Miten suhtaudutte syrjäytyneisiin aikuisiin lapsiinne?

Vierailija kirjoitti:

Minua ottaa päähän ja pistää vihaks se , että yritän auttaa lasta joka jättää kaiken tekemättä, peruu tärkeitä menoja koko aika , eikä suostu hoitamaan itseään.

Masennuksesta ihan turha puhua, koska kaikki kiva kiinostaa mutta mikään "oikea" asia 

ei kiinnosta , eikä vastuu. Olen todella kyllästynyt,  koska mulla käy jo niin tunteisiin, kun kaikki on niin vaikeeta. Riita ja huuto siitä vaan tulee. 

Ja ei tarvi kuulema auttaa. No kyllä tarvii tai ei saa sitäkään vähää aikaseks , mitä sillä hemmetillisellä riitelyllä

Ei ihmistä voi auttaa väkisin. Jos avun saaja ei omasta mielestään tarvi sitä, mutta silti sitä hänelle pakotetaan, niin ei ihme jos tulee riitoja. Oikeaksi avuksi tuollaisesta avusta tuskin on.

Outo käytös äidilläsi voiolla omat lapsuuden  kokemukset, että naukuu sulle ? OLETKO KYSYNYT ÄIDILTÄSI SYYTÄ; MIKSI VALITTAA VAIN ???

Voisitko pyytää vaikka suomen punaselta  ristiltä sellaista "ystävä apua" mitä ne ilmoittaa esim lehdissä(muistanko väärin)

Voisiko olla ettei halua sinua rasittaa lapsi asioillaan ??

Koska en ollut hyvä äiti, toisen lapsen abortoin ja olisipa ajoissa tiennyt, en ois tehnyt ensimmäistäkään.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa Ap siltä, että olet kyllä auttanut ja panostanut lapseesi runsaasti. Tuo on totta, että joillain ihmisillä ei vain ole sitä samaa "draivia" kuin toisilla. Olen itse psykiatrinen sairaanhoitaja ja tapaan paljon syrjäytyneitä nuoria aikuisia, ja usein myös heidän lähipiiriään (jos on sellaiset välit että voivat ja haluavat osallistua hoitoon).

 

Useimmiten syrjäytyneillä on ongelmia siellä perhesuhteissa, ongelmaiset/kylmät vanhemmat, traumoja, kiusaamista jne. mikä selittää sitä kehityskulkua. Mutta ei kaikilla. Olen tavannut myös syrjäytymisen tiellä olevia tai jo syrjäytyneitä nuoria aikuisia,  joiden tausta ja perhe oikeasti vaikuttavat hyviltä. Nuori itse kuvaa perhettään hyväksi, ja käynnillä vanhemmat antavat aidosti välittävän ja huolestuneen vaikutelman. Vanhemmat kuskaavat aikuista lastaan käynneille, ovat valmiita maksamaan terapiasta jne. Voi olla sisaruksia,  joilla ei mitään syrjäytymis

Menee hieman ohi ketjun varsinaisesta aiheesta, mutta jäin miettimään viestisi lopussa kuvaamaasi nuorta miestä ja hänen motivaation puutettaan. Kerroit, että hän on nepsy-piirteinen ja mitään muuta ongelmaa ei ole kuin motivaatio. En tiedä mitä "piirteinen" tarkoittaa, mutta luulisi diagnoosiin olevan edellytykset, jos nämä piirteet elämään haitallisesti siis vaikuttavat. 

