Miten vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa lasten oppimiseen? Eikö koulu opeta lapsia?

Teille jotka sanotte, että ongelma on huonot vanhemmat ja ettei tätä rahalla ratkaista: tuossahan on selvä ristiriita. Niitä vanhempia tuskin saa muuttumaan, joten ainoa tapa parantaa näiden lasten oppimista on lisäresurssit koulutukseen; lisää opettajia, pienemmät ryhmät, jotka maksaa, eli rahalla ratkeaisi jos lapset olisi hallitukselle tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on juuri ratkaisevaa se, miten paljon kotona luetaan ja kannustetaan koulunkäyntiin. Osoittavatko vanhemmat, että koulunkäynti ja esim. läksyjen teko on tärkeää, vai onko siihen hällä väliä -asenne. 

 

 

 

 

Mutta millä tavalla tuo perheiden asennevamma korjaantuu sillä, että budjetoidaan lisää rahaa opetukseen? Se on ihan sama vaikka lapioitaisiin riihikuivaa millainen läjä jos/kun niitä vanhempia ei kiinnosta lapsen koulunkäynti ja se sama asenne on jo iskostettu niihin lapsiinkin.

Tässä on vähän tai oikeastaan tosi paljonkin sama juttu kun tämän kotouttamisen kanssa, että kukaan ei voi tehdä sitä toisten puolesta vaan kiinnostus siihen pitää löytyä ihmisistä itsestään. Sitä ei myöskään voi pakottaa ainakaan pehmeillä keinoilla eikä määrärahojen lisäämisellä vaan jos/ku

Ei se raha korjaa perheen mahdollista asennevammaa, vaan parantaa opetuksen laatua koulussa, jolloin kotiolojen merkitys kokonaiskuvassa vähenee edes jonkin verran.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani "piti lukea ja päntätä" kun "sen ja sen ja sen lapsi on lääkäri / toimitusjohtaja / joku muu akateemisesti kouluttautunut" ja pahinta oli vielä että nämä olivat jollain tapaa sukulaisia. Heidän kouluttautumistaan ihailtiin ja palkan määrää päiviteltiin.

Mutta samaan aikaan kauhisteltiin että "kun se on jo viisitoista vuotta lukenut ja lukenut eikä loppua näy, ei se ehdi työelämään kun koko ajan pitää lukea! Muista sitten että sinne työelämään pitää päästä, se Virtasen Mirkkukin on 20 v ja osti juuri oman asunnon kun kävi vain ammattikoulun". 

ja

"taas näkee ettei ne lukeneet osaa yhtään mitään kun piti putkimieskin tilata korjaamaan viemäri, kyllä sen olisi itse saanut hoidettua jos olisi jotain järkeä päässä".

Siinä sitten arvot, että haluaako vanhemmat että luetaan ja kouluttaudutaan pitkälle, vai kouluttaudutaanko äkkiä (ja todennäköisesti jäädään naisihmisen

TÄYSIN sama kokemus, tosin vielä sillä lisällä että "no ohhoh, sinne on kyllä tosi vaikea päästä, ei sinne KUKA TAHANSA PÄÄSE" kun puhui mahdollisista unelmistaan. No, lopulta pääsin just sinne monen mutkan kautta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen köyhästä yh-perheestä. Olen akateeminen. Äitini on käynyt jonkun kiertokoulun 40-luvulla. 

Onpas erikoista, kiertokoulut kun lakkautettiin kansakouluasetuksen myötä 1860-luvulla. Minun äitini syntyi 1930-luvulla maaseudulle aivan köyhimpään Itä-Suomeen, ja kyllä hän kävi kansakoulun jatkoluokatkin, tosin supistettuna.

Minusta sitten tuli akateeminen, mutta mielenkiinnolla kuuntelin äidin tarinoita jatkokoulusta, mitä varten matkustettiin toiselle kylälle ja tavattiin jopa seminaarilaisia harjoittelussaan.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys vaikuttaa stressaavasti vanhempiin ja lapsiin, pääpaino on päivästä toiseen selviämisessä ja laskujen eräpäivien siirtelyssä eikä ruotsin verbien kertaamisessa tenavan kanssa. Se on aivan ymmärrettävää, vaikka toivoisi,että voimavarat riittää kaikkeen. Lapseenkin köyhyys vaikuttaa passivoivasti, jos ei ole mitään odotettavaa, pelkkää arkea.

 

totta. miekin työttömänä ollessani siirsin illat laskujen päivämääriä ees taas, päivät selvisin päivästä toiseen. Toista se on nyt kun teen töitä 40-50 tuntia viikossa, on ihan toisella tapaa aikaa auttaa lapsia läksyissä kun ei tarvitse siirtää laskun päivämäärää edes takasin.

 

Oliko sulla lapsia työttömänä? Jos ei niin mikäs siinä ollessa. Jos oli, mutta olitte oikeutettuja myös toimeentulotukeen, niin varmaan ihan hyvin pärjäsi. Kaikilla ei kuitenkaan ole sama tilanne.

Pakotin laiskaa lastani oppimaan. Opetin ja tuin kaikkien aineiden koneisiin. Ysiluokqlle saakka.

