Miten suhtaudutte syrjäytyneisiin aikuisiin lapsiinne?

Kolmen lapsen vanhempi olen. Eivät ole syrjäytyneitä, on muita probleemoja. Lasten vaikeudet on vanhemmille hirveä taakka. Voimia niille jotka sitä tarvitsee.

"Joku ne vanhemmatkin on kasvattanut ja heillä ei ole sen takia vastuuta...". Mutta päätös tehdä lapsia on jokaisella itsellään. Pitää tietää valmiiksi onko kykeneväinen kasvattamaan lapset täyspäisiksi ennen kuin alkaa lisääntymään. 

Se syrjäytynyt saattaa olla oman sukulinjansa viisain. Ei halua olla toksisten ihmisten kanssa tekemisissä eikä tehdä lapsia ja siirtää niitä samoja ylisukupolvien ongelmia eteenpäin. Hän laittaa omalla tavallaan stopin ikäville asioille. 

Kuka on syrjäytynyt? Onko myös sairaseläkkeellä oleva syrjäytynyt?

Tämän takia olis parempi, kun vaan tosi harva tekis lapsia ollenkaan. 

Juuri kukaan ei pysty hyväksyä niitä sellaisina kuin ne on. Vaan sitten hyväksytään, jos ne sattumalta on just selkaisia kuin vanhemman mielestä pitää ja kuuluu olla.

Yhden syrjäytyneen vastaus yhteen ihmettelyyn: 

En ottanut apua vastaan, koska koin että siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Mitä olisin tarvinnut? Henkilökohtaista apua, terapiaa ja kädestä pitäen neuvomista ja ennen kaikkea sen, että joku olisi uskonut minuun. Normaaleillä ihmisillä tämän hoitaa aivan luontevasti omat vanhemmat, tai joku luotettava ja läheinen aikuinen. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista. 

Kukaan ei ole koskaan kysynyt, mistä unelmoin ja jo itse olen kertonut sellaisesta, olen tullut lytätyksi pahemman kerran. Ja näin useammin kuin kerran. Ja nämä unelmat ei sitten olleet mitään rokkitähtiunelmia, elokuvatähteyksiä tai astronautin uraa (kaikki kunnia heille, joille joku näistä on se ykkösjuttu - go for it!). Ihan unelmoin opiskelusta, eri aloista, omilleni pääsemisestä. 

Mitä minulle tarjottiin? Kerran viikossa ryhmäytymistä psykiatrisen säätiön tiloissa. Askarreltiin helmikoruja tai leivottiin. Tulevaisuudesta ei puhuttu mitään, haaveista ei puhuttu mitään. Koin, että en kuulu joukkoon, sillä en ollut laitostunut tai turrutettu vahvoilla lääkkeillä. Koin, että tällaiseen ryhmäänkö minut liitetään? Tässäkö on minun viiteryhmäni? Eikö kukaan usko, että minä voisin olla mitään muuta kuin tätä? 

Sanottakoon nyt vielä sekin, että minulla oli elämässäni rytmi, vaikka en ollut työssä tai opiskelemassa vaan mielenterveysongelmainen. Heräsin tiettyyn aikaan aamulla ilman kelloakin, ja menin nukkumaan kun väsytti (lähes aina ennen puolta yöltä). En käyttänyt päihteitä silloin, enkä nytkään. 

Vanhempani pitivät minua saamattomana laiskiaisena, joka ei vain ottanut itseään niskasta kiinni ja ollut kuin muut. En ollut saanut elämässäni mitään aikaiseksi, toisin kuin vanhat luokkakaverini olivat. Ja sukulaislapset. Ja kaikki muut, paitsi minä. Kukaan ei halunnut edes ajatella omaa osaansa siinä, että miksi minusta tuli tällainen. Minun kokemukseni aikuisista oli jo lapsena, että ylhäältä päin huudetaan vihaisina, että miksi sinä vain et ole niin kuin muut. 

t. Syrjäytynyt nainen, tänään tasan 42 vuotias

Vierailija kirjoitti:

Kotona on ollut jotain huonosti, kun lapsi syrjäytyy.

 

Mitä teette? Loukkaannutte nyt, kun lapsi on aikuisen ikäinen eikä ole päässyt hyvin yhteiskuntaan kiinni.

 

Mitä silloin teitte, kun lapsi tarvitsi tukea, rakkautta, positiivista huomiota ja turvallisuutta, ennen kaikkea emotionaalista turvallisuutta?

Annoin tukea, rakkautta, positiivista huomiota ja turvallisuutta, ennen kaikkea emotionaalista turvallisuutta. Mutta ei bipolaarisuuden maanisessa vaiheessa mitään voi tehdä.

