Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että vakavassa masennuksessa on kyse ajatuksista
24.11.2023 |
En missään nimessä tarkoita olevani oikeassa, ja ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, mutta puhun kahden läheisen, vakavasti masentuneen seuraamisesta. Toinen niistä on ollut oma aikuinen lapseni. Nykyään parantunut.
Se, mikä näitä kahta yhdistää on ajatukset. He itse ruokkivat masennustaan ajattelemalla, ettei mikään kannata, mistään ei ole apua, ei viitsi lukea mitään, ei halua ottaa apua vastaan. Tiedän, että se kuuluu masennukseen, mutta kyse ei heillä ole pelkästään tunteista, vaan _ajatuksista_. Lumipallo paisuu paisumistaan.
Ei, en tarkoita, että positiiviseen ajatteluun pitäisi kyetä. Ei tarvitse. Mutta josko pysäyttäisi sen negatiivisen ajattelun? Ei ruokkisi sitä.
lapseni on itse sanonut, että paraneminen alkoi, kun hän lähti päivittäin kävelemään. Kun hän pääsi sen yli, ettei kävelemisestä ole kuitenkaan mitään hyötyä.
Olenko ajatuksillani täysin väärässä?
Kommentit (406)
Ei ole tainnut vielä tässä ketjussa olla, mutta narsisti aiheuttaa läheisilleen masennusta ja elinvoiman menettämistä. Jotta voisi aloittaa minkäänlaisen parantumisen, se narsisti pitää ensin poistaa elämästä. Eikä ihan helppo rasti, jos kyseessä on vanhempi tai lapsi. Puolisosta, pomosta, ystävästä jne. pääsee eroon näppärämmin, jos vaan onnistuu näkemään kuvion. Moni vaan ei osaa yhdistää henkilöä ja vointiaan toisiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo raamatussa oli kolme sairautta. Lepra, Kaatumatauti ja mielisairaus. Lepra on onistutta hävittämään lähes kokonaan ja epilepsia on saatu aika hyvin kuriin lääkeillä ja hoidolla. Mielisairaus on jäljellä. Ja diagnooseja syntyy koko ajan lisää. On lääkkeitä ja terapiaa ja ties mitä mutta silti tilanne vain pahenee ja ihmiset voi koko ajan pahemmin. Pelkään pahoin että mikään ei auta valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Alkoiko sinun lapsesi syömään risperdalia tj muuta mielialalääkettä? Niistä tulee apaattiseksi ja ne saattavat aiheuttaa itsemurha- ajatuksia. Minun tutulleni kävi nin
hänellä oli itsemurha-ajatuksia ennen lääkkeitä. Niihin hän lääkkeet sai. Ja yritti todella vakavasti tappaa itsensä sen jälkeen, kun oli pari vuotta syönyt kolmea eri lääkettä.
ap
Vierailija kirjoitti:
"Minusta tuntuu, että hänen elämässään positiivista on nakit ja ranet pellillä uunissa ja ulos satanut lumi (joka on meidän kaikkien ilona paitsi että osa vihaa sitä luntakin), se että hanasta tulee vettä, myös lämmintä ja mitään ihan kauhean hirveää ei tapahtunut tänään.
Sitten siellä negatiivisella puolella vaakaa on vaikka ja mitä. Ei tuo höyhenmassa positiivisella puolella riitä mitenkään edes tasoittamaan vaakaa, saati kääntämään positiiviseksi. "
Itse ajattelen niitä, että mitä enemmän sitä negatiivista asiaa on elämässä ollut sitä tärkeämpää on oppia löytämään positiivisuutta pienistä asioista. Itselle on takuuvarmasti tapahtunut paljon enemmän vaikeita asioita kuin keskivertoihmisille, mutta juuri positiivisuuden avulla olen pystynyt edes jonkin verran selviytymään näistä vaikeista asioista ja elämään sen masennuksen keskellä menettämättä aivan kokonaan mielenrauhaani, olisin varmasti vielä huonommassa tilassa jos koko ajan negailisin. Ja itsellekin se positiivisuus on tullut ihan tietoisesti muuttamalla sitä omaa ajatusmaailmaa, mm. terapia, self help ja meditointi ovat auttaneet.
