Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa kaikki että te pystytte muuttamaan ajatuksianne. Teistä saattaa tuntua siltä että ette pysty siihen, mutta te pystytte. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta se ei tarkoita sitä että te ette pystyisi siihen.

Tarpeeksi kauan kun on ajatellut itsensä ulos tunteistaan, kyllähän siinä uupuu ja masentuu, kun ei käytännössä välitä siitä, mitä tuntee. Vaikka kuinka paha on olo, ei kun piiskaa ja eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämähän tulisi aina heti ensimmäisenä tutkia. Ja luulisi, että jokaisella vakavasti masentuneella on nämä katsottukin.

Luulo ei ole tiedon väärti. Meidän käypähoidossa on ohje, jonka mukaan kilpirauhassairaan lääkitys annostellaan sen mukaan, että arvot ovat viitteissä eikä potilaan voinnin mukaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa työkyvyttömyyttä.

Tuossakaan tilanteessa luulo ei ole tiedon väärti. Mikä saa sinut ajattelemaan, että vointisi paranee varmasti jos aloitat kilpirauhaslääkkeet? Viitearvoissa olevia hormoneita ei pidä lähteä korjaamaan, koska usein keho vähentää entisestään omaa tuottoa pyrkiessään pysymään tasapainossa ja silloin lääkkeen määrää joutuu ajan mittaan kohottamaan ja lääkkeestä tulee elinehto. Lisäksi lääkärille tuottaa ongelmia, mikäli hän lähtee tekemään päätöksiä jotka eivät perustu hoitosuos

Haista nyt jo vi**u. Enköhän minä ja lääkäri tiedä paremmin mistä on kyse kuin joku näsäviisasteleva muka-avulias random-palstalainen. Ja minä tiedän, enkä luule, että vointi liikuu noiden lääkkeiden myötä. Koska niin on tapahtunut lukuisat kerrat. Kuinka helposti alistuisit itse siihen, että sinulta vietäisiin työkyky ja kyky elää? Äsken aloin miettiä, että pitääkö muuttaa eri maahan. Sama kai se olisi, olla täällä eloton kuin yrittää rakentaa elämä uudelleen muualle.

"Et itse anna kovin hyvää kuvaa helsinkiläisestä yhteisöllisyydestä, joka olisi masentuneelle hyväksi. Tervehenkinen ja muista välittävä vastaus olisi aika erilainen."

En ole antanut minkäänlaista kuvaa Helsingin yhteisöllisyydestä, koska en tosiaan jaksanut alkaa asiasta edes vänkäämään. En myöskään ole helsinkiläinen.

Voi olla että olen sairas ja välinpitämätön, mutta olen vahvasti sitä mieltä että yhteisöllisyydestä on turha haaveilla jos itse jo valmiiksi tuomitsee yhteisön minkä sisälle haluaisi päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka ette usko että voitte koskaan parantua masennuksesta:

Se on masennus, sairas mieli, mikä saa teidät uskomaan niin.

Tämä on yksi ensimmäisiä asioita mitä lähes jokaisessa hoitomuodossa yleensä kerrotaan.

Masennus on ihan oikea sairaus, se ei mene pois sillä että alkaa uskomaan että parantuu. Toki toivo tulevaisuudesta auttaa jaksamaan, mutta kun kyseessä on kehä: masentunut ei näe toivoa paremmasta -> ei voi uskoa että parantuu -> toivottomuus kasvaa -> kehä toistuu.

Kuitenkin on hyvä, että masentuneelle kerrotaan että sairaus on se, mikä pahentaa näköalattomuutta ja uskoa parantumattomuudesta. Ei se masentunutta paranna, mutta se voi auttaa kestämään pahimpia aikoja jos ajatus on hyvin ja oikealla tavalla sisäistetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On aika ignoranttia sanoa, että ne jotka suosittelevat itsestään vastuunottoa eivät ole olleet masentunteita, koska moni masentunut on juurikin parantunut "itseään niskasta kiinni ottamalla", ja se on se syy suositella sitä. Vaikka se on varmaan kaikista pahimman ja myrkyllisimmän kuuloinen ohje masentuneen mielestä.

Vuosikymmeniä masennuksesta kärsineenä sanoisin että nimenomaan ne jotka ovat olleet masentuneita, tietävät että alussa ei voi vaatia liikaa. Joten kehoitukset itsensä niskasta kiinni ottamisesta pitää ajoittaa myöhempään ajankohtaan. Ensin pitää saada sitä tukea että se vapiseva ihmisraunio kykenee edes seistä jaloillaan. Sitten sen jälkeen, kun oikea aika on - voi alkaa vaatia sitä vastuunottoa.

