Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että vakavassa masennuksessa on kyse ajatuksista
24.11.2023 |
En missään nimessä tarkoita olevani oikeassa, ja ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, mutta puhun kahden läheisen, vakavasti masentuneen seuraamisesta. Toinen niistä on ollut oma aikuinen lapseni. Nykyään parantunut.
Se, mikä näitä kahta yhdistää on ajatukset. He itse ruokkivat masennustaan ajattelemalla, ettei mikään kannata, mistään ei ole apua, ei viitsi lukea mitään, ei halua ottaa apua vastaan. Tiedän, että se kuuluu masennukseen, mutta kyse ei heillä ole pelkästään tunteista, vaan _ajatuksista_. Lumipallo paisuu paisumistaan.
Ei, en tarkoita, että positiiviseen ajatteluun pitäisi kyetä. Ei tarvitse. Mutta josko pysäyttäisi sen negatiivisen ajattelun? Ei ruokkisi sitä.
lapseni on itse sanonut, että paraneminen alkoi, kun hän lähti päivittäin kävelemään. Kun hän pääsi sen yli, ettei kävelemisestä ole kuitenkaan mitään hyötyä.
Olenko ajatuksillani täysin väärässä?
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Jos itse mietin sitä aikaa, kun voin kaikista huonoiten niin tuli muutamia ajatuksia mieleen. Itsellä se jakso kesti onneksi melko lyhyen aikaa. En olisi enää kestänyt enempää. Silti on vähän ihmeellistä syyttää ihmistä tilanteesta. Jos ajattelen itseäni niin huonona aikana mietin kokoajan, että ei tämä voi mennä ja näin ja, että minun pitää saada elämä käännettyä paremmaksi tai olo niin huono, etten voi enää jatkaa. Halusin todellakin sen pahan olon pois ja yritin sitä läheisillekin selittää, etten voi jatkaa enää jos tämä olo vaan jää päälle, enkä pääse siitä eroon. Tuntui kuin päässäni olisi mennyt jokin "rikki" enkä enää tuntenut itseäni. Näin ihminen kyllä oikeasti tekisi melkein mitä vaan, että saisi sen olon pois. Minäkin mietin juuri tänään, kuinka rakastan ulkoilua ja tykkään melkein joka säällä olla ulkona. Silloin, kun voin huonosti niin jokainen lenkki ja kävely vie vaan lisää voimia. Kävelin melkein pa
Oletko koskaan miettinyt että miten tilanne olisi edennyt, jos et olisi jatkanut ulkoilua vaikka se ei tuntunutkaan silloin nautinnolliselta? Jos olisit jymähtänyt kotiin. Sitähän ei voi varmaksi tietää, mutta voi arvailla. Kenties ulkoilun jatkaminen on ollut hyödyksi.
Jos masentuneena mikään ei tunnu miltään eikä mikään tuota iloa niin silloinhan ei tekisi oikein mitään, jos tekisi vain asioita mitkä saisi heti olon paremmaksi. Siksi se vaatiikin sitä että ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee, vaikka ei huvittaisikaan ja vaikka olo ei heti paranisikaan. Paraneminen vie aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että ystäväni eivät ota mitenkään tosissaan tilannettani. Yksikään ei ole kysynyt, miten jaksan tai tarjonnut apuaan mihinkään. Olenhan pärjännyt yksin ja omillani aina ennenkin.
Oletko kertonut miltä sinusta tuntuu tai näkyykö sinun huono vointi muuten selkeästi ulospäin?
En sano että sinun tapauksessa näin, mutta itse havahduin joskus siihen että oletan ihmisten tulkitsevan tunnetilojani paremmin kuin mitä todellisuudessa ja tietävän mitä ajattelen, vaikka todellisuudessa olin korkea suojamuuri edessäni.
Ajatukset pyörivät omassa päässäni niin jatkuvasti ja olin itseeni käpertynyt. Luulin että on ilmiselvää että minulla ei ole kaikki hyvin. Todellisuudessa en antanut ulospäin mitään selkeitä merkkejä siitä että voin huonosti, en kertonut tunteistani muille. Saatoin olla innoton ja tiuskia. Jälkeenpäin ajateltuna en ihmettele jos minua pidettiin vain laiskana ja kylmänä/ilkeänä/pahantuuliselta. Mistä kukaan olisi tiennyt kuinka synkissä vesissä olin, kun en sitä koskaan kenellekään kunnolla sanoittanut.
Minulla oli dissosiaatio se, joka jähmetti paikalleen. Kun dissosiaatiota purettiin, lähdin liikkeelle luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että ystäväni eivät ota mitenkään tosissaan tilannettani. Yksikään ei ole kysynyt, miten jaksan tai tarjonnut apuaan mihinkään. Olenhan pärjännyt yksin ja omillani aina ennenkin.
Oletko kertonut miltä sinusta tuntuu tai näkyykö sinun huono vointi muuten selkeästi ulospäin?
