Miten sama mies voi olla maailman ihanin ja hirvein?

Vierailija kirjoitti:

Aluksi siis luulit että komea mies on hyvä kumppani. No komeat miehet on väkivaltaisia. Se alkaa yleensä huutamisella ja pian  se on fyysistä väkivaltaa.

Minä olen kaunis nainen.

Kerro oi viisas tekeekö rumuus miehestä  alistetun incelin?

No ei kyllä ole narsisti jos kerran vuodessa taivas repeää ja muuten on herttanen. Narsistin kiristysnuora ei hellitä muuta kuin jos on pakko eli kumppani uhkaa lähteä. Sitten ollaan hetki mielin kielin, mutta seuraava shitshow odottaa nurkan takana.

Ei kaikkia tarvi diagnosoida jos sattuu olemaan eri tapa reagoida asioihin. Jotku on temperamenttisia eivätkä osaa sitä hallita ja riidat lähtee lapasesta. Tietenki ois hyvä koittaa tehä sille jotaki eikä antaa sen jyllätä ja kuitata "mä nyt vaan oon tällanen" -olan kohautuksella, koska tuhovoima on kuitenki aika iso.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 29 vuotta. Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut, ei mitään siihen suuntaankaan. Ja olen pysynyt liitossa, koska tämä tulee esille vain ja ainoastaan isoissa riidoissa. Meillä voi mennä siis vaikka vuosi, että menee vaan ihan superhyvin, on mukavaa sujuvaa arkea. Mutta jos jostain asiasta tulee kunnon riita, niin järkytyn aina miten mies voi minulle karjua. On kuin täysin eri ihminen, yhtäkkiä olenkin pahin vihamies, kun muuten osoittaa rakkauttaan jatkuvasti monin tavoin. Olemme molemmat siis kuitenkin hyvin rauhallisia luonteeltamme ja siksi kai riitoja ei paljoa tulekaan. Eihän tällaista jaksaisikaan jos olisi usein toistuvaa. ap

Sanot että miehesi on hyvin rauhallinen luonteeltaan. Oletko varma ettei hän panttaa kaikkia ikäviä sanomisia ja tapahtumia vain sisäänsä kunnes ei jossakin vaiheessa enää kestä ja siksi purkaus olisi niin paha. Oletko miettinyt että kun hän syyttää sinua asioista joita et mielestäsi ole tehnyt, että ne asiat voivat olla aika vahojakin tapahtumia.

"Voitko oikeasti ihan rehellisesti sanoa ettei sinua haittaa nuo raivokohtaukset? Et ikinä välttele tilannetta, jossa mies voisi räjähtää? Miksi sitten haluat muuttaa suhdettanne? Miksi aloitus?"

Haittaa tietysti, siksihän juuri aloitus. Ne miehen raivoamiset haittaa ja haluaisin niistä eroon, siksipä kysyinkin että onko jotain tehtävissä. Mutta en välttele mitään tilanteita, koska räjähdystä ei kuitenkaan yleensä tule. Meillä on ihan normaaleja erimielisyyksiä, eri asioista, ilman että ne menee pahoiksi riidoiksi. Olen aika suorapuheinen ihminen ja sanon asioista, jotka häiritsee. Muutenhan ne ei asiat ei parane eikä muutu. Ollaan sitten töissä , harrastuksessa tai kotona. Minusta ei olisi suhteeseen, jossa en voisi niitä sanoa, koska en kykenisikään sellaiseen. ap

Ei se välttämättä huono ajatus ole. Huono kommunikaatio lieveilmiöineen on varmaan suurimpia yksittäisiä syitä tyytymättömyyteen ja eroihin, noin yleisesti. Saas nähdä, milloin sitten suostuisi ja sen aika olisi. Molemmilla meistä on pariterapiasta kokemusta entisistä suhteista ja silti ne päättyivät... toivottavasti tämä olisi kestävämpi. Yritettäisiin oppia ja kasvaa ilman eroa.

Raskasta olisi aloittaa alusta ja taas käydä kaikki uuden ihmisen kanssa läpi. Jotain huonoa kuitenkin löytyy jokaisesta, jos ei alkuhuumassa niin 500 päivän säännön puitteissa kuitenkin.