Lukiossa olin jo ennalta luvannut jättää rauhaan. Laiskottelu siellä. Läpi pääsi sentään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on juuri ratkaisevaa se, miten paljon kotona luetaan ja kannustetaan koulunkäyntiin. Osoittavatko vanhemmat, että koulunkäynti ja esim. läksyjen teko on tärkeää, vai onko siihen hällä väliä -asenne. 

 

 

 

 

Mutta millä tavalla tuo perheiden asennevamma korjaantuu sillä, että budjetoidaan lisää rahaa opetukseen? Se on ihan sama vaikka lapioitaisiin riihikuivaa millainen läjä jos/kun niitä vanhempia ei kiinnosta lapsen koulunkäynti ja se sama asenne on jo iskostettu niihin lapsiinkin.

Tässä on vähän tai oikeastaan tosi paljonkin sama juttu kun tämän kotouttamisen kanssa, että kukaan ei voi tehdä sitä toisten puolesta vaan kiinnostus siihen pitää löytyä ihmisistä itsestään. Sitä ei myöskään voi pakottaa ainakaan pehmeillä keinoilla eikä määrärahojen lisäämisellä vaan jos/ku

Koulun tarkoitus on tarjota toisenlainen malli. Vaikka vanhemmilla olisi huono suhtautuminen opiskeluun, niin koulu voi tukea niitä lapsia opiskelussa ja tarjota sen kimmokkeen. Lapsen vanhemmat eivät määritä sitä mikä lapsesta tulee. Jos koulussa huomataan lapsen innostus esimerkiksi matematiikkaa kohtaan, niin häntä tukemalla siinä, lapsi voi saada paremmat mahdollisuudet muuttaa elämäänsä. Vanhemmat eivät ole ainoita roolimalleja lasten elämässä.

Uskaltaisin väittää että Kouvolan Eskolanmäki, Lahden Kärpänen, Riihimäen Peltosaari, Hyvinkään Paavola ja Vantaan Koivukylä laskevat opiskelumotivaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Olemme tavallinen akateeminen ja suhteellisen varakas perhe. Me vanhemmat olemme menestyneet erittäin hyvin koulussa aikanaan ja samoin nyt lapset. Uskoisin, että tärkeimpiä tekijöitä tässä ovat olleet:

1) lukeminen, olemme lukeneet lapsille vauvasta lähtien päivittäin, kirjastossa käymme usein

2) ruutua lapsille rajatusti ja sekin yleensä äänikirjoja

3) lapset ulkoilevat, nukkuvat ja syövät terveellisesti

4) Varmistamme, että läksyt on tehty, kuulustelemme kokeisiin. Kolmen lapseen perheessä vie paljon vanhempienkin aikaa, mutta haluamme panostaa lapsiin.

Juurikin näin. Sanoisin, että kohta 2 johtaa siihen, että 1 ja 3 toteutuvat. 

Suhde puhelimen tai tabletin tuijottamiseen on iso tekijä, mikä on puskenut luokkaeroja suuremmiksi. Joissain perheissä ruutu on keino pitää lapsi hiljaisena, ja tämä näkyy lapsen kehityksessä monella tasolla. Ennen älypuhelimia alemmissakin sosiaaliluokissa lapset sentään peuhasivat ulkona. Nykyään jos kerrostaloalueella näkee lapsia pihalla niin puhelimellahan he ovat. Korkeammissa sosiaaliluokissa puhelimen jatkuvaa tuijottamista ei katsota hyvällä.

Vierailija kirjoitti:

Me varakkaat akateemiset laitamme lapsemme ruuduilta pois ja lukemaan kirjoja. Käytämme heitä museoissa ja planetarioissa. Kuljetamme maailmalla tutustumassa kieliin, kulttuureihin, historiaan. Köyhät ja kouluttamattomat jättävät pilttinsä ruuduille, eivät opi mitään kun koulussakin lapsi itse saa asettaa tavoitteensa.

Justhan täällä monta kuukautta jankattiin, että varakkaille on tärkeää maksaa valmentajille ja seuroille niin paljon kuin he haluavat, kunhan vaan pitävät lapset monta iltaa viikosta pois kotoa ja niin kalliissa puuhassa että köyhemmät karsiutuvat pois. Sillä sitä kiilaa lyödään ja etumatkaa kasvatetaan.

Minulla ainakin vaikutti siten, että kouluja käyneet vanhemmat osasivat myös auttaa koulutehtävissä, jopa lukion pitkässä matikassa. Ja koska ovat itse opiskelleet niin kannustivat myös meitä lapsia opiskelemaan. 

Olen lukenut kaikille lapsilleni ääneen n. 12.v asti, olen kuulustellut kokeisiin, vahtinut, että tekevät läksyt. Lapsillani on adhd. Ovat kilttejä, mutta ajatus harhailee ja opetuksen seuraaminen on työlästä. Koulu pitää meitä laiskoina ja seliseli ihmisinä. Olen kyllä melko pöyristynyt tästä. Lapsesi ei keskity, jutelkaa kotona. Aivan, Nobel minulle tulossa, jos tämän ratkaisen. 

