Miten suhtaudutte syrjäytyneisiin aikuisiin lapsiinne?

Olen ärsyyntynyt, mutta en näytä sitä. Ex on niin poikki, että haluaisi katkaista kokonaan välit. En minäkään mitään yhteyttä pidä, että he pitää jos haluaa, mutta täältä päin ei yhteydenottoa tule. En jaksa soitella kun ei vastata enkä viestiä kun siihenkään ei vastata. Kyllä niistä sitten kuuluu kun taas on jotain mokattu tai rahat on loppu.

Jep, tuttua. Minulle soitellaan vain, kun tarvitaan jotain. 

en minä voi laittaa välejä poikki.



Toisaalta olen surullinen, mutta surua voimakkaampi on ärsytys. 

Mä taas ajattelen, että lastaan pitäisi rakastaa, vaikka hän olisi millainen. Olin aikanaan teininä sairaalassa ja siellä oli pahasti vammainen poika. Ei oikein tajunnut mitään ja lisäksi hänellä oli paha lonkkavika ja jalka toista paljon lyhyempi. Hänen isänsä haki aina kotilomille perjantaisin ,niin aikaisin kuin sai hakea ja palautti myöhään sunnuntaisin. Hän antoi hänelle karkkirahaa ja osti karkkeja osaston kaappiin. Siinä jotenkin näki sen isän ja pojan aidon rakkauden. Ei siitä pojasta takuulla mitään yhteiskunnalle hyödyllistä koskaan tullut.

Ai heistä ei tullutkaan yhteiskunnan orjia, niin heitä ei voi hyväksyä? Mitä jos vaan hyväksytte ihmiset sellaisena kuin he ovat?

Vierailija kirjoitti:

Ai heistä ei tullutkaan yhteiskunnan orjia, niin heitä ei voi hyväksyä? Mitä jos vaan hyväksytte ihmiset sellaisena kuin he ovat?

Syrjäytyminen on paljon muutakin kuin työttömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Ai heistä ei tullutkaan yhteiskunnan orjia, niin heitä ei voi hyväksyä? Mitä jos vaan hyväksytte ihmiset sellaisena kuin he ovat?

Sinähän sen elämisen ja huumeet maksat ja huostassa elävät lapset. Hyvä että intoa löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ajattelen, että lastaan pitäisi rakastaa, vaikka hän olisi millainen. Olin aikanaan teininä sairaalassa ja siellä oli pahasti vammainen poika. Ei oikein tajunnut mitään ja lisäksi hänellä oli paha lonkkavika ja jalka toista paljon lyhyempi. Hänen isänsä haki aina kotilomille perjantaisin ,niin aikaisin kuin sai hakea ja palautti myöhään sunnuntaisin. Hän antoi hänelle karkkirahaa ja osti karkkeja osaston kaappiin. Siinä jotenkin näki sen isän ja pojan aidon rakkauden. Ei siitä pojasta takuulla mitään yhteiskunnalle hyödyllistä koskaan tullut.

tässä syrjäytymisessä on kyse syrjäytyneen omasta vastuuttomuudesta.

ap

Meillä poika opiskelee ja istuu (=pelaa ja ehkä opiskeleekin) tai nukkuu huoneessaan 24/7 miinus ruoka-ajat.

Antaa nyt opiskella, mutta joskus pitää valmistua ja töitäkin löytyä. Säälittää moinen elämä, mutta ei toisen elämää pysty muuttamaan. Vai häätääkö pitäisi?

Annan aina rahaa, koska tunnen siitä huonoa omaatuntoa, että minulla ei ollut munaa ottaa eroa miehestäni, joka tuhosi lapseni mielenterveyden. Muuten en pidä yhteyttä, koska syyllisyys on liian raskas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ajattelen, että lastaan pitäisi rakastaa, vaikka hän olisi millainen. Olin aikanaan teininä sairaalassa ja siellä oli pahasti vammainen poika. Ei oikein tajunnut mitään ja lisäksi hänellä oli paha lonkkavika ja jalka toista paljon lyhyempi. Hänen isänsä haki aina kotilomille perjantaisin ,niin aikaisin kuin sai hakea ja palautti myöhään sunnuntaisin. Hän antoi hänelle karkkirahaa ja osti karkkeja osaston kaappiin. Siinä jotenkin näki sen isän ja pojan aidon rakkauden. Ei siitä pojasta takuulla mitään yhteiskunnalle hyödyllistä koskaan tullut.

tässä syrjäytymisessä on kyse syrjäytyneen omasta vastuuttomuudesta.

ap

Harvemmin kukaan tahallaan syrjäytyy vaan takaa löytyy moninaisia ongelmia.

Voisit aloittaa vaikka katsomalla peiliin. 

Ei omena kauaksi puusta putoa! 

Hedelmistään puu tunnetaan!

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika opiskelee ja istuu (=pelaa ja ehkä opiskeleekin) tai nukkuu huoneessaan 24/7 miinus ruoka-ajat.

Antaa nyt opiskella, mutta joskus pitää valmistua ja töitäkin löytyä. Säälittää moinen elämä, mutta ei toisen elämää pysty muuttamaan. Vai häätääkö pitäisi?

Ei hän opiskele. Eikä valmistu. Pelaa ja nukkuu.

Mitä tarkoitetaan syrjäytyneellä? Onko syrjäytynyt, jos on muuten paketti kohtalaisen hyvällä mallilla, mutta sosiaalinen verkosto puuttuu? Kyllähän sellainen tuntuu pahalta ja kuormittavalta. Mutta enemmän sattuu jos vanhemmat ajattelevat että heidän lapsensa on "syrjäytynyt". Sillä on paljon merkitystä, uskotteko lapsiinne ja kannustatteko heitä vai paheksutte vain sivussa.

