Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnevamma vai tavallista: mummo hylkää lapset tietyssä iässä
26.11.2023 |
Olen viime vuosina herännyt ihmettelemään äitini käytöstä lasten suhteen. Äiti on todella lapsirakas ja sellaisena tunnettu. Pienet lapset ovat hänelle todella tärkeitä. Kun hänellä vielä itsellään oli lapsia, hän oli kotiäitinä ja hössäsi kaiken elämänsä lasten ympärillä. Kun lapset kasvoivat ja sisaruksille alkoi syntyä lapsia, mummo oli vauvoista ja pikkulapsista aivan haltioissaan. Jos mummolta kyselee kuulumisia, hän kertoo aina, mitä suvun pienille kuuluu.
Lapsirakkauden vuoksi mummolla on lämmin maine. Mutta kun lapset kasvavat isommaksi, viimeistään siinä vaiheessa kun menevät kouluun, mummo ei enää piittaa lapsista vähääkään. Tai jos serkkuparveen syntyy uusi tulokas, kaikki huomio kääntyy suvun pienimpään ja vanhemmat lapset jäävät. Sama oli meillä sisaruksilla lapsuudessa: jossain vaiheessa, ehkä viiden vuoden tienoilla, saimme tavallaan alkaa pärjätä itse. Siis leikkiä yksikseen, ulkoilla yksikseen ja muutenkin viettää valtaosa ajasta omin nokkineen. Kaikki hössäys ja helliminen loppuu, kun lapselle tulee ikää, eikä hän ole enää niin söpö. Ei syliä, silitystä tai muutakaan omille lapsillekaan. Lapsenlapsien kohdalla taas liki kaikki yhteydenpito katkeaa.
Olen aiemmin ajatellut, että tämä pikkulapsien ympärille keskittyvä hössötys on mummon lämpöä ja rakkautta, mutta nyt mietin, että on todella kylmää "hylätä" lapsi tietyn iän jälkeen.
Onko tällainen käytös tavallista tai normaalia? Tunnistaako kukaan tällaista?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten mummo on hylännyt isommat lapset? Sekö on ap. hylkäämistä, kun mummo ei jaksa enää kaikkia kymmentä lapsikatrasta jaksa hoitaa 24/7, leikkiä jne.
Vaikka eletään v. 2023 kyllä naisen, erityisesti mummojen elämä on raskas ja työntäyteinen, vaikka jo lääketiett. fakta, iän myötä voimat vähenevät, sairaudet lisääntyvät jne. mummojen pitäisi vain jaksaa, hoitaa jokaista lapsenlasta, oli heitä 5 tai 20, antaaa syliä, hoivaa jne. Muuten olet Paha ja Huono mummo, jota on lupa arvostella ja on yleistä riistaa.
Milloin nämä mummot saisivat elää omaa elämäänsä, ilman ympäristön vaatimuksia ja paineita, lukea kirjaa, käydä harrastuksissa jne. ?
Ja missä nykyään on lapsen isät ja isoisät? Heistä ei koskaan sanallakaan mainita, eikä esitetä vaatimuksia tai syyllistetä?
Vai eikö nykymammoille miesten tarjoama syli lapsille kelpaa.
Miten olette mummia loukanneet, käännä katse peiliin. Onko tullut naristua joka asiasta, tuomiset ja lahjat viedyn heti roskikseen, lapsi kertoillut että meidän äiti sanoi.... Onko tullut kiitosta sanottua leikkikentillä oleilusta, mummola-viikon lopuista, lahjoista vaiko vain moitteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä mummo olisi kannattanut ottaa mukaan perhesuunnitteluun, kun ap, ja hänen muut sisaret alkoivat suunnittelemaan lapsia. Kuinka monta lastenlasta jaksaa mummo hoitaa. On ihan eri asia saada ap. ainutlaatuinen lumihiutale saada rakkautta, hoivaa ja syliä, jos hän olisi ainokainen, kuin jos mummolla on 10 lastenlasta.
Onhan päiväkodeissakin ryhmäkoko, mitä yksi hoitaja oletetaan jaksavan hoitaa.