Kaikilla ei ole ketään, joka tukisi. Moni yksinäinen lähtee liikkeelle nimenomaan siitä että itse ottaa itseään niskasta kiinni. Tällaisen henkilön ensimmäinen vaikea askel voi olla vaikka se, että ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Tai se voi olla se suihkussa käynti, lenkille lähtö, omahoito-ohjelmaan tutustuminen, tai jotain muuta.

Valitettavan harvalla paraneminen lähtee liikkeelle siitä että saisi ulkopuolista tukea. Hienoa, jos joillain näin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juna tai köysi ratkaisee masentuneen ongelmat lopullisesti. Ei tarvitse jäädä miettimään asioita enää ja ei tarvitse syödä lääkkeitä tai kertoa omista asioista muille. Siis ei muuta kuin junan alle rohkeasti tai köysi kaulaan niin ongelmat ratkeavat.

 

Kyllä moni suihkuun menoon kykenemätön näin tekisikin, mutta kun ei sinne suihkuunkaan pääse niin millähän resursseilla sitä junaradalle taaplaa ja köyttä alkaa rasvailla. Kun ei ole tahdon asia niin ei vaan ole.

Taaplaako ruokakauppaan, keittiöön, jääkaapille? Vessanpöntölle?

Ei välttämättä. Olen hoitanut mielenterveyspotilaita ja nähnyt melko rankkoja tapauksia, missä ruoka tilataan kotiin ja olohuoneesta tai makuuhuoneesta on tullut sellainen kaatopaikka-pesä, mihin ihminen hautautuu omien jätteidensä sekaan. Vessassa käydään, mutta vessa tai jääkaapilla käynti voi olla ainoa liikkuminen koko päivänä. Jääkaapissa ei välttämättä ole mitään syömäkelpoista, pahimillaan ruoka on pilalla. Ei nämä ihmiset jaksa alkaa suunnittelemaan mitään junarata-reissua tai köysien hankkimista, sellainen vaatii päättäväisyyttä ja tahtoa toimia, mitä ei yleensä ole kun on riittävän lamaantunut. Nämä koteihinsa muurautuneet ihmiset pitäisi saada osastohoitoon ihan jo hygieniasyistä ja ravitsemuksen sekä lääkityksen turvaamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämähän tulisi aina heti ensimmäisenä tutkia. Ja luulisi, että jokaisella vakavasti masentuneella on nämä katsottukin.

Luulo ei ole tiedon väärti. Meidän käypähoidossa on ohje, jonka mukaan kilpirauhassairaan lääkitys annostellaan sen mukaan, että arvot ovat viitteissä eikä potilaan voinnin mukaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa työkyvyttömyyttä. 

Lääkäreitä on erilaisia. Kannattaa vaihtaa toiseen, jos nykyinen ammattitaidottomasti tuijottaa vaan tiukasti viitearvoja.

Nyt sitten voi kertoa tähän niitä lääkäreitä nimeltä niin varaan ajan välittömästi. Vain harva lääkäri suostuu toimimaan käypähoitoa vastaan.

Sain viimeksi puolen tunnin luennon käypähoidon sisällöstä eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Ihan turha, vaikka konkreettisesti itkin s

käypähoidossa lukee, että lääkitystä ei aloiteta, jos arvot viiterajoissa, vaikka olisi oireita, mutta siellä lukee myös, että jos on oireita ja tutkimustulokset sopivat subkliiniseen kilpirauhasen vajaatoimintaan, niin siihen voidaan oireiden vaatiessa aloittaa lääkitys. Minä kuulun tuohon ryhmään. Ihan julkisella aloitettiin lääkitys, vaikka arvot vielä olivat viitteissä, toinen arvoista oli pielessä ja kun laittoivat minut vielä ultraääneen ja siellä paljastui kilpirauhasessa muutoksia, niin päättivät, että minulle laitetaan lääkitys. dg:ksi tuli subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireina oli mm. unettomuus, se oli niin paha, että verenpaine alkoi nousta, joten tuokin ehkä vaikutti asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämähän tulisi aina heti ensimmäisenä tutkia. Ja luulisi, että jokaisella vakavasti masentuneella on nämä katsottukin.