Ja sitten asiaan. Hän kuvasi varsin täsmällisesti mm. adhd:seen liittyvän dopamiini-epätasapainon aiheuttamia vaikutuksia. Dopamiini muiden välittäjäaineiden kanssa vaikuttaa nimenomaan motivaatioon, toiminnan palkitsevuuteen sekä aloitekykyyn. Hänellä on näissä todennäköisesti poikkevuutta. Eli hänen "motivaatio-ongelma", ei ole motivaatiosta - siis tahdosta, kiinnostuksesta, tunne-elämästä tai temperamentista kiinni. Se on kiinni aivojen poikkeavasta välittäjäainetuotannosta ja tähän auttaa tehokkaasti vain asianmukainen lääkitys. Kyseessä ei ole tahdon asia ja lääkityksellä tämä siksi myös korjaantuu lähemmäs normaalitasoa, sitä normaalia "motivaatiota". Lääkkeet ovat tutkitusti tehokkaita kun taas toiveajattelu tai tosiasioiden kieltäminen satuttaa ihmisiä ja aiheuttaa syrjäytymistä. Sanon tämän siksi, että ammattilaisena leimaat henkilön hankalaksi, vaikka hän ei ilmeisesti saa oikeanlaista apua. Nepsy-jutut vaikuttavat ihan oikeasti ihmisiin, niitä ei voi itse valita, kontrolloida tai poistaa. Ja tuolta mieheltä puuttui täysin sellaiseen tilaan _asiaankuuluvasti_ itseohjautuvuus ja motivaatio. Ne ovat oireita, eivät henkilökohtaisia valintoja. On järkyttävää, ettei terveydenhuollossa tätä nähdä, kuten se on. Ja etteivät nepsy"piirteiset" saa asiantuntevaa ja tehokasta hoitoa, vaan ikäänkuin ongelma tiedostetaan, mutta sitä ei oteta tosissaan. Kyseessä on kuitenkin varsin tyypillinen oire, jota tässä yritetään naamioida asenteeksi tai yrittämisen puutteeksi. Pakko puuttua näin räikeään, joskin yleiseen asenne-vammaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa Ap siltä, että olet kyllä auttanut ja panostanut lapseesi runsaasti. Tuo on totta, että joillain ihmisillä ei vain ole sitä samaa "draivia" kuin toisilla. Olen itse psykiatrinen sairaanhoitaja ja tapaan paljon syrjäytyneitä nuoria aikuisia, ja usein myös heidän lähipiiriään (jos on sellaiset välit että voivat ja haluavat osallistua hoitoon).

 

Useimmiten syrjäytyneillä on ongelmia siellä perhesuhteissa, ongelmaiset/kylmät vanhemmat, traumoja, kiusaamista jne. mikä selittää sitä kehityskulkua. Mutta ei kaikilla. Olen tavannut myös syrjäytymisen tiellä olevia tai jo syrjäytyneitä nuoria aikuisia,  joiden tausta ja perhe oikeasti vaikuttavat hyviltä. Nuori itse kuvaa perhettään hyväksi, ja käynnillä vanhemmat antavat aidosti välittävän ja huolestuneen vaikutelman. Vanhemmat kuskaavat aikuista lastaan käynneille, ovat valmiita maksamaan terapiasta jne. Voi ol

En ole tuo lainaamasi, mutta nepsypiirteinen voi tarkoittaa vaikka sitä että nepsytutkimukset on tehty ja siellä nousee esille joitakin piirteitä, mutta diagnoosikriteerit eivät täyty. Ilman diagnoosia ei käsittääkseni voi aloittaa ADHD-lääkkeitä. Ja aikaansaamattomuudessa voi hyvin nepsypiirteiden ohella sekoittua myös temperamentti- ja persoonallisuuspiirteitä, kuten vähäistä kiinnostusta ympäristöön, halua olla omissa oloissaan, hedonismia. Persoonallisuuteen ei ole lääkehoitoa.

Nykypäivänä tämä nepsyasia on sellainen todella iso juttu, jolla selitetään vähän kaikkia vaikeuksia elämässä. Kyllä siihen kokonaisuuteen yleensä muutakin kuuluu eikä kaikki eatkea ADHD-lääkkeillä. 

Kumppanini on psykologi, ollut 20 vuotta julkisella puolella aikuispsykiatrian avohoidossa. Hän päivittelee välillä, kuinka noita nepsy-lähetteitä (ihminen haluaa ADHD- tai Asperger-tutkimuksiin) tulee nykyään aivan ovista ja ikkunoista, tutkimusjonot on parinkin vuoden mittaisia vaikka monta työntekijää tekee jatkuvalla syötöllä niitä tutkimuksia. Hänen mukaansa on niitä ihmisiä, joilla esim. ADHD on todellinen ja hyötyy suuresti lääkityksestä, mutta paljon myös "muotivirtausta". Olen itse samoilla linjoilla ihan näin siviili-ihmisenä... Tuntuu monesti että kun ihminen saa sen ADHD:n päähänsä niin sen jälkeen ei nähdä enää mitään muuta. 