Ja miten kukaan edes kuvittelee jättävänsä jonkun 5v mummon hoitoon, kun iän myötä voimat vähenevät, sairaudet lisääntyvät, sairaskohtausten riski kasvaa, reagointikyky laskee jne. Vanhukset ovat suuri riski liikenteessä jne. Jopa heidän auton ajo-oikeuden voi lääkäri tai poliisi ottaa milloin vain pois ja heidän ajokykynsä tarkistavat viranomaiset määräajoin jne. Mutta samaan aikaan vanhemmat ovat jättämässä puolustuskyvyttömän lapsen heidän hoidettavakseen ja vastuulle. Jos mummo ymmärtää oman tilansa, siitä syyllistetään, kun mummon pää ei enää käännyt kuin 5-10v sitten.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat sellaisia, että pitävät vain pikkulapsia tärkeinä ja ihanina. Isommat pärjätkööt keskenään. Ei sitä voi mennä normaaliksi sanomaan mutta on yllättävän yleistä. Osa tykkää lapsista aina siihen rajaan saakka, kunnes näillä alkaa olla omia mielipiteitä, näkemyksiä ja toiveita. Toiset ovat mahdollisesti itse jääneet jollain tapaa lapsen tasolle eivätkä siksi osaa suhtautua esimerkiksi kouluikäisiin ja sitä vanhempiin. Joillekin tärkeintä on se, että saa höösätä ja hoivata jotakuta söpöä ja avutonta olentoa. Toisin sanoen: lapset ovat ihania aina siinä iässä, kun heitä voi käyttää täyttämään aikuisen omia tarpeita.
Lapsirakkautta pidetään varsinkin naisten kohdalla suotavana ja ihanana ominaisuutena eikä siksi ole tajuttu, kuinka haitallista tällainen hylkääminen lapselle on. Puhumattakaan siitä olettamuksesta, että vain pikkulapset kaipaisivat ja tarvitsisivat läheisyyttä, hellyyttä ja yhdessä olemista.
Meinaatko, että on parempi kun isovanhempi pitää alusta asti pientä hajurakoa lapsensa perheeseen? Tällöinhän mitään "hylkäämiskokemusta" ei tule.
Tosin oma lapseni on kertonut lapselleen, että hylkäsin hänet. Tämä, kun oli tullut täysi-ikäiseksi ja ovet paukkuen muutti pois kotoa. 🤷🏻 Vaikea murrosikä vaati riuhtaisun itsenäiseen elämään. Joka sitten valemuistona on näköjään muuttunut hylkäämiskokemukseksi.
Teet niin tai näin, aina väärin päin. 🤦🏻
Olen siis ollut huono äiti, hyljännyt lapset, kun lapset tulivat isommiksi olivat pihassa kavereitten kanssa ilman minua, kavereilla jopa yökylässä, lampsivat kouluun puoli kilometriä saattamatta vaikka vielä esikouluun saatettiin.
Aloittajalle kai jäänyt joku mustasukkaisuus lapsuudesta päälle kun hänelle on syntynyt pikkusisaruksia. Äiti hylkäsi kun antoi normaaleja kehitykseen kuuluville omille touhuille tilaa.
Jokin psyyken vamma tuo on.
Oma isäni oli osallistuva, hellä ja omistautunut isä. Elettiin 70-lukua, joten se ei ollut edes ihan tavallista. Isäni oli mm. ensimmäisiä, jotka tulivat synnytykseen mukaan. Mutta juurikin siinä kouluiän kynnyksellä väliimme kasvoi ikään kuin seinä. Siellä se rakkaus jossain edelleen oli varmaan, mutta isä ei pystynyt ylläpitämään läheisyyttä enää sitten, kun siihen ei syli ja leikki riittänyt. Siinä vaiheessa kun olin murrosikäinen, meillä ei enää ollut oikeastaan minkäänlaista suhdetta, vaikka saman katon alla asuttiin.
Kouluikäisen kanssa vuorovaikuttaminen on jo monimutkaisempaa. Siinä pitäisi tutustua lapsen persoonaan ja antaa omastaan, keskustella jne. Eikä lasten kanssa riitä small talk tai säästä puhuminen, kuten aikuisten kanssa. Onko isoäidillä muita syvällisiä ihmissuhteita vai ovatko välit kaikkien kanssa lopulta vain pintapuolisia?
Isällä oli traumaattinen lapsuus ja ongelmia itsensä kanssa. Se oireili näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mummo ei tiedä miten olisi? Ettei loukkaa tai tunkeile. Auttaisiko joku rutiini? Mikä teille nyt onkaan sopiva väli, esimerkiksi joka toinen sunnuntai vierailette mummolla ja lapsetkin laittaa silloin puhelimen pois käsistään. Yhteys säilyy ja siitä tulee tapa.
Kakarat alkanu vaan kinuamaan rahaa, tai ylipäänsä ainoa syy tavata mummoa on saada herkkuja tai rahaa, niinmumoa alkanu vi-tuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa keskustelijoista ei ilmeisesti yhtään ymmärrä, mistä puhutaan. Ei kyse ole siitä, ettei päästä lasta leikkeihinsä tai suostu hoitamaan heitä. Isoäiti voi olla hyvin läheinen, vaikka ei edes tavattaisi usein. Kyse on suhteen laadusta ja vuorovaikutuksen syvyydestä. Ja lasten kanssa siitä suhteen laadusta vastaa aikuinen. Kuka aikuinen on semmoinen, jolle lapsi voi vaikka kertoa salaisuuden tai jakaa huolensa? Miksi isoäiti ei pysty olemaan sellainen aikuinen?
