Tunnevamma vai tavallista: mummo hylkää lapset tietyssä iässä

Vierailija kirjoitti:

Mä olen itse sellainen, jonka sydäntä lähellä on pienet ihmisentaimet. Tykkään hoitaa, halailla, lohduttaa, leperrellä, tutkia maailman ihmeitä, kun kaikki on uutta jne. Isommat lapset eivät automaattisesti ole ihania. Melko nuorena alkaa jo muiden syrjiminen, kieroilu, nimittely, ja lapsetkin on yksilöitä, ei kaikkien kanssa vaan synkkaa. En silti kehtaisi tehdä sukulaislapsille, kuten ap:n tapauksessa on käynyt. Ja omat lapset on rakkaita vielä isoinakin. 

Niin. Ovatko ne taimet ihmisyksilöinä sinun sydäntäsi lähellä vai onko se ajanviete puuhata pienten söpöjen lasten kanssa sydäntäsi lähellä. Siinä on ero. 

Saako aloittajan lapselle sanoa :  mummon oma kulta rakas   vai onko välit poikki,  mummo omii lasta.

Kun lapsi on murrosiässä pitäisikö mummon kynsin hampain roikkua teinissä jolla on irtaantumisvaihe? Lepertää.

Aikaisemmin oli vanhuuden hoivan saamisen ehtona että on paljon autettu lastenhoidossa ja rahalla.  Onko se sitten ehdon kiristämistä vai löysentämistä jos teiniin pitää olla kiinteä suhde?   Onkohan sen kirjoittajalla vielä teiniä?  

Omat teinilapsenlapset  ovat kyllä kohteliaita ja kilttejä, mutta kyllä heillä vaan on omat menot ja kaverit.   Jos olisin mummo joka pystyy laskettelemaan ja nuorten matkassa voisi enemmän olla yhteistä.    Ei enää monopoli tai muumipeli mummon kanssa huvita.

Äitinsä voi tietysti sanoa että olen hyljännyt heidät,  kyllä se on toisinpäin.

Se johtuu niistä lapsista, alkavat nyrpistellä nenäänsä jossakin vaiheessa, eivät välttämättä kieltäydy mutta sen kuitenkin huomaa. Ap ei ymmärrä koska on itse vielä niin nuori ettei ole joutunut kokemaan. Parempi vaan antaa olla, se ikäkausi menee ohi ja mummon seura kelpaa taas jossain vaiheessa, ehkä. 

Olen yksi niistä keskusteluun osallistuneista, jolla on samanlaisia kokemuksia ap:n kanssa. Keskusteluun mahtuu hyvää pohdintaa mm. siitä, onko pieniä lapsia helpompi käsitellä, kun persoona ei vielä näy niin voimakkaasti.

Jäin kuutenkin miettimään, että saako osa isoäideistä vauvoista ja pikkulapsista myös jonkin hormonaalisen buustin, siis suuren ryöpyn oksitosiinia tms. Ja jäädään kiinni siihen hyvänolon tunteeseen? Huumetta on saatava lisää.

Vai halutaanko toisintaa (monistaa) kokemuksia omasta äitiydestä, jolloin on ehkä ollut onnellinen?

Meillä tosiaan myös toinen isoäiti on tämmöinen pikkulapsista sekoava, joka unohtaa isommat lapsenlapset. Olen välillä kokenut sen vauvahulluuden aika päällekäyvänä.

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/onko-minulla-vauvakuume/

Siskon häiriintynyt anoppi pyrkii haalimaan jälkeläisten vauvoja yökylään jne.

Kyllä äidilläni alkoi jaksaminen loppua, kun 14. lapsenlapsi syntyi. Silti isosiskon jaksoi kiukutelka, kun hänen kolme ensimmäistä lapsenlastaan ei päässyt enää joka viikonloppu hoitoon, kun mummo halusi nähdä muitakin lapsenlapsiaan

Taas tälläinen ketju, jossa haukutaan mummoja !  Tekipä mummo mitä tahansa, niin aina haukutaan. Joko mummo välittää ja rakastaa lasta liikaa tai sitten liian vähän, mikään ei ole hyvin. Hävetkää, jos osaatte. Epäilen, että nykymamma ei osaa..

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini lakkasi lähes kokonaan puhumasta minulle kun olin käynyt koulua puolisen vuotta. Ensin tulivat syytökset siitä etten ollut sellainen kuin kuuluisi. Syy hänen käytökselleen oli se, ettei hän ollut itse saanut olla lapsi enää siinä iässä, Poikalapsiin hän ei tätä käytöstä kohdistanut.

Tämäkin osoittaa, ettei syy aina ole ilmiselvä eikä asiaan löydy ratkaisua jotakuta syyttelemällä. Asianomainen tuskin tietää itsekään miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy, eikä itse osaa millään lailla kyseenalaistaa toimintaansa. Syyt ovat aivan liian syvällä.