Ajatelkaa kuinka paljon terveydenhuollon resursseja menee noiden muoti-ilmiö adhd tutkimusten tekoon, jos em. pitää paikkansa. Kaikki se aika mitä ne työntekijät tekee adhd tutkimuksia, on pois esim. masentuneiden ihmisten keskusteluavuista. Ohi aiheen mutta just saying. Itsekin jokseenkin turhautunut tähän ilmiöön. Kaikilla ihmisillä on joskus keskittymisen vaikeuksia ja tylsiin asioihin vaikea tarttua, ei se tarkoita adhd:ta. Tai jos nukkuu ihan huonosti, syö päin helvet.tiä, ei harrasta liikuntaa eikä mitenkään huolehdi itsestään, ja sitten on vaikea keskittyä ja vaikea hoitaa asioitaan, niin keksitään että mulla on adhd ja ollaan siitä niin satavakuuttuneita. Em. esimerkki on omasta lähipiiristä. Kai se on tavallaan helppo keino siirtää vastuu pois itseltä, kun ongelma onkin aivokemiassa  

Mulla on kaksi eri tavoin syrjäytynyttä. Tosin en pidä sanasta syrjäytynyt. On liian lopullinen sana, voihan ihminen muuttua ajan kuluessa.

Toinen on mt-ongelmainen ja häneen hyvät välit. Välillä reissataan yhdessä. Rahaa annan. On luotettava ja kiva tyyppi.

Toinen on päihdeongelmainen. Ei myönnä ongelmaa, ei hae apua. Monta kertaa valehdellut vaikka mistä, ei saavu sovittuihin juttuihin kun tsägällä. Hänen kanssaan homma on vanhemmalle tosi paljon ongelmallisempi ja tekisi mieli katkaista välit. Mihinkään ei kannata häntä pyytää ja mihinkään mitä sanoo tai lupaa, ei voi luottaa. Miksi olla ees tekemisissä? Eri asia jos lähtisi hoitamaan sairautta. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: aa, no sitten sinä sivusta huutelija voit ajatella ihan mitä haluat. Lapsella on sisaruksia ( eikä tämäkään ole syrjäytynyt, ainakaan vielä ) ja ihan liian myöhään sai ADD dg. ei ollut vanhempien vika , vaan tässä kohtaa saan sitten syyttää yhteiskuntaa =D Siirretään vastuu

Yhteiskunta ja kalkati kalkati. Lapsenne on perinyt teidän geeninne, joten lasten joka ikinen vaiva ja tauti on vanhempien syy. Jos olisitte LUKENEET ja OPISKELLEET, niin olisitte itse ajoissa tajunneet niiden olevan ADD oireita, mutta ei. Tollotitte vaan tumput suorina ja odotitte, että yhteiskunta hoitaa... TEIDÄN omasta spermasta ja munasoluista ITSE TIETOISESTI hautomanne lapsen. Olette epäkelpoja vanhemmiksi ihan alun perin.

Ihminen on eliö siinä missä voikukkakin. Tuo sinu

n ajattelusi on kristinuskoa, jossa on vapaa tahto valita.

Yksikään eliö ei jätä hedelmöittymistapahtumaa käyttämättä hyödyksi. Kaikki lisääntyy tahtomattaan ja parittelee aina kun on mahdollista. Siitä syntyy uusia eliöitä.

Ehkä sun pitäisi syyttää sitä hedelmöittynyttä munasolua joka alkaa jakaantua, että miksi et tee keskenmenoa itsestäsi, vaan kasvat ja kasvat.

Ei se omenapuukaan jätä omenia tekemättä huonoina kesinäkään. Aina syksyllä on muutama edes.

Sillä tavoin elävät eliöt toimii. Tuo sun ajatelumalli kristinuskon filosofiassa on outo. Se että lapsen syntymä päätetään ja että etenkin mies olisi siitä syypää. Naurettavaa.

Molemmat parittelee ja tietenkin parittelee koska eliöt tällä planeetalla parittelee aina kun mahdollisuus on ja kaikki täsmää.

Maailmalla on vaikka kuinka kaikkea ehkäisyä keksitty, mutta tällä hetkellä maapallo ihmisöi enemmän kuin koskaan.