Luulo ei ole tiedon väärti. Meidän käypähoidossa on ohje, jonka mukaan kilpirauhassairaan lääkitys annostellaan sen mukaan, että arvot ovat viitteissä eikä potilaan voinnin mukaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa työkyvyttömyyttä.

Tuossakaan tilanteessa luulo ei ole tiedon väärti. Mikä saa sinut ajattelemaan, että vointisi paranee varmasti jos aloitat kilpirauhaslääkkeet? Viitearvoissa olevia hormoneita ei pidä lähteä korjaamaan, koska usein keho vähentää entisestään omaa tuottoa pyrkiessään pysymään tasapainossa ja silloin lääkkeen määrää joutuu ajan mittaan kohottamaan ja lääkkeestä tulee elinehto. Lisäksi lääkärille tuottaa ongelmia, mikäli hän lähtee tekemään päätöksiä jotka eivät perustu hoitosuos

Mikä saa sinut luulemaan, että kyseessä EI olisi kilpirauhassairaus? 

Lääke on minulle elinehto, koska kilpirauhanen on leikattu pois siinä olleen kasvaimen ja toimintahäiriön vuoksi. Siitä syystä lääkitys ja siihen liittyvät toimintakyvyn muutokset ovat tulleet erittäin tutuiksi, valitettavasti. 

Omalla kohdallani vointi ON HYVÄ, kun arvoista toinen on viitteissä ja toinen ei. Käypähoidossa kuitenkin vaaditaan, että molempien arvojen on oltava viitteissä ja se aiheuttaa minulle työkyvyttömän tilan. Ja lääkäri selitti hyvin seikkaperäisesti, että tätä samaa suositusta noudattavat kaikki Suomen julkisen puolen lääkärit ja suuri osa yksityisellä. Ja minun lisäkseni sama ongelma on todella monella muullakin potilaalla, en ole ainoa. Sitä en tiedä, miten huonoksi muiden olo menee, kun arvoja ajetaan pakolla viitteisiin. Lääkärin mukaan kuitenkin potilaat voisivat paremmin, jos arvojen annettaisiin olla kuten ovat ja vointi hyvä. Mutta niin EI VOIDA toimia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämähän tulisi aina heti ensimmäisenä tutkia. Ja luulisi, että jokaisella vakavasti masentuneella on nämä katsottukin.

Luulo ei ole tiedon väärti. Meidän käypähoidossa on ohje, jonka mukaan kilpirauhassairaan lääkitys annostellaan sen mukaan, että arvot ovat viitteissä eikä potilaan voinnin mukaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa työkyvyttömyyttä.

Tuossakaan tilanteessa luulo ei ole tiedon väärti. Mikä saa sinut ajattelemaan, että vointisi paranee varmasti jos aloitat kilpirauhaslääkkeet? Viitearvoissa olevia hormoneita ei pidä lähteä korjaamaan, koska usein keho vähentää entisestään omaa tuottoa pyrkiessään pysymään tasapainossa ja silloin lääkkeen määrää joutuu ajan mittaan kohottamaan ja lääkkeestä tulee elinehto. Lisäksi lääkärille tuottaa ongelmia, mikäli hän lähtee tek

Haista nyt jo vi**u. Enköhän minä ja lääkäri tiedä paremmin mistä on kyse kuin joku näsäviisasteleva muka-avulias random-palstalainen. Ja minä tiedän, enkä luule, että vointi liikuu noiden lääkkeiden myötä. Koska niin on tapahtunut lukuisat kerrat. Kuinka helposti alistuisit itse siihen, että sinulta vietäisiin työkyky ja kyky elää? Äsken aloin miettiä, että pitääkö muuttaa eri maahan. Sama kai se olisi, olla täällä eloton kuin yrittää rakentaa elämä uudelleen muualle.

"Enköhän minä ja lääkäri tiedä paremmin mistä on kyse"

Etkös sä äsken just valittanut sun lääkäristäsi ja sanoit, että olette eri mieltä lääkityksestä 😄.

Olen ollut itsekin siinä tilanteessa, että kotiovesta ulos lähteminen edes roskia viemään vaati ihan valtavan ponnistuksen. Jos olisin silloin antanut itselleni luvan jäädä sänkyyn, olisin siellä vieläkin. 

