Mummon hautajaiset vain "lähipiirin kesken" ja osa lapsenlapsista jätettiin kutsumatta
Paikalle kutsuttiin Vain kuulemma lähimmät lapsenlapset, eli vanhemmat lapsenlapset perheineen, joiden kanssa mummo on ollut enemmän tekemisissä.
Tämä on aivan raivostuttavaa ja olen asiasta sanonut. On kuulemma nyt hyvä, ettei minunlaistani rähjääjää tule paikalle, ei mummokaan olisi kuulemma tykännyt
Mummolla on kahdeksan lasta, joista vielä 7 on elossa. kaikilla heillä perheet ja lapsenlapsenlapsiakin on useita. Minä olen lapsenlapsi ihan nuorimmasta päästä, enkä siten muodostunut kovin läheiseksi, vaikka aika-ajoin näimme, mutta mitään pitkiä vierailuja en päässyt tekemään, kuten osa lapsenlapsista.Mummon terveydentila oli jo heikompi, kun olin itse pienempi.
Suku on siis iso ja ilmoittivat, ettei kaikkia voi kutsua paikalle tilanpuutteiden vuoksi ja vain lähimmät osallistuvat. Minäkään en mahdu mukaan. Eräs tätini jo loukkaantui niin pahasti, kun tulin hänelle lankoja pitkin, että itkien huusi puhelimeen, ettei enää koskaan halua nähdä minua tai kuulla minusta mitään ja ettei häntä ole ikinä loukattu näin pahasti
Suututtaa
Kommentit (123)
Oma isäni on elossa, joka siis mummon lapsi. Tuolla edesmenneellä sedällä oli kolme lasta ja heilläkin jo perheet.
Isäni oli lapsista toiseksi nuorin ja sillä olen nuorimpia lapsenlapsia.
Oli kuulemma ollut sananvaihtoa, ketä kutsutaan, mutta tädit ovat pääasiassa päsmäröineet järjestelyt. He ovat sellaisia, jotka saavat tahtonsa läpi ja vasrmasti perinnöistä tullaan riitelemään ja lujaa.
ap
Vierailija kirjoitti:

Sun isäsi nyt vain ilmoittaa, että hänen lapsensa tulevat mukaan ja piste. Jo siskojensa mielestä on liikaa porukkaa, niin he jättävät omia perheenjäseniään pois.
Ap:han ei ollut ainoa, jota ei kutsuttu. Ap oli kuitenkin varmaan ainoa, joka oli "tullut lankoja pitkin" räyhäämään tästä. Ei ihme, ettei kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi/isäsi on tuo edesmennyt?
Kysehän on mummosta.
Aloittaja jo vastasikin, mutta yksi mummon lapsista oli jo kuollut.
Koska aloittajan isä on elossa, hänen asemassaan kysyisin isältä että missä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka järjesti hautajaiset? Mummon puoliso vai lapset? Jos Sinun vanhempasi on tuo mummon yksi kuollut lapsi, niin kuka teistä tämän mummon edesmenneen lapsen lapsista oli "edustamassa" vanhempaansa perintökaaren mukaan? Jätettiinkö kuolleen sisaruksen lapset kutsumatta ja ottamatta huomioon?
Hautajaisiin ei osallistujia kutsuta perintökaaren mukaan😂
Ei, niin ei. Mutta jos jotkut sisarukset ovat järjestämässä, niin ei kuulu kutsua vain omia lapsiaan. Jos ap, on perijänä vanhempansa sijaan, niin hän voi sitten riitauttaa hautajaiskulut, jos hänen mielipidettään ei kysytty.
Jaa, että aletaan riitelemään perinnönjaosta jo kuoppajaisissa
Onpa erikoinen järjestely että nuorimpia lapsenlapsia ei kutsuttaisi koska ei muka mahdu mukaan. Isälläsi on ihan yhtäläinen oikeus päättää hautajaisjörjestelyistä kuin siskoillaan. Isäsi voi ihan hyvin vaatia, että kaikki lastenlapset kutsutaan mukaan.

Ap:n mukaan isä on mummonsa lapsi ja elossa, joten isä on perijä eikä ap.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaahan tuo oudolta,että sitten onkin jo liian paljon porukkaa,että pitää loppupäästä pätkäistä. Pitäs sen verran tehdä,minkä jaksaa kutsua.Kyllähän nyt kaikki 'perheeseen' kuuluvat pitäis mahtua ja heillä olis oikeus tulla.
Jos ei kotiin mahdu niis sitten luulisi, että vuokrataan jokin paikka johon mahtuu enemmän väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoinen järjestely että nuorimpia lapsenlapsia ei kutsuttaisi koska ei muka mahdu mukaan. Isälläsi on ihan yhtäläinen oikeus päättää hautajaisjörjestelyistä kuin siskoillaan. Isäsi voi ihan hyvin vaatia, että kaikki lastenlapset kutsutaan mukaan.
Ehkäpä isä ymmärtää, ettei hautajaisista kannata riidellä. Jos jokainen vaatii että on tehtävä juuri niinkuin oma pää sanoo, niin eihän sopuun päästä koskaan. Kummallista, että ihmiset riitelevät tällaisista asioista. Ja vielä kummallisempaa että jos ap:n isä on hyväksynyt suunnitelman niin ap alkaa räyhäämään asiasta.

