Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun Auri Kanasen videoita katselee, niin niissä masentuneen henkilön suihkutilat ja melkolailla koko koti näyttää lähinnä likaiselta roskakasalta. Sano siinä sitten masentuneelle, että pinnistä vaan ja tsemppaa, kyllä riittävällä tahdonvoimalla suihkuun kykenee, ajatuksena isompi juttu kuin todellisuudessa on, hyvä fiilis ja ylpeys itsestä sen jälkeen jne. Ei se ole vakavasti masentuneelle pikkujuttu ylipäätään, saatika sitten jos on kova raivausurakkakin edessä ennen kuin ylipäätään saa itsensä suihkun alle sopimaan. Vakava masennus ei iske hetkessä ja monilla se näkyy myös elinympäristön kunnossia.

Jostain se on liikkeelle lähdettävä jos ei halua jäädä siihen tilaan. Heittää vaikka yhden roskan polulta syrjään, että on askeleen lähempänä sitä että suihkuun on polku kulkea. 

Tuollainen "pienin askelin kohti parempaa" ei toimi ihan kaikessa. Jos sinne suihkuun pitää päästä, niin ei auta että kolme kuukautta teet polkua kylppäriin roska päivässä. Tuohan vaatii jo pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta, mitä masentuneella harvoin on kovin paljoa. Nämä ihmiset toki tarvitsevat tukea ja sen tuuppauksen että pääsevät aloittamaan jostain, mutta ihan realistisesti isoin apu on kun saavat siivousfirman ja ammattilaiset raivaamaan asunnon jotta siellä pystyy oikeasti elämään ja tekemään jotain. Sitä roskaa kun voi olla niin paljon, että tarvitsee roskalavan eikä vaan paria jätessäkkiä. Se masentunut ei pysty sellaiseen siivoukseen, ei kaikki terveetkään ihmiset pysty. Olen tällaista vierestä katsonut, kun ystäväni ajautui masennukseen ja lopulta sai Kelan maksamana siivouksen, kun asunto ei enää ollut paloturvallinen ja alkoi olla ötökkäongelmaa. Toki yritin itsekin auttaa, mutta asunnon kunnolliseen siivoukseen olisin tarvinnut monta päivää, lisää siivousvälineitä ja jonkun paikan mihin laittaa kaikki se roska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun Auri Kanasen videoita katselee, niin niissä masentuneen henkilön suihkutilat ja melkolailla koko koti näyttää lähinnä likaiselta roskakasalta. Sano siinä sitten masentuneelle, että pinnistä vaan ja tsemppaa, kyllä riittävällä tahdonvoimalla suihkuun kykenee, ajatuksena isompi juttu kuin todellisuudessa on, hyvä fiilis ja ylpeys itsestä sen jälkeen jne. Ei se ole vakavasti masentuneelle pikkujuttu ylipäätään, saatika sitten jos on kova raivausurakkakin edessä ennen kuin ylipäätään saa itsensä suihkun alle sopimaan. Vakava masennus ei iske hetkessä ja monilla se näkyy myös elinympäristön kunnossa.

 

Osaako kukaan sanoa, miten helposti tämmöinen ihminen pääsisi osastohoitoon? Ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna tuntuu tarvitsevan sellaista. Onko kyse siitä, että henkilö itse ei hakeudu hoitoon tai kieltäytyy siitä vai se että sinne hoitoon on

Hoitoon on äärimmäisen vaikea päästä, etenkin pidemmäksi aikaa. Henkilö voi olla myös niin epäsosiaalinen/ahdistunut/pelkotiloissaan että kieltäytyy avusta ja vieraiden ihmisten päästäminen asuntoon on viimeisiä asioita, mitä hän vapaaehtoisesti tekee. Monesti tuollaiset ihmiset jäävät huomaamatta tai tsemppaavat juuri sen verran, että pysyvät jonkinlaisessa hoitokontaktissa, jolle kotitilanne ei kuitenkaan tule esille kun ei se hoitaja sinne kotiin mene.