Minä ajattelen, että on tosi tärkeää saada ajoissa kiinni niistä negatiivisista ajatuksista. Niitä aina tulee, mutta heti, kun pystyy, niin pitää olla kiitollinen siitä, mitä on ja yrittää huomata asioiden positiiviset puolet. Eli itseään ei saa päästä syvälle negatiivisuuden syövereihin, pitää reagoida ennen kuin on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en osaa vastata tähän itse, mutta mietin, kuinka suuri osa liikkumattomaksi passivoituneista aktiivisesti ajattelee niitä kaikkia mieltään raastavia asioita jatkuvasti ja kuinka moni on turtuneessa dissosiatiivisessa tilassa.
Ahdistus on ainakin sellainen tunne, että se saa ihmisen liikkeelle. Toki, jos ahdistunut ihminen ei lähde liikkeelle, ahdistus alkaa kumuloitua hänen sisäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätoivo ja stressi ovat masennuksen oireita. Sekin on ihan siitäkin kiinni kuinka syvästi on masentunut, että mikä keino kellekin auttaa parantumaan. Itselläni auttoi masennukseen elämäntilan muuttuminen.
Omakin masennukseni on reaktiivinen. Paranen aina heti elämäntilanteen muututtua, mutta kun tilanne palaa takaisin, palaa masennuskin.
Onneksi oma psykiatrini on sen verran taitava, että sai minut yli tuon lääkevastainen propagandan, jota olen kuunnellut vuosia, ja myös kokenut ei-toimivia lääkitys yrityksiä ja kirjoitti sopivia lääkkeitä, ettei tarvitsisi olla koko mielenterveyden niiden ulkoisten tekijöiden käsissä, joihin ei voi vaikuttaa.
Minä taas olen tehokkaasti aivopessyt itseni lääkevastaisella "propagandalla" eli laajoilla meta-analyyseilla ja pitkäaikaistutkimuksilla, enkä ole koskenutkaan psyykenlääkkeisiin 10 vuoteen. Minulla on skitsofreniadiagnoosi, mutta en hoitokielteisyydestäni huolimatta tai siitä johtuen ole joutunut hoitoon kertaakaan psykoosioireiden takia hoidosta eroon kerran päästyäni, ja olen sen jälkeen pysynyt työelämässä ja suorittanut kaksi maisterin tutkintoa. En ole kertaakaan elämässäni ollut työtön enkä myöskään työkyvytön sen jälkeen, kun pääsin eroon hoidosta. Olen ilmielävä todistus siitä, miksi pitkäaikaistutkimusten mukaan lääkkeettömien työkyky ja toipumistodennäköisyys on jopa moninkertainen senkin jälkeen, kun muut ennusteeseen vaikuttavat tekijät on otettu huomioon. Toisin kuin todennäköisesti sinun, minun oletettavasti erittäin vakavan ja invalidoivan sairauden hoidostani ei ole koitunut kustannuksia sen jälkeen kun lopetin omatoimisesti hoitosuhteen, koska olen tosiaan tehnyt vastoin lääkärin ohjeita valintoja, jotka edistävät toimintakykyäni eivätkä heikennä sitä. Eikö ole hassua? Miten voi lääkkeetön, ilman hoitosuhdetta elävä vakavasti mielisairas ihminen suorittaa kaksi korkeakoulututkintoa ilman mitään hoitokontaktia samalla töissä käyden, kun taas reaktiivisesta melankoliasta kärsivä ressukka tarvitsee koko elämänsä ajan terveydenhuollon tukea toimintakykynsä ylläpitämiseen?
Ei voi johtua oikeasti "sairaudestasi" vaan siitä, miten tulkitset omia tunnereaktioitasi vastoinkäymisiisi. Sinä medikalisoit ongelmiasi ja hoitosi on todennäköisesti vain ylläpitämässä haitallista tapaasi jäsentää vastoinkäymisiäsi, tai ainakin sen vaikuttavuus on erittäin heikkoa. Valtava määrä veronmaksajien rahaa hassataan sinun kaltaisiin ihmisiin tilanteessa, jossa väestöllinen huoltosuhde on katastrofaalinen ja valtaosa kaikista menoista menee vanhenevien ihmisten hoitokuluihin. Ei ole mitään propagandaa vaan laajoissa meta-analyyseissa havaittu empiirinen fakta, että masennuslääkkeet eivät ole plaseboa tehokkaampia ainakaan 95 % ihmisistä, joille masennuslääkkeitä syötetään. Se että koet lääkityksen tehokkaana ei tarkoita, että lääkityksellä olisi jokin spesifi vaikutus masennukseesi. Todennäköisesti saattaisit kokea pelkästään aktiivisen plasebon parantavan masennusoireitasi sen saman 15 pistettä HAM-D skaalalla, mutta sellaisella ei ole keksitty tehdä vielä rahaa, koska se olisi vähän turhan härskin läpinäkyvää rahastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epätoivo ja stressi ovat masennuksen oireita. Sekin on ihan siitäkin kiinni kuinka syvästi on masentunut, että mikä keino kellekin auttaa parantumaan. Itselläni auttoi masennukseen elämäntilan muuttuminen.
