Muistisairaita halutaan palauttaa kotihoitoon

Tavallaan ne täysin toimintakyvyttöminä möllöttävät vuodepotilaat sopisivatkin kotihoitoon paremmin kuin monet, eivät ainakaan karkaa. Enemmänhän ympärivuorokautista valvontaa tarvitsevat ne, joilla on vielä hyvät jalat ja onnistuvat aiheuttamaan vesivahinkoja ja harhailemaan pakkaseen. Itselläni kokemusta hoitajana sekä kotihoidosta että tehostetusta palveluasumisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Laki EI velvoita järjestämään hoitopaikkoja vanhuksille. Lain mukaan lapsilla on subjektiivinen oikeus hoitopaikkaan, vanhuksilla ei ole.

Tilanne on ahneiden ja itsekkäiden lapsiperheiden vika.

Ei ne lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat sinne laitoshoitoon mene töihin vaikka subjektiivinen päivähoito-oikeus loppuisi heti. 

Tuohon edelliseen kommenttiini vielä sen verran, että ei liene harvinaista, että myös se vanhus mielellään sekoittaisi hoitajan ja omaisen roolit keskenään. Että saisi niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tarvitsemansa hoivan tai avun ja sitten omaisensa seuraa vaikka kahvikupposen ääressä tai vanhoja valokuvia katsellen. Mun isälläni oli alussa juuri tällainen ajatusmalli, mutta joka kerta, kun menen sinne jotain auttamaan tai hoitamaan asian, en jää samalla reissulla myös kahville. Muuten olisi hyvin helposti käynyt niin, että isä olisi nk tehnyt tikusta asiaa saadakseen mut paikan päälle pitämään heille tai siis oikeastaan isälleni seuraa. Isä kyllä edelleenkin sanoo laittavansa kahvin tulemaan, mutta mä sanon vaan, että itselleen voivat laittaa, mutta mä en jää kahvittelemaan.  Jos mulla on sinne mennessä "hoitajan lätsä" päässä, en ole silloin heidän tyttärensä, joka jää muuten vaan rupattelemaan ja juomaan kahvia. Isä onkin huomannut, että mitä useammin tarvitsevat mua sinne milloin mihinkin avuksi, sitä harvemmin enää käyn vain seurustelemassa heidän kanssaan. Niin ovat sitten suostuneet kauppojen kotiinkuljetuspalveluihin sekä siivousfirman palveluihin ja saaneet taas tyttärestään osan takaisin. Nyt 1,5 kuukauden aikana olen kutsunut vanhempani jo kaksi kertaa meillekin syömään ja hyvin ovat viihtyneet tuntikausia. Uskoisin, että vanhuksillekin on mukavampaa, jos omainen on omaisen roolissa, mukavaa seuraa ja läheisyyttä, ja sitten erilaiset hommat kuten esimerkiksi siivoukset tekee ulkopuolinen toimija. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Tuohon edelliseen kommenttiini vielä sen verran, että ei liene harvinaista, että myös se vanhus mielellään sekoittaisi hoitajan ja omaisen roolit keskenään. Että saisi niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tarvitsemansa hoivan tai avun ja sitten omaisensa seuraa vaikka kahvikupposen ääressä tai vanhoja valokuvia katsellen. Mun isälläni oli alussa juuri tällainen ajatusmalli, mutta joka kerta, kun menen sinne jotain auttamaan tai hoitamaan asian, en jää samalla reissulla myös kahville. Muuten olisi hyvin helposti käynyt niin, että isä olisi nk tehnyt tikusta asiaa saadakseen mut paikan päälle pitämään heille tai siis oikeastaan isälleni seuraa. Isä kyllä edelleenkin sanoo laittavansa kahvin tulemaan, mutta mä sanon vaan, että itselleen voivat laittaa, mutta mä en jää kahvittelemaan.  Jos mulla on sinne mennessä "hoitajan lätsä" päässä, en ole silloin heidän tyttärensä, joka jää muuten vaan rupattelemaan ja juomaan kahvia. Isä

Tavallaan aika julmaa. Se luonnollisesti ymmärtää että palkattu kotihoitaja ei kerkeä jäämään kahville mutta sukulaisen luulisi kyllä ehtivän hetken keskustellakin ja vaikka kahvitella. Muistisairaan omaisena vanhuksellakin on kuitenkin rankkaa, kun keskustelukaveria ei enää sillä tavalla ole.

