Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että vakavassa masennuksessa on kyse ajatuksista
24.11.2023 |
En missään nimessä tarkoita olevani oikeassa, ja ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, mutta puhun kahden läheisen, vakavasti masentuneen seuraamisesta. Toinen niistä on ollut oma aikuinen lapseni. Nykyään parantunut.
Se, mikä näitä kahta yhdistää on ajatukset. He itse ruokkivat masennustaan ajattelemalla, ettei mikään kannata, mistään ei ole apua, ei viitsi lukea mitään, ei halua ottaa apua vastaan. Tiedän, että se kuuluu masennukseen, mutta kyse ei heillä ole pelkästään tunteista, vaan _ajatuksista_. Lumipallo paisuu paisumistaan.
Ei, en tarkoita, että positiiviseen ajatteluun pitäisi kyetä. Ei tarvitse. Mutta josko pysäyttäisi sen negatiivisen ajattelun? Ei ruokkisi sitä.
lapseni on itse sanonut, että paraneminen alkoi, kun hän lähti päivittäin kävelemään. Kun hän pääsi sen yli, ettei kävelemisestä ole kuitenkaan mitään hyötyä.
Olenko ajatuksillani täysin väärässä?
Kommentit (406)
Maaentuneen aivot on rikki, eivät toimi normaalisti. Aivokuvauksissa masentuneilla nähdään hidastunutta toimintaa eri aivoalueilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on myös kyse siitä, että on patoutuneita tunteita ja traumoja joita ei ole pystynyt käsittelemään. Siksi on myös vaikeaa päästä masennuksesta eroon ja alkaa ajattelemaan toisella tavalla ja toimimaan toisin.
Vierailija kirjoitti:
Väitän, että elämäntilanteella ja elintasolla on jotain korrelaatiota masennuksesta selviämisen kanssa. Päihteetön, taloudellisesti turvatussa asemassa, (päästään) terveitä läheisiä omaava selviää masennuksestaan todennäköisemmin ja vähemmän todennäköisesti vajoaa täysin elämää estävään masennukseen, josta ei jaksa nousta.
Resilienssi. Psyykkinen vastustuskyky, kyky kohdata vastoinkäymisiä (meillä jokaisella on niitä), muodostuu lapsuudesta lähtien ja elämänkokemukset vaikuttavat siihen. Resilienssi vaihtelee, ja siihen voi vaikuttaa. Sen puutteesta ei voi syyttää, mutta sitä on mahdollista parantaa.
Kaikilla on toivoa vaikka sitä ei mustuudessa näkisi. Voi kun jokaisella olisi joku joka pysyy vierellä, vaikka vaan on siinä. Ystävä, läheinen, vaikka ammattiauttaja.
Ihmiset jankkaava täällä nyt liikunnasta ja musiikista. Toki varmasti joku saa niistä apua. Itsellä vaan kävi juuri niin, että nämä eniten rakastamani asiat kuuluivat niihin mitkä vaan pahensivat oloa. Kävely vie voimat ja musiikkia en voinut kuunnella yli puoleen vuoteen yhtään. Olosta tuli sietämätön muuten. Sitten vähitellen pystyin kuuntelemaan, mutta vuoteen voinut kunnolla kuunnella. Nyt voin paremmin ja myös näiden asioiden tuoma ilo on palannut.
Vierailija kirjoitti:
Maaentuneen aivot on rikki, eivät toimi normaalisti. Aivokuvauksissa masentuneilla nähdään hidastunutta toimintaa eri aivoalueilla.
Aivojen toiminnan hidastuminen tietyillä alueilla voi olla seurausta monista tekijöistä, kuten ikääntymisestä, stressistä, unen puutteesta tai sairauksista. On kuitenkin mahdollista, että asianmukaisilla elämäntapamuutoksilla, kuten terveellisellä ruokavaliolla, liikunnalla ja riittävällä unella, aivojen toiminta tietyillä alueilla voi normalisoitua tai parantua. Aivot ovat joustava elin, ja neuroplastisuus on termi, joka kuvaa aivojen kykyä sopeutua ja muuttua kokemuksen ja ympäristön vaikutuksesta. Tämä tarkoittaa, että aivot voivat muodostaa uusia yhteyksiä ja mukautua muuttuviin olosuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Monta ihmistä hengittää samassa tilassa koronavirusta ja vain osa sairastuu. On tämä maailma ihmeellinen paikka.
kai siihenkin on selitys. Immuunipuolustus tms. Eli mikä on selitys masennuksen kohdalla? Ettei vain se, kuinka pystyy kontrolloimaan omia ajatuksia?