Omakin masennukseni on reaktiivinen. Paranen aina heti elämäntilanteen muututtua, mutta kun tilanne palaa takaisin, palaa masennuskin.
Onneksi oma psykiatrini on sen verran taitava, että sai minut yli tuon lääkevastainen propagandan, jota olen kuunnellut vuosia, ja myös kokenut ei-toimivia lääkitys yrityksiä ja kirjoitti sopivia lääkkeitä, ettei tarvitsisi olla koko mielenterveyden niiden ulkoisten tekijöiden käsissä, joihin ei voi vaikuttaa.
Minä taas olen tehokkaasti aivopessyt itseni lääkevastaisella "propagandalla" eli laajoilla meta-analyyseilla ja pitkäaikaistutkimuksilla, en
Google:
Voiko skitsofreniasta parantua ilman lääkkeitä?
Skitsofreniaa hoidetaan yleensä lääkityksellä, psykososiaalisella hoidolla ja erilaisilla terapioilla. Iso osa sairastuneista hyötyy psykoosilääkityksestä, mutta tarve on yksilöllinen. Osa pärjää ilman lääkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siitä masennuksesta tulee niin iso osa identiteettiä, että parantuminen ja esim.työelämään palaaminen ei enää tunnu itselle mahdolliselta. Eräs (entinen) ystävä oli itsensä profiloinut mielenterveyspotilaaksi ja kaikki hänen toimintansa lähti siitä että hän on vakavasti masentunut ja työkyvytön, ja muitten täytyy elää sen mukaan. Ystävyyssuhteet ja parisuhteet olivat hänelle terapiasuhteita ja jos toinen osapuoli ei ymmärtänyt että hän tarvitsee apua ja tukea aamukolmelta eikä vastannut puhelimeen, sai hirveän sanallisen ryöpytyksen siitä, että hän ei tarvitse elämäänsä ihmisiä jotka ei häntä ymmärrä ja tue. Kaikessa kanssakäymisessä piti välttää triggeröiviä asioita; jos minä aloin seurustella tai menin treffeille, ystävä veti hirveät draamat siitä kun hänen hylkäämiskokemuksensa nyt aktivoitui ja se on minun syytäni.
Viimeiset 15v tämän ihmisen elämä on junnannut paikoillaan ja tulee varmaan niin olemaankin. Hän etsii aina ympärilleen näitä tukijoita ja ymmärtäjiä jotka heivaa sitten pois kun kukaan ei ymmärrä eikä tue tarpeeksi.
Jotenkin sitä ajattelisi, että tunteet ja ajatukset on toisiinsa vahvasti kytköksissä, mutta olen huomannut ettei se aina ole niin. Kun söin masennuslääkkeitä niin mielialani kyllä parani, mutta ajatukseni eivät vaan jäivät kiertämään samaa vanhaa kehää. Mitään ratkaisua en tähän löytänyt ja lopetin lääkkeet lopulta ja sen jälkeen on taas tunteet ja ajatukset olleet synkassa eikä olo ole niin siltä osin niin kummallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siitä masennuksesta tulee niin iso osa identiteettiä, että parantuminen ja esim.työelämään palaaminen ei enää tunnu itselle mahdolliselta. Eräs (entinen) ystävä oli itsensä profiloinut mielenterveyspotilaaksi ja kaikki hänen toimintansa lähti siitä että hän on vakavasti masentunut ja työkyvytön, ja muitten täytyy elää sen mukaan. Ystävyyssuhteet ja parisuhteet olivat hänelle terapiasuhteita ja jos toinen osapuoli ei ymmärtänyt että hän tarvitsee apua ja tukea aamukolmelta eikä vastannut puhelimeen, sai hirveän sanallisen ryöpytyksen siitä, että hän ei tarvitse elämäänsä ihmisiä jotka ei häntä ymmärrä ja tue. Kaikessa kanssakäymisessä piti välttää triggeröiviä asioita; jos minä aloin seurustella tai menin treffeille, ystävä veti hirveät draamat siitä kun hänen hylkäämiskokemuksensa nyt aktivoitui ja se on minun syytäni.
