Ymmärsitkö alakouluikäisenä, että perheillä on erilaiset rahatilanteet ja ettei pienituloinen voi vaatia samaa elintasoa kuin hyvätuloinen?

En ymmärtänyt yhtään mitään sosiaaliluokista jne. Tai siitä, että eri töissä on niin erilaiset palkat jne.

Toki kun mua ei opetettu pitämään toisia ihmisiä mitenkään alempina. 

Vaatia mistä tai keneltä??? 

Ymmärsin jo noin 4-5 vuotiaana, kun naapurilla oli tuliterät lelut ja itsellä käytetyt romut. Lisäksi vähän myöhemmin n.7 vuotiaana varakkaampien lapset tekivät viimeistään selväksi nk. tasoeron ja jopa näiden lasten vanhemmat. Tosin veikkaan, että osat ovat voineet vaihtua ja olen suorastaan varma 20v jälkeen vaihtuivat ainakin siksi aikaa kunnes muutkin pääsivät työelämään... :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ymmärsin. Haaveilin isosta ja hienosta talosta, ehjästä perheestä, kauniista huonekaluista, ulkomaanmatkoista ja muutamista harrastuksista, joihin minulla olisi ollut lahjoja. Koin paljon häpeää kotiloloistani. 

Niinpä eipä se köyhyys olisi edes niin paha jos perhe olisi rakastava, mutta köyhyys ja sosiaaliset ongelmat kulkevat käsi kädessä 

Ei tullut mieleenikään, että jonkun "muun" olisi pitänyt järjestää/ hankkia minulle asioita, joita haluan. Käärin hihani ja tein itse töitä asioiden eteen. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt yhtään mitään sosiaaliluokista jne. Tai siitä, että eri töissä on niin erilaiset palkat jne.

Toki kun mua ei opetettu pitämään toisia ihmisiä mitenkään alempina. 

Eli et ole vieläkään oppinut, ettei ihminen ole toista alempi sen takia, että eri ammateissa on eri palkat?

Ikävää, että vanhempasi epäonnistuivat kasvatuksessasi pahasti. 

Alakoulun ensimmäisillä luokilla en varmaan ymmärtänyt, yli 10v sitten tajusin enemmän. Olen ihan keskituloisesta perheestä ja lahjoja sain, mutta harvoin mitään kallista. Kallein oli radio ja se mulla on edelleen yli 20 vuoden jälkeen. Tajusin kyllä että moni sai kalliimpia lahjoja kuin minä ja olisin niitä halunnut itsekin. Vanhemmat ei ostaneet ja nyt aikuisena olen tajunnut että ei johtunut rahasta vaan eivät vaan halunneet hankkia mitään kallista lapsille. Meillä oltiin ehkä vähän pihejä ja paljon piti säästää viikkorahoista, että sain edes luvan ostaa puhelimen omilla rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt yhtään mitään sosiaaliluokista jne. Tai siitä, että eri töissä on niin erilaiset palkat jne.

Toki kun mua ei opetettu pitämään toisia ihmisiä mitenkään alempina. 

 

Eli et ole vieläkään oppinut, ettei ihminen ole toista alempi sen takia, että eri ammateissa on eri palkat?

Ikävää, että vanhempasi epäonnistuivat kasvatuksessasi pahasti. 

Olen tähän mennessä oppinut, että on ihmisiä, jotka pitävät toisia alempina tuollaisista syistä. 

Vierailija kirjoitti:

Tietysti ajattelin, vaikken saanut edes uutta lyijykynää. En kai ollut sen arvoinen.

Uskokaa tai älkää, tämä on totta. Vanhempaa veljeä sponsoroitiin. Minun kohdallani säästettiin. 

Ymmärsin. Kilttinä lapsena asetin toiveeni myös aina alakanttiin. En ymmärtänyt, että jotain asioita olisivat vanhempani voineet minulle toteuttaakin ja antaa. Nuorempi siskoni oli omahyväisempi, hän pyysi enemmän vaatteita, omia mieluisia huonekaluja tai isän kyydityksiä eri paikkoihin tai äidin  apua hiustenlaittoon ihan käytännön asioita kertoakseni. 