Nro 41: "Minusta tuo yhteisöllinen asuminen toimisi hyvin ennen sen muistisairauden puhkeamista tai ihan sen alkuvaiheessa. Vanhusten yhteisöllinen asuminen toisi heille virikkeitä, koska todella moni on yksin. Jo pelkästään keskustelu toisten kanssa virkistää. Ehkäpä se ruokailukin onnistuisi paremmin, kun olisi seuraa ja voisi katsoa toisilta mallia. Mutta ei ole niiden toisten vanhusten vastuulla huolehtia, että kaveri pärjää. Siellä saattaa olla hoidettuna jo oman puolison muistisairaus. Turha kuormittaa enää naapurin muistisairaudella."

Yhteisöllinen asuminen voi toimiakin tuossa tapaukserssa, JOS vanhus kaipaa ihan ketä tahansa seuraksi. Suurin osa vanhuksista - niin kotona kuin laitoksessa - ei kaipaa ketä tahansa seuraksi vaan nimenomaan omia lapsiaan, sisaruksiaan ja ystäviään. Tai sitä edesmennyttä puolisoaan. Senioritaloja on rakennettu jo vuosikausia ja jos hyväkuntoinen vanhus haluaa sellaiseen, niin näissä on sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Pandemia valitettavasti lopetti vanhusten päivätoiminnan aika pitkälti enkä tiedä, missä määrin sellaista on alettu järjestää uudestaan. Mutta siis hyväkuntoinen vanhus voi osallistua erilaisiin asioihin, vaikka asuisi kotonaankin. Harva vanhus edes haluaisi, että joukko tuntemattomia vanhuksia muuttaisi vanhuksen kotiin. Vanhuskin - kuten me muutkin - haluaa yleensä itse valita seuransa. Yleensä vanhus haluaa palvelutaloon tai vastaavaan vasta sitten, kun ei enää kotonaan pärjää. Erityisesti pelkää, että esim kaatuu yöllä vessareissulla ja kotihoitokin - jos sellaista käy - tulee vasta aamulla. On paljon vanhuksia, joita ei meinaa saada kotoaan muuttamaan edes kerrostaloasuntoon hyvien palveluiden lähelle. Omasta kodista halutaan pois vasta sitten, kun on aivan pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa se kotihoito tarkoittaa lapsien tai sukulaisten nurkkiin asumaan ja hoidettavaksi niinkuin ennenvanhaan suomessa talkoilla hoidettiin vanhukset torpan nurkassa.

Siinä tapauksessa se tarkoittaisi lain muuttamista. Kukaan ei ole Suomessa vastuussa vanhemmistaan lain edessä - vain alaikäisistä lapsistaan. Voidaan myös miettiä, haluaako sen enempää hoitoa tarvitseva harhainen ja muistisairas vanhempi kuin väkisin hoitovastuutettu lapsikaan tilanteeseen, jossa esim täysin kädetön ja hoitoalaa edes tuntematon insinööri huseeraa psykoottisen ja ulosteellaan asuntoa sotkevan äitinsä kanssa? Tuskin.

Aika outo käsitys insinööreistä. Oikeastiko luulet insinöörien olevan jotenkin kädettömiä? Mietis nyt tarkemmin. Aika moni insinööri on sukupuoleltaan nainen, heillä on lapsia ja vaihtavat paskavaippoja. Vai tar

Ehkä tässä tarkoitettiin sitä, että muistisairas ihminen tarvitsee usein sellaista osaamista jota ei muiden alojen osaajilla ole. Itse saattohoidin äitini, jolla ei ollut muistisairautta. Se muistutti itseasiassa lapsen hoitoa, mutta sillä erolla, että hän osasi kertoa mitä tarvitsee.

Sen sijaan anoppini jolla on muistisairaus on itseasiassa pelottava jopa meistä aikuisista. Sylkee, yrittää raapia, purra, potkia ja riehua. Ei meistä olisi kellään osaamista tai keinoja hoitaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittava san tuo kotihoito. Hoito, sitähän ei ole. Käydään vaan heittämässä sapuska ovelle. Vanhus sitten syö sen jos muistaa.

Mutta ymmärrän että jos ja kun hallitus vie rahat nii ei ne hoitolaitokset ilman sitä pysy pystyssä.

Unohdit kertoa,että Marinin hallitus vei ne rahat ja jätti järkyttävän velkaperinnön,Soteuudistuskatastrofi kirkkaimpana helmenä varmisti poliitikoille kovapalkkaiset pestit hyvinvointialueilla,potilaille ei sitten enää rahat riitäkkään.

