Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnevamma vai tavallista: mummo hylkää lapset tietyssä iässä
26.11.2023 |
Olen viime vuosina herännyt ihmettelemään äitini käytöstä lasten suhteen. Äiti on todella lapsirakas ja sellaisena tunnettu. Pienet lapset ovat hänelle todella tärkeitä. Kun hänellä vielä itsellään oli lapsia, hän oli kotiäitinä ja hössäsi kaiken elämänsä lasten ympärillä. Kun lapset kasvoivat ja sisaruksille alkoi syntyä lapsia, mummo oli vauvoista ja pikkulapsista aivan haltioissaan. Jos mummolta kyselee kuulumisia, hän kertoo aina, mitä suvun pienille kuuluu.
Lapsirakkauden vuoksi mummolla on lämmin maine. Mutta kun lapset kasvavat isommaksi, viimeistään siinä vaiheessa kun menevät kouluun, mummo ei enää piittaa lapsista vähääkään. Tai jos serkkuparveen syntyy uusi tulokas, kaikki huomio kääntyy suvun pienimpään ja vanhemmat lapset jäävät. Sama oli meillä sisaruksilla lapsuudessa: jossain vaiheessa, ehkä viiden vuoden tienoilla, saimme tavallaan alkaa pärjätä itse. Siis leikkiä yksikseen, ulkoilla yksikseen ja muutenkin viettää valtaosa ajasta omin nokkineen. Kaikki hössäys ja helliminen loppuu, kun lapselle tulee ikää, eikä hän ole enää niin söpö. Ei syliä, silitystä tai muutakaan omille lapsillekaan. Lapsenlapsien kohdalla taas liki kaikki yhteydenpito katkeaa.
Olen aiemmin ajatellut, että tämä pikkulapsien ympärille keskittyvä hössötys on mummon lämpöä ja rakkautta, mutta nyt mietin, että on todella kylmää "hylätä" lapsi tietyn iän jälkeen.
Onko tällainen käytös tavallista tai normaalia? Tunnistaako kukaan tällaista?
Kommentit (122)
Mikä äitejä nykyisin vaivaa? En ollut noin huomionkipeä lapsineni milloinkaan tai että mummojen ois pitänyt hoitaa, lahjoa, leikkiä. Kortit tuli synttäreinä, niistä kiitettiin ja välillä soiteltiin. Ei tullut mieleen vaatia mummojen unohtavan kaiken muun ja keskittyvän pikku prinsessoihini ja prinsseihin.
Tuo nyt uudempi ilmiö että nimenomaan mummojen pitäisi koko ajan pyöriä vaikka kuuden eri perheissä asuvan lapsenlapsen kodissa antamassa huomiota.
Tai sen ainokaisen lapsenlapsen kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitäs luulet? Ei tuo normaalille kuulosta.
Tunnen vain tapauksen, että lapsenlapset hylkäsivät mummon.
Ihmiset on erilaisia. Kavereittenkin kanssa puhuttu siitä, miten jotkut tykkäävät ihan pienistä lapsista/vauvoista, ovat luonteeltaan hoivaajia ja toiset taas eivät ole luontevia pienten kanssa ollenkaan, lapset on kivoja sitten, kun niitten kanssa voi pelata yms. No, ehkä tuo on harvinaista, että kuitenkin omat lapsensa ja lastenlapsensa tuolla tapaa henkisesti hylkää, jos on jo ehtinyt kiintyä.
Vierailija kirjoitti:
Aivan yleistä eikä kyse ole narsismista.
Jonkinlaisesta itsetiedottomuudesta ja epäkypsyydestä silti. Fiksu ihminen tajuaa lapsen kasvun ja muutoksen ja on vain innoissaan saadessaan seurata kehitystä. Ulkoinen söpöys tai lapsen paapottavuus eivät siis ole ehto huomiolle, mielenkiinnolle vaan lapsen persoona.
Sitä en sano etteikö tunneköyhä lapsen välineellistys olisi yleistä. Siis koululaisista puuttuu jo jokin ominaisuus mikä tekee pikkulapsista niin tyydyttäviä. Ehkä oman persoonan vahvistuminen, joka kyky nähdä terävänäköisesti aikuisten teennäisyyksiä? Voihan tuo olla uhkaavaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummolle jäanyt tunnevamma omasta lapsuudesta. Lapset on olleet tärkeitä tiettyyn ikään asti ja sen jälkeen kiinnostus menee. Pohjautuu vanhemman omaan tunteeseen, niin kauan kuin lapset pyörii ympärillä kaikki on turvallista.
Ehkä tunnevamma syntynyt jo sota-aikana, mummon, tai isomummon aikana.
