä on ollut vähemmän harmia, kun on ollut tekemisissä ja sama varmaan pätee muihinkin sukulaisiin. Sitä on siedetty ja jos ei ole siedetty, on koitettu tulla sen asian kanssa silloin jotenkin toimeen.

Miehellä on sukua, mutta vältellään niitä kun on niin ilkeitä ihmisiä. Miehellä on kaksi sisarusta, ihan mukavia mutta ei olla paljon tekemisissä. Miehellä on äiti jolla on altzheimer joten eipä ole hurraamista siinäkään. Minä taas en ole ollut vuosiin tekemisissä sukuni kanssa, osa asuu Ruotsissa ja osa on muuten vain semmoisia joiden kanssa ei halua olla missään tekemisissä. Näin se vain menee. Ja olen lapsesta asti elänyt ns perhejoulua en sukujoulua, ja en edes haluaisi. 

Juuri tämä, haluaisin että mut adoptoidaan ja pääsisin osaksi isoa perhettä.

Ap

 

Vierailija kirjoitti:

Mun mies (poikaystävä) ei taas ole missään väleissä sukuunsa siis edes vanhempiinsa tai sisaruksiinsa. Hänellä on pieni suku muutenkin, mutta ei ole kehenkään sukulaiseen ollut yhteydessä vuosikausiin eikä ole aikomustakaan myöskään olla yhteydessä enää koskaan. Itselläni on iso suku ja erittäin läheiset välit vanhempiini ja veljeeni. En voisi ikinä katkasta välejä perheeseeni, koska perhe on mulle tärkein asia maailmassa. Olen ajatellut että jos joskus menemme miehen kanssa naimisiin niin hänet tavallaan adoptoidaan sitten meidän sukuun ja saa sitten mun kautta itselleen uuden suvun ja perheen. Ollaan myös sovittu että jos joskus mennään naimisiin niin mies tulee ottamaan mun sukunimen. Lähinnä olen surullinen miehen puolesta että hän on niin täysin yksin. Ja ihmetyttää mitä siellä on oikein tapahtunut että on niin olemattomat välit koko suvun kesken, että vaikka he fyysisesti ovat olemassa jossain niin miehelle he ovat käytännössä y

Ei nuo ihanat sukujoulut aina mene kuin Strömsössä. Miehen parista sisaruksesta ei ole ollut kuin harmia ympäri vuoden.

Vaihda vaikka m u s l i m i i n tai m u s t a l a i s e e n. Niillä on isot suvut.

Sukujoulut ovat kivoja, jos löytyy innokkaita jouluihmisiä, joilla on nimenomaan intoa ja aikaa järjestää tällaista spektaakkelia koko suvulle. Nykyaikana aika harvassa taitaa olla tällaiset. Itselleni joulu merkkaa maksimissaan 3-4:n päivän hengähdystaukoa työelämästä. Joulu menee latautumiseen oman perheen kesken. Ylimääräistä virtaa ei juuri ole. Makoilemiseksi joulu menee, eikä siinä mitään vikaa. Rauhallista Joulua nimenomaan.