Jos ei jaksa sängystä nousta niin tekeekö masentunut siis tarpeensa sänkyyn vai jaksaako hän sittenkin nousta sängystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun Auri Kanasen videoita katselee, niin niissä masentuneen henkilön suihkutilat ja melkolailla koko koti näyttää lähinnä likaiselta roskakasalta. Sano siinä sitten masentuneelle, että pinnistä vaan ja tsemppaa, kyllä riittävällä tahdonvoimalla suihkuun kykenee, ajatuksena isompi juttu kuin todellisuudessa on, hyvä fiilis ja ylpeys itsestä sen jälkeen jne. Ei se ole vakavasti masentuneelle pikkujuttu ylipäätään, saatika sitten jos on kova raivausurakkakin edessä ennen kuin ylipäätään saa itsensä suihkun alle sopimaan. Vakava masennus ei iske hetkessä ja monilla se näkyy myös elinympäristön kunnossia.

Jostain se on liikkeelle lähdettävä jos ei halua jäädä siihen tilaan. Heittää vaikka yhden roskan polulta syrjään, että on askeleen lähempänä sitä että suihkuun on polku kulkea. 

Tuo

Joskus se paraneminen voi silti lähteä siitä että siivoaa ensin sen yhden roskan. Jos onnistuu siitä saamaan hyvän mielen ja hyvän kierteen päälle. 

Vierailija kirjoitti:

"Mutta se se juttu nimenomaan onkin. "En pysty" ei oikeastaan tarkoita mitään muuta kuin sitä että sinun ajatukset sanovat sinulle että et pysty. "En pysty" on pelkkä ajatus.

Eri asia jos jalkasi ovat halvaantuneet ja sanot että et pysty kävelemään. Sitä ei oikeasti pysty tekemään. Mutta se että sanoo itselleen että "en pysty käymään suihkussa, koska olen masentunut", on pelkkä ajatus mikä ei pidä paikkaansa. Se on hyvä muistaa. "En pysty" ei ole niin ylitsepääsemätön este kuin mitä masentunut mieli yrittää masentuneelle huijata"

 

Mihinhän perustat tämä uskomuksen, ettei henkinen este ole este siinä missä fyysinenkin? Yhtälailla se voimien ehtyminen, elämänhaluttomuus, toivottomuus halvaannuttaa masentuneen pahimmillaan sinne sängyn pohjalle. Jos hän pystyisi tekemään muuta, tekisi.

Mihin sinä puolestasi perustat uskomuksen, että henkisestä esteestä ei voi parantua yhtälailla kuin monesta fyysisestä sairaudesta?

Vierailija kirjoitti:

"Kun masennus jatkuu riittävän pitkään, siihen tottuu. Omat ajatukset alkavat tuntua turvallisilta. Ei minun tarvitse jaksaa, koska olen masentunut. Sisäinen maailma on sulkeutunut negatiiviseen ajatteluun. Mitä järkeä elämässä on? Syvällä mustassa pohjassa on tavallaan hyvä olla, koska siellä saa olla rauhassa sellainen kuin on. Se on kuitenkin samaan aikaan vahingollista, sillä käpertyneenä itseensä on negatiivisten ajatustensa vanki."

" Muutosta täytyy todella haluta. Olisi niin helppoa vain antaa olla, pysyä paikallaan, pitää kiinni menneestä, turvallisesta, siitä, millainen olen tottunut aina olemaan. Joskus tuntuu, että masennuksesta ei edes halua toipua, koska ei kerta kaikkiaan jaksa edes ajatella muuttuvansa jotenkin." 

https://hidastaelamaa.fi/2018/05/vaikeinta-masennuksessa-on-toipuminen/

Minulla kävi masennuksessa niin, että kadotin itseni. Haluaisin onnistua saamaan sen takaisin. Tosin lääkärin mukaan versio 2.0, koska paluu vanhaan ei olisi oikea parantuminen vaan väliaikaisratkaisu. 

En todellakaan haluaisi viettää tässä tilassa yhtään päivää enempää kuin tarpeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kun masennus jatkuu riittävän pitkään, siihen tottuu. Omat ajatukset alkavat tuntua turvallisilta. Ei minun tarvitse jaksaa, koska olen masentunut. Sisäinen maailma on sulkeutunut negatiiviseen ajatteluun. Mitä järkeä elämässä on? Syvällä mustassa pohjassa on tavallaan hyvä olla, koska siellä saa olla rauhassa sellainen kuin on. Se on kuitenkin samaan aikaan vahingollista, sillä käpertyneenä itseensä on negatiivisten ajatustensa vanki."