Jos lapsesi ovat huonosti kasvattamiasi, niin mitä siinä mummo sitten enää voi. Katse peiliin. Kaikki se, mitä nykyajan lapsista kuulee, niin ei ole mummojen kasvattamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa keskustelijoista ei ilmeisesti yhtään ymmärrä, mistä puhutaan. Ei kyse ole siitä, ettei päästä lasta leikkeihinsä tai suostu hoitamaan heitä. Isoäiti voi olla hyvin läheinen, vaikka ei edes tavattaisi usein. Kyse on suhteen laadusta ja vuorovaikutuksen syvyydestä. Ja lasten kanssa siitä suhteen laadusta vastaa aikuinen. Kuka aikuinen on semmoinen, jolle lapsi voi vaikka kertoa salaisuuden tai jakaa huolensa? Miksi isoäiti ei pysty olemaan sellainen aikuinen?
Isoäitikin on vain ihminen, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Mummolla voi olla terveyshuolia, taloudellisia ongelmia, ajan riittämyyttä, parisuhde vetelee viimeisiään jne.
Ja ongelmia myös vuorovaikutustaidoissa, kun ei ole täydellinen. Ei osaa elää mieliksi, niinkuin aikuinen tytär tai miniä on käsikirjoittanut tai haluaa, vaan mummo on vajavainen, eikä enää ymmärrä tai opi, miten tulisi toimia
Tämä. Olen sen (jonkun mielestä kryptisen) viestin kirjoittanut, ja tässä vastauksessa on "mietitty sitä"! 👌🏼
Siis oikeasti! Mummot ovat sukupolvea, joka saattoi saada vähintään kerran viikossa remmistä, kun ei ollut hiljaa silloin kun (sodankäynyt) isänsä lepäsi. Äidiltä irtosi tukkapöllyä päivittäin.
Mitään kehityskeskusteluja ja varhaiskasvatusta ei kotidin lapsilla ollut. Koettakaa nyt hyvät wokeva hemmat ymmärtää, että olemme Sankareita jo silsi, että olemme TEIDÄT kasvattaneet ja itsekin vielä edes jokseenkin järjissään.
P.s. synnytyksen jälkeinen masennus oli tuntematon diagnoosi vielä 1980-luvulla. Puoliso haukkui itkedkelehän jaksamattoman vastasyntyneen äidin kelvottomaksi, appivanhemmat halveksuivat onnetonta vaimovalintaa jne. Repikää siitä hyvää vanhemmuutta!
T. Ent. susiäiti, nyt vanha eraantosusi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoilla on muutakin menoa kuin lastenlapset ja ikäkin alkaa painaa?
ämä. Olen sen (jonkun mielestä kryptisen) viestin kirjoittanut, ja tässä vastauksessa on "mietitty sitä"! 👌🏼
Siis oikeasti! Mummot ovat sukupolvea, joka saattoi saada vähintään kerran viikossa remmistä, kun ei ollut hiljaa silloin kun (sodankäynyt) isänsä lepäsi. Äidiltä irtosi tukkapöllyä päivittäin.
Mitään kehityskeskusteluja ja varhaiskasvatusta ei kotidin lapsilla ollut. Koettakaa nyt hyvät wokeva hemmat ymmärtää, että olemme Sankareita jo silsi, että olemme TEIDÄT kasvattaneet ja itsekin vielä edes jokseenkin järjissään.
P.s. synnytyksen jälkeinen masennus oli tuntematon diagnoosi vielä 1980-luvulla. Puoliso haukkui itkedkelehän jaksamattoman vastasyntyneen äidin kelvottomaksi, appivanhemmat halveksuivat onnetonta vaimovalintaa jne. Repikää siitä hyvää vanhemmuutta!
T. Ent. susiäiti, nyt vanha eraantosusi
Muuten joo. Tosin teidän sukupolvi yleensä ottaen EI kasvattanut lapsiaan vaan piti heidät hengissä. Teidän lapset ovat avainkaula-lapsia, jotka painelivat pitkin poikin lapsena ja teininä eikä pahemmin perään kyselty. Vanhemmat lähtivät mökille ja lapset jäivät kotiin. Kun alle 10-vuotiaan vanhemmat olivat koulujen kesäloman aikaan töissä, lapsi sai pärjätä yksin ja kavereiden kanssa, miten parhaaksi näki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä äitejä nykyisin vaivaa? En ollut noin huomionkipeä lapsineni milloinkaan tai että mummojen ois pitänyt hoitaa, lahjoa, leikkiä. Kortit tuli synttäreinä, niistä kiitettiin ja välillä soiteltiin. Ei tullut mieleen vaatia mummojen unohtavan kaiken muun ja keskittyvän pikku prinsessoihini ja prinsseihin.