Vierailija kirjoitti:

Miten olette mummia loukanneet,  käännä katse peiliin.   Onko tullut naristua joka asiasta, tuomiset ja lahjat viedyn heti roskikseen, lapsi kertoillut että meidän äiti sanoi....  Onko tullut kiitosta sanottua leikkikentillä oleilusta, mummola-viikon lopuista, lahjoista  vaiko vain moitteita?

 

Totta kai, jokainen lapsi vuorollaan on loukannut mummua niin pahasti. 

Ja itse asiassa, vaikka olisi, on mummun tehtävä olla se turvallinen aikuinen, joka selvittää tilanteen ja näin opettaa lasta, miten elämässä käyttäydytään ja vaikeista tilanteista selvitään. 

Ja jos mummu ottaa noin pahasti nokkiinsa jokaisesta lapsestakin, olisiko mummu aika pahasti herkkänahkaista sorttia?

Jaa, eikös lapsen vanhemman pidä olla se turvallinen aikuinen? Isovanhempien tehtäväkö on opettaa lasta siihen miten elämässä käyttäydytään ? Mitä vanhemmat sitten tekevät? Eikös lapsen kasvatus kuulu vanhemmille! Sinä laitat aikamoisen vastuun isovanhemmille, itse haluat ilmeisesti päästä helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mummo olisi kannattanut ottaa mukaan perhesuunnitteluun, kun ap, ja hänen muut sisaret alkoivat suunnittelemaan lapsia. Kuinka monta lastenlasta jaksaa mummo  hoitaa. On ihan eri asia saada ap. ainutlaatuinen lumihiutale saada rakkautta, hoivaa ja syliä, jos hän olisi ainokainen, kuin jos mummolla on 10 lastenlasta.

Onhan päiväkodeissakin ryhmäkoko, mitä yksi hoitaja oletetaan jaksavan hoitaa. 

 Ja miten kukaan edes kuvittelee jättävänsä jonkun 5v mummon hoitoon, kun iän myötä voimat vähenevät, sairaudet lisääntyvät, sairaskohtausten riski kasvaa, reagointikyky laskee jne. Vanhukset ovat suuri riski liikenteessä jne. Jopa heidän auton ajo-oikeuden voi lääkäri tai poliisi ottaa milloin vain pois ja heidän ajokykynsä tarkistavat viranomaiset määräajoin jne. Mutta samaan aikaan vanhemmat ovat jättämässä puolustuskyvyttömän lapsen heidän hoidettavakseen ja vas

 

Vanhempani olivat vielä täysillä työelämässä silloin kun lapseni olivat pieniä. Nyt alkavat nuorimmat lapsenlapsetkin lähestyä kouluikää, mutta mummu ja vaari vaan painaa eteenpäin. Hoitavat kahta kesämökkiä, tekevät vapaaehtoistyötä, harrastavat liikuntaa monta kertaa viikossa, tapaavat ystäviä ja siinä sivussa kuskaavat lapsenlapsia harrastuksiin ja muutenkin osallistuvat tiiviisti heidän elämään. 

Toki heilläkin on sairautensa, oppiminen alkaa olla hitaampaa, eikä muisti ole ihan ennallaan. Silti he jaksavat oikein mainiosti fyysisesti ja psyykkisesti, kunhan vaan rasituksen määrä pysyy sopivana. Ei liikaa, mutta ei myöskään liian vähän.

Mummo hylkää lapset heti, kun ne sanoo ensimmäisen kerran vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa keskustelijoista ei ilmeisesti yhtään ymmärrä, mistä puhutaan. Ei kyse ole siitä, ettei päästä lasta leikkeihinsä tai suostu hoitamaan heitä. Isoäiti voi olla hyvin läheinen, vaikka ei edes tavattaisi usein. Kyse on suhteen laadusta ja vuorovaikutuksen syvyydestä. Ja lasten kanssa siitä suhteen laadusta vastaa aikuinen. Kuka aikuinen on semmoinen, jolle lapsi voi vaikka kertoa salaisuuden tai jakaa huolensa? Miksi isoäiti ei pysty olemaan sellainen aikuinen?

Isoäitikin on vain ihminen, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Mummolla voi olla terveyshuolia, taloudellisia ongelmia, ajan riittämyyttä, parisuhde vetelee viimeisiään jne. 

Ja ongelmia myös vuorovaikutustaidoissa, kun ei ole täydellinen. Ei osaa elää mieliksi, niinkuin aikuinen tytär tai miniä on käsikirjoittanut tai haluaa, vaan mummo on vajavainen,

Eihän tämä mitenkään selitä sitä, että ensin haluaa, osaa ja jaksaa olla läheinen lapsenlapsen kanssa ja kun lapsi on isompi, monen mielestä helpompi, ei enää ole kiinnostunut.