Oikeistohallitus ottaa lisää velkaa vaikka väitti sitä vähentävänsä, mutta arvaapa vain meneekö se vanhusten kotihoitoon tai muuten tarpeelliseen? Eipä tietenkään, vaan rikkaitten verohelpotuksiin!!!!!

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Tuohon edelliseen kommenttiini vielä sen verran, että ei liene harvinaista, että myös se vanhus mielellään sekoittaisi hoitajan ja omaisen roolit keskenään. Että saisi niinkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tarvitsemansa hoivan tai avun ja sitten omaisensa seuraa vaikka kahvikupposen ääressä tai vanhoja valokuvia katsellen. Mun isälläni oli alussa juuri tällainen ajatusmalli, mutta joka kerta, kun menen sinne jotain auttamaan tai hoitamaan asian, en jää samalla reissulla myös kahville. Muuten olisi hyvin helposti käynyt niin, että isä olisi nk tehnyt tikusta asiaa saadakseen mut paikan päälle pitämään heille tai siis oikeastaan isälleni seuraa. Isä kyllä edelleenkin sanoo laittavansa kahvin tulemaan, mutta mä sanon vaan, että itselleen voivat laittaa, mutta mä en jää kahvittelemaan.  Jos mulla on sinne mennessä "hoitajan lätsä" päässä, en ole silloin heidän tyttärensä, joka jää muuten vaan rupattelemaan ja juomaan kahvia. Isä

Niin monen vanhuksen elämää helpottaisi se, että suostuttaisiin ottamaan sitä apua vastaan. Mutta ei, kun se maksaa ja pitää mielummin jättää perintöä lapsille ja ajaa ne omaiset loppuun. 

Eipä niistä kotihoidon tuomista ruuista kyllä oman muistisairaan kanssa ollut hyötyä, kun ei muistanut tai osannut syödä niitä. Siellä ne oli aina jääkaapissa tai pöydällä avaamattomina.

Nro 51: "Tavallaan aika julmaa. Se luonnollisesti ymmärtää että palkattu kotihoitaja ei kerkeä jäämään kahville mutta sukulaisen luulisi kyllä ehtivän hetken keskustellakin ja vaikka kahvitella. Muistisairaan omaisena vanhuksellakin on kuitenkin rankkaa, kun keskustelukaveria ei enää sillä tavalla ole."

Onhan se tavallaan aika julmaa, mutta jos vanhus haluaa ilmaista kotipalvelua ja sitten sen päälle vielä kahvitteluseuraa, niin siinä alkaa sen omaisen oma elämä kärsiä. Usein kun tuo mainitsemasi "hetki" venähtää tunniksi. Jos se kestäisikin vaan 10-15 minuuttia, tilanne olisi ihan toinen eikä siihen tarvitsisi edes kahvia keittää. Ja kuten edellisessä jo sanoin, saattaisi käydä niin, että mitään apua ei varsinaisesti edes  tarvittaisi, vaan vanhus kaipaisi pelkästään sitä seuraa. Mun isä on nyt oppinut, että jos haluaa mut heille kahville ja rupattelemaan, hän kutsuu mut kahville. Jos hän haluaa mut sinne töihin, sitten en jää kahville. 

Siis oikeasti muistisairaat hankeen kuolemaan. Sitähän se on. Muistan kun olin yhdellä osastolla töissä niin muistisairaat meni dementialukoista kuin tyhjää vain ja omaiset ei meinanneet päästä edes sisään osastolle kun ei osanneet pähkäillä miten lukko toimii. Sitten niitä karkureita noukittiin milloin poliisin voimin milloin henkilökunta toi mukanaan kun tuli iltavuoroon, kun niitä löytyi kaupungilta liikennevaloista. Siis ihan heitteillejättö ja tahallisen kuolemantuottamuksen harkinta jos siirretään kotihoitoon.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 41: "Minusta tuo yhteisöllinen asuminen toimisi hyvin ennen sen muistisairauden puhkeamista tai ihan sen alkuvaiheessa. Vanhusten yhteisöllinen asuminen toisi heille virikkeitä, koska todella moni on yksin. Jo pelkästään keskustelu toisten kanssa virkistää. Ehkäpä se ruokailukin onnistuisi paremmin, kun olisi seuraa ja voisi katsoa toisilta mallia. Mutta ei ole niiden toisten vanhusten vastuulla huolehtia, että kaveri pärjää. Siellä saattaa olla hoidettuna jo oman puolison muistisairaus. Turha kuormittaa enää naapurin muistisairaudella."