Ymmärrän, että tuntuu veetuilulta, jos joku kehottaa 'ylös ja ulos lenkille", mutta se kyllä toimii silloin, kun ei vielä ihan laitoskunnossa olla. Masennukseen/ahdistukseen ei auta vähääkään se, että jää yksin kotiin niiden omien synkkien ajatusten ja mörköjen kanssa. Kaikilta tietenkään ei itseltä löydy tarpeeksi voimia itsen kiskomiseen ylös suosta, vaan tarvittaisiin joku läheinen tai vaikka ne lääkkeet antamaan sysäys liikkeelle lähtöön. 

Niin tylyltä kuin se kuulostaakin, niin viime kädessä jokainen on itse vastuussa omasta toipumisestaan, oli sairaus sitten fyysinen tai henkinen. Jollei masentunut itse halua voida paremmin, eli valitsee sängyssä makaamisen sen sijaan, että tekisi edes jotain, vaikka sitten leipoisi pullaa tai kävisi kävelemässä korttelin ympäri, mistä olisi edes mahdollista tulla vähän parempi mieli, niin silloin häntä ei kukaan muukaan pysty oikeasti auttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Realismia. 

On eri asia taistella ilman tulevaisuudennäkymiä kuin tehdä töitä todennäköisen ja oletetun asian eteen.

 

Se on pelko. Toivottomuus. Näköalattomuus. Siinä sille voimansa antaa. 

Ja niiden takana on elämänkokemus. Jos päätyy pohjalle, vaikka on kaikkensa yrittänyt, ei sieltä kaikki lopulta enää jaksa nousta.

"Enköhän minä ja lääkäri tiedä paremmin mistä on kyse"

Etkös sä äsken just valittanut sun lääkäristäsi ja sanoit, että olette eri mieltä lääkityksestä 😄.

En todellakaan väitä olevani samaa mieltä lääkärin kanssa, mutta hän kyllä tietää sairauteni, kyse ei ole siitä. Ja tiedän myös itse oman sairauteni paremmin kuin joku mirja säkylästä, joka sattui päiväkahvin aikaan palstalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Realismia. 

On eri asia taistella ilman tulevaisuudennäkymiä kuin tehdä töitä todennäköisen ja oletetun asian eteen.

 

Se on pelko. Toivottomuus. Näköalattomuus. Siinä sille voimansa antaa. 

Ja niiden takana on elämänkokemus. Jos päätyy pohjalle, vaikka on kaikkensa yrittänyt, ei sieltä kaikki lopulta enää jaksa nousta.

Ei kaikki jaksakaan. Mutta jos jaksaisi, niin voisi pystyä. Turha silloin sanoa että ei pysty, jos totuus on että ei jaksa. Silloin vain valehtelee itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut itsekin siinä tilanteessa, että kotiovesta ulos lähteminen edes roskia viemään vaati ihan valtavan ponnistuksen. Jos olisin silloin antanut itselleni luvan jäädä sänkyyn, olisin siellä vieläkin. 

Ymmärrän, että tuntuu veetuilulta, jos joku kehottaa 'ylös ja ulos lenkille", mutta se kyllä toimii silloin, kun ei vielä ihan laitoskunnossa olla. Masennukseen/ahdistukseen ei auta vähääkään se, että jää yksin kotiin niiden omien synkkien ajatusten ja mörköjen kanssa. Kaikilta tietenkään ei itseltä löydy tarpeeksi voimia itsen kiskomiseen ylös suosta, vaan tarvittaisiin joku läheinen tai vaikka ne lääkkeet antamaan sysäys liikkeelle lähtöön. 

Niin tylyltä kuin se kuulostaakin, niin viime kädessä jokainen on itse vastuussa omasta toipumisestaan, oli sairaus sitten fyysinen tai henkinen. Jollei masentunut itse halua voida paremmin, eli valitsee sängyssä makaamisen sen sijaan, että tekisi edes jotain, vaikka

"Antanut luvan"? Ei, et vain ollut siinä pisteessä, että olisit maannut sängyssä oli lupaa tai ei. Koska et saa itseäsi ylös. Voit vain olla kiitollinen, ettet ole niin syvää masennusta kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosikymmeniä masennuksesta kärsineenä sanoisin että nimenomaan ne jotka ovat olleet masentuneita, tietävät että alussa ei voi vaatia liikaa. Joten kehoitukset itsensä niskasta kiinni ottamisesta pitää ajoittaa myöhempään ajankohtaan. Ensin pitää saada sitä tukea että se vapiseva ihmisraunio kykenee edes seistä jaloillaan. Sitten sen jälkeen, kun oikea aika on - voi alkaa vaatia sitä vastuunottoa.