Kyllähän ne leikkaukset teki kylläkin Ahon-Viinasen hallitus. Lipponen tuli vasta niiden jälkeen suom. huom.

Onneksi ei tullut penskasta esim, samanlaista konnaa kuin vaikkapa joku yli Viikari. Ja on niitä muitakin siellä yläkastissa. Elättäjä orjaksi pienellä palkalla ei myöskään tullut hänestä. Eikä tulekaan,koska työttömiähän on paljon.

Itse ajattelen, että jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on.

Ajattele, jos sinua ei kukaan hyväksyisi saati rakastaisi.

Tuntuu tosi julmalta, että ihmisen ego vaatii jälkeläisiltään vaikka mitä suorituksia ennenkuin heidät hyväksytään. Ongelmien taustalla voi olla nepsy ongelmia, adhd, add tai ihan mitä vaan perinnöllistä tai lapsuuden perheestä johtuvaa eli silloin jäljet johtuvat itseesi ja kasvatukseesi + perheoloihin, myös sinun vastaaviin.

Tämä yhteiskunta vaatii sitä, että jokaisen pitäisi tuoda veromarkkoja tähän myllyyn, mihin mikään euromäärä ei riitä. Jos se on ainoa arvo maailmassasi niin kannattaa pysähtyä ja mietiskellä miten rakkaus, myötätunto ja hyväksyntä resonoi itsessäsi. Oletko kenties itse jäänyt niitä paitsi?

Vierailija kirjoitti:

Itse näen siten, että syrjäytyminen johtuu pitkälti siitä, että meillä on jo aika "valmis" yhteiskunta, eikä mitään oikeasti järkevää tekemistä ole jäljellä. Tämä johtuu siitä, että elintasomme on ollut jo pitkään korkealla ja olemme voineet jo pitkään toteuttaa itseämme vapaasti haluamallamme tavalla. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa uusia ihmisiä ei oikeastaan tarvita mihinkään ja väitänkin, että monet tietävät sen itsekin.

Monesti pohdin tätä itsekin, että esim. omalla työlläni ei ole mitään merkitystä kenellekään, vaikka monien mielestä teen varmasti tärkeää työtä. Mutta, oikeasti en tee, eikä tätä tehtävää tarvittaisi mihinkään.

Veikkaankin että syrjäytyminen tulee vain ja ainoastaan lisääntymään, ellei jotain radikaalia (esim. sota) tapahdu.

Tämä on tosi mielenkiintoinen ajatus.

Syrjäytyneitä on paljon, jos kaikki tuilla elävät luetaan heihin. On mielellään tuilla eläviä ja niitä, jotka haluaisivat työelämään, mutta eivät pääse.

Vierailija kirjoitti:

Syrjäytyneitä on paljon, jos kaikki tuilla elävät luetaan heihin. On mielellään tuilla eläviä ja niitä, jotka haluaisivat työelämään, mutta eivät pääse.

Mutta syrjäytynyt ei kuitenkaan tarkoita suoraan tuillaeläjää. Siinä tarvii olla muutenkin ulkopuolinen. Tukien saaja voi jopa käydä töissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika opiskelee ja istuu (=pelaa ja ehkä opiskeleekin) tai nukkuu huoneessaan 24/7 miinus ruoka-ajat.

Antaa nyt opiskella, mutta joskus pitää valmistua ja töitäkin löytyä. Säälittää moinen elämä, mutta ei toisen elämää pysty muuttamaan. Vai häätääkö pitäisi?

 

Etkö sinä todellakaan teetä edes kotitöitä pojallasi? Uskomattoman hölmöä!

 

Tekee kyllä kotitöitä monenlaista, kun kerrotaan hänelle, että nyt olisi tätä ja tätä tekemistä.

juuri tästä on tässä ketjussa kyse. Syrjäytyneen oma vastuunkanto puuttuu. Minunkin poikani on oikein hyvin käyttäytyvä ja korrekti, kun joku sanoo hänelle. Itse jos saa päättää, ei tee mitään.

ketju on mennyt sivuraiteille monessa kohtaa. En katso syrjäytyneeksi ihmistä, joka on kasvanut henkisesti aikuiseksi. Tarkoitukseni oli nostaa keskusteluun ihminen, jolla on ollut elämässään kaikki tuki ja kannustus. Mutta ei vain kiinnosta.