 

Yhteisöllinen asuminen voi toimiakin tuossa tapaukserssa, JOS vanhus kaipaa ihan ketä tahansa seuraksi. Suurin osa vanhuksista - niin kotona kuin laitoksessa - ei kaipaa ketä tahansa seuraksi vaan nimenomaan omia lapsiaan, sisaruksiaan ja ystäviään. Tai sitä edesmennyttä puolisoaan. Senioritaloja on rakennettu jo vuosikausia ja jos hyväkuntoinen vanhus haluaa sellaiseen, niin näissä

Isoisäni oli sellainen jäärä, joka kaipasi ihan kyläläisten seuraa mutta, kun kaikilta lähti jalat alta, niin jokainen kyyhötti yksin omassa kodissaan, kunnes vuoron perään ne sisarukset, lapset ja ystävät kuolivat. Palvelutaloon suostui kahville vasta, kun kotoa loppui vesi ja oli pakko viedä kerran viikossa pesulle yleiselle saunavuorolle. Nautti ihmisten näkemisestä ja siitä, että oli elämää ympärillä mutta vasta äärimmäisen pakon edessä suostui lähtemään katsomaan maailmaa.

Puolisoni isoisä taas oli todella seurallinen ja asui kerrostalossa, jossa vieraili usein naapureiden luona. Hän olisi varmasti viihtynyt tuollaisessa yhteisöllisessä talossa ja hänen muistisairauteenkin olisi ehkä saatu ajoissa hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei siitä montaa viikkoa ole aikaa kun paikkakunnallani yksi tällainen vanhus katosi ja häntä etsittiin todellakin kissojen ja koirien kanssa, löytyi sitten muutaman viikon etsinnän jälkeen, oli jäätynyt kuoliaaksi. Kiitos päättäjät siitä

Ei säälistä, nämä aineet vanhukset on saanu kaiken, me nuoret ei mitään!

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut ensimmäistä kertaa seurata muistisairautta sivusta puolison perheen kautta. Se kotihoito oli todella rankkaa niin omaisille kuin vaikkapa naapureillekin. Siellä se muistisairas soitteli keskellä yötä naapureiden ovikelloja ja selitti kotona olevista varkaista. Kotihoito oli täysin kädetön. Jos muistisairas ei päästänyt sisään, niin olivat vain, että ei voi minkään. Välillä oma lapsi ei uskaltanut mennä väkivallan uhan takia oman vanhempansa luo. Onneksi muistisairas sai intervallihoitopaikan ja sieltä saman tien ottivat sisään kokonaan. Taantui kyllä hoidossa kuukaudessa lähes vihannekseksi. 

Kotihoidosta muistan yhdenkin rouvan, joka lopulta pääsi intervallille ja paikkajonoon vasta naapureiden soitettua poliisit tarpeeksi monta kertaa, kun rouva ilmestyi vaihtuvina vuorokaudenaikoina soittamaan ovikelloa pelkkä vaippa yllään. Hänellä kävi sinänsä tuuri, koska hyvin usein hoitoon pääsee vasta kaaduttuaan ja murrettuaan lonkkansa. 

Omaishoitajuus vei työkykyni vuosikausiksi, mm. kyvyn keskittyä ja toimia suurta osaamista vaativassa varsinaisessa ammatissani. Stressi aiheutti tai pahensi useita fyysisiä sairauksiani. Hoitourakan päätyttyä piti yrittää kuntoutua takaisin normaalielämään. Se on ollut valtava ponnistus.

Yhteiskunnan kannalta ajatellen tuntuu nurinkuriselta että koulutukseni on tullut maksamaan paljon, mutta kuitenkin jouduin hyvin pitkiksi ajoiksi heittämään hukkaan kaiken erikoisosaamiseni. En olisi lopettanut työntekoa niiden vuosien ajaksi jos olisin voinut luottaa siihen, että omaiseni on hyvissä käsissä. Totta kai olisin edelleen antanut hänelle aikaani, mutta en oman henkeni uhalla. Olisi tarvittu alan ammattilaiset. 

Omalla kohdallani yhteiskunnan vaatimus siitä, että hoida itse äitisi tai anna kuolla paskan keskelle kotiin hiljaa kitumalla, aiheutti totaali romahduksen alun pyrkstelemisen jälkeen.