Se kertoo että sun filosofia ei toimi. Elät harhassa. Ei ihminen päätä lasten syntymästä tai himoistaan.

No kuule kyllä olen jättänyt parittelematta lukuisia kertoja vaikka mahdollisuus olisi ollut. Että ei nyt ihan nappiin mennyt tämä vuodatuksesi. Lisäksi globaali syntyvyys on ollut laskussa jo vuosikymmeniä, toisin kuin väität.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa kuinka paljon terveydenhuollon resursseja menee noiden muoti-ilmiö adhd tutkimusten tekoon, jos em. pitää paikkansa. Kaikki se aika mitä ne työntekijät tekee adhd tutkimuksia, on pois esim. masentuneiden ihmisten keskusteluavuista. Ohi aiheen mutta just saying. Itsekin jokseenkin turhautunut tähän ilmiöön. Kaikilla ihmisillä on joskus keskittymisen vaikeuksia ja tylsiin asioihin vaikea tarttua, ei se tarkoita adhd:ta. Tai jos nukkuu ihan huonosti, syö päin helvet.tiä, ei harrasta liikuntaa eikä mitenkään huolehdi itsestään, ja sitten on vaikea keskittyä ja vaikea hoitaa asioitaan, niin keksitään että mulla on adhd ja ollaan siitä niin satavakuuttuneita. Em. esimerkki on omasta lähipiiristä. Kai se on tavallaan helppo keino siirtää vastuu pois itseltä, kun ongelma onkin aivokemiassa  

Neuropsykiatrit tekee niitä ADHD-tutkimuksia, mutta eivät anna keskusteluapua masentuneille. 

Tosin ADHD henkilö voi olla myös masentunut jos on esim. väsynyt siihen ettei pärjää yhteiskunnassa odotusten mukaisesti tms.

Ja jos saa diagnoosin, niin ei se ole vastuun siirtämistä vaan voi tuoda jonkilaista helpotusta ja ymmärrystä omaan toimintaan.

Tässä ketjussa ihmetyttää tuo syyllistävä jankkaaja, joka saa yläpeukkuja ja ilmeisesti vastaavasti ajattelevia on useita. OLETETAAN, että kun nuori masentuu niin kotona esim.ei ole autettu koulutehtävissä, kyselty kuulumisia, rajoitettu ruutuaikaa, viety harrastuksiin, luettu kirjoja, tehty terveellistä ruokaa ja rajoitettu herkkujen syömistä jne. Kun sitten syrjäytyneen vanhempi kertoo, että kaikki tämä on tehty ja lisäksi taisteltu nuori avun piiriin ja viety tutkimuksiin niin jankutus jatkuu, että mutta varmasti JOTAIN on tehty väärin. Kyllä, ihan varmasti ja niin ihan varmasti tekee jokainen vanhempi jotain virheitä. Kyse on siitä, ettei itse (eikä aikuinen lapsikaan) osaa itse nimetä mitään syytä esim.masennukselle ja päinvastoin kertoo, että esim.perhe on ainut syy, miksi ylipäätään on vielä elossa. Mutta sittenkin joku tulee sivusta huutamaan että sinun vika, sinun vika. Raskasta on olla huolissaan koko ajan ja ulkopuolisten syyttely ilman oikeaa tietoa tapahtumien kulusta vielä lisää häpeän tunnetta, ettei omista lapsistaan halua edes puhua ulkopuolisille. Juuri siksi, että on näitä ilkeitä syyttelijöitä ja ajattelee kaikkien muidenkin ajattelevan samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa Ap siltä, että olet kyllä auttanut ja panostanut lapseesi runsaasti. Tuo on totta, että joillain ihmisillä ei vain ole sitä samaa "draivia" kuin toisilla. Olen itse psykiatrinen sairaanhoitaja ja tapaan paljon syrjäytyneitä nuoria aikuisia, ja usein myös heidän lähipiiriään (jos on sellaiset välit että voivat ja haluavat osallistua hoitoon).