ap

Olisi hyvä muistaa että syrjäytymiseen vaikuttaa erittäin paljon lapsuus/nuoruus olot. Eli aika usein vanhemmat joutuu kyllä katsomaan peiliin jos aikuinen lapsi ei pärjää elämässä. Kukaan ei valitse syrjäytymistä. Itse olen jo 30 vuotiaana joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä (en edes hakenut eläkettä, kela vain antoi sen vuosia jatkuneen kuntoutustuen jälkeen koska katsoi ettei tästä tule enää mitään) ja samoista syistä en ole saanut haluamiani opintoja valmiiksi enkä ole päässyt töihin. Nykyään sairastan myös fyysisiä kroonisia sairauksia joiden takia en juuri pääse edes ulos. Kuolema on mielessä usein, koska elämä on ihan hirveää ja vaikka kuinka yritän, oireet eivät helpota. Sitten saa kuulla "lomailevansa" tai "makaavansa" yhteiskunnan rahoilla. Olevansa pettymys. Olisin mielummin vaikka missä paskaduunissa jos vaan saisin olla terve, tai hitto saisin edes 50% normaalin ihmisen terveydestä. Mielenterveys ongelmat pohjaavat lapsuuden vakaviin ja toistuviin traumoihin kodissa ja sen ulkopuolella. Mun aikuiset rikkoi mut jo pikkulapsena ja vei terveyden ja mahdollisuudet rakentaa tavallinen elämä. Mulla oli selvät suunnitelmat ja akateemiset portit auki, puoliso ja kaikkea, mutta ajan myötä kaikki sairaudet on pahentuneet ja vieneet toimintakyvyn tyysti. Surettaa se, että juuri nytkin elää lapsia joilla on samanlainen tulevaisuus edessä, ja heitä tullaan tuomitsemaan siitä kun eivät pärjää, siitä kun heidän aikuiset pilasivat heidän elämänsä.

Eli jos aikuinen lapsesi on syrjäytynyt, lakkaa valittamasta ja AUTA häntä, tai hanki ulkopuolista tukea jos et jaksa. Vaikka juuri sinä et olisi lastasi rikkonut, niin et ole häntä kyennyt myöskään suojaamaan. On todennäköistä ettet edes tiedä mitä kaikkea hän on kokenut josta ei ole uskaltanut kertoa. Vanhemmuus ei lopu kun lapsi täyttää 18. Oman aikuisen lapsen tuomitseminen on inhottavaa, eikä auta häntä pois syrjäytymisen tieltä.

Olen aina ihmetellyt kun Suomessa sanotaan että "tukijärjestelmä (helppo sossuraha) kannustaa ihmisiä laiskoiksi, aiheuttaa tukiloukun, mahdollistaa syrjäytyneisyyden..."

En ole koskaan tajunnut tuossa yhtään mitään logiikkaa, tuo on ollut mielestäni ihan järjetöntä puhetta. Mutta nyt sitten sattumalta näin Youtubevideon jossa kerrottiin, että Yhdysvalloissa joillain paikkakunnilla on rikos antaa ruokaa kodittomille. Siis: jos sinulla on hampurilainen, et jaksa syödä sitä, niin saat heittää sen roskiin, saat antaa sen kaverille tai vaikka poliisille,... mutta jos annat sen kodittomalle niin saatat saada sakot, pahimmillaan jopa vankeustuomion. Ja logiikka tuon lain takana? "Dont enable homelessness!"

Jouduin googlaamaan tuon fraasin ja lukemaan paljonkin että mistä ihmeestä siinä oikein on kyse. Siis: "älä mahdollista kodittomuutta!" Eli mukamas tämä logiikka: "kodittomuuteen täytyy löytää todellinen ratkaisu, jokin tapa vähentää kodittomuutta, mutta kodittomien ruokkiminen tekee päinvastoin eli vain parantaa kodittomien mahdollisuuksia pysyä kodittomina entistäkin pidempään. Mitä paremmat oltavat kodittomille annetaan sitä vähemmän heillä on syytä lopettaa kodittomuuttaan."

Tsiisus! Amerikkalaiset on tasan yhtä mielisairaita kuin suomalaiset! "Kodittomilta ruuat pois! Syrjäytyneiltä tuet pois!"

Ja teiniraskauksia ehkäistään kieltämällä ehkäisy, joka mahdollistaa seksin harrastamisen turvallisesti ennen avioliittoa. Kun ehkäisyä ei mahdollisteta, nuoret eivät harrasta esiaviollista seksiä, koska sitä ei mahdollisteta. Toimii taatusti.