Lopputulema on, että äiti on hoitolaitoksessa ja minä ennen vaativaa asiantuntijatyötä tehnyt ja reippaasti yli keskiarvon ansainnut olen nykyään sairauseläkkeellä. Eli säästöjä ei syntynyt vaan menoja. Äidin hoidon aiheuttamien hoitokulujen lisäksi on yhteiskunta menettänyt minun veroeurot, joutuvat eläkkeen vielä maksamaan päälle. Noin niinku ihan jo pelkästään lukujen valossa kysyn, että kannattiko? Toki inhimillistä kärsimystä unohtamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittava san tuo kotihoito. Hoito, sitähän ei ole. Käydään vaan heittämässä sapuska ovelle. Vanhus sitten syö sen jos muistaa.

Mutta ymmärrän että jos ja kun hallitus vie rahat nii ei ne hoitolaitokset ilman sitä pysy pystyssä.

Samat ajatukset sanasta kotihoito, sinä ehdit sanoa sen ensin. Ja ei ne kotihoitajatkaan aina edes muista käydä vaikka olisi sovittu. Muistisairas unohdetaan. 

Ap

 

Kun sillä yhdellä hoitajalla on listalla 25 vanhusta joiden luona pitää käydä, niin syy ei ole hoitajassa kun aikataulut venyy. 

No joo joo, tiedetään, tiedetään, ei kai kukaan just hoitajia syytä vaan systeemiä!!!587

Nro 49: "Niin monen vanhuksen elämää helpottaisi se, että suostuttaisiin ottamaan sitä apua vastaan. Mutta ei, kun se maksaa ja pitää mielummin jättää perintöä lapsille ja ajaa ne omaiset loppuun. 

Eipä niistä kotihoidon tuomista ruuista kyllä oman muistisairaan kanssa ollut hyötyä, kun ei muistanut tai osannut syödä niitä. Siellä ne oli aina jääkaapissa tai pöydällä avaamattomina."

No niinpä. Ja monesti omaiset mahdollistavat tuon. Ei osata tai uskalleta pistää rajoja. Mä olen useammassakin tätä aihetta koskevassa ketjussa kirjoittanut just siitä, että ne rajat pitäisi osata laittaa ja mieluiten vielä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On kuitenkin hyvin helppoa lähteä siihen, että auttaa omia vanhempiaan. Se on jotenkin luonnollista ja tuntuu aidolta välittämiseltä. Saattaa jopa olla ihan mukavaakin, kun avuntarvetta on vielä vähän ja/tai harvoin. Kun avuntarve sitten ajan myötä lisääntyykin, omainen voi ollakin aika nalkissa. Ei voi lähteä perheen kanssa lomareissulle, koska kuka silloin hoitaa mummin/vaarin. Mitä pidempään huolehtii vanhustensa asioista, sitä vaikeampi on saada vanhus hyväksymään ulkopuolinen apu. "Ainahan sinä olet... " , "sinähän nyt osaat tämän niin hyvin..." jne. Puhun tässä nyt ihan omastakin kokemuksestani ja tiedän, miten vaikeaa on sitten myöhemmin saada vanhukset hyväksymään ulkopuolinen apu. Eivät he halua ulkopuolista apua, koska heidän mielestään on just hyvä, että omainen hoitaa. Eikä edes maksa mitään. 

Näin tekee maailman onnellisimman kansan päättäjät !

Suomessa ollaan pulassa siinä vaiheessa, kun ihminen on liian terve sairaalaan, mutta liian sairas kotiin. 

Isä kotiutettiin sairaalasta kaverin kanssa siinä kunnossa, ettei hän päässyt ilman apua sängystä ylös.

Sitten saimme närkästyneen soiton miten postin tuoma kotiruokapalvelu ei pääse sisään, kun isäni ei avaa ovea. Voi ihmeitten ihme, ihan yllätys 😑

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan ne täysin toimintakyvyttöminä möllöttävät vuodepotilaat sopisivatkin kotihoitoon paremmin kuin monet, eivät ainakaan karkaa. Enemmänhän ympärivuorokautista valvontaa tarvitsevat ne, joilla on vielä hyvät jalat ja onnistuvat aiheuttamaan vesivahinkoja ja harhailemaan pakkaseen. Itselläni kokemusta hoitajana sekä kotihoidosta että tehostetusta palveluasumisesta. 

Heitteillejättö on laitonta.