Ymmärsitkö alakouluikäisenä, että perheillä on erilaiset rahatilanteet ja ettei pienituloinen voi vaatia samaa elintasoa kuin hyvätuloinen?

No en tiedä ymmärsinkö, mutta ymmärsin sen, etten saanut kaikkea sitä mitä toivoin ja niistäkin mitä sain, tuli aina halpoja kopioita. Mikä harmitti. Isompana ymmärsin syyn. Se taas vaikutti niin, että tavoittelin itselleni parempaa elintasoa koulutuksen myötä.

Lapsena luulin, että meidän perhe on köyhä, koska isä väitti aina ettei ole rahaa. Köyhiä me ei oltu, mutta isä oli pihi. Ei meillä vanhemmilta kannattanut yleensä pyytää mitään, koska mikään pyyntö ei mennyt läpi ja yleensä siitä vaan suututtiin. Vanhemmat päätti, mitä me saadaan ja lapsilla ei ollut sananvaltaa siinä. Joskus äärimmäisen harvoin toiveita huomioitiin, mutta yleensä ei. Toisaalta meillä oli kaikenlaista, mitä köyhillä perheillä ei ollut. Syntymäpäivänä ei tullut lahjoja, mutta päästiin laskettelulomalle.

Ymmärsin. Onneksi olin lapsi 1980-luvulla, niin silloin oli moni samassa asemassa, eikä ollut mitään someja hieromassa päin naamaa sitä, että oltiin duunariperheiden lapsia.

Ymmärsin. Olin lapsi 70-80 -luvuilla ja ala-asteella meidän luokalla oli tyttö, joka oli selkeästi varakkaammasta perheestä kuin muut. 

Ihmettelin äidille myös yhden kaverini perhettä, kun niillä on kaikkea mitä meillä ei ole. Äitini tunsi tämän kaverin äidin ja sanoi mulle, että niiden laitteet ja lelut on hajonneet ennenkuin ne on maksettu. Silloin jo selvisi, että on näitä osamaksuviuhkan heiluttelijoita.

Aloittajalka on erikoinen käsitys alakouluikäisen ajattelukyvystä. Lapsen käsitys maailmasta on tuossa iässä vasta muokkautumassa. Lapsen käsitys maailmasta on varsin suppea. Lapsen käsitykseen maailmasta voi tuossa vaiheessa vaikuttaa, siis viisassti vaikuttaa puhumalla ja selittämällä ja esimerkkinä toimimalla.

Ymmärsin lapsena, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa ja erilaisilla resursseilla. Pieneen mieleenkään ei tullut ajatella, että vähävaraisilla ei ole oikeutta siihen tai tähän. En ollut lapsenakaan k-pää.

Nyt keskiluokkaisena aikuisena harmittaa monen keski- tai yläluokkaisen sivistymätön ymmärtämättömyys eri luokista ja esim. vähävaraisuuden monimutkaisesta ilmiöstä. Äly ei vaan riitä, vaikka juuri meillä sitä resurssia kehittää omaa ajattelua juurikin olisi. Kun ei mene niin paljon kaistaa jokapäiväisen taloudellisen selviämisen kanssa.

Suoranainen viha vähävaraisia kohtaan, myös siis vähävaraisia lapsia kohtaan, on kyllä sairas ilmiö. Sivistymätöntä ja noloa.

En ymmärtänyt enkä erityisesti miettinyt. Lapsuus 70-80-luvulla. Silloin leikittiin ulkona porukassa. 

 

Enempi se lapsen vanhemmista johtuu, jos kadehditaan ja lapsi yleensäkin vertailuja joutuu kotona kuuntelemaan.

Ymmärsin tulotasojen molemmat puolet akakouluikäisenä. Yhden luokkakaverin perheellä oli ihan hyvin menestyvä yritys, vaikka oli 90-luvun lama. Heillä oli kaunis koti, jossa oli esim. oma baaritiski ja paljon erilaisia kauniita pulloja lasikaapissa. Niitä ihastelin. Heillä oli myös 2.asunto jenkeissä. Kadehdin heitä. 

 

Toinen luokkakaveri asui kaupungin vuokra-asunnossa. Yh-äiti ja 5 lasta. Vanhin, aikuinen lapsi oli jo muuttanut pois kotoa, mutta muut 4 lasta nukkuivat samassa huoneessa, kaksi alakoululaista ja kaksi taaperoa. Heillä haisi pahalta, ei ollut leluja, asunto oli aika tyhjä. Heillä kävin vain kerran. Ihmettelin, että lapsilla on eri sukunimet. 

Jo alakouluikäisenä pidin vääryytenä sitä, että jotkut ovat rikkaita ja toiset köyhiä, ja että toisista töistä maksetaan niin paljon parempaa palkkaa.

Olin keskiluokkaisesta suhteellisen hyvin toimeentulevasta perheestä. En ajatellut lahjatoiveissani perheemme tulotasoa. Ihan kivoja lahjoja sain.