Psyykkinen vastustuskyky.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap on oikeilla jäljillä. Ihmisen tosin voi olla vaikea muuttaa ajattelutapojaan, jos hän ei itse tiedosta, millä tavoin ne on vinksallaan. Toipumisen ensiaskel on ehkä siinä, että alkaa tiedostaa omia ajatusvääristymiään ja pyrkii muuttamaan niitä. Usein masentunut ei pysty tai edes halua tiedostaa näitä asioita, ja niistä keskusteleminenkin on välillä todella vaikeaa masentuneen kanssa.
Olen itsekin kokenut masennusta tietyissä jaksoissa ja muistan niin täysin selvästi sen, miten elämästä ikään kuin katosi kaikki värit, mikään ei tuntunut miltään ja elämä tuntui menevän jossain usvassa. Oikeastaan sen tajuaa paremmin vasta jälkeenpäin, ei ehkä niinkään siinä tilanteessa, koska kaikki kapasiteetti menee vain siinä olotilassa selviytymiseen.
Niinpä. Ja masennuksesta nouseminen ei ole helppoa. Se vaatii tietoista työtä, johon on vaikea löytää haMonessa muussa yhteiskunnassa perheyhteisö ja suku, yhteisöllisyys yleensä on arvostetumpaa.
Tuet mahdollistavat vain sen, että on edes ruokaa ja katto pään päällä kun ei pysty hankkimaan niitä omalla työllään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jankkaava täällä nyt liikunnasta ja musiikista. Toki varmasti joku saa niistä apua. Itsellä vaan kävi juuri niin, että nämä eniten rakastamani asiat kuuluivat niihin mitkä vaan pahensivat oloa. Kävely vie voimat ja musiikkia en voinut kuunnella yli puoleen vuoteen yhtään. Olosta tuli sietämätön muuten. Sitten vähitellen pystyin kuuntelemaan, mutta vuoteen voinut kunnolla kuunnella. Nyt voin paremmin ja myös näiden asioiden tuoma ilo on palannut.
Minkä takia et voinut kuunnella musiikkia yhtään? Koskiko tuo kaikkia musiikkigenrejä? Neurotieteilijät ovat muuten tehneet tutkimuksia aiheesta ja ovat tulleet siihen tulokseen, että alle linkitetty kappale poistaa kaikista eniten stresstiä ja ahdistusta.
https://www.inc.com/melanie-curtin/neuroscience-says-listening-to-this-…
Et ole sen huonompi kuin muut, mutta jos et ole lapsena nähnyt, millainen on terve ja turvallinen ihmissuhde, se voi vaikeuttaa sellaisen tunnistamista aikuisena. Saatat olla tottunut läheisten toksisiin käyttäytymistapoihin, etkä välttämättä huomaa punaisia lippuja uutta ihmissuhdetta aloitellessasi. Lapsuudessa opitut asiat vaikuttavat siihen, miten arvioit itseäsi ja mitä odotat ihmissuhteilta. Jos sinulla ei ole ollut hyvää esimerkkiä terveestä suhteesta, saattaa olla vaikea asettaa terveitä rajoja tai tiedostaa, milloin suhde ei ole hyvä sinulle. Näitäkin asioita kyllä pystyy työstämään terapiassa ja self help- kirjallisuudesta voi olla hyötyä.
Juuri näin. Sittenkään ei voi taata, että henkilö saa elämässään yhtäkään läheistä, hyvää ihmissuhdetta, vaikka olisi siihen kuinka valmistautunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lenkilläkin voi valitettavasti kuunnella musiikkia, selata kännykkää jne.
Pahimpina hetkinä pitää komentaa itseään pitämään puhelin taskussa. Toki sopivan nostava musiikki on joskus ihan hyvää kuunneltavaa kävellessä, joku "voimaantumismusiikki" (vihaan tuota voimaantumis-sanaa, mutten keksinyt parempaa).
Voi, jos ottaa puhelimen mukaan. Joskus voi käydä ilmankin
En todellakaan lähde kävelemään ilman kännykkää. Olen meinaan jäänyt joskus matkalle ja mitä sitten tekisi, jos ei olisi kännykkää? Ei siis liity mitenkään masennukseen vaan kaatumiseen. Ystävälle tuli noidannuoli ulkoillessaan.