 

Useimmiten syrjäytyneillä on ongelmia siellä perhesuhteissa, ongelmaiset/kylmät vanhemmat, traumoja, kiusaamista jne. mikä selittää sitä kehityskulkua. Mutta ei kaikilla. Olen tavannut myös syrjäytymisen tiellä olevia tai jo syrjäytyneitä nuoria aikuisia,  joiden tausta ja perhe oikeasti vaikuttavat hyviltä. Nuori itse kuvaa perhettään hyväksi, ja käynnillä vanhemmat antavat aidosti välittävän ja huolestuneen vaikutelman. Vanhemmat kuskaavat aikuista lastaan käynne

Oli myös aika, kun nepsy-asia ei ollut mikään juttu ja tästä ovat kärsineet kaikki, joilla se on siitä huolimatta ollut. Adhd:ta ei edelleenkään tunnisteta 100% varmasti ja diagnoosi perustuukin kokonaiskuvaan. Em. Poika kuvasi, että oli itse pohtinut toiminnanohjaustaan, sen poikkeavuutta ja vaikutti aika keinottomalta, ei epä-motivoituneelta tai epäkiinnostuneelta. Käytti jopa huumoria kuvaillessaan haasteitaan, kyseessä ei silloin ole lainkaan samantekevä asia, vaan defenssikeino. Kun oli noinkin paljon miettinyt asiaa että pystyi sitä kuvaamaan, ei kyseessä ole välinpitämättömyys.

Nämä haasteethan eivät ilmene sen mukaan, tunnistetaanko niitä vai ei. Ne ovat olemassa itsenäisesti diagnooseista riippumatta. Tärkeämpää on, kuinka ihmisiä pystytään auttamaan, ongelmia ja syrjäytymistä ehkäisemään. Leimaaminen ja osoittelu ei tässä auta, vai onko auttanut? 

Onkin hämmentävää, miksi "turhan" työn ja yleistyneen seulonnan ajatellaan olevan ongelma sen sijaan, mitä haittoja jokainen ilman hoitoa jäänyt/jäävä adhd tutkitusti yleisesti aiheuttaa. Haittoja yksilön elämälle, perheille, yhteiskunnalle. Koska asianmukainen hoito on niin tehokasta ja haittoja ennaltaehkäisevää, pitäisi pikemmin olla 100% varma, että kyseessä EI ole nepsyongelmat jos tätä ei lähdetä hoitamaan. Psykologit eivät omaa mitään automaattista nepsytutkaa, vaan ainoa mahdollisuus heillekin on tehdä huolelliset kartoitukset ja etsiä aiheesta mahdollisimman laajasti tietoa, muuhun kuin johonkin omaan mielipiteeseen ongelman vakavuudesta perustuen. Uteliaasti, tutkivasti. Koska jos ihmisiä haluaa auttaa, se onnistuu vain etsimällä ratkaisuja niihin haasteisiin joita heillä on, ei niihin joita itse pitää merkittävinä, tosina tai tärkeinä. Diagnoosikriteerit on nimittäin muuttuvia, sovittuja asioita, mutta adhdta on aina ollut. Ja jos on riski, että ongelmat aiheutuvat siitä, ne ovat ongelmia, joita voidaan hoitaa ja helpottaa. Tätä ei tulisi vähätellä, koska todellisen asian ollessa kyseessä sitä ei valitettavasti pysty yksin ilman hoitoa mielekkäästi ratkaisemaan. Vaikka joku olisi sitä mieltä että pitäisi pystyä. Ja sitten ollaankin tässä ketjussa ihmettelemässä motivaation puutetta.

Ihan itkettää, kun niin monesta viestistä (myös ap:n) paistaa se, ettei osata toimia temperamentiltaan omasta itsestä poikkeavan lapsen kanssa. Siihen vetoaminen, että syrjäytyneellä on pärjääviä sisaruksia, joten kasvatuksessa ei ole voinut olla vikaa, on ehkä säälittävintä itsepetosta mitä kuvitella saattaa. Ettekö te vanhemmat tajua, että lapset tulee kohdata lapsilähtöisesti? Ts. jokainen lapsi on oma persoonansa, ja tarvitsee juuri hänelle sopivaa kasvatusta, ohjausta ja tukea. 