" Muutosta täytyy todella haluta. Olisi niin helppoa vain antaa olla, pysyä paikallaan, pitää kiinni menneestä, turvallisesta, siitä, millainen olen tottunut aina olemaan. Joskus tuntuu, että masennuksesta ei edes halua toipua, koska ei kerta kaikkiaan jaksa edes ajatella muuttuvansa jotenkin." 

https://hidastaelamaa.fi/2018/05/vaikeinta-masennuksessa-on-toipuminen/

Minulla kävi masen

Kadotit itsesi miten? Miksi lääkärisi mielestäsi paluu olisi vain väliaikaisratkaisu?

Kadotit itsesi miten? Miksi lääkärisi mielestäsi paluu olisi vain väliaikaisratkaisu?

Veikkaan, että joku muukin masentunut yhtyy tuohon itsensä kadottamiseen. On vain enää kuori, jonka sisus on kulutettu loppuun. 

Pitää ensin sairastaa ja toipua niin pitkään, että oppii, mikä johti tilanteeseen ja uudet mallit tilalle. Toipumisaikakin on sairastamista. 

Vierailija kirjoitti:

Kadotit itsesi miten? Miksi lääkärisi mielestäsi paluu olisi vain väliaikaisratkaisu?

 

Veikkaan, että joku muukin masentunut yhtyy tuohon itsensä kadottamiseen. On vain enää kuori, jonka sisus on kulutettu loppuun. 

Pitää ensin sairastaa ja toipua niin pitkään, että oppii, mikä johti tilanteeseen ja uudet mallit tilalle. Toipumisaikakin on sairastamista. 

Joo mutta mitä on itsestä kadotettu, jos sitä ei enää koskaan voisi saada takaisin tai jos saisikin, niin vain väliaikaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatuksen haastaminen on on kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT, CBT) kulmakiviä ja tätä tekniikkaa käyttävät terapeutit ympäri maailmaa.

Tuo ei tuntuisi itselleni parantavalta, kun ongelma on syntynyt juuri siitä, että kukaan ei koskaan ole lempeästi puolellani ja tukenut ja ohjannut vaan on koko tähänastisen elämänsä jo epäillyt itse kaikkia ajatuksiaan ja tunteitaan. 

Mitäpä jos aloittaisit siitä, että opettelesit olemaan itse itsellesi lempeä. Tuo KKT nimenomaan auttaa tunnistaan milloin niihin ajatuksiin voi luottaa ja milloin ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadotit itsesi miten? Miksi lääkärisi mielestäsi paluu olisi vain väliaikaisratkaisu?

 

Veikkaan, että joku muukin masentunut yhtyy tuohon itsensä kadottamiseen. On vain enää kuori, jonka sisus on kulutettu loppuun. 

Pitää ensin sairastaa ja toipua niin pitkään, että oppii, mikä johti tilanteeseen ja uudet mallit tilalle. Toipumisaikakin on sairastamista. 

Joo mutta mitä on itsestä kadotettu, jos sitä ei enää koskaan voisi saada takaisin tai jos saisikin, niin vain väliaikaisesti. 

On kadottanut itsensä, elämänilonsa ja elinvoimansa. Jos paranee vain teknisesti, sairastuu uudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatuksen haastaminen on on kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT, CBT) kulmakiviä ja tätä tekniikkaa käyttävät terapeutit ympäri maailmaa.

Tuo ei tuntuisi itselleni parantavalta, kun ongelma on syntynyt juuri siitä, että kukaan ei koskaan ole lempeästi puolellani ja tukenut ja ohjannut vaan on koko tähänastisen elämänsä jo epäillyt itse kaikkia ajatuksiaan ja tunteitaan. 

 

 

Mitäpä jos aloittaisit siitä, että opettelesit olemaan itse itsellesi lempeä. Tuo KKT nimenomaan auttaa tunnistaan milloin niihin ajatuksiin voi luottaa ja milloin ei.

 

<

Niinpä. Ja kaiken lisäksi "tuo ei tuntuisi parantavalta". Parantava tunne saattaa tulla hyvistä asioista, mutta parantaako ne pelkästään. Joskus tarvitaan myös kipua.

