Miten jotkut asuu vapaaehtoisesti kaupungissa?
Ymmärrän jos ei saa töitä mistään muualta mutta miten jotkut missä tahansa työllistyvät haluaa asua jossain rumassa kerrostalolähiössä tai jossain pienellä postimerkkitontilla varustetussa talossa josta saat pulittaa puoli miljoonaa Helsingissä? Asuin pk-seudulla pakosta töiden takia kymmenisen vuotta, häivyin heti kun tuli tilaisuus. Nyt asun maalla omakotitalossa, josta pulitin alle sata tonnia. Oma hehtaarin tontti. Kaikki oleelliset palvelut kuitenkin löytyy.
Kommentit (43)
Mä olen sinkkunainen, ja asuin aiemmin omakotitalossa maalla. Siellä totesin, että mä en ole yhtään puutarhanhoito- ja pihatyö ihminen, enkä nikkaroija, joten tuntui että on pakko tehdä jotain hommia joita en halua. Lisäksi tunsin itseni yksinäiseksi varsinkin talvisin kun oli pimeääkin, ei siellä katuvaloja ollut. Viimeinen niitti oli, kun lähiseudun susireviiri levittäytyi alueelle niin että ensin näin sudenjälkiä terassillani (varmistutin petoyhdyshenkilöltä että oli suden), ja lopulta ihan suden käydessäni postilaatikolla. Ei se minua kohtaan hyökkäävästi käyttäytynyt, mutta ei arastikaan, jonkun matkan päästä katseli uteliaan näköisenä. Minulla oli pieni koira, jota piti toki ulkoiluttaa kaikenlaisiin kellonaikoihin. Mietin, että tämä että pimeässä pitäisi lähteä koiran kanssa ulos, susien sekaan, on jo liian pelottavaa, ja muutin kerrostaloon kaupunkiin.
Koska en viihdy maalla. Viihdyn kerrostalossa ja ihmisten joukossa.
Ja meidän lähiö ei ole ruma, metsä alkaa melkein takapihalta ja rantaankin pääsee uimaan kesäisin pyörän kanssa. Piha on viihtyisä ja avara. Lähiöitä on erlaisia.
Miten jotkut asuvat vapaaehtoisesti keskellä rämettä?
Suomi on siitä mukava maa, että täällä voi asua ihan siten kuin itse haluaa. Itse haluan asua kaupungissa ja vieläpä lähellä keskustaa, koska haluan käydä kahvilla, oluella, leffassa, teatterissa, kaupoissa, harrastamassa monenlaista liikuntaa ja tavata ihmisiä ilman, että joudun erikseen kauheasti asiaa suunnittelemaan. Tässä elämäntilanteessa en näe, että minulla olisi mitään järkeä asua maalla tai edes 10 kilometrin päässä keskustasta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset sitoo monen kohdalla. On menty perustamaan se perhe johonkin Vantaalle ja sitten ajatellaan että lapsi tarvitsee ne tutut kaverit. Homma vaikeutuu entisestään jos tulee ero ja pitää miettiä vielä sitä eksänkin sijaintia. Tunnen itsekin useita tällaisia vakituisissa töissä käyviä vuoroviikkovanhempia jotka asuu vuokralla ja nukkuu itse olohuoneessa, vaikka saisivat tuloillaan helposti omakotitalon muualta. Ei käy kateeksi, tässä mielessä olen ihan tyytyväinen ettei tullut hankittua lapsia.
Juttelin hiljattain yhden eroisän kanssa joka asuu isossa Helsingin kaupungin rivariasunnossa keskiluokkaisella alueella, vaikka se ainoa lapsikin on jo täysi-ikäinen. Hekallahan saa asua ikuisesti, vaikka olosuhteet muuttuisivat. Kysyin että eikö tollanen yli kolme tonnia kuussa tienaavan kuitenkin kannattaisi ostaa ihan oma varsinkin nyt kun hinnat on alhaalla, sen sijaan että maksaa jotain yli tonnin vuokraa. Vastaus oli että kun ei hänen tuloillaan sitten maksella omaksi mitään tuollaista rivarikolmiota Helsingistä kivalta alueelta niin asuu sitten ennemmin koko elämänsä vuokralla. Kai se on prioriteetti tuokin.