Ap:lle sanoisin vielä erikseen, että pojallasi vaikuttaa olevan huono itsetunto, joka on kyllä ihan tasan tarkkaan vanhempien kasvatustyön tulosta. Koittakaa lapsen isän kanssa kehua enemmän hänen vahvoja puoliaan, ja sanokaa hänelle ääneen, että hän on hyvä poika juuri sellaisena kuin on. Jos oppimisvaikeuksia (dysleksiaa, dyskalkyliaa tms.) on, niin ne olisi hyvä tietenkin saada tutkittua. Tarjotkaa itse pojalle tietoa näistä ilmiöistä, ja korostakaa, että ne eivät tee kantajaansa tyhmäksi. Opiskelutoverini on vaikeasti lukihäiriöinen, ja on silti nyt yliopiston professori.

Vierailija kirjoitti:

Olen ärsyyntynyt, mutta en näytä sitä. Ex on niin poikki, että haluaisi katkaista kokonaan välit. En minäkään mitään yhteyttä pidä, että he pitää jos haluaa, mutta täältä päin ei yhteydenottoa tule. En jaksa soitella kun ei vastata enkä viestiä kun siihenkään ei vastata. Kyllä niistä sitten kuuluu kun taas on jotain mokattu tai rahat on loppu.

Miksi erositte? Sillä on todennäköisesti ollut iso vaikutus syrjäytymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan itkettää, kun niin monesta viestistä (myös ap:n) paistaa se, ettei osata toimia temperamentiltaan omasta itsestä poikkeavan lapsen kanssa. Siihen vetoaminen, että syrjäytyneellä on pärjääviä sisaruksia, joten kasvatuksessa ei ole voinut olla vikaa, on ehkä säälittävintä itsepetosta mitä kuvitella saattaa. Ettekö te vanhemmat tajua, että lapset tulee kohdata lapsilähtöisesti? Ts. jokainen lapsi on oma persoonansa, ja tarvitsee juuri hänelle sopivaa kasvatusta, ohjausta ja tukea. 

Ap:lle sanoisin vielä erikseen, että pojallasi vaikuttaa olevan huono itsetunto, joka on kyllä ihan tasan tarkkaan vanhempien kasvatustyön tulosta. Koittakaa lapsen isän kanssa kehua enemmän hänen vahvoja puoliaan, ja sanokaa hänelle ääneen, että hän on hyvä poika juuri sellaisena kuin on. Jos oppimisvaikeuksia (dysleksiaa, dyskalkyliaa tms.) on, niin ne olisi hyvä tietenkin saada tutkittua. Tarjotkaa itse pojalle tietoa näistä ilmiöistä, ja korost

Onneksi sinä osaat kaiken täydellisesti. Tiedät automaattisesti, miten kenenkin kanssa kannattaa toimia. Sinulla on kristallipallo käytössäsi, joten et tee ikinä vääriä valintoja elämässäsi. Sinulla on varmasti helppo elämä!

Kokoomuslaisella isällä on ongelma jos lapsi on pitkäaikaistyötön.

Voittaako veri, vaiko politiikka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neuropsykiatrit tekee niitä ADHD-tutkimuksia, mutta eivät anna keskusteluapua masentuneille. 

Tosin ADHD henkilö voi olla myös masentunut jos on esim. väsynyt siihen ettei pärjää yhteiskunnassa odotusten mukaisesti tms.

Ja jos saa diagnoosin, niin ei se ole vastuun siirtämistä vaan voi tuoda jonkilaista helpotusta ja ymmärrystä omaan toimintaan.

Älä kerro faktoina asioita joista et tiedä. ADHD-tutkimuksia tekevät ihan julkisen terveydenhuollon psykiatriset sairaanhoitajat ja psykologit, jotka antavat myös masentuneiden keskusteluapua ym. mielenterveyshoitoa. Eli kyllä se kaikki tutkimusaika on pois muusta työstä. Tiedän tämän varmuudella,  koska olen itse sosiaalityöntekijä psykiatrian poliklinikalla. Itse en siis tee ADHD-tutkimuksia, mutta tiimini psykologi ja sairaanhoitajat tekevät, ja niitä tutkimuksia todella on ihan hillitön määrä. Tämä on oikeasti ajankohtainen ongelma työssämme, meillä jo jonkin aikaa ollut jatkuva selvitys päällä että saisiko noita ADHD-tutkimuksia siirrettyä esim. perusterveydenhuoltoon eli terveyskeskuksiin, koska ne vievät niin paljon resurssia meiltä ja ovat pois muusta työstä. Toki jos siirretään terveyskeskuksen, niin sittenhän ne kuormittavat siellä ja ovat pois muusta hoidosta siellä.

