Miten suhtaudutte syrjäytyneisiin aikuisiin lapsiinne?

Kukaan ei todellakaan syrjäydy omasta halustaan, se kannattaa aina muistaa.

Ja siihen syrjäytymiseen on AINA taustalla vakava/vakavat syyt.

Usein jo lapsuudesta tai sitten on kyseessä sairaus.

Mutta kukaan ei päätä, että syrjäytyy.

Syrjäytyneeseen suhtautuminen voisi lähteä auttamisesta/tukemisesta.

Onko mitään sellaista ohjelmaa/koulutusta/kuntoutusta tms tms millä pääsisi syrjäytymisestä eroon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ajattelen, että lastaan pitäisi rakastaa, vaikka hän olisi millainen. Olin aikanaan teininä sairaalassa ja siellä oli pahasti vammainen poika. Ei oikein tajunnut mitään ja lisäksi hänellä oli paha lonkkavika ja jalka toista paljon lyhyempi. Hänen isänsä haki aina kotilomille perjantaisin ,niin aikaisin kuin sai hakea ja palautti myöhään sunnuntaisin. Hän antoi hänelle karkkirahaa ja osti karkkeja osaston kaappiin. Siinä jotenkin näki sen isän ja pojan aidon rakkauden. Ei siitä pojasta takuulla mitään yhteiskunnalle hyödyllistä koskaan tullut.

tässä syrjäytymisessä on kyse syrjäytyneen omasta vastuuttomuudesta.

ap

Mikä siinä syrjäytymisessä sitten on niin tuomittavaa, siis muu kuin raha? 

Kotona on ollut jotain huonosti, kun lapsi syrjäytyy.

Mitä teette? Loukkaannutte nyt, kun lapsi on aikuisen ikäinen eikä ole päässyt hyvin yhteiskuntaan kiinni.

Mitä silloin teitte, kun lapsi tarvitsi tukea, rakkautta, positiivista huomiota ja turvallisuutta, ennen kaikkea emotionaalista turvallisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Sinähän sen elämisen ja huumeet maksat ja huostassa elävät lapset. Hyvä että intoa löytyy.

Miksi oletat että käyttää huumeita? Tai lapset olisi huostassa? Tuet rittää pakollisiin menoihin. (Vuokra, sähkö, puhelin, hygienia ja ruoka.)

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei todellakaan syrjäydy omasta halustaan, se kannattaa aina muistaa.

Ja siihen syrjäytymiseen on AINA taustalla vakava/vakavat syyt.

Usein jo lapsuudesta tai sitten on kyseessä sairaus.

Mutta kukaan ei päätä, että syrjäytyy.

Syrjäytyneeseen suhtautuminen voisi lähteä auttamisesta/tukemisesta.

Onko mitään sellaista ohjelmaa/koulutusta/kuntoutusta tms tms millä pääsisi syrjäytymisestä eroon?

Ei ole vakavat syyt koska todella moni tänä päivänä syrjäytyy. Enemmänkin kyse on siitä, että motivointi puuttuu. Entisaikaan teini joka ei suostunut kouluun ja halusi vain pelata sai remmiä kunnes kouluun meno alkoi maistua. Nykyisin taas vanhemmat vain katsovat voimattomina vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa vanhemmat myös oma vastuunne. Ette ole osanneet antaa lapsillenne elämässä tarvittavia taitoja. Se on vanhempien tehtävä. Se ei riitä, että latoo faktoja pöytään, vaan pitää oikeasti opettaa käsittelemään tunteita, pärjäämään porukassa jne. pitää opettaa kouluaineita, jos on puutoksia, pitää valmistaa työelämään, pitää opettaa oikeasti soveltamaan näitä taitoja.

(en syyllistä vanhempia esim. päihdeongelmista).

No en sanoisi suorilta käsin noinkaan. Mieheni veljistä molemmat ovat syrjäytyneitä (tai toinen käy vielä töissä, mutta ei kauaa kun on kokoajan sairauslomalla). Miten selitetään se että yksi kolmesta hoitaa elämänsä mallikkaasti ja kaksi ei? Samat vanhemmat, sama koti, samat kasvatusmetodit. Äitinsä ja isänsä tuntien ei heistä ketään ole päästetty lusmuilemaan lapsena tai teininä. Toinen nyt vain masentui kun lemmikki kuoli, alkoi juoda, otti pikavippejä, kehitti peliongelman, sai potkut töistä kun ilmestyi sinne kännissä muutaman kerran. Nyt on työtön obeesi juoppo joka ei tapaa enää edes kavereitaan. 

