Täytän viikon päästä 30 vuotta, miten hyväksyä ettei ole enää nuori?
Tämä päivä on pelottanut jo parinkympin alkuvuosilta saakka ja nyt siitä on tulossa totta. Tunnen itseni arvottomaksi, vanhaksi ja rumaksi.
Asiaa ei auta sekään, että poikaystävä on puoli vuotta minua nuorempi, eli hän on vielä ensi kevääseen saakka 29v ja minä rinnalla jo kolmekymppinen :(
onko teillä muilla naisilla ollut 30v ikäkriisiä? Mikä siihen on auttanut?
Kommentit (113)
Olisit ylpeä iästäsi, kaikki ei saa kokea 30v syntymäpäiväänsä.
Vierailija kirjoitti:
Olisit ylpeä iästäsi, kaikki ei saa kokea 30v syntymäpäiväänsä.
En osaa olla ylpeä itsestäni, kun en ole saavuttanut yhtikäs mitään. 7 vuotta tuhlannut tylsässä ja merkityksettömässä toimistotyössä, ei lapsia eikä minkäänlaista jälkeä itsestäni tässä maailmassa. Olen kateellinen julkkisnaisille, kun heidän kauneutensa ja nuoruutensa on ikuistettu ja minä katoan kohta olemattomiin.
ap
Olen 28v nainen. En katso 30v synttäreitä kauhean innolla. En saavuttanut asioita mitä 30-vuotias pitäisi saavuttaa. Asun vuokralla. Ei ole töitä, ei lapsia, ei miesystävää.
Mua oksetti, kun kollega, yli 40v ukko kutsui mua työpaikan pikkujouluissa vanhaksi niin etkös sä ole jo nykyään yli 30v? Ethän sä enää olekaan nuori. Ja mitä se sen persettä edes kutittaa? Naimisissa olevan vanha ukko itse.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mua oksetti, kun kollega, yli 40v ukko kutsui mua työpaikan pikkujouluissa vanhaksi niin etkös sä ole jo nykyään yli 30v? Ethän sä enää olekaan nuori. Ja mitä se sen persettä edes kutittaa? Naimisissa olevan vanha ukko itse.
ap
miksi täältä katoaa heittomerkit? Ihan sekavan näköinen nyt koko kommentti.
ap
Tuo on niin näkökulmasta kiinni. Olet nuori.
Ei nuoruus ole sinänsä mitään erityisen tavoiteltavaa, eikä ehkä vanhuuskaan. Kunhan nyt yrittää olla ihminen ja elää muita kunnioittaen.
Ei 30v ole vielä edes vanha. Sopivasti kypsynyt ja järkevä. Sellainen ei-nuori - ei vanhakaan. Mutta odotappas sitä seuraavaa kymmenlukua. Silloin alkaa jo luita pakottamaan ja selkä on aamuisin jumissa, menkat sekoilee ja väsyttää koko ajan. Ryhti romahtaa ja alkaa oikeasti näyttämään keski-ikäiseltä. Et voi suklaatakaan syödä kun se heti näkyy vyötäröllä ja naamassa.
Että nauti nyt vain, kun ei ongelmia ole muuta kuin pään sisällä oleva fiksaatio yhteen lukemaan.
Mä oon 33 ensi vuonna 34, eikä tuollainen teinimäinen käyttäytyminen iän suhteen ole mitenkään erityistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 28v nainen. En katso 30v synttäreitä kauhean innolla. En saavuttanut asioita mitä 30-vuotias pitäisi saavuttaa. Asun vuokralla. Ei ole töitä, ei lapsia, ei miesystävää.
Ai että suurin saavutus on että ei asu vuokralla on mies ja lapsia sekä töitä? Sääliksi käy jos noi on mitä elämältä odottaa.
Ymmärrän. Minulla 30-vuotiaaksi tuleminen oli pahin ikäkriisi. Siinä kohtaa ymmärsin, että nuoruus ja etsikkovuodet ovat oikeasti jäämässä taakse. Siinä kohtaa ymmärsin, että juuri minun elämäni ei olekaan enää mikään joskus tulevaisuudessa alkava suurtarina, vaan että se on jo tässä, ja se koostuu niistä asioista jotka ovat jo tässä minun käsissäni ja ympärilläni. Jouduin prosessoimaan sitä paljon, vaikka pidinkin elämästäni.
Kolmikymppisyys oli viimeinen identiteettikriisi siitä, että haluanko todella elää näin ja onko vielä uusia asioita, joita pitäisi tavoitella tai jättää taakse. Ne valinnat eivät olleet ihan itsestään selviä. Mutta sitten kun tein ne, pääsin rauhaan itseni kanssa. Seuraavat pyöreät eivät olleetkaan enää kriisi.
Se on hyvä ikä, koita nauttia siitä. Vanha et vielä ole vaan ihminen parhaassa iässä. Kaikki hyvä voi olla vielä edessä eikä mitään ole menetetty. Paitsi ne kaoottiset kasvuvuodet. 🙂
30 vuotiaana loppuu lapsen kehitys aikuiseksi, näin biologian kannalta katsottuna. Sinä tulet siis vihdoin täysikasvuiseksi aikuiseksi, et vanhaksi.
Olet ollut jo ainakin 5 vuotta 'iäkäs' - alle 25 voi pitää nuorena. Turha enää surra menetettyä nuoruutta.
No tuota, pääsin ylioppilaaksi aloittajan syntymävuonna enkä tunne itseäni vieläkään vanhaksi :D
Itse täytin juuri 47v ja tunnen olevani juuri oikean ikäinen tässä ja nyt. Elämä on parempaa kuin nuorena, lapset alkaa olla jo isoja, on aikaa omille harrastuksille, työelämässä olen edennyt kivasti ja minulla on aika tuore, ihana ihmissuhdekin. En koe itseäni millään tavalla vanhaksi; äitini on 68v ja hänkin on pirteä ja menevä ihminen vielä.
Ei ole ollut 30 -vuotisikäkriisiä. Asiaa on varmaan auttanut se että on ollut elämässä muita kiireitä, ei ole ehtinyt itseään ajatella.