Jos haluat laihtua, suolistosi bakteerikannan pitää muuttua
Olen itse kokenut konkreettisesti tämän asian. Olin nuoreen aikuisuuteen saakka todella hoikka tekemättä mitään sen eteen. Sitten elämässäni tuli vaihe, jossa oli paljon stressiä, vähän liikuntaa ja paljon sokeripitoista ruokaa ja napostelua. Vaikkakaan syömäni määrät sinällään eivät olleet suuria, uskoisin että tuo kausi elämässäni muutti suolistoni mikrobikantaa aivan oleellisesti niin, että aloin lihoa. Paino ei koskaan ehtinyt nousta ylipainoon saakka, mutta sain kuitenkin yli kymmenen lisäkiloa. Olo oli koko ajan tukala, ja vaikka yritin syödä kuinka vähän, loppuvaiheessa paino vaan jatkoi hiljaista nousuaan kaikesta huolimatta. Minulla oli koko ajan joko nälkä tai kamala ähkyn tunne. Rasvaprosenttini oli iso.
Sainpa sitten tosiaankin tarpeekseni ja aloin liikkua. Ei mitään kovaa liikuntaa, vaan joogaa ja kävelyä. Aloin kävellä 5-10 km päivässä. Aloin myös syödä aamulla kuitupitoisen aamiaisen: vedessä kiehautettuja kaurahiutaleita, mustikoita, pellavansiemenrouhetta, soijajugurttia. Sokeria syön melko vähän tai satunnaisesti, vaikka olenkin edelleen varsinainen karkkihiiri.
Nyt, alle vuotta myöhemmin, vatsarasva on lähes kokonaan sulanut pois ja selluliittiä ei ole enää nimeksikään. Ähky on poissa ja kehon tuntemukset alkavat olla samoja, kuin nuorella aikuisiällä. Vaikka en viime aikoina ole viitsinyt liikkua entiseen malliin, hyvä pyörä on lähtenyt liikkeelle ja pyörii nyt itsestään. Olen täysin vakuuttunut siitä, että siitä on kiittäminen muuttunutta suolistomikrobikantaa.
Onko muilla vastaavia tai täydentäviä kokemuksia?
Tässä ihan asiallinen esimerkkiviite: https://www.duodecimlehti.fi/duo13309
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en ole saanut tuloksia näin. Kävelen heittämällä 10-15km joka päivä + 3 varsinaista treeniä viikossa, en syö teollista, en karkkia tai muita makeita, en juo kaloreita, sokeria satunnaisista hedelmistä yms. Kaurapuuroa ja kimchitä menee paljon. Paino on silti jumahtanut 72 kiloon eikä nouse eikä laske vaikka päälläni seisoisin. En keksi enää mitä uutta kokeilisin kun tuntuu että kaikkea olen jo yrittänyt :D.
Kävelet 10-15 km päivittäin ja treenit päälle? Kröhöm... Montako tuntia tuohon menee?
Pelkästä työpäivästä tulee 7-10 km, ja käyn joka päivä koiran kanssa ulkona 5+ km. Treeni on 3 x 60 min viikossa. En koe että vie paljon aikaa, on osa elämäntapaani. Eikä mulla ole lapsia tai muuta vastaavaa aikaa vievää, voisin treenata vaikka 5h päivässä jos haluaisin, mutta eipä siinä olisi mitään järkeä.
"On se ihan asiantuntijoiden mukaan huono, jos liian nopeasti laihtuu. Silloin keho alkaa hamuamaan energiaa. Tämä on ihan tunnettu totuus. Hitaammalla laihtumisella keho tottuu siihen vähäisempään energiaan, eikä säästele.
Lisäksi suositus on, että oli ruokavalio mikä hyvänsä, se kannattaa valita sellainen, jota jaksaa ja haluaa noudattaa koko elämän. Ei vain laihtumisen ajan".
Mä olen saanut liian nopeasta laihduttamisesta kilpirauhasen vajaatoiminnan. Joudun siis oman typeryyteni takia loppuelämän tarkkailemaan syömisiäni vielä entistä enemmän etten liho.
Ei todellakaan kannata laihduttaa liian nopeasti.
Tuttuni laihdutti nutriletteilla ja siltä lähti lopulta suuri osa hiuksista. Painokin tuli suureksi osaksi takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hapanmaitotuotteita, paaaljon erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä päivässä, ei sokeria, ei alkoholia eikä prosessoitua ruokaa. Vehnäjauhoja ei missään muodossa.