Toinen rakastui varattuun naiseen, masentui, alkoi juoda ja kehitti peliongelman. Nyt käy töissä aina välillä, mutta suurimmaksi osaksi saikuttaa jotta saa juoda. Pian saa kenkää ja sitten alamäki onkin lopullisesti sinetöity. Molemmilla velkaa kymmeniä tuhansia, pikavippejä enimmäkseen.

Mieheni on korkeakoulutettu ja etenee urallaan vauhdilla. Hän rakastaa veljiään mutta on sitä mieltä että oma vastuu on veljiensä touhussa ollut avainasemassa. Vanhemmat ovat yrittäneet tukea minkä pystyvät, mutta mikään ei tunnu auttavan.

Oikeastiko joku antaa aikuisen ihmisen loisia vanhempien kodissa pelaten ja "opiskellen"? Itse kyllä muutin riemusta kiljuen heti lukion jälkeen pois kotoa.

Mitä luulet että tuollaisesta peräkamarinpojasta tulee? Ja kyllä tässä maailmassa on tehty opiskelut loppuun ilman vanhempia, jopa niin että on jo omia lapsia.

Omaan sossuyksiöön päästyä se syrjäytyminen vasta ottaakin vauhtia, koska sitten ei ole muita ihmiskontakteja kuin kaupan kassa ja työkkärin täti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ajattelen, että lastaan pitäisi rakastaa, vaikka hän olisi millainen. Olin aikanaan teininä sairaalassa ja siellä oli pahasti vammainen poika. Ei oikein tajunnut mitään ja lisäksi hänellä oli paha lonkkavika ja jalka toista paljon lyhyempi. Hänen isänsä haki aina kotilomille perjantaisin ,niin aikaisin kuin sai hakea ja palautti myöhään sunnuntaisin. Hän antoi hänelle karkkirahaa ja osti karkkeja osaston kaappiin. Siinä jotenkin näki sen isän ja pojan aidon rakkauden. Ei siitä pojasta takuulla mitään yhteiskunnalle hyödyllistä koskaan tullut.

tässä syrjäytymisessä on kyse syrjäytyneen omasta vastuuttomuudesta.

ap

Harvemmin kukaan tahallaan syrjäytyy vaan takaa löytyy moninaisia ongelmia.

Voisit aloittaa vaikka katsomalla peiliin. 

Vertauskuva keskustelua ? Ei osaa pukea sanoja lauseiksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinähän sen elämisen ja huumeet maksat ja huostassa elävät lapset. Hyvä että intoa löytyy.

Miksi oletat että käyttää huumeita? Tai lapset olisi huostassa? Tuet rittää pakollisiin menoihin. (Vuokra, sähkö, puhelin, hygienia ja ruoka.)

Voitko kertoa mitä tavoittelet tällä kommentilla?

Asiaa voi pyrkiä katsomaan positiivisstakin näkökulmasta sillein että ainakaan hän ei ole huumediileri tai jokin vastaava hyvin pimeän työn harjoittaja. Se olisi välit poikki välittömästi ja lopullisesti 

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa vanhemmat myös oma vastuunne. Ette ole osanneet antaa lapsillenne elämässä tarvittavia taitoja. Se on vanhempien tehtävä. Se ei riitä, että latoo faktoja pöytään, vaan pitää oikeasti opettaa käsittelemään tunteita, pärjäämään porukassa jne. pitää opettaa kouluaineita, jos on puutoksia, pitää valmistaa työelämään, pitää opettaa oikeasti soveltamaan näitä taitoja.

(en syyllistä vanhempia esim. päihdeongelmista).

Tämä! Paitsi kyllä minä syyllistän vanhempia päihdeongelmista, jos eivät edes yritä hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastiko joku antaa aikuisen ihmisen loisia vanhempien kodissa pelaten ja "opiskellen"? Itse kyllä muutin riemusta kiljuen heti lukion jälkeen pois kotoa.

Mitä luulet että tuollaisesta peräkamarinpojasta tulee? Ja kyllä tässä maailmassa on tehty opiskelut loppuun ilman vanhempia, jopa niin että on jo omia lapsia.

Ei kaikki loisi. Kun mä asuin kotona niin kävin silloin töissä ja maksoin vanhemmille. Nainenkin voi asua vanhempien luona.

Ei ole syrjäytuneitä lapsia. On yksi, joka sairastui masennukseen ja toipui siitä ja opiskelee nyt toista korkeakoulututkintoaan.

On toinen, jonka asperger diagnosoitiin vasta insinööriopintojen alussa. Hän koettaa kuntoutua avopuolella ja minulle on ihan sama, valmistuuko joskus vai ei.