Vierailija kirjoitti:

Olisi hyvä muistaa että syrjäytymiseen vaikuttaa erittäin paljon lapsuus/nuoruus olot. Eli aika usein vanhemmat joutuu kyllä katsomaan peiliin jos aikuinen lapsi ei pärjää elämässä. Kukaan ei valitse syrjäytymistä. Itse olen jo 30 vuotiaana joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä (en edes hakenut eläkettä, kela vain antoi sen vuosia jatkuneen kuntoutustuen jälkeen koska katsoi ettei tästä tule enää mitään) ja samoista syistä en ole saanut haluamiani opintoja valmiiksi enkä ole päässyt töihin. Nykyään sairastan myös fyysisiä kroonisia sairauksia joiden takia en juuri pääse edes ulos. Kuolema on mielessä usein, koska elämä on ihan hirveää ja vaikka kuinka yritän, oireet eivät helpota. Sitten saa kuulla "lomailevansa" tai "makaavansa" yhteiskunnan rahoilla. Olevansa pettymys. Olisin mielummin vaikka missä paskaduunissa jos vaan saisin olla terve, tai hitto saisin edes 50% normaalin ihmisen terveydestä. Mielenterveys ongelmat p

Pointti on siinä, että häntä on vuosia autettu. Kaikilla tavoilla; kuskattu, autettu, tuettu, maksettu. Viety yksityislääkäreille, etsitty monta eri terapeuttia. Vuosien ajan. Mutta jos toista ei kiinnosta, niin ulkopuolinen ei voi motivaatiota lisätä. Ja poika tuhlannut pesämunansa (kymppitonnin) ja nyt on käsi ojossa pyytämässä lisää. 

 

ap

" ketju on mennyt sivuraiteille monessa kohtaa. En katso syrjäytyneeksi ihmistä, joka on kasvanut henkisesti aikuiseksi. Tarkoitukseni oli nostaa keskusteluun ihminen, jolla on ollut elämässään kaikki tuki ja kannustus. Mutta ei vain kiinnosta.

ap"

Tiedoksi vain, että kiinnostuksen puute on tyypillinen masennuksen oire. Pojan mielenterveys ja neurologinen puoli pitäisi selvittää, onko ADHD:ta tai muuta joka vaikeuttaa asioita. Kukaan täysin neurotyypillinen ja mieleltään terve ei ole sellainen, että ei vaan kiinnosta esim. Oma tulevaisuus. Hänellä selvästi ei ole ollut kaikki tuki kuten sanot, koska oireilee selvästi. Nyt ylpeys ikkunasta ulos ja miettimään mitä voisi vielä tehdä oman lapsen hyvinvoinnin eteen, eikä valittaa vauva palstalla.

Vierailija kirjoitti:

" ketju on mennyt sivuraiteille monessa kohtaa. En katso syrjäytyneeksi ihmistä, joka on kasvanut henkisesti aikuiseksi. Tarkoitukseni oli nostaa keskusteluun ihminen, jolla on ollut elämässään kaikki tuki ja kannustus. Mutta ei vain kiinnosta.

 

ap"

 

Tiedoksi vain, että kiinnostuksen puute on tyypillinen masennuksen oire. Pojan mielenterveys ja neurologinen puoli pitäisi selvittää, onko ADHD:ta tai muuta joka vaikeuttaa asioita. Kukaan täysin neurotyypillinen ja mieleltään terve ei ole sellainen, että ei vaan kiinnosta esim. Oma tulevaisuus. Hänellä selvästi ei ole ollut kaikki tuki kuten sanot, koska oireilee selvästi. Nyt ylpeys ikkunasta ulos ja miettimään mitä voisi vielä tehdä oman lapsen hyvinvoinnin eteen, eikä valittaa vauva palstalla.

olen aiemmin jo kertonut, että hän on sairastanut masennusta, mutta nyt terveen paperit. Hänellä on viisi vuotta hoitosuhde. Olen myös kuvannut nepsy-luonnetta, mutta hänellä on sen verran päihdetaustaa, ettei saa lääkitystä. Häntä ei kiinnosta kuntoutukset, joten sinne ei lähde. Olen myös kertonut yllä, että yksityiselle puolelle olen useaan kertaan vienyt. 

Täysin tarkalleen en kaikkea tiedä, millainen nykyinen hoitosuhde tms on, koska aikuisen asioita ei kerrota.



kerro toki, mitä muuta voin hänen eteensä tehdä. 

 

ap

Kai se on jokin kierre.  Yritetään ja petytään, kun ei onnistukaan. Heitetään hanskat tiskiin. Oppii vain olemaan kotona. lopulta ei enää edes muista, että voisi tehdä muuta. Laitostumista siis.