Saanko kysyä että miksi koit tarvetta
On aika tyhmää ja edesvastuutonta kehottaa ihmistä, erityisesti jos hän asuu yksin, ulos ilman kännykkää. Nytkin tuolla on liukkaita kohtia.
Mitä edesvastuutonta tuossa nyt muka on? Ei kai nyt kukaan jätä kännykäänsä kotiin vain sen takia että nettipalstalla niin sanotaan jos oikeasti kokee tarvitsevansa sitä. Itse ainakin uskaltaisin jättää kännykän kotiin jos vaikka menen puistoon kävelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jankkaava täällä nyt liikunnasta ja musiikista. Toki varmasti joku saa niistä apua. Itsellä vaan kävi juuri niin, että nämä eniten rakastamani asiat kuuluivat niihin mitkä vaan pahensivat oloa. Kävely vie voimat ja musiikkia en voinut kuunnella yli puoleen vuoteen yhtään. Olosta tuli sietämätön muuten. Sitten vähitellen pystyin kuuntelemaan, mutta vuoteen voinut kunnolla kuunnella. Nyt voin paremmin ja myös näiden asioiden tuoma ilo on palannut.
Minkä takia et voinut kuunnella musiikkia yhtään? Koskiko tuo kaikkia musiikkigenrejä? Neurotieteilijät ovat muuten tehneet tutkimuksia aiheesta ja ovat tulleet siihen tulokseen, että alle linkitetty kappale poistaa kaikista eniten stresstiä ja ahdistusta.
Olipa ahdistavaa musiikka, vai miksi noita kappaleita kutsutaankaan. Onneksi kuitenkin pystyn kuuntelemaan muuta musiikkia, en ole hän, jolle kappaleen linkkasit.
https://www.inc.com/melanie-curtin/neuroscience-says-listening-to-this-…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lievempään masennukseen käveleminen ja ulkoilu oikeassa ympäristössä voi auttaa. Mutta jos on paha masennus, niin on se silloin selvä pääkopan kemioiden kunnollinen jumi/sekasotku.
Aina ei kävely auta mielialaan. Olen joskus mennyt "ulos tuulettumaan" ja kävelylenkki on vain pahentanut asiaa, kun siellä lenkillä on aikaa kelata asioita ja pari kertaa olen vain kerännyt lisää raivoa ja kiukkua. Eli joskus jokin muu keino on kävelyä parempi. Esim. ohjaa ne aivot miettimään jotain muuta ja yleensä "aivot narikkaan" peli, tv-sarja, elokuva tms. joutavanpäiväinen voi auttaa tehokkaammin.
Lenkillä sentään viettää aikaa itsensä ja ajatustensa kanssa ilman ärsykkeitä. Nuo pelit ja muut viihdykkeet sen sijaan harhauttaa ihmisen pois itsestään, jolloin se sillä hetkellä saattaa tuntua avuliaalta, mutta loppupeleissä ihminen on vaan istunut paikallaan ja laittanut ai
Käsitöiden tekeminen toimii mulla joskus ja jotenkin. On "pakko" keskittyä vaikka neulomiseen. Ei pysty, tulee mitä sattuu ja on "pakko" palauttaa itsensä siihen 2 oikein, 2 nurin koko ajan. Jossain vaiheessa se alkaa sujua. Tai sitten ei sillä kertaa.
Se auttaa, jos pystyy keskittymään itse päättämäänsä oleelliseen asiaan edes hetken kerrallaan, pakottamatta mitään ajatuksia tai tunteita pois tai muuttumaan. Saa tulla mieleen, voi mennä pois, 2 oikein, 2 nurin..
Ehkä joku saa saman aikaan napsuttelemalla kuminauhaa ranteessa?
Neulominen on hyvää terapiaa. Jotenkin se käden ja aivojen mekaaninen ja pitkäkestoisesti toistuva yhteistyö tekee hyvää. Pitääkin kaivaa joku lankakerä ja puikot esiin =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä 😳 Kirjoittaja myös toteaa *kulissin* olevan pystyssä ihan hyvin! Kulissin! Kuinka aivopesty/pihalla ihminen on, että kuvittelee olevansa kunnossa silloin, kun ulospäin näyttää kaikki yhteiskuntakelpoiselta, mutta sisäisesti haluaisi teleporttausta elämästään 24/7?