Asetelma terapiaakin ajatellen on vähän vino, kun hän uskoo työstäneensä kaikki epäkohtansa. Viat / ärsytyksen syyt ovat vaan minussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 29 vuotta. Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut, ei mitään siihen suuntaankaan. Ja olen pysynyt liitossa, koska tämä tulee esille vain ja ainoastaan isoissa riidoissa. Meillä voi mennä siis vaikka vuosi, että menee vaan ihan superhyvin, on mukavaa sujuvaa arkea. Mutta jos jostain asiasta tulee kunnon riita, niin järkytyn aina miten mies voi minulle karjua. On kuin täysin eri ihminen, yhtäkkiä olenkin pahin vihamies, kun muuten osoittaa rakkauttaan jatkuvasti monin tavoin. Olemme molemmat siis kuitenkin hyvin rauhallisia luonteeltamme ja siksi kai riitoja ei paljoa tulekaan. Eihän tällaista jaksaisikaan jos olisi usein toistuvaa. ap

Hei ap

Minä olen tuo karjuva puoliso (mutta nainen)

Saan pahimmillaan kohtauksen 2 kertaa viikossa.

Kotona oli minulla tunnekylmä äiti ja tarpeitani ei huomioitu (näin jopa nälkää)

Älyni ja ka

Minä ottaisin, jos olisin puolisosi. Sinä oikeutat käytöksesi etkä mieti hänen kokemustaan yhtään. Sinä olit 18 vuotta äitisi kynsissä, puolisollasi on elinkautinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei hän ole diagnoosia hakenut, koska ei halua lääkitystä. Kokee tuon toisaalta myös supervoimakseen, koska pystyy syventymään äärimmäisesti kiinnostavaan asiaan ja olemaan luova. Pidän tuon vaihtoehdon kuitenkin mielessäni, uskon että se auttaisi enemmän kun veisi pois. 

Kyllä se toisaalta auttaa, etenkin näin tilanteen jälkeen. Siinä hetkessä se on hankala pitää mielessä, kun on aika turhautunut ja voimaton. Eikä sairaus anna kuitenkaan oikeutta käyttäytyä noin ala-arvoisesti. Joko sen saa omalla psyykkaamisellaan kuriin tai hakee jotain ulkopuolista apua, vaikka lääkityksen...?

Kiitos tsempeistä! Raskasta on kyllä aina välillä. Jos ei olisi niin paljon hyvää, olisin jo luonnollisesti lähtenyt.

Ok. Jos sinusta alkaa tuntua siltä että todennäköinen sairaus haittaa arkeanme tosi paljon, niin voithan vedota siihen, ja sinuun, saadaksesi hänet lääkäriin ja tutkimuksiin. Tosin, jos teillä on lapsia niin heidänkin takiaan dg olisi hyvä hakea, mikäli lapsilla ilmenee samaa ongelmaa. Pääsevät joissain paikoissa tutkimuksiin nopeammin, jos vanhemmalla on dg.

Joka tapauksessa, tsemppiä jatkoon. Sehän tässä juuri on että kun on niin paljon hyvää, ja ne vaikeat asiat on kuitenkin harvoin. Siksi kai tätä ei sellaiset yleensä ymmärräkään, joilla ei vastaavaa ole. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 29 vuotta. Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut, ei mitään siihen suuntaankaan. Ja olen pysynyt liitossa, koska tämä tulee esille vain ja ainoastaan isoissa riidoissa. Meillä voi mennä siis vaikka vuosi, että menee vaan ihan superhyvin, on mukavaa sujuvaa arkea. Mutta jos jostain asiasta tulee kunnon riita, niin järkytyn aina miten mies voi minulle karjua. On kuin täysin eri ihminen, yhtäkkiä olenkin pahin vihamies, kun muuten osoittaa rakkauttaan jatkuvasti monin tavoin. Olemme molemmat siis kuitenkin hyvin rauhallisia luonteeltamme ja siksi kai riitoja ei paljoa tulekaan. Eihän tällaista jaksaisikaan jos olisi usein toistuvaa. ap

Hei ap

Minä olen tuo karjuva puoliso (mutta nainen)

Saan pahimmillaan kohtauksen 2 kertaa viikossa.

Kotona oli minulla tunnekylmä äiti ja tarpeitani ei huomioitu (näin jopa nälkää)

Älyni ja ka

Jos haluat apua itsellesi, suosittelen sitä keskusteluapua. Mielelläni auttoi kun kävi juttelemassa psyk.hoitajan kanssa. Vaikka sitten vuosien kuluttua taas pahenikin, ja haettiin uudelleen apua. Mutta jos haluat apua, sitä varmasti saat. Kiitos kirjoituksestasi. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraan mielenkiinnolla. Meillä sama tilanne, mutta asetelma toisinpäin. Vaimo 95% ajasta superkiva, mutta kun kierrokset nousee (ihan ilman mitään erityisen järkevää syytä) niin mikään keskustelutapa ei sitä pysäytä. Raivokohtaus solvauksineen kestää pari tuntia, jonka jälkeen 1-2 vuorokauden outo kyräilyvaihe.

Haluaisi minun joiltain osin muuttuvan. 

Niin, mikä tähän auttaisi??