Tuo nyt uudempi ilmiö että nimenomaan mummojen pitäisi koko ajan pyöriä vaikka kuuden eri perheissä asuvan lapsenlapsen kodissa antamassa huomiota.
Tai sen ainokaisen lapsenlapsen kodissa.
"Mikä äitejä vaivaa" on kuitenkin hyvin pieni ryhmä. Tai sen äidit, jotka valittavat asiasta kuin asiasta.
Suurin osa pienten lasten vanhemmista, ei edes asu samalla paikkakunnalla, kuin isovanhemmat, vaan satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä, kun on lähdetty opiskelun ja työn perässä maailmalle.
Eikä edes lapset tai vanhemmat älyä kaivata lapselle jatkuvaa mummon huomiota, syliä, pään silittelyä tai suukkoja, kun tavataan pari kertaa tai muutaman kerran vuodessa. Ja sinne lapsuuden kotiin ja vanhempiin on napanuora katkaistu aikoja sitten ja halutaan pärjätä omillaan ja silti lapsilla läheiset ja lämpimät suhteet isovanhempiin.
Ja niissä perheessä on isät kuvioissa, samoin isoisät ja muut sukulaiset.
Vierailija kirjoitti:
Mikä äitejä nykyisin vaivaa? En ollut noin huomionkipeä lapsineni milloinkaan tai että mummojen ois pitänyt hoitaa, lahjoa, leikkiä. Kortit tuli synttäreinä, niistä kiitettiin ja välillä soiteltiin. Ei tullut mieleen vaatia mummojen unohtavan kaiken muun ja keskittyvän pikku prinsessoihini ja prinsseihin.
Tuo nyt uudempi ilmiö että nimenomaan mummojen pitäisi koko ajan pyöriä vaikka kuuden eri perheissä asuvan lapsenlapsen kodissa antamassa huomiota.
Tai sen ainokaisen lapsenlapsen kodissa.
Höpö höpö nyt taas, kannattaisi sisäistää lukemaansa! Eihän tässä ole vaadittu mitään, vaan ihmetelty, miksi mummo ihan omasta halustaan haluaa huomioida lapsia vain kun he ovat pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mummo olisi kannattanut ottaa mukaan perhesuunnitteluun, kun ap, ja hänen muut sisaret alkoivat suunnittelemaan lapsia. Kuinka monta lastenlasta jaksaa mummo hoitaa. On ihan eri asia saada ap. ainutlaatuinen lumihiutale saada rakkautta, hoivaa ja syliä, jos hän olisi ainokainen, kuin jos mummolla on 10 lastenlasta.
Onhan päiväkodeissakin ryhmäkoko, mitä yksi hoitaja oletetaan jaksavan hoitaa.
Ja miten kukaan edes kuvittelee jättävänsä jonkun 5v mummon hoitoon, kun iän myötä voimat vähenevät, sairaudet lisääntyvät, sairaskohtausten riski kasvaa, reagointikyky laskee jne. Vanhukset ovat suuri riski liikenteessä jne. Jopa heidän auton ajo-oikeuden voi lääkäri tai poliisi ottaa milloin vain pois ja heidän ajokykynsä tarkistavat viranomaiset määräajoin jne. Mutta samaan aikaan vanhemmat ovat jättämässä puolustuskyvyttömän lapsen heidän hoidettavakseen ja vas
Nythän on muodikasta pukertaa niitä lapsia jopa + 40 v iässä maailmaan Kyllä aikaa monen isovanhemmat olla jo haudan partaalla silloin
Oma äitini on vähän tuon henkinen, että vauvoista ja taaperoista on erityisen innoissaan, mutta sitä mukaa kun leikki-ikäisenä alkavat haluta sellaista sanallista, tiedollista ja älyllistä vuorovaikutusta enenevässä määrin niin äitini ei olekaan enää siihen halukas. Olen tulkinnut äitini kohdalla, että mitä enemmän lapsi kehittyy oman sisäisen, monimutkaisemman ajatus- ja tunnemaailmansa ilmaisuun, sen haluttomampi äitini on siihen vuorovaikutukseen, koska hän ei ole siinä hyvä. Ei hän aikuistenkaan lapsiensa kanssa ole koskaan kiinnostunut keskustelemaan mitään syvällistä, hän ikään kuin vetäytyy pois sellaisesta mielen tutkiskelusta. Sitähän lapsen kanssa pitäisi tehdä. Vauvoihin ja taaperoihin ja leikki-ikäisiin voi vielä sijoittaa sellaisia erilaisia mielikuvia, omien tarpeiden mukaisia mielikuvia, mutta asiat mutkistuvat kun sanallinen vuorovaikutus ja lapsen kognitiiviset taidot kasvavat. Joku juttuhan siinä on, että ei enää kiinnosta se lapsi - siis ap:nkin tapauksessa; kiinnostuksen puute on sellaista että ei edes kysele tai halua kuulla ja käydä katsomassa, mutta sitä energiaa löytyy kuitenkin niille uusille vauvoille. Se ei ole oikein. Vaikka ei ehtisi enää hoitaa kun on uusia lapsenlapsia niin kyllä jos sellainen aito kiintymys lapsenlapsiin on niin haluaa edelleen niiden vanhempienkin elämässä olla mukana ja huomioida heitä.