Ymmärsin Aika varhain, koska 90-luvun laman aikaan oki perheitä, joilla oli enemmän varallisuutta kuin toisilla. Silti meillä ei koskaan kotona aliarvostettu tai puhuttu kateellisesti muista ihmisistä, ja minulle opetettiin kotona, että siten saa, kun itse tekee/opiskelee.

Ymmärsin ja se kerrottiin mulle.

Nykyäänhän leikitään että kaikkien kuuluu saada kaikki. Joku toinen maksaa. 

Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, kuinka vähäosaisesta perheestä olen lähtöisin. En lapsena edes haaveillut mistään "ihmeellisemmästä". Onneksi.

Sittemmin olen myös osannut nauttia Elämästä. Ihan vaan Elämästä.

Onneksi. 

Jaahas, täällä kaikki on siis olleet niin vaatimattomia lapsia. Valmiita aikuisia jo. 

En kyllä muista ala-asteaikoina liiemmin rahaa miettineeni. Olen kotoisin maaseudulta, pienestä kylästä, luokan oppilaista puolet oli maatalojen lapsia, toisen puolikkaan vanhemmat oli jotain perusduunareita tai kotiäitejä pääosin. 

En mä semmosia osannut miettiä. Ihmettelin vaan miksi joillakin oli hienompia leluja kuin mulla ja ruinasin samoja omilta vanhemmiltani.

Olisin hyvin voinut toivoa jossain joulupuussa "liian kallista" lahjaa ja mun lempeä äitini olisi sen sinne kirjoittanut kun ei olisi raaskinut sitä multa kieltääkään.

Ymmärsin, olimme keskituloisia. Silti meillä köyhäiltiin esim. joululahjapaperit käytettiin joka vuosi uudelleen, marjastettiin ja kalastettiin isoja määriä. Näin omin silmin rutiköyhän perheen, joka auttoi meitä kun jouduimme tien päällä onnettomuuteen. He eivät suostuneet ottamaan avustaan korvausta edes kuluistaan. Äitini laittoi salaa pari satasta teekupin alle. Muutoinkin näin erilaisia perheitä ja tapoja. Ymmärsin, että itse on rahansa aherrettava, jos terveys sen sallii. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tullut mieleenikään, että jonkun "muun" olisi pitänyt järjestää/ hankkia minulle asioita, joita haluan. Käärin hihani ja tein itse töitä asioiden eteen. 

Pienenä lapsena? Ei tullut mieleesikään, että vanhempasi olisivat hankkineet sinulle jotain?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin ja se kerrottiin mulle.

Nykyäänhän leikitään että kaikkien kuuluu saada kaikki. Joku toinen maksaa. 

Mulla on se Kela gold ja rahaa tulee kuin rännistä...

En ymmärtänyt alakouluikäisenä (No, ehkä joskus 6.luokalla ymmärsin), että olemme pienituloisia. Asuimme varakkaassa pikkukaupungissa ja luokkakavereina oli keskituloisia ja varakkaita. Me asuimme kerrostaloalueella kerrostalokaksiossa, vaikka olimme 4-henkinen perhe. Me asuimme halvalla ja ahtaasti, joten vanhemmat pystyivät käyttämään meihin enemmän rahaa kuin muiden. Emme harrastaneet mitään hienoa, mutta paljon meillä oli uusia leluja ja tavaroita. Tämä sokaisi itseni luulemaan, että meillä on rahaa ja osa kavereistani jopa kadehti minua.

Vasta myöhemmin aloin tajuamaan, että muut perheet matkustelevat, muissa perheissä on auto (meillä ei siis ollut sellaistakaan, kuljimme pyörillä kaikkialle, isä jopa 20km työmatkan) ja kun olin teini-ikäinen, vanhemmat alkoivat avoimesti meidän lasten kuullen stressaamaan rahasta, siihen saakka se oli salattu meiltä.

Vastaus kysymykseen, en koskaan vaatinut mitään, mutta kyllä lahjatoiveeni saattoivat olla hyvinkin lennokkaita.