Tuota kun jatkaa lähemmäs vuoden niin on suolistobakteerikanta muuttunut
Lisäyksenä vielä että ei myöskään margariineja tai kasviöljyjä tai siemenöljyjä. Ainoastaan gheetä, voita, oliiviöljyä, kookosrasvaa kohtuudella sekä avokadoöljyä.Ei suinkaan kookosrasvaa, vaan kookosöljyä.
Tämä todistaa vain, miten pihalla te ketofanaatikot olette. Kookosöljy on sama kuin kookosrasva, se on vaan hiukan lämpimämpää.
Joo hetken mietinkin, et mistä osasta kookosta saa rasvaa ja mistä öljyä...
Vierailija kirjoitti:
"On se ihan asiantuntijoiden mukaan huono, jos liian nopeasti laihtuu. Silloin keho alkaa hamuamaan energiaa. Tämä on ihan tunnettu totuus. Hitaammalla laihtumisella keho tottuu siihen vähäisempään energiaan, eikä säästele.
Lisäksi suositus on, että oli ruokavalio mikä hyvänsä, se kannattaa valita sellainen, jota jaksaa ja haluaa noudattaa koko elämän. Ei vain laihtumisen ajan".
Mä olen saanut liian nopeasta laihduttamisesta kilpirauhasen vajaatoiminnan. Joudun siis oman typeryyteni takia loppuelämän tarkkailemaan syömisiäni vielä entistä enemmän etten liho.
Ei todellakaan kannata laihduttaa liian nopeasti.
Tuttuni laihdutti nutriletteilla ja siltä lähti lopulta suuri osa hiuksista. Painokin tuli suureksi osaksi takaisin.
Jatkan vielä, että vaikka hänen paino tuli takaisin, niin kaikki hiukset ei. Etenkin päälaella on tosi harvalti hiuksia ja hiusten määrä on ehkä puolet siitä mitä oli. Hän käyttää nykyisin paljon pantoja ja huiveja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on kiva, että joku saa tuloksia näin. Itse olen noudattanut samanlaista elämäntapaa nyt pian vuoden, eli joulukuussa aloitin. Salitreeni 4-5 kertaa viikossa, joka päivä askelia 10 000, osa tästä juoksua pari kertaa viikossa. Ruokavalio 1700-1900 kaloria päivässä, paljon proteiinia, kasviksia, kuituja. Olen laihtunut 0 kiloa vuodessa. Lihakset ovat kasvaneet toki paljon. Vyötärönympärys sama kuin aloittaessa, eli 90 cm. Olen normaalipainon ylärajalla.
Jos haluan saada painon putoamaan, ainoa toimiva keino on ketogeeninen ruokavalio + pätkäpaasto. Tästä olen nyt vuoden verran pidättäytynyt tarkoituksella mutta ensi vuonna
Missä kohtaa noin sanottiin? Kukaan ei ole tainnut mitään sen suuntaistakaan maininnut. Tarve vain riidellä, vai mistä on kyse? Kannattais käydä vaikka lenkillä, jos se helpottais tuota kireyttä
Vierailija kirjoitti:
Painoonsa tyytymättömiä ihmisiä voi nolottaa ajatus siitä, että ratkaisut voivat olla hyvin yksinkertaisia eli kalorien laskeminen ja ruokien glykeemisen indeksin huomiointi.
Kun ihminen lopulta pääsee ylipainosta eroon, mieli vahvistuu ja on valmis ottamaan vastaan tietoa, joka on ennen työnnetty syrjään. Sitten voidaan luoda uudenlainen tarina tapahtumista, jossa pikkuhiljaa myönnetään perusjuttujen vaikutus, kun ei ikään kuin olla enää sama ihminen kuin silloin ennen ja terveellisemmät elämäntavat ovat vakiintuneet.
Eli käytännössä ihmiset ja ilmeisesti varsinkin naiset voivat keksiä runollisia ja mystisiä selityksiä painon putoamiselle, joka on kuitenkin loppujen lopuksi matematiikkaa. Savuverhot ja salaperäinen ajattelu kuitenkin suojelee egoa siten, että painon putoaminen näyttää rakettitieteeltä ja tämä poistaa ihmiseltä vastuuta, koska hän ei muka voi tietää, että mikä auttaa ja mikä ei.