Hyvä esimerkki sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei se pelkillä hyvillä ihmiskohtaamisilla parane, vaan usein vaatii myös vaikeita tilanteita, mitkä opettaa sen että vaikka joku asia tuntuisikin vaikealta niin se ei tarkoita sitä että tapahtuisi mitään pahaa tai että ei pystyisi johonkin

Ainakin itselläni masennus on aaltoliikettä. Ponnistelujen jälkeen tulee aina myös se takapakki. Yksi askel eteen, yksi taakse, kolme eteen, kaksi taakse, kaksi eteen, yksi taakse, välillä tuntuu että on lähtöpisteessä tai vielä syvemmällä, sitten onneksi taas tajuaa olevansa pidemmällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadotit itsesi miten? Miksi lääkärisi mielestäsi paluu olisi vain väliaikaisratkaisu?

 

Veikkaan, että joku muukin masentunut yhtyy tuohon itsensä kadottamiseen. On vain enää kuori, jonka sisus on kulutettu loppuun. 

Pitää ensin sairastaa ja toipua niin pitkään, että oppii, mikä johti tilanteeseen ja uudet mallit tilalle. Toipumisaikakin on sairastamista. 

Joo mutta mitä on itsestä kadotettu, jos sitä ei enää koskaan voisi saada takaisin tai jos saisikin, niin vain väliaikaisesti. 

On kadottanut itsensä, elämänilonsa ja elinvoimansa. Jos paranee vain teknisesti, sairastuu uudelleen. 

Paranee masennuksesta teknisesti? 

Vierailija kirjoitti:

Kuka on pakottanut sinut omaishoitajuuteen vaikka et jaksa?

Muita vaihtoehtoja ei ollut, en ala avaamaan täällä tarkemmin tilannettani ja kirjoitan julkisilla  keskustelupalstoilla asioista tahallaan epämääräisesti. Minulla ei ole muita ihmisiä apunani.

Ja on täysin eri asia työuupumuksessa "Ottaa itseään niskasta kiinni" eli suomeksi sanoen ruoskia itseään tekemään asioita vaikka on jo ylittänyt sillä kaikella tekemisellä omat voimavaransa, kuin ottaa itseään niskasta kiinni masentuneena, kun on vaan kuukausia maannut sängyssä eikä edes suihkussa käy.

Saattaa olla eri asia enkä tiedä mitä tuolla tarkoitat. Minulla on ollut kymmeniä vuosia vaikean masennuksen, ahdistuksen diagnoosit +unettomuus ja PTSD ja 10 vuotta ollut kunt.tuella nyt eläkkeellä. Mielestäni itsestä niskasta kiinni ottaminen ei paranna masennuksessa eikä työuupumuksessa ja tämä on oma kokemukseni, sinä saat olla eri mieltä. Hyvä jos sinä paranet niskaotteella, hienoa!

Sinulla on moni asia ollut masennuksen taustalla, ei vain läheisten menetys. Ja ihan ohiksena vielä sanon, että työuupumus ja masennus ovat eri asioita. Voivat olla yhdellä ja samalla ihmisellä ja limittyä toisiinsa, mutta ne ovat eri asioita.

Älä oleta että tiedät toisen asioita. Masennus minulla on ollut lapsesta saakka. Masennus oli osasyynä miksi uuvuin työssäni 10 vuotta sitten, en uupunut esim. urapyrkyriyden vuoksi. Työuupumusta minulla ei ole diagnosoitu sillä sitä ei voi diagnosoida. Terapioissani ja psykologieni kanssa olemme hoitaneet masennusta ja ahdistusta.

Kiitos että kerroit minun olevan väärin masentunut, tällaista en olekaan vielä kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatuksen haastaminen on on kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT, CBT) kulmakiviä ja tätä tekniikkaa käyttävät terapeutit ympäri maailmaa.

Tuo ei tuntuisi itselleni parantavalta, kun ongelma on syntynyt juuri siitä, että kukaan ei koskaan ole lempeästi puolellani ja tukenut ja ohjannut vaan on koko tähänastisen elämänsä jo epäillyt itse kaikkia ajatuksiaan ja tunteitaan. 