En sano että sinun tapauksessa näin, mutta itse havahduin joskus siihen että oletan ihmisten tulkitsevan tunnetilojani paremmin kuin mitä todellisuudessa ja tietävän mitä ajattelen, vaikka todellisuudessa olin korkea suojamuuri edessäni.
Ajatukset pyörivät omassa päässäni niin jatkuvasti ja olin itseeni käpertynyt. Luulin että on ilmiselvää että minulla ei ole kaikki hyvin. Todellisuudessa en antanut ulospäin mitään selkeitä merkkejä siitä että voin huonosti, en kertonut tunteistani muille. Saatoin olla innoton ja tiuskia. Jälkeenpäin ajateltuna en ihmettele j
En ole puhunut pahemmin jutuistani, koska täälläkin kerrotaan "miten masentuneet ovat itsekkäitä ja vain voivottelevat asioitaan, joille eivät tee mitään". Eli olen melko normaali, etenkin kun sehän on mukava ja virkistävä hetki, kun on ystävän kanssa, eikä sitä halua pilata.
Kyllä kaikki kuitenkin tietävät, että olen sairastunut pitkälle sairaslomalle ja töihin paluu on epävarma ja että käyn hoidossa. Että sinänsä ajattelisi, että ystävältä joskus varmistettaisiin, että tämä pärjää yksin, kuten koronassa tai oksennustaudissakin ja kysyttäisiin voinnista.
Minun vakava masennus johtui ettei kipuani hoidettu tai etsitty kun menin lääkäriin . Monien vuosien ajan hain apua kipuuni sitä saamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli dissosiaatio se, joka jähmetti paikalleen. Kun dissosiaatiota purettiin, lähdin liikkeelle luonnostaan.
Miten sinulla purettiin sitä? Terveyskirjastossa lukee itsehoidon kohdalla näin "Säännöllinen vuorokausirytmi, hyvä nukkuminen, päihteiden välttäminen ja stressitekijöiden purkaminen todennäköisesti tuovat helpotusta." Oliko tällaista vai jotain muuta?
"En ole puhunut pahemmin jutuistani, koska täälläkin kerrotaan "miten masentuneet ovat itsekkäitä ja vain voivottelevat asioitaan, joille eivät tee mitään". Eli olen melko normaali, etenkin kun sehän on mukava ja virkistävä hetki, kun on ystävän kanssa, eikä sitä halua pilata.
Kyllä kaikki kuitenkin tietävät, että olen sairastunut pitkälle sairaslomalle ja töihin paluu on epävarma ja että käyn hoidossa. Että sinänsä ajattelisi, että ystävältä joskus varmistettaisiin, että tämä pärjää yksin, kuten koronassa tai oksennustaudissakin ja kysyttäisiin voinnista. "
Pystyn samaistumaan.
Tietty minulta kysellään kuulumisia samalla tavalla kuin minäkin kysyn ystäviltä, mutta ei mitään sellaista huolenpitoa varsinaisesti ole koskaan ollut. Ei se toisaalta haittaakaan. Olen yleensä se joka muutenkin ennemmin kuuntelee toisten murheita, kuin se joka itse kertoisi omistaan.
Ehkä niitä ongelmia ei haluta ottaa esille, jos niitä ei itsekään ota puheeksi. Ehkä ne ystävät näkee sen että heidän kanssa viihdyt ja haluat nauttia ajasta ja ajattelevat ettei itsekään halua sitä hetkeä pilata ottamalla vaikeita asioita puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"En ole puhunut pahemmin jutuistani, koska täälläkin kerrotaan "miten masentuneet ovat itsekkäitä ja vain voivottelevat asioitaan, joille eivät tee mitään". Eli olen melko normaali, etenkin kun sehän on mukava ja virkistävä hetki, kun on ystävän kanssa, eikä sitä halua pilata.
Kyllä kaikki kuitenkin tietävät, että olen sairastunut pitkälle sairaslomalle ja töihin paluu on epävarma ja että käyn hoidossa. Että sinänsä ajattelisi, että ystävältä joskus varmistettaisiin, että tämä pärjää yksin, kuten koronassa tai oksennustaudissakin ja kysyttäisiin voinnista. "
Pystyn samaistumaan.
Tietty minulta kysellään kuulumisia samalla tavalla kuin minäkin kysyn ystäviltä, mutta ei mitään sellaista huolenpitoa varsinaisesti ole koskaan ollut. Ei se toisaalta haittaakaan. Olen yleensä se joka muutenkin ennemmin kuuntelee toisten murheita, kuin se joka itse kertoisi omistaan.
Terapiassa olen todennut, että tuo kertomasi kaltainen epätasapaino on yksi tekijä masennukselleni. Minä olen se, joka kuuntelee, tukee, auttaa, pitää huolta, saamatta sitä vastavuoroisesti osalleni.