Se, jonka ympärillä olevat ihmiset eivät ole lainkaan huolissaan (tai jos ovatkin niin eivät toimi mitenkään eivätkä osoita sitä, että nyt on hätä). Se, joka on lapsesta asti laiminlyömällä ja henkisellä passiivisella väkivallalla kasvatettu siihen, ettei hänen tarpeillaan ja sisuksellaan ole mitään väliä vaan se merkitsee, että suoriutuu arjesta: koulu, opinnot, työ, elättää itsensä, maksaa veronsa, ei ole vaivaksi kenellekään.
Miten ympärillä olevat osaisi olla huolissaan jos "kulissi on pystyssä"? Jälleen yritetään siirtää vastuu pois itseltä, vaikka itse on ainut joka tietää missä mennään.
Tässä hommassa on vähän niin ja näin.
On henkilöitä, joita voi syyttää ihan reilusti masennuksen aiheuttamisesta: haitalliset vanhemmat, väkivaltainen puoliso jne.
Sitten on liuta henkilöitä, joita ei syytetä masennuksen aiheuttamisesta, mutta jotka ovat edesauttaneet masentuneen vääristyneiden ajatusmallien syntyyn. He ovat normalisoineet epänormaalia. He eivät ole järkyttyneet ja todenneet tiukasti, että nyt kaikki ei ole kunnossa eivätkä nämä asiat ole normaaleja ja oikein ja tarvitaan hoitoa/sairaslomaa/lähtöä suhteesta/pääsyä turvaan jne. Kun masentumassa olevan ihmisen elinympäristö on normalisoitu, ihan fiksujen ja koulutettujen ja elämänhallintaisten ihmisten toimesta, on vaikea masentumassa olevan itsekään nähdä tilannetta ja hän luisuu syvemmälle ja syvemmälle.
Olen itse kiitollinen sille yhdelle ainoalle ihmiselle kaikista ympärilläni olevista, joka huolestui ja napakasti kertoi minun olevan hoidon ja levon tarpeessa. Siellä hoitotaipaleella olen nyt. Muut eivät edelleenkään ole osoittaneet olevansa minusta mitenkään huolissaan. Huolissaan ovat vain hoitotahot sekä minä itse (omat silmät ovat nyt avautuneet).
Vierailija kirjoitti:
Mitä kaikkea sitten olet tehnyt, sinä joka sanot keskittyneesti siihen parantumiseen?
Jos supistetaan vastaus kuluvaan vuoteen niin osallistunut kahteen vertaistukiryhmään, käynyt säännöllisesti psykiatrilla, työskennellyt kahden eri terapeutin kanssa (pitäisi löytää kolmas, pysyvämpi ja pystyvämpi), lopettanut haitalliset ihmissuhteet ja alistumisen, syönyt lääkkeitä, syönyt lisäravinteita, käynyt ryhmäliikunnassa, ulkoillut joka päivä, lukenut aiheesta kirjoja, hankkinut tunnekortit, katsonut videoita aiheesta, kirjoittanut ja maalannut terapeuttisesti, tehnyt rentoja ja mukavia askareita, ihaillut kaunista luontoa ja taivasta, noussut joka aamu, pitänyt itseni ja vaatteeni puhtaana, maksanut laskut, imuroinut ja pyyhkinyt lattiat, pessyt kesällä ikkunat.
Harmi jos et koe että apua olisi silti tullut. Mutta iso hatunnosto että olet jaksanut noinkin paljon panostaa asiaan. Voit olla ylpeä itsestäsi!
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
Vierailija kirjoitti:
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
Masennus on kyllä tosiaankin kiinni kemiasta, joka luo ne tunteet ja ajatukset.
Lääkitys ei ollut kohdillaan pariin kuukauteen - maalasin taideterapiassa todella depressiiviset ja negatiiviset kuvat. Ja olo oli samanlainen. Nyt, kun lääkitys on taas kohdillaan ja olo kohentunut, en samaistu niihin kuviin enää yhtään. Tulee vaan mieleen, että miksi ihmeessä tein tuollaisia.
Tuntuu että jalan murtumassa on kyse siitä että jalka on tavallaan poikki. En ole itse kokenut mutta näin kaavailisin. Se jalka pitäisi jotenkin saada kuntoon.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009853639.html