Onko muutakin maniaa? Kaksi päivää vihaisena on tosi paljon. Onko kaksisuuntainen mielialahäiriö tutkittu?

On. Hyvä pointti. Taustalla on lähes kaikki aikuisiän ADHD.n /ADD.n piirteet, jotka henkilö itsekin tiedostaa. Hän on työstänyt itseään ja saanut suurimman osan niistä ongelmallisimmista poistettua opettelemalla. Siihen vaivaan liittyy tyypillisesti impulsiivisuus, harkitsemattomat lausahduks

Niiden vaikeiden tunteiden kanssa on vain opittava olemaan (siis hänen). Ei siihen muuta oikein ole. Mindfulnessharjoitukset säännöllisesti tehtynä voi auttaa, jos hän on halukas sitoutumaan niihin. Kannattaa puhua rehellisesti siitä, miten pahalta hänen käytöksensä sinusta tuntuu, silloin kun hän on rauhallinen ja kykeneväinen keskustelemaan. Jos voisitte yhdessä pohtia toimintasuunnitelmaa noihin raivostumisen hetkiin. Itse ehkä vastaavassa tilanteessa poistuisin tilanteesta kokonaan ja palaisin vasta, kun toinen on oikeasti rauhoittunut. Vielä parempi, jos hän oppisi itse poistumaan jo ennen, kuin suusta sataa sammakoita.

Muista, sun ei tarvitse sietää tuollaista käytöstä, etkä ansaitse sitä. Solvaukset ja nimittelyt on minusta sellainen raja, josta on vaikea palata takaisin. Varsinkin jos ne yhtään toistuu. 

Toivottavasti teillä ei ole lapsia. Minun äitini sai juuri tuollaisia raivokohtauksia, mutta useammin eikä ollut hyvinäkään päivinä kovin ystävällinen. Puoliso voi lähteä, mutta lasten ei auta kuin kärsiä, ja hiipiä hipihiljaa peloissaan koko elämänsä kun ei voi ikinä tietää milloin hirmumyrsky iskee. Ja nyt aikuisena ei tietenkään ole minkäänlaista suhdetta häneen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 29 vuotta. Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut, ei mitään siihen suuntaankaan. Ja olen pysynyt liitossa, koska tämä tulee esille vain ja ainoastaan isoissa riidoissa. Meillä voi mennä siis vaikka vuosi, että menee vaan ihan superhyvin, on mukavaa sujuvaa arkea. Mutta jos jostain asiasta tulee kunnon riita, niin järkytyn aina miten mies voi minulle karjua. On kuin täysin eri ihminen, yhtäkkiä olenkin pahin vihamies, kun muuten osoittaa rakkauttaan jatkuvasti monin tavoin. Olemme molemmat siis kuitenkin hyvin rauhallisia luonteeltamme ja siksi kai riitoja ei paljoa tulekaan. Eihän tällaista jaksaisikaan jos olisi usein toistuvaa. ap

Sanot että miehesi on hyvin rauhallinen luonteeltaan. Oletko varma ettei hän panttaa kaikkia ikäviä sanomisia ja tapahtumia vain sisäänsä kunnes ei jossakin vaiheessa enää kestä ja siksi purkaus olisi niin paha. Oletko miettinyt e

En ole miettinyt, eihän tämä täysin poissuljettua ole. Vaikka hän ei yleensä tunnu stressaavan mistään ja jos joku painaa, niin yleensä puhuu siitä. On sitten vaikka remonttijuttu tai työasioita. Esimerkiksi perjantaina häntä painoi yksi ärsyttävä työasia josta puhui minulle jo ennen töihin lähtöään. Soitti vielä kaksi kertaa matkaltakin että saisin hänet paremmalle tuulelle ennen kuin menee sinne. Ja sain, eikä enää loppumatkasta kuulemma vituttanut. Mutta pidän mielessä tuonkin, mitä sanoit. ap

Jos tämä olisi toisinpäin, että nainen raivoaa niin johan täälä porukka huutaisi että mies ei huomioi vaimoaan tarpeeksi ja jotenkin ne raivarit olisi miehen syytä  :D

Mutta asiaan, mä luulen että tuo on sieltä lapsuudesta johtuvaa. Miehellä ei ole kykyä hallita ja hillitä itseään, se isänsä toimintamalli kalvaa ja toistaa nyt itse samaa. Oletko koskaan sanonut miehelle että sen tarvisi käydä jossain juttelemassa? Ja että sä et hyväksy sen haukkumista ja raivoa? Jos miehesi on normijärkinen niin tokihan hänen pitää tajuta itsekin että tuo kierre on saatava katkaistua. Ja sun täytyy olla "kovana", eli teet selväksi että tuohon on tultava loppu.