Näin nimettömänä voi sanoa, että myös meidän työntekijät ovat aika kyllästyneitä tähän ADHD-tutkimusten tulvaan. Kun lähetepalaverissa katsotaan, että taas on tullut viikon sisällä X määrä lähetteitä aiheella "ADHD-epäily", niin kyllä se huokailua aiheuttaa. Moni kokisi esim. sen masentuneiden hoidon tärkeämmäksi kohteeksi ajankäytölleen. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan itkettää, kun niin monesta viestistä (myös ap:n) paistaa se, ettei osata toimia temperamentiltaan omasta itsestä poikkeavan lapsen kanssa. Siihen vetoaminen, että syrjäytyneellä on pärjääviä sisaruksia, joten kasvatuksessa ei ole voinut olla vikaa, on ehkä säälittävintä itsepetosta mitä kuvitella saattaa. Ettekö te vanhemmat tajua, että lapset tulee kohdata lapsilähtöisesti? Ts. jokainen lapsi on oma persoonansa, ja tarvitsee juuri hänelle sopivaa kasvatusta, ohjausta ja tukea. 

Ap:lle sanoisin vielä erikseen, että pojallasi vaikuttaa olevan huono itsetunto, joka on kyllä ihan tasan tarkkaan vanhempien kasvatustyön tulosta. Koittakaa lapsen isän kanssa kehua enemmän hänen vahvoja puoliaan, ja sanokaa hänelle ääneen, että hän on hyvä poika juuri sellaisena kuin on. Jos oppimisvaikeuksia (dysleksiaa, dyskalkyliaa tms.) on, niin ne olisi hyvä tietenkin saada tutkittua. Tarjotkaa itse pojalle tietoa näistä ilmiöistä, ja korost

Huoh. Luuletko, että me vanhemmat emme olisi noita asioita jo tehneet? Ihme päätelmiä ilman mitään todellisuuspohjaa.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa kuinka paljon terveydenhuollon resursseja menee noiden muoti-ilmiö adhd tutkimusten tekoon, jos em. pitää paikkansa. Kaikki se aika mitä ne työntekijät tekee adhd tutkimuksia, on pois esim. masentuneiden ihmisten keskusteluavuista. Ohi aiheen mutta just saying. Itsekin jokseenkin turhautunut tähän ilmiöön. Kaikilla ihmisillä on joskus keskittymisen vaikeuksia ja tylsiin asioihin vaikea tarttua, ei se tarkoita adhd:ta. Tai jos nukkuu ihan huonosti, syö päin helvet.tiä, ei harrasta liikuntaa eikä mitenkään huolehdi itsestään, ja sitten on vaikea keskittyä ja vaikea hoitaa asioitaan, niin keksitään että mulla on adhd ja ollaan siitä niin satavakuuttuneita. Em. esimerkki on omasta lähipiiristä. Kai se on tavallaan helppo keino siirtää vastuu pois itseltä, kun ongelma onkin aivokemiassa  

On sekin pois masentuneiden ihmisten keskusteluavusta, että adhd:ta hoidetaan vuosia tuloksetta masennuksena tai hoitamaton adhd-henkilö lopulta sairastuu myös masennukseen lisäksi jatkuvien haasteiden myötä. Pikemminkin näin päin ollut pitkään. Siinä niitä resursseja vasta hukataan. Adhd:lla on oireiden suhteen parempi hoitoennuste kuin masennuksella, resursseja menee suhteessa vähän jos hoidetaan oikeaa asiaa ennen liitännäisiä. Hoito on tutkitusti tehokasta, ehdottoman kannattavaa siis. Miksi adhd-henkilöt olisivat jotenkin vähemmän oikeutettuja hyvään hoitoon kuin masentuneet?

Erotusdiagnostiikka on tärkeää, mutta hoitoon hakeutumiseen on usein joku syy, täytyy vaan löytää se oikea syy. Oireen tai ongelman mitätöiminen ei sitä poista, eikä se ole hoitoa, tutkimista ja diagnosointia. Se on mielipide. Vikahan on prosesseissa, ellei tätä tehdä tarpeeksi tehokkaasti ja varmasti.