Viimeiset 15v tämän ihmisen elämä on junnannut paikoillaan ja tulee varmaan niin
Tuo kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Toki senkin pohjana on aina CPTSD ja sitä kautta eriasteista masennusta.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin sitä ajattelisi, että tunteet ja ajatukset on toisiinsa vahvasti kytköksissä, mutta olen huomannut ettei se aina ole niin. Kun söin masennuslääkkeitä niin mielialani kyllä parani, mutta ajatukseni eivät vaan jäivät kiertämään samaa vanhaa kehää. Mitään ratkaisua en tähän löytänyt ja lopetin lääkkeet lopulta ja sen jälkeen on taas tunteet ja ajatukset olleet synkassa eikä olo ole niin siltä osin niin kummallinen.
Jäin miettimään mikä ero on mielialalla ja tunteilla. Onko se niin kuin ilmasto ja sää vai miten sen määrittelisit? En tiedä, onko minulla tunteita lainkaan, kun olen ajatellut mielialan olevan tunne. Tai sitten en ole, ehkä en ole ajatellut asiaa yhtään.
Jos mieliala on hyvä, tuntuu hyvältä. Jos mieliala on huono, tuntuu huonolta. Jos mieliala on turta, ei tunnu miltään.
Tämä oma kokemukseni voi olla trauma-aivojen vääristymää. En pysty liittämään traumatapahtumiin tunnekokemusta vaan puhun niistä täysin asiallisesti ja ulkokohtaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas olen tehokkaasti aivopessyt itseni lääkevastaisella "propagandalla" eli laajoilla meta-analyyseilla ja pitkäaikaistutkimuksilla, enkä ole koskenutkaan psyykenlääkkeisiin 10 vuoteen. Minulla on skitsofreniadiagnoosi, mutta en hoitokielteisyydestäni huolimatta tai siitä johtuen ole joutunut hoitoon kertaakaan psykoosioireiden takia hoidosta eroon kerran päästyäni, ja olen sen jälkeen pysynyt työelämässä ja suorittanut kaksi maisterin tutkintoa. En ole kertaakaan elämässäni ollut työtön enkä myöskään työkyvytön sen jälkeen, kun pääsin eroon hoidosta. Olen ilmielävä todistus siitä, miksi pitkäaikaistutkimusten mukaan lääkkeettömien työkyky ja toipumistodennäköisyys on jopa moninkertainen senkin jälkeen, kun muut ennusteeseen vaikuttavat tekijät on otettu huomioon. Toisin kuin todennäköisesti sinun, minun oletettavasti erittäin vakavan ja invalidoivan sairauden hoidostani ei ole koitunut kustannuksia sen jälkeen kun lopetin omatoimisesti hoitosuhteen, koska olen tosiaan tehnyt vastoin lääkärin ohjeita valintoja, jotka edistävät toimintakykyäni eivätkä heikennä sitä. Eikö ole hassua? Miten voi lääkkeetön, ilman hoitosuhdetta elävä vakavasti mielisairas ihminen suorittaa kaksi korkeakoulututkintoa ilman mitään hoitokontaktia samalla töissä käyden, kun taas reaktiivisesta melankoliasta kärsivä ressukka tarvitsee koko elämänsä ajan terveydenhuollon tukea toimintakykynsä ylläpitämiseen?
Ei voi johtua oikeasti "sairaudestasi" vaan siitä, miten tulkitset omia tunnereaktioitasi vastoinkäymisiisi. Sinä medikalisoit ongelmiasi ja hoitosi on todennäköisesti vain ylläpitämässä haitallista tapaasi jäsentää vastoinkäymisiäsi, tai ainakin sen vaikuttavuus on erittäin heikkoa. Valtava määrä veronmaksajien rahaa hassataan sinun kaltaisiin ihmisiin tilanteessa, jossa väestöllinen huoltosuhde on katastrofaalinen ja valtaosa kaikista menoista menee vanhenevien ihmisten hoitokuluihin. Ei ole mitään propagandaa vaan laajoissa meta-analyyseissa havaittu empiirinen fakta, että masennuslääkkeet eivät ole plaseboa tehokkaampia ainakaan 95 % ihmisistä, joille masennuslääkkeitä syötetään. Se että koet lääkityksen tehokkaana ei tarkoita, että lääkityksellä olisi jokin spesifi vaikutus masennukseesi. Todennäköisesti saattaisit kokea pelkästään aktiivisen plasebon parantavan masennusoireitasi sen saman 15 pistettä HAM-D skaalalla, mutta sellaisella ei ole keksitty tehdä vielä rahaa, koska se olisi vähän turhan härskin läpinäkyvää rahastusta.