Huumeet, valehtelu, itsestään  - ja menneisyydestään (myös nykyisyydestään) kertomattomatta jättäminen.

Vuokravelat, häätö, potkut töistä yms.

Onneksi en tunne.

Vierailija kirjoitti:

Huumeet, valehtelu, itsestään  - ja menneisyydestään (myös nykyisyydestään) kertomattomatta jättäminen.

Vuokravelat, häätö, potkut töistä yms.

 

Onneksi en tunne.

 

Taisi tulla viestisi väärään ketjuun. ap

Huutaja aiheuttaa pelkoa, toivottavasti teillä ei ole lapsia. 

No jos tuosta on kestänyt 29 vuotta, niin miksi sulla ap on kuvitelma, että tuo käytös jotenkin loppuisi? Eiköhän tuo ole hänen tapansa käsitellä asioita, etkä sinä sille asialle voi mitään. Ihmiset on mitä on, ei ole kukaan täydellinen. Mutta kyllähän mies panttaa sisällään asioita, joita haluaisi sanoa. Ja sitten se tulee purkauksena ulos. On valitettavan ylesitä käytöstä. Mutta toki mies itse voisi pysytä hillitsemään itsensä, jos hän haluaisi. Mutta ehkä hän ei edes halua. 

Aloitus kertoo henkisesti kypsymättömästä ihmisestä, joka ei pysty arvioimaan omaa käytöstään ulkopuolisen silmin vaan pitää toimintaansa ja reaktioitaan aina oikeutettuina, etenkin parisuhteessa. Tarkoitan nyt aloittajaa itseään. Kasvun paikka ja sen voisi aloittaa vaikkapa puhumalla totta, eikä hakemalla tyydytystä vertaisryhmän eli naisten empatiaryöpystä.

Vierailija kirjoitti:

Sanot että miehesi on hyvin rauhallinen luonteeltaan. Oletko varma ettei hän panttaa kaikkia ikäviä sanomisia ja tapahtumia vain sisäänsä kunnes ei jossakin vaiheessa enää kestä ja siksi purkaus olisi niin paha. Oletko miettinyt että kun hän syyttää sinua asioista joita et mielestäsi ole tehnyt, että ne asiat voivat olla aika vahojakin tapahtumia.

Ikivanhojen asioiden kaivelu on yleensä naisten helmasynti. Harmi, että edelleen rauhallisuus tarkoittaa mielestäsi vain ja ainoastaan sitä, että on patoumia, jotka ennemmin tai myöhemmin väistämättä purkautuvat.

Ihan vinkkinä, vaikka noita patoumia olisikin, eivät ne välttämättä ole syntyneet tyhjiössä. Eli toisin sanoen voi olla vaikka kuinka paljon asioita, joita tämä kirjoittaja tietoisesti jättää sanomatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seuraan mielenkiinnolla. Meillä sama tilanne, mutta asetelma toisinpäin. Vaimo 95% ajasta superkiva, mutta kun kierrokset nousee (ihan ilman mitään erityisen järkevää syytä) niin mikään keskustelutapa ei sitä pysäytä. Raivokohtaus solvauksineen kestää pari tuntia, jonka jälkeen 1-2 vuorokauden outo kyräilyvaihe.

Haluaisi minun joiltain osin muuttuvan. 

Niin, mikä tähän auttaisi??

Onko muutakin maniaa? Kaksi päivää vihaisena on tosi paljon. Onko kaksisuuntainen mielialahäiriö tutkittu?

Ei tuo ole kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaiheet kestävät kauemmin kuin 1-2 päivää. Ennemmin epävakaa persoonallisuushäiriö tai narsismi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot että miehesi on hyvin rauhallinen luonteeltaan. Oletko varma ettei hän panttaa kaikkia ikäviä sanomisia ja tapahtumia vain sisäänsä kunnes ei jossakin vaiheessa enää kestä ja siksi purkaus olisi niin paha. Oletko miettinyt että kun hän syyttää sinua asioista joita et mielestäsi ole tehnyt, että ne asiat voivat olla aika vahojakin tapahtumia.

Ikivanhojen asioiden kaivelu on yleensä naisten helmasynti. Harmi, että edelleen rauhallisuus tarkoittaa mielestäsi vain ja ainoastaan sitä, että on patoumia, jotka ennemmin tai myöhemmin väistämättä purkautuvat.

Ihan vinkkinä, vaikka noita patoumia olisikin, eivät ne välttämättä ole syntyneet tyhjiössä. Eli toisin sanoen voi olla vaikka kuinka paljon asioita, joita tämä kirjoittaja tietoisesti jättää sanomatta.

Ikivanhojen kaivelu on naisilla yleisempää, koska miehet useammin jättävät asiat roikkumaan niin, ettei niitä saa käsiteltyä tyydyttävästi.