Vierailija kirjoitti:
Jokin psyyken vamma tuo on.
Oma isäni oli osallistuva, hellä ja omistautunut isä. Elettiin 70-lukua, joten se ei ollut edes ihan tavallista. Isäni oli mm. ensimmäisiä, jotka tulivat synnytykseen mukaan. Mutta juurikin siinä kouluiän kynnyksellä väliimme kasvoi ikään kuin seinä. Siellä se rakkaus jossain edelleen oli varmaan, mutta isä ei pystynyt ylläpitämään läheisyyttä enää sitten, kun siihen ei syli ja leikki riittänyt. Siinä vaiheessa kun olin murrosikäinen, meillä ei enää ollut oikeastaan minkäänlaista suhdetta, vaikka saman katon alla asuttiin.
Kouluikäisen kanssa vuorovaikuttaminen on jo monimutkaisempaa. Siinä pitäisi tutustua lapsen persoonaan ja antaa omastaan, keskustella jne. Eikä lasten kanssa riitä small talk tai säästä puhuminen, kuten aikuisten kanssa. Onko isoäidillä muita syvällisiä ihmissuhteita vai ovatko välit kaikkien kanssa lopulta vain pintapuolisia?
Isällä oli traumaattinen lapsuus j
Tässä on todella hyviä pointteja. Minulle kävi samoin isäni kanssa. Lapsena luulin että olimme läheisiä, mutta emme koskaan oikeasti tutustuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa olla narsisti. Onko mummon käytöksessä mitään muuta outoa?
Kun aikuinen lapsi väittää vanhempien pilanneen koko elämän, syy voikin olla tässä syytettyjä vanhempia yhdistää yksi asia, psykologi Hannele Törrönen kertoo
https://www.is.fi/perhe/art-2000008334138.html?cs
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vaan mieleen, että on naisia joilla on suurperhe. On niin ihanaa, kun on aina vauva tuhisemassa rinnalla. Tällaisia ohjelmia nähnyt.811
Mummo ja mummo - Aaarrghh!! Ottakaa nyt vihdoin ja viimein vaaritkin mukaan tähän isovanhemmuuteen! Mummot saavat jo lastenhoitotyönsä tehneenä levätä ja nauttia uudesta sukupolvesta. On vaarien aika astua remmiin, hoitamaan ja leikkimään lastenöastensa kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olette mummia loukanneet, käännä katse peiliin. Onko tullut naristua joka asiasta, tuomiset ja lahjat viedyn heti roskikseen, lapsi kertoillut että meidän äiti sanoi.... Onko tullut kiitosta sanottua leikkikentillä oleilusta, mummola-viikon lopuista, lahjoista vaiko vain moitteita?
Totta kai, jokainen lapsi vuorollaan on loukannut mummua niin pahasti.
Ja itse asiassa, vaikka olisi, on mummun tehtävä olla se turvallinen aikuinen, joka selvittää tilanteen ja näin opettaa lasta, miten elämässä käyttäydytään ja vaikeista tilanteista selvitään.
Ja jos mummu ottaa noin pahasti nokkiinsa jokaisesta lapsestakin, olisiko mummu aika pahasti herkkänahkaista sorttia?
Meillä minun mummoni oli tuommoinen, mutta kiinnostus lapsenlapseen loppui aina seuraavan synnyttyä. Tämä olii erittäin valitettavaa siinä vaiheessa kun sukuun syntyi vauvat 2 kuukauden ikäerolla. Nuorempi sai kaiken ja toinen ei mitään :( Me isommat lapsenlapset tämä jo tajuttiin, mutta olihan se kamalaa katseltavaa kun 2 kuukautta vaikutti kohteluun niin radikaalisti. Sekin oli kamalaa, että tämä suvun pienin sai olla 10 vuotta pienin ja toki oli tottunut mummon huomioon ja sitten syntyikin vielä yksi iltatähti ja tämä 10 vuotias unohdettiin välittömästl.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin psyyken vamma tuo on.
Oma isäni oli osallistuva, hellä ja omistautunut isä. Elettiin 70-lukua, joten se ei ollut edes ihan tavallista. Isäni oli mm. ensimmäisiä, jotka tulivat synnytykseen mukaan. Mutta juurikin siinä kouluiän kynnyksellä väliimme kasvoi ikään kuin seinä. Siellä se rakkaus jossain edelleen oli varmaan, mutta isä ei pystynyt ylläpitämään läheisyyttä enää sitten, kun siihen ei syli ja leikki riittänyt. Siinä vaiheessa kun olin murrosikäinen, meillä ei enää ollut oikeastaan minkäänlaista suhdetta, vaikka saman katon alla asuttiin.