Ymmärsin. Mutta se ahdisti, että porukka ei tajunnut suurien tulojen tarkoittavan automaattisesti korkeampaa elintasoa. Pikkukaupungissa kun asuttiin, yleisesti tiedettiin isäni tulot melko korkeiksi vaikka ei niistä puhuttu siihen aikaan. Menot oli kuitenkin isot (johtuen erilaisista ikävistä sattumuksista) joten elettiin hyvin nuukasti.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin. Mutta se ahdisti, että porukka ei tajunnut suurien tulojen tarkoittavan automaattisesti korkeampaa elintasoa. Pikkukaupungissa kun asuttiin, yleisesti tiedettiin isäni tulot melko korkeiksi vaikka ei niistä puhuttu siihen aikaan. Menot oli kuitenkin isot (johtuen erilaisista ikävistä sattumuksista) joten elettiin hyvin nuukasti.

Siis porukka luuli suurien tulojen tarkoittavan korkeampaa elintasoa, joka ei pitänyt paikkaansa.

Näissä teksteissä näytetään ihailevan sitä ymmärrystä, että jos jotain haluaa saavuttaa, niin se on itse tehtävä ja ponnisteltava.

Ja näinhän se onkin.

Samalla on totta, että emme jokainen aloita askeleelta 1, vaan esim askeleelta -7.

70-luvulla lähiössä kaikilla oli hyvin samanlainen elintaso. Rikkaalla perheellä saattoi olla mökki tai vene, keskituloisella asuntovaunu ja kaikki myö telttailivat, joka perheellä oli auto. Harrastukset oli samat/samaa tasoa kaikilla. Joillakin oli pulkkamäessä stiga, mutta talven uutuus oli muutaman markan liukuri,

Lama-ajan lapsena tiedin, ettei kenelläkään sitä rahaa ole. Varakkaimmissakin perheissä sai lapset valita haluavatko joululahjaksi levikset vai uudet kengät. Molempia ei saanut.

Ymmärsin. Erityisesti siksi, että itse olin hyvätuloisesta perheestä (en silti saanut mitään ylellisyyksiä) ja paras kaverini köyhästä perheestä. Ostin kaverilleni pieniä juttuja viikkorahoistani. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalka on erikoinen käsitys alakouluikäisen ajattelukyvystä. Lapsen käsitys maailmasta on tuossa iässä vasta muokkautumassa. Lapsen käsitys maailmasta on varsin suppea. Lapsen käsitykseen maailmasta voi tuossa vaiheessa vaikuttaa, siis viisassti vaikuttaa puhumalla ja selittämällä ja esimerkkinä toimimalla.

 

Kaikki lapset ei ole tyhmiä. Vaan kun on aikuisiakin, joille ei ole selvinnyt että he, ja vain he ovat vastuussa itsensä ja perheensä elatuksesta.

Fiksut lapset havainnoi maailmaa jo aika pienenä, ei jää epäselväksi ne elintasojen erot. Päinvastoin, lapset on yleensä materialisteja ja hyvin tarkkaan selvillä, mitä ja minkä hintaisia leluja on itsellä, ja mitä muilla.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin lapsena, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa ja erilaisilla resursseilla. Pieneen mieleenkään ei tullut ajatella, että vähävaraisilla ei ole oikeutta siihen tai tähän. En ollut lapsenakaan k-pää.

Nyt keskiluokkaisena aikuisena harmittaa monen keski- tai yläluokkaisen sivistymätön ymmärtämättömyys eri luokista ja esim. vähävaraisuuden monimutkaisesta ilmiöstä. Äly ei vaan riitä, vaikka juuri meillä sitä resurssia kehittää omaa ajattelua juurikin olisi. Kun ei mene niin paljon kaistaa jokapäiväisen taloudellisen selviämisen kanssa.

Suoranainen viha vähävaraisia kohtaan, myös siis vähävaraisia lapsia kohtaan, on kyllä sairas ilmiö. Sivistymätöntä ja noloa.

Minäkin pidän ihmisten arvottamista varallisuuden/koulutuksen/muiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella todella junttimaisena käytöksenä. Omasta suvustani löytyy paljon näitä. Ovat itse keskiluokkaisia, mutta kuvittelevat olevansa jotain yläluokkaisia hienostelijoita, ja haukkuvat köyhiä, sairaita, yksinhuoltajia, työttömiä ja duunareita. Hemmetin noloa. En viihdy tuollaisten ihmisten seurassa ollenkaan. 

Ymmärsin, että omassa perheessä ei rahalla juhlittu, mutta siihen sopeutui, koska asiat oli muuten hyvin. En muista että mieltäni olisi pahoittanut jonkun toisen rikkaudet, toisaalta olen pikkukaupungista kotoisin ja silloin 70-80 -lukujen taitteessa siellä ei muutenkaan ökyilty. Kaupunki eli suurteollisuudesta, joten omat vanhempani ja suurin osa luokkakavereiden vanhemmista oli teollisuudessa töissä. 

En ymmärtänyt. Vanhempani olivat hyvin säästäväisiä ja tarkkoja rahoista, joten uskoin meidän olevan varattomia. Meillä oli kaikki vaatimattomampaa kuin muilla ja hävetti, miten äiti ompeli paljon meidän vaatteita. Kaikki piti tehdä itse ja opetella tekemään. Vasta teini-iässä tajusin, että vanhempani ovat hyväpalkkaisissa ammateissa ja he vain olivat luonteeltaan säästäväisiä. 

No en kaivannut kalliita lahjoja. Omassa lapsuudessa ei tosin hypetetty puhelinten tai merkkivaatteiden perään. Tiedostin ettei meillä ollut paljoa rahaa törsättäväksi. Kun saimme yhteisen kännykän sisarten kanssa, olimme enemmänkin ihmeissämme että miksi :D 

-93