Minulle tapahtui hoitovirhe ja masennuin siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli dissosiaatio se, joka jähmetti paikalleen. Kun dissosiaatiota purettiin, lähdin liikkeelle luonnostaan.
Miten sinulla purettiin sitä? Terveyskirjastossa lukee itsehoidon kohdalla näin "Säännöllinen vuorokausirytmi, hyvä nukkuminen, päihteiden välttäminen ja stressitekijöiden purkaminen todennäköisesti tuovat helpotusta." Oliko tällaista vai jotain muuta?
Tuo itsehoito oli kohdallaan stressiä lukuun ottamatta. Stressiä vähentämään sairasloma, lääkitys ja traumojen purku terapiassa.
Kova ja pitkäaikainen kipu syö elimistön serotoniinivarastot. On viime aikoina tutkittu, jos perinteisten kipulääkkeiden sijaan alettaisiin antaa mielialalääkkeitä, koska ne vaikuttavat myös kiputuntemuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
jos se on vain kemiaa, niin jokaiselle pitäisi löytyä kemiallinen lääke, joka auttaa. Jokaiselle ei kuitenkasn löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
jos se on vain kemiaa, niin jokaiselle pitäisi löytyä kemiallinen lääke, joka auttaa. Jokaiselle ei kuitenkasn löydy.
Niin. Onko se merkki siitä, että kyse ei ole aivokemiasta vai siitä, ettei ole kokeiltu oikeaa lääkitystä tai ei ole keksitty oikeaa lääkitystä.
Itse uskon, että se on kemiaa, mutta ihmisellä voi olla myös niin suuria henkisiä lukkoja suojamekanismeina, ettei hän voi "päästää irti". Ikään kuin on jyrkänteellä kulkevalla polulla ja takertunut kiinni kaiteeseen eikä uskalla liikahtaa mihinkään suuntaan. Silloin tarvitaan muutakin apua. Eivätkä kaikki parane. Joillain tilanne on päässyt liian pahaksi.
https://youtube.com/shorts/kVIVVrQWDWY?si=6lLKDIKgn9dd0xYq
Moni tarvitsisi kokemuksen turvasta, kannattelusta ja siitä, ettei ole yksin. On monia ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet syleilyä vuosiin tai vuosikymmeniin, edes niinä hetkinä, kun olisivat sitä kipeimmin kaivanneet.
https://www.storytel.com/fi/fi/books/elä-enemmän-mieti-vähemmän-irti-ma…
Olen samaa ja eri mieltä. Omassa tilassani on masennuksen lisäksi traumatisoituminen.
Olen todella pitänyt hoitomuodoista, joissa ei puhuta ja käsitellä traumoja lainkaan vaan niitä ainoastaan hoidetaan. Toisaalta olen tarvinnut myös hetkiä, jolloin niitä puretaan. Itse masennukseen on auttanut hyvin kemiallinenkin hoito, koska se muuttaa tunnemaailman ja ajatukset kohdalleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
jos se on vain kemiaa, niin jokaiselle pitäisi löytyä kemiallinen lääke, joka auttaa. Jokaiselle ei kuitenkasn löydy.
Se aivokemia on muutenkin siitä erikoinen mittari, että, ainakin itselläni, sitä mitataan vain puheilla, ei millään konkreettisilla testeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
jos se on vain kemiaa, niin jokaiselle pitäisi löytyä kemiallinen lääke, joka auttaa. Jokaiselle ei kuitenkasn löydy.Se aivokemia on muutenkin siitä erikoinen mittari, että, ainakin itselläni, sitä mitataan vain puheilla, ei millään konkreettisilla testeillä.
Kyllä sille joitain testejäkin löytyy. Jos maksaa itse. En ole viitsinyt maksaa vaan luotan siihen, että oma olo kertoo riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susta tuntuu, mutta kyse ei ole sinun tunteista tai "ajatuksista" vaan aivokemiasta. Asiaa on ihan tutkittu, joten ei tarvitse mutuilla.
jos se on vain kemiaa, niin jokaiselle pitäisi löytyä kemiallinen lääke, joka auttaa. Jokaiselle ei kuitenkasn löydy.Se aivokemia on muutenkin siitä erikoinen mittari, että, ainakin itselläni, sitä mitataan vain puheilla, ei millään konkreettisilla testeillä.
Kyllä sille joitain testejäkin löytyy. Jos maksaa itse. En ole viitsinyt maksaa vaan luotan siihen, että oma olo kertoo riittävästi.
Löytyy toki, mutta onhan se silti erikoista, että määrätään lääkkeitä ihan puhtaasti uskomusten mukaan.
Veikkaan, että ystäväni eivät ota mitenkään tosissaan tilannettani. Yksikään ei ole kysynyt, miten jaksan tai tarjonnut apuaan mihinkään. Olenhan pärjännyt yksin ja omillani aina ennenkin.