Kouluikäisen kanssa vuorovaikuttaminen on jo monimutkaisempaa. Siinä pitäisi tutustua lapsen persoonaan ja antaa omastaan, keskustella jne. Eikä lasten kanssa riitä small talk tai säästä puhuminen, kuten aikuisten kanssa. Onko isoäidillä muita syvällisiä ihmissuhteita vai ovatko välit kaikkien kanssa lopulta vain pintapuol
Tässä on todella hyviä pointteja. Minulle kävi samoin isäni kanssa. Lapsena luulin että olimme läheisiä, mutta emme koskaan oikeasti tutustuneet.
Minulle kävi sama. Isä on tunnevammainen narsisti, joka ei pysty yhteyteen ja huolehtimaan mistään elollisesta. Pikkutyttönä sitä sai kuitenkin rakkauspommitusta osakseen tajuamatta, ettei isä huolehdi yhtään mistään perustarpeista ja se riitti siihen, että tunsi itsensä isän tytöksi.
Vierailija kirjoitti:
Osa keskustelijoista ei ilmeisesti yhtään ymmärrä, mistä puhutaan. Ei kyse ole siitä, ettei päästä lasta leikkeihinsä tai suostu hoitamaan heitä. Isoäiti voi olla hyvin läheinen, vaikka ei edes tavattaisi usein. Kyse on suhteen laadusta ja vuorovaikutuksen syvyydestä. Ja lasten kanssa siitä suhteen laadusta vastaa aikuinen. Kuka aikuinen on semmoinen, jolle lapsi voi vaikka kertoa salaisuuden tai jakaa huolensa? Miksi isoäiti ei pysty olemaan sellainen aikuinen?
Niin, mietipä sitä!
🤭 (Olen aina pitänyt tuota ylläolevaa lausahdusta maailman typerimpänä. Mutta tähän se sopii kuin sormi pyllyyn.)
T. Ent. susiäiti, nyt laumasta erkaantunut susivanhus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa keskustelijoista ei ilmeisesti yhtään ymmärrä, mistä puhutaan. Ei kyse ole siitä, ettei päästä lasta leikkeihinsä tai suostu hoitamaan heitä. Isoäiti voi olla hyvin läheinen, vaikka ei edes tavattaisi usein. Kyse on suhteen laadusta ja vuorovaikutuksen syvyydestä. Ja lasten kanssa siitä suhteen laadusta vastaa aikuinen. Kuka aikuinen on semmoinen, jolle lapsi voi vaikka kertoa salaisuuden tai jakaa huolensa? Miksi isoäiti ei pysty olemaan sellainen aikuinen?
Niin, mietipä sitä!
🤭 (Olen aina pitänyt tuota ylläolevaa lausahdusta maailman typerimpänä. Mutta tähän se sopii kuin sormi pyllyyn.)
T. Ent. susiäiti, nyt laumasta erkaantunut susivanhus
Siis anteeksi mitä? En ole hän, jolle vastaat, mutta en ymmärrä viestistäsi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Osa keskustelijoista ei ilmeisesti yhtään ymmärrä, mistä puhutaan. Ei kyse ole siitä, ettei päästä lasta leikkeihinsä tai suostu hoitamaan heitä. Isoäiti voi olla hyvin läheinen, vaikka ei edes tavattaisi usein. Kyse on suhteen laadusta ja vuorovaikutuksen syvyydestä. Ja lasten kanssa siitä suhteen laadusta vastaa aikuinen. Kuka aikuinen on semmoinen, jolle lapsi voi vaikka kertoa salaisuuden tai jakaa huolensa? Miksi isoäiti ei pysty olemaan sellainen aikuinen?
Isoäitikin on vain ihminen, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Mummolla voi olla terveyshuolia, taloudellisia ongelmia, ajan riittämyyttä, parisuhde vetelee viimeisiään jne.
Ja ongelmia myös vuorovaikutustaidoissa, kun ei ole täydellinen. Ei osaa elää mieliksi, niinkuin aikuinen tytär tai miniä on käsikirjoittanut tai haluaa, vaan mummo on vajavainen, eikä enää ymmärrä tai opi, miten tulisi toimia lastenlapsensa kanssa, ihmissuhteissa ja vuorovaikutustaidoissa, niinkuin aikuinen tytär tai miniä haluaa.
Näitä vajavaisia ja epäkelpoja isoäitejä ja anoppeja on maailma pullollaan, jos kysytään aikuisilta tyttäristä ja miniöiltä.
Alue: Aihe vapaa
Joku/jotkut taitaa käsitellä täällä omaa vanhempi/aikuislapsisuhdettaan. Nykylasten lapsuus on loputon.