Eeeiiiiii! Tasoteoreetikko diettikeskustelussa🤬
Vierailija kirjoitti:
Lihava ihminen suojelee itseään itsepetoksella eli varomalla peilejä, käyttämällä puristavia vaatteita ja lukemalla artikkeleita, joissa lukee "et ikinä varmaan arvaisi Tiinan olevan 100kg!".
Laihtuminen lähtee siitä käyntiin, kun itsepetos poistuu ja totuuden katsominen silmiin on tuskallista, koska silloin mitään tai ketään muuta ei voi enää vastuuttaa omasta kohtalostaan. Näin itse miehenä huijasin itseäni tietyssä nuoressa elämänvaiheessa, kun voimailuharrastus lähti käsistä ja rupesin syömään liikaa, koska tulkitsin netin artikkeleja niin, että pitää syödä paljon saadakseen massaa.
Olin sokea omalle lihavuudelleni ja oli todella raskasta todeta oma lihavuus. Sitten lopetin herkuttelun ja mm. vaihdoin kaikki juomat kalorittomiin ja tiputin 20kg ehkä puolessa vuodessa.
Pieni nälkä on OK. Ihminen elää monta vuorokautta ilman ruokaa ja meidän jatkuva syömisemme on kulttuurinen tapa eikä biolog
Nuori mies joka harrastaa liikuntaa ja syö paljon. Sitten jättää herkut pois ja laihtuu. Ja tämä sama resepti sit toimii kaikille, ihan kaikille? Niin vissiin. Menepä kertomaan tämä viisaus noille alan asiantuntijoille, heille, jotka työkseen ovat lihavuuden mekanismeja tutkineet. Voivat lopettaa turhan työn, koska sinulla on tiedossasi ongelman ratkaisu!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat laihtua niin ala syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Miksi läskit hakee aina helppoja ratkaisuja?
Mitäköhän tälläkin kommentilla tarkoitit? Onko tuo sun antama neuvo siis se helppo ratkaisu? Koska siitähän tässä ollaan koko ajan puhumassa. Miten terveellinen ruokavalio ja liikunta vaikuttaa suolistomikrobistoon. Ja miten suolistomikrobisto vuorostaan aiheuttaa noidankehän. Mitä terveellisemmin olet syönyt sitä helpompaa on syödä jatkossakin hyvin, koska terveellinen mikrobisto vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan. Samat neuvot siis kuin annettiin jo 40v sitten, nyt niiden vaikutusmekanismeista on vaan saatu hurjasti lisää tietoa.
Ei tietäjät halua lukea muiden kommentteja. He haluavat vain päteä. Silloinkin, kun ei ihan osu.
Vierailija kirjoitti:
"Tottakai on hyvä olla tietoinen, eikä keto kaikille sovi. Tuossa artikkelissa en kyllä nähnyt mitään riskejä, paitsi että diabeetikoille voi tulla hypoja. Itse en ole diabeetikko. "
Syö vaikka pikkukiviä, ihan sama. Mut kannattais silti ensin varmistaa, et arvot ovat kohdillaan (labra) ja sit seuranta tarvittaessa. Tästä lääkäri varmaan osaa sanoa tarkemmin, et milloin on syytä. Mut munuaiset nyt ainakin ovat kovilla, riippuu toki siitä, mitä ja miten ketoilua noudattaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-varoittavat-suositusta-ruo…
Kerro, millä tavalla ne munuaiset olisi kovilla juuri keto-ruokavaliolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hapanmaitotuotteita, paaaljon erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä päivässä, ei sokeria, ei alkoholia eikä prosessoitua ruokaa. Vehnäjauhoja ei missään muodossa.
Tuota kun jatkaa lähemmäs vuoden niin on suolistobakteerikanta muuttunut
Lisäyksenä vielä että ei myöskään margariineja tai kasviöljyjä tai siemenöljyjä. Ainoastaan gheetä, voita, oliiviöljyä, kookosrasvaa kohtuudella sekä avokadoöljyä.Ei suinkaan kookosrasvaa, vaan kookosöljyä.
Tämä todistaa vain, miten pihalla te ketofanaatikot olette. Kookosöljy on sama kuin kookosrasva, se on vaan hiukan lämpimämpää.
Joo hetken mietinkin, et mistä osasta k
Et siis ymmärrä niiden eroa.