Pienet lapset tarvitsevat enemmän huomiota ja huolenpitoa, isommat taas yleensä leikkivät keskenään eivätkä enää ole sylivauvoja. Siksi ihmiset hössöttää pienemmistä. Kyllä ihan normaalia on että esimerkiksi viisi vuotiaalla on muutakin kuin äiti tai mummo, elämään kuuluu leikki ja kaverit
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset hellivät pikkulapsia itsekkäästi jotenkin. Ei ole kyse todellisesta rakkaudesta, jos kiinnostus lasta kohtaan lakkaa kun lapsi ei ole enää söpö pieni vauva tai taapero.
Täällä taas naisia syyllistetään:D Mitenkähän ap isä toimii, vai onko väittänyt lapsistaan ollenkaan, kun ap kertoo, että viidestä ikävuodesta eteenpäin piti pärjätä itsekseen. Ja sama lastenlasten kanssa, äiti ei piittaa isommista lapsista, mutte entäs isoisä. jaksaako välittää vielä kun lapsi menee kouluun?
Vierailija kirjoitti:
Minusta tulee varmaan tuon ap:n lasten mummon käänteismummo. Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt vauvojen päälle, tai en siis näe, mikä viehätys niissä vauvoissa on ja miksi ihmiset niistä sekoaa. Omaa lasta tietenkin hoivasin, mutta en minä jaksanut siitä hiekkalaatikon reunalla istumisesta innostua. Toki se lapsen kehittymisen seuraaminen oli valtavan hienoa, mutta äitinä olemisesta alkoi tulla minulle kiinnostavampaa vasta siinä kohdassa, kun lapsen kanssa pystyi käymään jo mielenkiintoisia keskusteluja.
Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun tajusin, että olen lapseni kanssa lounaalla shoppailun jälkeen ja meillä on ihan mielenkiintoiset keskustelut! En muista oliko lapsi 4 vai 5, mutta se oli jotenkin hieno hetki.
En minä todellakaan toivo, että minulle tuodaan hoitoon jotain vauvoja tai vaippaikäisiä. Sellaiset voivat kyläillä vanhempiensa seurassa. Hoitoon voi tulla sitten, kun on jo vähän omatoimisempi ja pysty
Ja tämä malli suodaan kyllä myös miehille/isälle, että on ihan ok, että lapsi alkaa kiinnostaa kunnolla vasta, kun on vähän isompi, niin , että kai se on naisellekin ihan ok toimia noin. Itse tykkään kyllä ihan vauvoista ja niistä isommistakin, mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia ja jokainen toimii tavallaan. Ei ne isovanhemmataan ole yhdestä muotista veistettyjä.
Oma äitini lakkasi lähes kokonaan puhumasta minulle kun olin käynyt koulua puolisen vuotta. Ensin tulivat syytökset siitä etten ollut sellainen kuin kuuluisi. Syy hänen käytökselleen oli se, ettei hän ollut itse saanut olla lapsi enää siinä iässä, Poikalapsiin hän ei tätä käytöstä kohdistanut.
Alue: Aihe vapaa
Minusta tulee varmaan tuon ap:n lasten mummon käänteismummo. Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt vauvojen päälle, tai en siis näe, mikä viehätys niissä vauvoissa on ja miksi ihmiset niistä sekoaa. Omaa lasta tietenkin hoivasin, mutta en minä jaksanut siitä hiekkalaatikon reunalla istumisesta innostua. Toki se lapsen kehittymisen seuraaminen oli valtavan hienoa, mutta äitinä olemisesta alkoi tulla minulle kiinnostavampaa vasta siinä kohdassa, kun lapsen kanssa pystyi käymään jo mielenkiintoisia keskusteluja.
Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun tajusin, että olen lapseni kanssa lounaalla shoppailun jälkeen ja meillä on ihan mielenkiintoiset keskustelut! En muista oliko lapsi 4 vai 5, mutta se oli jotenkin hieno hetki.
En minä todellakaan toivo, että minulle tuodaan hoitoon jotain vauvoja tai vaippaikäisiä. Sellaiset voivat kyläillä vanhempiensa seurassa. Hoitoon voi tulla sitten, kun on jo vähän omatoimisempi ja pystyy puhumaan kunnolla.