Olen hyväksynyt vuosien myötä, että lapsemme, tytär 32 v ja poika 28 v, ovat vaan "erakoita". He eivät ole siinä mielessä syrjäytyneitä, ettei olisi töitä, molemmat on akateemisesti koulutettuja ja hyvissä töissä, taloudellisesti asiat hyvin. Mutta he ovat valinneet elää ilman mitään ihmissuhteita. Vielä taustalla toivon, että edes jompikumpi pariutuisi ja saisi lapsiakin, mutta voi olla että ei. He ovat sellaisia äärimmäisen introverttejä ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän esim. tiede kuin ihmiset. Ja vaikuttavat ihan tyytyväisiltä omaan elämäänsä. Mikäpä minä tai kukaan muu on heille sanomaan, että heidän pitäisi elää toisella tapaa, jotta minun ei tarvitse "hävetä" kun muut ihmettelee. Eläkööt, kuten itse haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika opiskelee ja istuu (=pelaa ja ehkä opiskeleekin) tai nukkuu huoneessaan 24/7 miinus ruoka-ajat.

Antaa nyt opiskella, mutta joskus pitää valmistua ja töitäkin löytyä. Säälittää moinen elämä, mutta ei toisen elämää pysty muuttamaan. Vai häätääkö pitäisi?

Pyydät hankkimaan opiskelija-asunnon. Oppii edes pyykkäämään, laittamaan ruokaa jne kun teillä ei ilmeisesti vaadita kotitöitä? 

Jos kysymys on aikuisesta niin miten häneltä ei vaadita mitään? Ongelmat vaan pahenee kun saa pelata 24/7.

XD

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika opiskelee ja istuu (=pelaa ja ehkä opiskeleekin) tai nukkuu huoneessaan 24/7 miinus ruoka-ajat.

Antaa nyt opiskella, mutta joskus pitää valmistua ja töitäkin löytyä. Säälittää moinen elämä, mutta ei toisen elämää pysty muuttamaan. Vai häätääkö pitäisi?

Onko hän jo ehtinyt valmistua jostain ammattiin (ei yo) kelpaavasta tutkinnosta? Silloinhan voisit ilmoittaa hänelle, että työnhakuvelvoite koskee myös häntä. Eli hän hakee töitä niiltä aloilta, joille on jo valmistunut. Puhu hänelle siitä kuinka vaikeaa on saada työtä ilman työkokemusta ja että mikä tahansa työkokemus hyödyttää. Älä sentään häädä. Työnhaku on oikeasti todella vaikeaa, tai ei haku, mutta työn saaminen. Itse olen hakenut monta vuotta nollatuloksella ja haen todella paljon. Paikkoja taas on todella vähän. Paikkoja on oikeasti järjettömän vähän hakijoihin nähden. 1 neljästä sadasta hakijasta saa paikan.

Muistakaa vanhemmat myös oma vastuunne. Ette ole osanneet antaa lapsillenne elämässä tarvittavia taitoja. Se on vanhempien tehtävä. Se ei riitä, että latoo faktoja pöytään, vaan pitää oikeasti opettaa käsittelemään tunteita, pärjäämään porukassa jne. pitää opettaa kouluaineita, jos on puutoksia, pitää valmistaa työelämään, pitää opettaa oikeasti soveltamaan näitä taitoja.

(en syyllistä vanhempia esim. päihdeongelmista).

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitetaan syrjäytyneellä? Onko syrjäytynyt, jos on muuten paketti kohtalaisen hyvällä mallilla, mutta sosiaalinen verkosto puuttuu? Kyllähän sellainen tuntuu pahalta ja kuormittavalta. Mutta enemmän sattuu jos vanhemmat ajattelevat että heidän lapsensa on "syrjäytynyt". Sillä on paljon merkitystä, uskotteko lapsiinne ja kannustatteko heitä vai paheksutte vain sivussa.

Ihminen voi olla syrjäytynyt vaikka sillä olisi kaikki mahdolliset sosiaaliset verkostot ja yhteiskunan palvelyjärjestelmä maksimaalisesti käytössään. Aina pelastetaan ja nostetaan ylös kun tulee omilla toimillaan ja välinpitämättömyydellään alas. Kannustaa voi minkä haluaa, siinä ei luo kuin itselleen pettymyksiä ja pahaa mieltä. Parempi olla odottamatta mitään ja häivyttää se pahimman pelko.

Vierailija kirjoitti:

Olen hyväksynyt vuosien myötä, että lapsemme, tytär 32 v ja poika 28 v, ovat vaan "erakoita". He eivät ole siinä mielessä syrjäytyneitä, ettei olisi töitä, molemmat on akateemisesti koulutettuja ja hyvissä töissä, taloudellisesti asiat hyvin. Mutta he ovat valinneet elää ilman mitään ihmissuhteita. Vielä taustalla toivon, että edes jompikumpi pariutuisi ja saisi lapsiakin, mutta voi olla että ei. He ovat sellaisia äärimmäisen introverttejä ihmisiä, joita kiinnostaa enemmän esim. tiede kuin ihmiset. Ja vaikuttavat ihan tyytyväisiltä omaan elämäänsä. Mikäpä minä tai kukaan muu on heille sanomaan, että heidän pitäisi elää toisella tapaa, jotta minun ei tarvitse "hävetä" kun muut ihmettelee. Eläkööt, kuten itse haluavat.

En nyt tajua mitä hävettävää tavallisissa ihmisissä on? Ei se muille kuulu mitä tuon ikäiset ihmiset tekee. Sitten kun et oikeasti voi sanoa mitään lapsistasi kysyttäessä koska se on sekoitus alibia ja iltapäivälehtien lööppiä niin tiedät mitä häpeä on.