Vierailija kirjoitti:
Ketodietti ei sovi kaikille. Mulle ei sovi terveydellisistä syistä. Enkä usko dietteihin.
Dieetti tarkoittaa mitä tahansa ruokavaliota. Ei vain laihduttavaa, vaikka se siihen usein yhdistetään.
Vierailija kirjoitti:
Kaloriteorian mukaan 200kcal suklaata ja kurkkua on sama asia. Eli kaloriteoria ei ota huomioon sitä, että elimistö käsittelee eri ruoka-aineita eri tavalla ja esim. kaikesta hiilihydraatista tulee sokeria, joka vaatii insuliinia, jotta sen tuoma energia voidaan viedä soluihin energiaksi tai varastoida se rasvaksi. Myöskään ruoka-aineiden glykeemistä indeksiä ei oteta millään tavalla huomioon.
Samalla tavalla psykologiassa vaikka sosiaalinen identiteettiteoria ei kerro kaikkea jostain ihan muusta ihmismielen ilmiöstä kuten mielisairauksista. Se ei tarkoita sitä, etteikö se teoria olisi erittäin hyödyllinen.
Kukaan ei kiellä huomioimasta kalorien lisäksi muita yksinkertaisia asioita. Vähäkaloristen ruokien käyttö mahdollistaa kylläisyyttä edistävien, isojenkin ruoka-annosten käytön niin, että paino putoaa, kun taas suklaalla ja suolapähkinöillä se ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat laihtua niin ala syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Miksi läskit hakee aina helppoja ratkaisuja?
Mitäköhän tälläkin kommentilla tarkoitit? Onko tuo sun antama neuvo siis se helppo ratkaisu? Koska siitähän tässä ollaan koko ajan puhumassa. Miten terveellinen ruokavalio ja liikunta vaikuttaa suolistomikrobistoon. Ja miten suolistomikrobisto vuorostaan aiheuttaa noidankehän. Mitä terveellisemmin olet syönyt sitä helpompaa on syödä jatkossakin hyvin, koska terveellinen mikrobisto vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan. Samat neuvot siis kuin annettiin jo 40v sitten, nyt niiden vaikutusmekanismeista on vaan saatu hurjasti lisää tietoa.
Et näköjään ymmärtänyt viestiäni. Ihan ymmärrettävää läskiltä. Te kun yleensä käytätte aikanne nopeaa mielihyvää tuottaviin asioihin. Luov
Tyhmille nauretaan eikä tyhmiä haluta porukkaan. Vaikka sekin on väärin, kun onko se tyhmän syy, et on tyhmä. Idiootit onkin sit jo asia erikseen.
Nykyään on kahdenlaista ravintoneuvontaa:
-neuvontaa, jolla edistetään niiden ihmisten painonhallintaa, joilla tahtotila on kunnossa ja ovat muutoksessa siinä pisteessä, että saman jatkamisen tuska on suurempi kuin muutoksen tuska
-kehopositiivarien lohtuneuvonta eli tieteen käyttäminen erilaiseen lihavuutta ylläpitävien tapojen puolusteluun ja apatiaan, jossa vastuu painosta sijoitetaan oman toiminnan ulkopuolelle ja pidetään lihavien mielenterveyttä yllä hyökkäämällä sitä ravintoneuvontaa vastaan, jota muutosprosessissaan edistyneemmässä vaiheessa olevat käyttävät
-psykologi-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketodietti ei sovi kaikille. Mulle ei sovi terveydellisistä syistä. Enkä usko dietteihin.
Dieetti tarkoittaa mitä tahansa ruokavaliota. Ei vain laihduttavaa, vaikka se siihen usein yhdistetään.
En usko laihdutusdieetteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tottakai on hyvä olla tietoinen, eikä keto kaikille sovi. Tuossa artikkelissa en kyllä nähnyt mitään riskejä, paitsi että diabeetikoille voi tulla hypoja. Itse en ole diabeetikko. "
Syö vaikka pikkukiviä, ihan sama. Mut kannattais silti ensin varmistaa, et arvot ovat kohdillaan (labra) ja sit seuranta tarvittaessa. Tästä lääkäri varmaan osaa sanoa tarkemmin, et milloin on syytä. Mut munuaiset nyt ainakin ovat kovilla, riippuu toki siitä, mitä ja miten ketoilua noudattaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-varoittavat-suositusta-ruo…
Kerro, millä tavalla ne munuaiset olisi kovilla juuri keto-ruokavaliolla?