Suosittelisin keskittymään omista kokemusista kertomiseen sen sijaan, että keksii mielikuvitushenkilön ja vielä liittää keksimänsä henkilön toiseen kirjoittajaan. Vie pohjaa koko tekstiltäsi, joka muuten oli hyvin ja mielenkiintoisesti laadittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siitä masennuksesta tulee niin iso osa identiteettiä, että parantuminen ja esim.työelämään palaaminen ei enää tunnu itselle mahdolliselta. Eräs (entinen) ystävä oli itsensä profiloinut mielenterveyspotilaaksi ja kaikki hänen toimintansa lähti siitä että hän on vakavasti masentunut ja työkyvytön, ja muitten täytyy elää sen mukaan. Ystävyyssuhteet ja parisuhteet olivat hänelle terapiasuhteita ja jos toinen osapuoli ei ymmärtänyt että hän tarvitsee apua ja tukea aamukolmelta eikä vastannut puhelimeen, sai hirveän sanallisen ryöpytyksen siitä, että hän ei tarvitse elämäänsä ihmisiä jotka ei häntä ymmärrä ja tue. Kaikessa kanssakäymisessä piti välttää triggeröiviä asioita; jos minä aloin seurustella tai menin treffeille, ystävä veti hirveät draamat siitä kun hänen hylkäämiskokemuksensa nyt aktivoitui ja se on minun syytäni.
Viimeiset 15v tämän ihmisen el
Siis on toki mahdollista että hänellä on muitakin diagnooseja kuin vakava masennus, todennäköisesti onkin koska kuitenkin toimintakyky mahdollisti hyvin impulsiivisia ratkaisuja kuten lemmikkien hankkimisia (ja yhtä nopeasti niistä luopumisen) sekä muuttoja kaupungista toiseen (näitten tukijoukkojen avulla tietysti)
Vierailija kirjoitti:
Lukekaapa tätä ketjua. Tällä moni nousee sängynpohjalta.
Mä en noussut. Mutta jos saa kokeiluun niin totta kai kannattaa jos rahat riittää.
Vastaus viestiin nro 174: Mulle mieliala ja tunteet on siis sama asia. Lääkkeet vei pois epätoivon, tuskan, pahan olon. Elämä tuntui olevan ok, mutta kuitenki samalla ajatukset olivat yhä synkeitä: ei musta tule ikinä mitään, turha yrittää mitään, parempi olisi kuolla, olen huono ja turha ym. Vaikea selittää, en tuntenut sitä pahaa tunnetta, mutta silti ajattelin yhä pahoja ajatuksia. Kyse oli kyllä mielestäni lääkkeiden aiheuttamasta pinnallisesta ja turruttavasta vaikutuksesta eli ne vaikuttivat vain osittain. Halusin taas olla yhteydessä tunteisiini ja tuntea olevani normaali siltä osin ja se oli yksi syy miksi lopetin lopulta lääkityksen.
Vierailija kirjoitti:
Siis on toki mahdollista että hänellä on muitakin diagnooseja kuin vakava masennus, todennäköisesti onkin koska kuitenkin toimintakyky mahdollisti hyvin impulsiivisia ratkaisuja kuten lemmikkien hankkimisia (ja yhtä nopeasti niistä luopumisen) sekä muuttoja kaupungista toiseen (näitten tukijoukkojen avulla tietysti)
Juu, nämä eivät ole masennusta vaan muuta mielenterveys/persoonallisuushäiriötä. Juuri kuuntelin Sam Vakninin videon epävakaasta persoonasta ja siinä oli tätä auttajien keräämistä ja avuttomaksi heittäytymistä, mikään ei riitä ja kokee tulevansa hylätyksi, jos toinen ei ole joka hetki käytettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaapa tätä ketjua. Tällä moni nousee sängynpohjalta.
Mä en noussut. Mutta jos saa kokeiluun niin totta kai kannattaa jos rahat riittää.
Ei toimi kaikille, kuten kaikkien masennuslääkkeiden kanssa. Tuota kuitenkaan käsittääkseni ei rutiinisti kokeilla kaikille uupuneesti masentuneille tai jumiutuneille, mikä mielestäni on harmi, koska jää yksi potentiaalisesti hyvä lääketyyppi silloin kokeilematta.
Lukekaapa tätä ketjua. Tällä moni nousee sängynpohjalta.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2013604/voxra