Ap kuvailee tilannetta, jossa mummo ei halua nähdä, soittaa, puhua, kuunnella tai halata, vaikka tämä oli aiemmin normaalia kanssakäymistä. 

Minun äitini eli kuvailemasi kaltaisen lapsuuden ja omassa lapsuudessani oli nähtävissä jälkiä siitä. Vaikka olisin tarvinnut enemmän äidiltäni, tiedän, että hän teki ison työn ollakseen parempi vanhempi kuin isovanhempani. Ja minä olen taas yrittänyt olla vähän parempi äiti omille lapsilleni.

Mummuna äitini on ollut kärsivällisempi ja lempeämpi kuin äitinä. Tunnistan jonkun verran apn kuvailemaa vauvoihin ja nuorimpiin lapsenlapsiin hullaantumista, mutta fiksuna ihmisenä äitini pyrkii myös olemaan tasapuolinen. Hän myös aidosti tykkää murrosikäisistä ja haluaa ymmärtää aikuistuvien lastenlasten maailmaa. 

Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta halua kehittyä kantaa pitkälle ihmmissuhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Saako aloittajan lapselle sanoa :  mummon oma kulta rakas   vai onko välit poikki,  mummo omii lasta.

Kun lapsi on murrosiässä pitäisikö mummon kynsin hampain roikkua teinissä jolla on irtaantumisvaihe? Lepertää.

Aikaisemmin oli vanhuuden hoivan saamisen ehtona että on paljon autettu lastenhoidossa ja rahalla.  Onko se sitten ehdon kiristämistä vai löysentämistä jos teiniin pitää olla kiinteä suhde?   Onkohan sen kirjoittajalla vielä teiniä?  

Omat teinilapsenlapset  ovat kyllä kohteliaita ja kilttejä, mutta kyllä heillä vaan on omat menot ja kaverit.   Jos olisin mummo joka pystyy laskettelemaan ja nuorten matkassa voisi enemmän olla yhteistä.    Ei enää monopoli tai muumipeli mummon kanssa huvita.

Äitinsä voi tietysti sanoa että olen hyljännyt heidät,  kyllä se on toisinpäin.

Aikuisena ihmisenä se on sinun vastuullasi ylläpitää suhdetta lapsenlapsiin. Et voi vastuuttaa lapsia siihen hommaan, ja sitten uhriutua kuinka sinut on hylätty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette mummia loukanneet,  käännä katse peiliin.   Onko tullut naristua joka asiasta, tuomiset ja lahjat viedyn heti roskikseen, lapsi kertoillut että meidän äiti sanoi....  Onko tullut kiitosta sanottua leikkikentillä oleilusta, mummola-viikon lopuista, lahjoista  vaiko vain moitteita?

 

Totta kai, jokainen lapsi vuorollaan on loukannut mummua niin pahasti. 

Ja itse asiassa, vaikka olisi, on mummun tehtävä olla se turvallinen aikuinen, joka selvittää tilanteen ja näin opettaa lasta, miten elämässä käyttäydytään ja vaikeista tilanteista selvitään. 

Ja jos mummu ottaa noin pahasti nokkiinsa jokaisesta lapsestakin, olisiko mummu aika pahasti herkkänahkaista sorttia?

Jaa, eikös lapsen vanhemman pidä olla se turvallinen aikuinen? Isovanhempien tehtäväkö on opettaa lasta siihen miten

Kaikki läheiset ja turvalliset aikuiset ovat osa lapsen kasvamisen matkaa. Kaikilla on vaikutus lapseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako aloittajan lapselle sanoa :  mummon oma kulta rakas   vai onko välit poikki,  mummo omii lasta.

Kun lapsi on murrosiässä pitäisikö mummon kynsin hampain roikkua teinissä jolla on irtaantumisvaihe? Lepertää.

Aikaisemmin oli vanhuuden hoivan saamisen ehtona että on paljon autettu lastenhoidossa ja rahalla.  Onko se sitten ehdon kiristämistä vai löysentämistä jos teiniin pitää olla kiinteä suhde?   Onkohan sen kirjoittajalla vielä teiniä?  

Omat teinilapsenlapset  ovat kyllä kohteliaita ja kilttejä, mutta kyllä heillä vaan on omat menot ja kaverit.   Jos olisin mummo joka pystyy laskettelemaan ja nuorten matkassa voisi enemmän olla yhteistä.    Ei enää monopoli tai muumipeli mummon kanssa huvita.

Äitinsä voi tietysti sanoa että olen hyljännyt heidät,  kyllä se on toisinpäin.

Jaa, sinä oletat että harrastavat 16- vuotisst tulevat vikonlopuksi mummon kanssa pelaamaan lautapelejä ja pulkkamäkeen?