Minusta juuri tuo lähiöelämä on pahin, ainakin itselleni oli. Siellä ei ole haja-asutusalueiden etuja, kuten reilunkokoisia tontteja, luontoa, rauhaa, mutta ei myöskään keskusta-alueiden palveluja kävelymatkan päässä. Olen nauttinut sekä asumisesta suurehkon kaupungin keskustassa, että ihan kunnolla maalla, mutta lähiökokemukset on pääosin ankeita. Joo kyllähän niistä lähiöistä pääsee julkisilla keskustaan, mutta loppujen lopuksi tuli harvoin alkuinnostuksen jälkeen käytynyt, elämä alkoi rajoittua koti-duuni-lähi-Prisma -akselille ja ihan liikaa vaan siellä kerrostalokopissa sisällä oleskeluun.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on siitä mukava maa, että täällä voi asua ihan siten kuin itse haluaa. Itse haluan asua kaupungissa ja vieläpä lähellä keskustaa, koska haluan käydä kahvilla, oluella, leffassa, teatterissa, kaupoissa, harrastamassa monenlaista liikuntaa ja tavata ihmisiä ilman, että joudun erikseen kauheasti asiaa suunnittelemaan. Tässä elämäntilanteessa en näe, että minulla olisi mitään järkeä asua maalla tai edes 10 kilometrin päässä keskustasta.
Muuten samaa mieltä, mutta ei suomessa voi kyllä mielestäni valita ihan miten vaan kuinka asuu. Ihme säätämistä se on meille useimmille. Silloin ehkä kun maaseudut ei ollut näin pieniä, eikä kaupungit taas näin suuria, niin ero näiden välillä oli pienempi ja helpompi. Ja tuonne tulikin jo seuraava kommentti lähiöistä, niin siinäkin olen samaa mieltä, kokemukseni mukaan myös elämä rajoittui sinne lähiön syrjään enimmäkseen hankalien kulkuyhteyksien takia, ja silti ei saanut niitä maaseudun etuja. Seuraavaksi keskisuuren kaupungin keskustaan suuntaan maalta minäkin, siellä on vielä kelpo hengittää ja ihmiset suurin piirtein kohteliaita toisilleen ja järissään! :D
Ja sun mielipiteesi on sitten se ainoa oikea, ja kaikkien muiden pitäisi toimia sen mukaan, AP?
Vierailija kirjoitti:
Minusta juuri tuo lähiöelämä on pahin, ainakin itselleni oli. Siellä ei ole haja-asutusalueiden etuja, kuten reilunkokoisia tontteja, luontoa, rauhaa, mutta ei myöskään keskusta-alueiden palveluja kävelymatkan päässä. Olen nauttinut sekä asumisesta suurehkon kaupungin keskustassa, että ihan kunnolla maalla, mutta lähiökokemukset on pääosin ankeita. Joo kyllähän niistä lähiöistä pääsee julkisilla keskustaan, mutta loppujen lopuksi tuli harvoin alkuinnostuksen jälkeen käytynyt, elämä alkoi rajoittua koti-duuni-lähi-Prisma -akselille ja ihan liikaa vaan siellä kerrostalokopissa sisällä oleskeluun.
Tämä. Itselläni on kokemusta sekä Helsingin kantakaupungissa, vantaalaislähiössä että maalla asumisesta. Näistä sekä Helsingin keskusta että maaseutu on sellasia että niissä on ehdottomat plussansa, se Vantaan lähiöelämä sen sijaan oli vaan sitä että menet töiden jälkeen sinne varastoon. Ei lähiluontoa, ei kulttuuritarjontaa, palveluina lähiöostari. Ei enää ikinä.
Viime aikoina itseäni oln alkanut kaupungeissa häiritsemään tukkoinen liikenne. Autolla ajaessa saa jarrutella, kiihdytellä, pysäyttää valoihin, tuijottaa nopeusmittaria automaattisen nopeusvalvonnan alueella ettei vaan välähsä. Sellaista rentoa ajelua, hiljaksiin nätisti maisemia katsellen ei kaupungissa voi tehdä. Maaseudulla henkiläauto pääsee oikeuksiinsa, saat ajella kaikessa rauhassa omaan tahtiin, ihastella auton lipumista tiellä, katsella luontoa ikkunasta, kuunnella musiikkia. Maalla on oikeasti kiva ajella.
Eikö eiliset Helsinkihaukkumisketjut riittänyt? Pakko aloittaa uusi taas?