 

 

Mitäpä jos aloittaisit siitä, että opettelesit olemaan itse itsellesi lempeä. Tuo KKT nimenomaan auttaa tunnistaan milloin niihin ajatuksiin voi luottaa ja milloin ei.

Kirjoitin tuon " ei tunnu parantavalta". Sanon tämän itseni ja joidenkin muiden (kaikkien?) lapsuuden kehitysvaiheessa traumatisoituneiden puolesta. Kun vahinko on tapahtunut niin varhain, siitä ei korjaannuta sillä, että miettii ja opettelee, koska sitä on tehnyt jo ihan koko ikänsä. Sitä tarvitsee rinnalle ohjausta ja jotain ihmistä, joka opettaa ja kertoo, tulkitsee elämäsi tapahtumia ja tilanteita, käytöstäsi ja kokemuksiasi. Jollain tavalla korvaavasti "kasvattaa".

Toki siinä tarvitsee ihan yhtälailla tehdä oma osansa, mutta puhutaan paljon syvemmistä vaikeuksista ja niiden korjaamisesta. 

Mihin sinä puolestasi perustat uskomuksen, että henkisestä esteestä ei voi parantua yhtälailla kuin monesta fyysisestä sairaudesta?

Luulen, että tässä puhutaan ristiin. Joidenkin tekstistä tulee sellainen tunne, että masentunut on terve, kun hän pääsee sängystä ylös. Siitähän on vielä pitkä matka terveeksi. Ja toki se on mahdollista, mutta se nouseminen ei ole sama kuin parantuminen. 

Vierailija kirjoitti:

Sängyssä makaamisesta. Kun ei pysty yöllä nukkumaan niin ei sitä päivällä jaksa mitään. Silloin pötköttelen, selaan nettiä, opiskelenkin netistä.  Olen jopa uuden ammatin opiskellut netin avulla sängyssä maaten. Kun olen nukkunut hyvin jaksan olla aktiivinen ja touhuta.

Koska en ole saanut missään vaiheessa levätä, toipuminen ei lähten

Mikä sinun nykytilanne on? Onko sinulla nyt mahdollisuus levätä ja parantua? 

Olen eläkkeellä. Minulla on parantumaton syöpä. Olen sitä mieltä että keho ei kestänyt sitä "itsestä niskasta kiinniottamista". Siksikin vastusta tätä neuvoa ottaa itseään niskasta kiinni.

Mietin tätä niskasta ottamista. Onko niin, että näillä niskasta ottajilla on itsellä jotain haaveita siitä, että he saisivat olla sängyssä tai sohvalla kaksi päivää, kaksi viikkoa, kaksi kuukautta tai kaksi vuotta? Ja siitä sitten syntyy se ajatus, että pitää ottaa itseään niskasta kiinni, eikä nautiskella siellä sängyssä? Minusta tuntuu, että yksikään masentunut ei suoranaisesti nauti lamaantuneesta olostaan. 

Minulle sairauteni asettamat rajoitteet ovat ihan yhtä ei-toivottuja ja epämiellyttäviä kuin vaikka kuumetaudin. Mieluiten eläisin ihan tavallista ja aktiivista elämää, normaalia arkea stresseineen ja iloineen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Kuka on pakottanut sinut omaishoitajuuteen vaikka et jaksa?

Muita vaihtoehtoja ei ollut, en ala avaamaan täällä tarkemmin tilannettani ja kirjoitan julkisilla  keskustelupalstoilla asioista tahallaan epämääräisesti. Minulla ei ole muita ihmisiä apunani.

Ja on täysin eri asia työuupumuksessa "Ottaa itseään niskasta kiinni" eli suomeksi sanoen ruoskia itseään tekemään asioita vaikka on jo ylittänyt sillä kaikella tekemisellä omat voimavaransa, kuin ottaa itseään niskasta kiinni masentuneena, kun on vaan kuukausia maannut sängyssä eikä edes suihkussa käy.

Saattaa olla eri asia enkä tiedä mitä tuolla tarkoitat. Minulla on ollut kymmeniä vuosia vaikean masennuksen, ahdistuksen diagnoosit +unettomuus ja PTSD ja 10 vuotta ollut kunt.tuella nyt eläkkeellä. Mi

Onko paraneminen lähtenyt käyntiin sen jälkeen kun jäit eläkkeelle ja sait levätä?