Opettajat, mikä on raskain oppilaan kohtalo/tilanne mitä urasi aikana on tullut vastaan?
Omina kouluaikoina muistan kun luokkakaverin sisarus kuoli syöpään, ala-asteella yleinen häirikköpoika heitti toisen pojan lasiseinää päin, päihdekodin lapsi tuli pakkasilla ilman takkia kouluun, yläkoulussa anorektikko joutui sairaalakouluun, lukiossa yksi huumekuolema...
Kuinka paljon opettajana kohtaa elämän nurjaa puolta?
Kommentit (104)
Nuori nainen m****ttiin miekalla. Koulussa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea sanoa yksittäistä pahinta, mutta seuraavat ovat tuntuneet pahalta:
- kiltin lapsen raju koulukiusaaminen, joka sairastutti lapsen lopulta henkisesti erittäin pahasti
- perheenjäsenen murha
- vanhemman kuolemat
- sitten useampia, joissa vanhempi on hylännyt lapsen. Isä yleensä. Se on sydäntä särkevää, kun lapsi puhuu isästään tärkeänä ihmisenä, mutta tietää, ettei isä halua tavata tai on hyvin välinpitämätön.
Ja tässä ei todellakaan mikään vaitiolovelvollisuus rikkoudu. Näitä tapahtuu kaikkialla ja jatkuvasti. Nämä kuitenkin tuntuu pahalta opettajastakin. Sitten pienempiä vastoinkäymisiä on monella, mutta tämän tyyppiset ottaa itsellekin kovimmalle.
Toivottavasti sinä opettajana kykenit tekemään tuosta kiusaamisesta lopun - ilmeisesti ei jos kerran lopulta sairastutti lapsen. Surullista ettei koulu näkö
Ei liity minuun mitenkään hänen kaltoinkohtelunsa. En edes työskennellyt ko. koulussa. Hän tuli ryhmääni osastohoidon jälkeen.
Meidän opettajaa ainakin melkein nauratti kun koulun kiusaajan ilmoitettiin olevan kateissa tsunamin jälkeen. Voi, mikä harmi ja tragedia.
Luokalleni tuli yllättäen uusi alakoululainen oppilas, jonka perhe oli muuttanut paikkakunnalle. Hyvin nopeasti kävi ilmi että kaikki ei ollut perheessä kunnossa. Lapsella ei ollut säähän sopivia vaatteita, vaatteet olivat rikki ja liian pieniä, paljon poissaoloja, vanhempia oli vaikea tavoittaa jne. Epäilen, että perhe muutti paikkakuntaa lastensuojelua pakoillakseen.
Lapsella oli selkeästi todella paha olla, hän ei luottanut kehenkään, ei uskonut omiin taitoihinsa ja piti luokkakaverit etäällä. Aloin tutustumaan häneen, rakentamaan luottamusta ja nostamaan hänen kykyjään esille. Pikkuhiljaa hän rentoutui ja alkoi olla iloisempi. Hän sai kavereita, tuli kouluun hyvillä mielin ja loisti yhdessä tietyssä oppiaineessa - ja oli ylpeä siitä. Silti hän oli todella hauras ja takertui tuttuihin aikuisiin vahvasti. Paha olo oli edelleen läsnä, vaikka iloisia hetkiä oli paljon.
Sitten lapsi ei tullutkaan kouluun. Perhe oli taas muuttanut muualle. Koskaan en lapsesta sen jälkeen kuullut. Mietin vain, miten rikkonainen koulupolku lapsella loppujen lopuksi oli. Ja ennen kaikkea, kuinka rikkonainen tästä lapsesta tuli.
En tiedä miten lastensuojelu eri alueiden yhteistyönä nykyään toimii, mutta ennen prosessit alkoivat aina alusta kun siirtyi alueelta toiselle. Tämän vuoksi jo opintojen aikana varoitettiin lastensuojelua (ja ehkä myös todellisuutta?) pakoilevista perheistä, jotka muuttavat kunnasta toiseen jatkuvasti.