Ja vaikka ap kirjoittaa kaupungeista, keskustelu ajautuu aina pelkästään Helsinkiin.
Mutta vastakysymys: Miten joku voi asua maalla? En ymmärrä yhtään.
Asun lähiössä syystä että ei kiinnosta pätkääkään mikään luonnossa liikkuminen. Käyn töissä ja olen kotona muuten. En käy missään kuin pakolliset kaupassa käymiset. Varsinkin talvella en todellakaan mene ulos muuta kuin jos on pakko. Toiset viihtyvät kotona ja joidenkin pitää päästä joka päivä lenkille tai tulevat hulluksi. Kuulun ensimmäiseen ryhmään.
Miksi ei? Kaupungeissa tapahtuu kehitys ja kulttuuri.
Ap:lle kaupunki=Helsinki?
Asun pikkukaupungissa puutalossa. Näin on hyvä. Työt pitää täällä. Maalla en työllistyisi.
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut asuvat vapaaehtoisesti keskellä rämettä?
Niitä rämemökkejä ei taida Suomessa paljon olla. Onko lapissa jossain? Eihän sinne saa oikein tietäkään kun pohja on niin höttöistä.
Asun yliopistokaupungin ulkorajalla, lähes maaseutumaisissa oloissa. Julkiset kuitenkin kulkee monta kertaa tunnissa, en omista autoa. Isot marketit lähellä. Jos asuisin landella, pitäisi olla auto. Se ei olisi halpaa eikä ekologista.
Asun ytimessä, koska en halua ottaa autoa niskoilleni enkä tarvitse mitään rämeitä ympärilleni. Pidän asfaltista ja valokylteistä ja siitä että kaikki on tässä käsillä.
En tiedä onko kerrostaloni jonkun mielestä ruma ulkoapäin, katselen sitä enimmäkseen sisältäpäin ja asuntoni näyttää juuri sellaiselta kuin miksi olen sen halunnut laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta juuri tuo lähiöelämä on pahin, ainakin itselleni oli. Siellä ei ole haja-asutusalueiden etuja, kuten reilunkokoisia tontteja, luontoa, rauhaa, mutta ei myöskään keskusta-alueiden palveluja kävelymatkan päässä. Olen nauttinut sekä asumisesta suurehkon kaupungin keskustassa, että ihan kunnolla maalla, mutta lähiökokemukset on pääosin ankeita. Joo kyllähän niistä lähiöistä pääsee julkisilla keskustaan, mutta loppujen lopuksi tuli harvoin alkuinnostuksen jälkeen käytynyt, elämä alkoi rajoittua koti-duuni-lähi-Prisma -akselille ja ihan liikaa vaan siellä kerrostalokopissa sisällä oleskeluun.
Et ole asunut Siltamäen lähiössä,3km säteellä on kaikki mitä ihminen tarvitsee.Keskustaan ei ole mitään tarvetta lähteä.
Kaupunkejahan on muitakin kuin Helsinki, Espoo ja Vantaa. Minä asun kaupungissa, mutta en pk-seudulla. Olen asunut maalla, mutta en muuttaisi enää ikinä pienelle paikkakunnalle, enkä halua isoa tonttia, vaan mulle on ihan hyvä tää vajaat tuhat neliötä mikä meillä nyt on. En halua olla riippuvainen autosta ja arvostan sitä, että mun ei tartte kuskailla lapsia harrastuksiin, vaan he voivat itse pyöräillä tai mennä bussilla harrastuksiinsa. Sekin on kivaa, että kauppaan kävelee viidessä minuutissa, kirjasto on ihan vieressä ja kuntosali kahdensadan metrin päässä.
Lapset sitoo monen kohdalla. On menty perustamaan se perhe johonkin Vantaalle ja sitten ajatellaan että lapsi tarvitsee ne tutut kaverit. Homma vaikeutuu entisestään jos tulee ero ja pitää miettiä vielä sitä eksänkin sijaintia. Tunnen itsekin useita tällaisia vakituisissa töissä käyviä vuoroviikkovanhempia jotka asuu vuokralla ja nukkuu itse olohuoneessa, vaikka saisivat tuloillaan helposti omakotitalon muualta. Ei käy kateeksi, tässä mielessä olen ihan tyytyväinen ettei tullut hankittua lapsia.