Oletko koskaan tuntenut  yhtään teiniä?    

Ihan kuin vanhempien on päästettävä lapsestaan irti ikäkauden mukaisesti niin myös mummojen, jotka asuvat toisilla paikkakunnilla.  Lapsuus  mummin kanssa luku/peli/ ulkoilut  on jäänyt lapsuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette mummia loukanneet,  käännä katse peiliin.   Onko tullut naristua joka asiasta, tuomiset ja lahjat viedyn heti roskikseen, lapsi kertoillut että meidän äiti sanoi....  Onko tullut kiitosta sanottua leikkikentillä oleilusta, mummola-viikon lopuista, lahjoista  vaiko vain moitteita?

 

Totta kai, jokainen lapsi vuorollaan on loukannut mummua niin pahasti. 

Ja itse asiassa, vaikka olisi, on mummun tehtävä olla se turvallinen aikuinen, joka selvittää tilanteen ja näin opettaa lasta, miten elämässä käyttäydytään ja vaikeista tilanteista selvitään. 

Ja jos mummu ottaa noin pahasti nokkiinsa jokaisesta lapsestakin, olisiko mummu aika pahasti herkkänahkaista sorttia?

Jaa, eikös lapsen vanhemman pidä olla se turvallinen aikuinen? Isovanhempien tehtäväkö on opettaa lasta siihen miten

Lapsi toistelee mummolle  mitä äiti on sanonut, mummossa sitä ja tätä vikaa, lahjat huonoja,   puhuu hölmöjä,   ei viihdytä hyvin.

Ehkä siinä vähän harventaa ainakin itse tuppaamista,  ottaa viikonlopulsi jos täydellinen äiti pyytää 

Täällä juuri taas, hyvä isovanhempi asuu lähellä, kuskaa, auttaa. On varakaskin.

Kaukana asuvat mummot tunnekylmiä narsisteja.

Tässä lounasta syödessä mietin millaista olisi olla täydellinen ihminen kuten nykyisin lasten äidit ovat.   Silloin pystyy tekemään diagnooseja toisten psyykesta,  vaatimaan samaa täydellisyyttä toisilta.  Koska on niin tietävä ja hyvä ihminen ei jaksa mitään  mikä sotkee erinomaisuuden.   Vaikka mummoa joka ei päivittäin  ole lastenlasten  elämässä mukana. Ja juuri oikealla tavalla, mikä on kympin tytön mielestä se ainoa oikea.559

Jos lapsenlapsia on paljonkin se vaatii vanhalta mummolta aika paljon voimia jos ei ne nuoret vanhemmatkaan aina jaksa miksi mummon pitäisi olla kone ja jaksaa? Mummokin on vaan ihminen. Tietysti pieni avuton lapsi tarvii hoivaa enemmän kuin isompi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tälläinen ketju, jossa haukutaan mummoja !  Tekipä mummo mitä tahansa, niin aina haukutaan. Joko mummo välittää ja rakastaa lasta liikaa tai sitten liian vähän, mikään ei ole hyvin. Hävetkää, jos osaatte. Epäilen, että nykymamma ei osaa..

Teillä vanhemmilla sukupolvilla on lähes jokaisella käytös- ja tunnepuolen ongelmia. Voitte toki syyttää sotaa ja kurjuutta, kuinka se vaikuttaa yli sukupolvien. Mutta vika on ihan oikeasti vain siinä, että harva teistä on harrastanut itsetutkiskelua ja sen perusteella katkaissut omilta vanhemmilta opitut huonot käytösmallit, ja käsitellyt omat lapsuudentraumat. Teille elämä ei ole jatkuvaa oppimista. Te olette vain päättäneet että "tällaisia me nyt vaan olemme ja sillä hyvä, vika on nuorissa". Onneksi nuoremmat sukupolvet osaavat ja uskaltavat kyseenalaistaa vanhempien sukupolvien ei-hyväksyttävän käytöksen.

Jos on jäänyt kokemansa turvattomuuden vuoksi jollain lailla lapsen tasolle, kaipaa sitä turvaa itse eikä pysty näkemään mikä itsessä tai omassa käytöksessä on vikana. Turvan kokeminen voi viedä eteenpäin, syytteleminen ei ainakaan vie.

Emme voi ymmärtää mm. sota-ajoista joillekin jääneitä syviä traumoja etenkään kun läheskään kaikille niitä ei jäänyt, ihmiset olivat hyvin erilaisissa tilanteissa. Olen seurannut aika läheltäkin näitä. On tietysti olemassa myös suoranaista ilkeyttä ja tunnekylmyyttä, mutta muistisairaus ja traumat yhdessä voivat aiheuttaa ikävää käytöstä ihmisellä joka ei pohjimmiltaan ole lainkaan pahantahtoinen.