Hän löytää paikkansa maailmassa ja jonkun sydämessä ihan varmasti, koska on ahkera, rakastava ja ihana.

Tämä on kyllä jännä, että monista kommenteista saa sellaisen kuvan, että ajatellaan lasten ihan vaan vanhempien kiusaksi syrjäytyvän. 

Vierailija kirjoitti:

Voitko kertoa mitä tavoittelet tällä kommentilla?

Voitko vastata kysymykseen?

Asiaa voi pyrkiä katsomaan positiivisstakin näkökulmasta sillein että ainakaan hän ei ole huumediileri tai jokin vastaava hyvin pimeän työn harjoittaja. Se olisi välit poikki välittömästi ja lopullisesti 

Asiaa voi pyrkiä katsomaan positiivisstakin näkökulmasta sillein että ainakaan hän ei ole huumediileri tai jokin vastaava hyvin pimeän työn harjoittaja. Se olisi välit poikki välittömästi ja lopullisesti 

Ups anteeksi tuli moneen kertaan. Internethäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ajattelen, että lastaan pitäisi rakastaa, vaikka hän olisi millainen. Olin aikanaan teininä sairaalassa ja siellä oli pahasti vammainen poika. Ei oikein tajunnut mitään ja lisäksi hänellä oli paha lonkkavika ja jalka toista paljon lyhyempi. Hänen isänsä haki aina kotilomille perjantaisin ,niin aikaisin kuin sai hakea ja palautti myöhään sunnuntaisin. Hän antoi hänelle karkkirahaa ja osti karkkeja osaston kaappiin. Siinä jotenkin näki sen isän ja pojan aidon rakkauden. Ei siitä pojasta takuulla mitään yhteiskunnalle hyödyllistä koskaan tullut.

tässä syrjäytymisessä on kyse syrjäytyneen omasta vastuuttomuudesta.

ap

Mikä siinä syrjäytymisessä sitten on niin tuomittavaa, siis muu kuin raha? 

Ajattelun ja tunne-elämän kapeutuminen, yhteisöstä ja yhteiskunnasta erillistyminen.

Nämä usein katkeroituvat ja muuttuvat harhaisiksi ja vihamielisiksi muita kohtaan. Ajautuvat somekupliin suunnittelemaan terroritekoja.

Omat vanhemmat hylkäsivät minut ollessani parikymppinen. Heidän mielestä välivuosi armeijan jälkeen ei ollut hyvä idea.

Minä ajattelin keskittyä tietokonepeleihin ja lasketteluun. Ottaa takaisin minulta varastetun ajan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Intti oli ihan hirveä kokemus ja vihasin joka sekuntia siellä. Tätäkään mielipidettä vanhempani eivät haluneet kuulla.

He hylkäsivät minut ja riitelimme kovasti. He eivät haluneet että tulen kylään viikonloppuisin. Olisin halunut nähdä kotona asuvia sisaruksiani, mutta ei. Epäilivät minua narkkariksi, homoseksuelliksi ja ties miksi.

Myöhemmin 20 vuotta kaiken jälkeen olin "menestynyt" (heidän mittapuulla) elämässäni ja minulle oli syntynyt lapsia, vaikka en ollut suunnittellut hankkia lapsia. Minulta löytyy Norjasta ja Ruotsista kaksi lasta. Laskettelureissujen tuloksena biletin paljon ja olin naisten suosiossa luonnollisesti. Kilpailin paljon ja menestyin kilpailussa. Kilpailujen myötä ja menestymisen myötä heille kyllä kelpasi tulla seuraamaan kisoja ja esittämään ylpeitä vanhempia. Ignoorasin heidät täysin. En ole kertonut lapsistani heille. Olen saanut uhkailukirjeitä Ranskasta asti, että minulla olisi sielä 22v tytär. Hän haluaisi kovasti tavata minut ja että ottaisin taloudellisesti vastuun hänen opinnoista yms. Mielestäni se on jo liian myöhäistä.

Suomessa minulla on kolme isoleukausta lasta jota ihan oikeasti elätän työlläni. Kun vanhempieni asenne tuli selväksi ja heidän alunperin halveksiva asenne laskettelua kohtaan myös, niin päätin suruissa mielin katkaista täydellisesti sillat heihin yli kaksikymmentä vuotta sitten. Meidän arvomaailma ei kohdannut. Sääli että samalla menetin suhteet sisaruksiini.

Vanhempani ovat entisiä taistolaisia ja heille armeija oli pyhä juttu.