Entäpä jos kyse hautajaiskuluista. Ei joka pesässä ole varaa isoihin kuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoinen järjestely että nuorimpia lapsenlapsia ei kutsuttaisi koska ei muka mahdu mukaan. Isälläsi on ihan yhtäläinen oikeus päättää hautajaisjörjestelyistä kuin siskoillaan. Isäsi voi ihan hyvin vaatia, että kaikki lastenlapset kutsutaan mukaan.
Ehkäpä isä ymmärtää, ettei hautajaisista kannata riidellä. Jos jokainen vaatii että on tehtävä juuri niinkuin oma pää sanoo, niin eihän sopuun päästä koskaan. Kummallista, että ihmiset riitelevät tällaisista asioista. Ja vielä kummallisempaa että jos ap:n isä on hyväksynyt suunnitelman niin ap alkaa räyhäämään asiasta.
Kummallista on, että isä on hyväksynyt asian, eikä sanonut, että kaikki lastenlapset paikalle ja piste.
Miksi aloit räyhäämään vai onko se perustapasi viestiä?
Miksi et keskustele isäsi kanssa? Hänhän on oikeutettu päättämään asiasta, kuten siskonsa.
Jos mummosi on srk- jäsen ja hänet siunataan kirkossa, niin kuka tahansa voi osallistua hautajaisiin, ilman kutsua tai pyytämättä, sillä kirkko on kaikille avoin, myös kirkollisten toimitusten aikana. Samoin hautausmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoinen järjestely että nuorimpia lapsenlapsia ei kutsuttaisi koska ei muka mahdu mukaan. Isälläsi on ihan yhtäläinen oikeus päättää hautajaisjörjestelyistä kuin siskoillaan. Isäsi voi ihan hyvin vaatia, että kaikki lastenlapset kutsutaan mukaan.
Ehkäpä isä ymmärtää, ettei hautajaisista kannata riidellä. Jos jokainen vaatii että on tehtävä juuri niinkuin oma pää sanoo, niin eihän sopuun päästä koskaan. Kummallista, että ihmiset riitelevät tällaisista asioista. Ja vielä kummallisempaa että jos ap:n isä on hyväksynyt suunnitelman niin ap alkaa räyhäämään asiasta.
Ei ole riitelyä olla hyväksymättä muiden epäreilua tai epäasiallista käytöstä.
Mistä nuo ap:n isän siskot on edes saaneet päähänsä ajatuksen että heillä olisi joku ylin valta määrätä ketä hautajaisiin kutsutaan ja ketä ei? Yksinkertaista, heillä ei ole olemassa sellaista valtaa, vaan kaikki sisarukset on näissä päätöksissä ihan tasaveroisia. Kukaan ei siis voi yksin tai kaksin päättää kaikkien muiden puolesta.
Jos on vainajan tahto niin minkäs teet. Jos järjestäjä vetoaa tilanpuutteeseen niin koko kirjoitus on typerä provo
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloit räyhäämään vai onko se perustapasi viestiä?
Miksi et keskustele isäsi kanssa? Hänhän on oikeutettu päättämään asiasta, kuten siskonsa.
Enpä ihmettelisi vaikka aloittaja ei olisi kovin hyvissä väleissä myöskään isänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa erikoinen järjestely että nuorimpia lapsenlapsia ei kutsuttaisi koska ei muka mahdu mukaan. Isälläsi on ihan yhtäläinen oikeus päättää hautajaisjörjestelyistä kuin siskoillaan. Isäsi voi ihan hyvin vaatia, että kaikki lastenlapset kutsutaan mukaan.
Ehkäpä isä ymmärtää, ettei hautajaisista kannata riidellä. Jos jokainen vaatii että on tehtävä juuri niinkuin oma pää sanoo, niin eihän sopuun päästä koskaan. Kummallista, että ihmiset riitelevät tällaisista asioista. Ja vielä kummallisempaa että jos ap:n isä on hyväksynyt suunnitelman niin ap alkaa räyhäämään asiasta.
Kummallista on, että isä on hyväksynyt asian, eikä sanonut, että kaikki lastenlapset paikalle ja piste.
Ei ole mitenkään kummallista että on ihmisiä, jotka eivät halua riidellä, etenkään kun kyse on läheisen hautajaisista. Asiatonta sen sijaan jo isääkin kohtaan, että ap räyhää asiasta. Oman isän äiti on kuollut ja ap räyhää hautajaisista.
Jos kyseessä olisi normaali suku niin jokainen lapsenlapsi jätettäisiin ulkopuolelle sillä silloin olisi tasapuolista.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä olisi normaali suku niin jokainen lapsenlapsi jätettäisiin ulkopuolelle sillä silloin olisi tasapuolista.
Miksi hautajaisten kuuluisi edes olla tasapuoliset kaikille?
Ne jotka järjestäjä on halunnut kutsua.