Siitä taitaa tossa artikkelissa olla juttua. Mutta oma on terveytesi. Jokaisella on oikeus se vaikka tuhota niin halutessaan. Tässä kannanotossa ei ollut mitään pahansuopaa. Itse rakastan liikuntaa ja hyvää ruokaa. En ikinä halua luopua kummastakaan. Enkä terveydestäni...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaloriteorian mukaan 200kcal suklaata ja kurkkua on sama asia. Eli kaloriteoria ei ota huomioon sitä, että elimistö käsittelee eri ruoka-aineita eri tavalla ja esim. kaikesta hiilihydraatista tulee sokeria, joka vaatii insuliinia, jotta sen tuoma energia voidaan viedä soluihin energiaksi tai varastoida se rasvaksi. Myöskään ruoka-aineiden glykeemistä indeksiä ei oteta millään tavalla huomioon.
Samalla tavalla psykologiassa vaikka sosiaalinen identiteettiteoria ei kerro kaikkea jostain ihan muusta ihmismielen ilmiöstä kuten mielisairauksista. Se ei tarkoita sitä, etteikö se teoria olisi erittäin hyödyllinen.
Kukaan ei kiellä huomioimasta kalorien lisäksi muita yksinkertaisia asioita. Vähäkaloristen ruokien käyttö mahdollistaa kylläisyyttä edistävien, isojenkin ruoka-annosten käytön niin, että paino putoaa, kun taas suklaalla ja suolapähkinöillä se ei onn
Itseasiassa kun aloin laihtua, söin lähes joka päivä suklaata ja kerran viikossa suolapähkinöitä. Kunhan määrät ovat maltillisia, ei haittaa. Nyt oon hetken ollut ilman niitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaloriteorian mukaan 200kcal suklaata ja kurkkua on sama asia. Eli kaloriteoria ei ota huomioon sitä, että elimistö käsittelee eri ruoka-aineita eri tavalla ja esim. kaikesta hiilihydraatista tulee sokeria, joka vaatii insuliinia, jotta sen tuoma energia voidaan viedä soluihin energiaksi tai varastoida se rasvaksi. Myöskään ruoka-aineiden glykeemistä indeksiä ei oteta millään tavalla huomioon.
Samalla tavalla psykologiassa vaikka sosiaalinen identiteettiteoria ei kerro kaikkea jostain ihan muusta ihmismielen ilmiöstä kuten mielisairauksista. Se ei tarkoita sitä, etteikö se teoria olisi erittäin hyödyllinen.
Kukaan ei kiellä huomioimasta kalorien lisäksi muita yksinkertaisia asioita. Vähäkaloristen ruokien käyttö mahdollistaa kylläisyyttä edistävien, isojenkin ruoka-annosten käytön niin, että paino putoaa, kun taas suklaalla ja suolapähkinöillä se ei onn
https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/bd52a7ec-f6cf-48fd-851c-036a4508dd…
Terveystietoa suolapähkinöistä.
Vierailija kirjoitti:
Tätini oli tällainen paljon syövä mut ikänsä hoikka. Alkoholiakin kuulemma jossain vaiheessa kului paljon, ei vain näkynyt missään. Ennen sanottiin " läpipasko" tällaisia ihmisiä. Muistan hyvin lapsuudesta, kun katsottiin hänen syömistään. Meidän perheen miehet eivät pystyneet samaan.
Minusta on jotenkin turhauttavaa vedota lihomis/laihtumis-jutuissa siihen, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat kyenneet. Maailmassa on myös heitä, jotka eivät ole kyenneet.
Mua ärsyttää se, ettei uskota, jos joku lihava ihminen sanoo syövänsä vähän ja ettei vaan laihdu, mutta kuitenkin uskotaan, että on näitä laihoja ihmisiä, jotka syövät kuin hevonen mutta eivät liho.
Tokikaan suurin osa ihmisistä ei ole kumpaakaan ääripäätä. Mutta miksi laihan ihmisen sanaa pidetään uskottavampana kuin lihavan noin lähtökohtaisesti? Miksi ajatellaan heti, että lihava valeht
Hyvä pointti muuten!
Ja mun on pakko myöntää että sorrun itsekin tuohon ajatteluun, en tiedä miksi.