Sama täällä. Tehostettu tuki on vitsi. 

Eivät kaikki lapset ja nuoret opi koulussa samalla tavalla vaikka saavat samaa opetusta. Ehkä se on niin, että pidemmälle kouluttautuneet vanhemmat seuraavat ja kenties pystyvät ja haluavatkin tukea enemmän lapsen koulussa oppimista ja pärjäämistä kuin vähemmän kouluttautuneet vanhemmat. On sellaisiakin vanhempia, jotka eivät edes toivo lapsesta niin sanotusti kirjanoppinutta vaan toivovat hänen päätyvän itsensä tavoin vähemmän päätä ja enemmän käden taitoja vaativaan ammattiin (mikä sekin on ihan hyvä tavoite) ja heille monasti riittää jos lapsi joten kuten ilman mainittavaa menestystä saa koulunsa kahlattua läpi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on juuri ratkaisevaa se, miten paljon kotona luetaan ja kannustetaan koulunkäyntiin. Osoittavatko vanhemmat, että koulunkäynti ja esim. läksyjen teko on tärkeää, vai onko siihen hällä väliä -asenne. 

Sehän on selvää, että vanhempien asenne lapsen koulunkäyntiin on tärkeä tekijä, kuten myös vanhempien yleinen asenne lapseen. Vanhempani olivat maalta kotoisin olevia duunareita, joilla ei ole mennyt elämässä kaikki nappiin, ja tätä katkeruutta kipattiin meidän lasten niskaan vähättelemällä ja kritisoimalla. Itsetuntoni on ollut todella huono, ja koulu meni aluksi penkin alle, koska vanhempieni mukaan "tuosta ei tule yhtään mitään". Heräsin kuitenkin jossakin vaiheessa huomaamaan, etten ole tyhmä vaikka vanhempani niin väittävät, ja selviydyin koulusta lopulta hyvin arvosanoin. Minulla on nyt ylempi yliopistotutkinto suoritettuna, ja vanhempani lyttäävät ja kritisoivat minua edelleen, mutten enää kuuntele heitä.

Eihän se lapsi pelkästään koulussa opi, kaikki perheen asenteesta, tavoista, ilmapiiristä tulee mukaan oppimiseen ja käsitykseen itsestä oppijana ja ihmisenä. Toisilla haittaavasti ja osalla oppimista edistävästi. 

Olin hyvä koulussa ja tein luokkahypyn. Vasta viime aikoina on tutkittu ja kirjoitettu meidän tunteista, kun kaverit ovat jo lapsina saaneet ihan erilaista pääomaa elämäänsä varten.

Tosin 70-luvulla oli kaikilla melko vaatimatonta, mutta kyllä sen huomasi, että toisilla oli enemmän korvien välissä, sellaista kotoa perittyä asennetta, tietoa ja taitoa.

Elämänohje: hakeudu aina itseäsi fiksumpaan seuraan. Älä anna tyhmien latistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Teille jotka sanotte, että ongelma on huonot vanhemmat ja ettei tätä rahalla ratkaista: tuossahan on selvä ristiriita. Niitä vanhempia tuskin saa muuttumaan, joten ainoa tapa parantaa näiden lasten oppimista on lisäresurssit koulutukseen; lisää opettajia, pienemmät ryhmät, jotka maksaa, eli rahalla ratkeaisi jos lapset olisi hallitukselle tärkeitä.

Opettajien lisämäärästä voi ollakin hyötyä ja sitä kautta pienemmistä ryhmäkoista.

Rahan syytäminen liikuntatunnin varusteisiin tai digihärpäkkeisiin ei juuri auta asiaan.

Me akateemiset kutsumme lapset mukaan omiin väitöstilaisuuksiin, luemme kirjoja, näytämme esimerkkiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä on juuri ratkaisevaa se, miten paljon kotona luetaan ja kannustetaan koulunkäyntiin. Osoittavatko vanhemmat, että koulunkäynti ja esim. läksyjen teko on tärkeää, vai onko siihen hällä väliä -asenne. 

 

 

 

 

Mutta millä tavalla tuo perheiden asennevamma korjaantuu sillä, että budjetoidaan lisää rahaa opetukseen? Se on ihan sama vaikka lapioitaisiin riihikuivaa millainen läjä jos/kun niitä vanhempia ei kiinnosta lapsen koulunkäynti ja se sama asenne on jo iskostettu niihin lapsiinkin.

Tässä on vähän tai oikeastaan tosi paljonkin sama juttu kun tämän kotouttamisen kanssa, että kukaan ei voi tehdä sitä toisten puolesta vaan kiinnostus siihen pitää löytyä ihmisistä itsestään. Sitä ei myöskään voi pakottaa ainakaan pehmeillä keinoil

Minun koulumenestykseen vaikutti eniten isovanhempieni kehut ja kannustaminen. Vaikutusta oli myös sillä, että oli varakkaita sukulaisia ja halusin samaa. Tiesin tutkintojen auttavan asiaan.

Yksi lisäyy oli kilpailunhaluinen luonne. Yritin aina saada parempia numeroita kuin eräs kaverini.