Samaa mieltä olen, myöskin vuosikymmenten kokemuksella.

Kun on joutunut sinne vakavan masennuksen kouriin, ja sängynpohjalle, niin sitä on edeltänyt yli kymmenen vuoden itsensä niskasta repiminen, ruoskiminen ja väkisin yrittäminen viimeiseen tippaan saakka.

Kun sitten viimein kaadut voimattomana sinne maahan, niin siinä ei todellakaan auta mikään "ota itseäsi niskasta kiinni" puhe. Se vain painaa syvemmälle ja syvemmälle sinne syövereihin ja aiheuttaa vaan lisää itse inhoa, voimattomuutta ja pahaa oloa. KUN EI PYSTY.

Vasta sitten kun luovuttaa ja nostaa kädet pystyyn, että nyt en todellakaan pysty, niin se toipuminen alkaa.

On PAKKO levätä ja  on PAKKO antaa itselleen armoa.

Sen jälkeen alkaa vasta pikku hiljaa se aktivoituminen ja ylös hivuttautuminen.

Hirvittävän vaarallisia ja myrkyllisiä on nuo kaikki "jaksaa jaksaa painaa painaa ei haittaa vaikka kohta oot vainaa" tsemppaukset.

Paras lause on masentuneelle tai terveelle, kenelle tahansa: Teet sen minkä pystyt, ja jos et pysty niin ei maailma siihen kaadu, eikä se haittaa, lepää vaan jos et jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut itsekin siinä tilanteessa, että kotiovesta ulos lähteminen edes roskia viemään vaati ihan valtavan ponnistuksen. Jos olisin silloin antanut itselleni luvan jäädä sänkyyn, olisin siellä vieläkin. 

Ymmärrän, että tuntuu veetuilulta, jos joku kehottaa 'ylös ja ulos lenkille", mutta se kyllä toimii silloin, kun ei vielä ihan laitoskunnossa olla. Masennukseen/ahdistukseen ei auta vähääkään se, että jää yksin kotiin niiden omien synkkien ajatusten ja mörköjen kanssa. Kaikilta tietenkään ei itseltä löydy tarpeeksi voimia itsen kiskomiseen ylös suosta, vaan tarvittaisiin joku läheinen tai vaikka ne lääkkeet antamaan sysäys liikkeelle lähtöön. 

Niin tylyltä kuin se kuulostaakin, niin viime kädessä jokainen on itse vastuussa omasta toipumisestaan, oli sairaus sitten fyysinen tai henkinen. Jollei masentunut itse halua voida paremmin, eli valitsee sängyssä makaamisen sen sijaan, että tekisi edes jotain, vaikka

Sulla on kummallinen käsitys laitoskunnosta. Sinne voi kuka tahansa kiskoa vaikka suoraan työpaikalta. 

Harhaisuutesi vuoksi kaikki muukin kertomasi tuntuu kyseenalaiselta ja tarvitsee kriittistä tarkastelua, jotta voisi tulla otetuksi huomioon mielipiteenä. 

Tämä masentunut lähtee nyt pihalle ja kävelylle ennen kuin pimeä tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa kaikki että te pystytte muuttamaan ajatuksianne. Teistä saattaa tuntua siltä että ette pysty siihen, mutta te pystytte. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta se ei tarkoita sitä että te ette pystyisi siihen.

Täh? Syvä masennus ei ole ajatuksista kiinni, enemmänkin tunteita. Et ole kai koskaan kokenut oikeaa syvää masennusta. Se on voimakas tunne joka vyöryy ylitse, silmät vuotaa kyyneleitä usean päivän ajan, ei sille ihminen voi itse mitään, aina ei ehkä tiedäkään mikä se syy on. Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee.

Psykoottinen masennus on taas askel syvemmälle. Eeim. synnytyksen jälkeinen masennus, usein alkaa niin että patterista kuuluu "ääniä", alkaa suunniytella perheen surm....sta

Ajatukset ovat niitä mitkä niitä tunteita synnyttää. Kun opit suhtautumaan ajatuksiisi ilman vahvaa tunnereaktioita, pystyt helpommin muuttamaan myös käyttäytymistottumuksiasi. Toki jossain kuolemantapauksessa on ihan normaalia, että jonkin aikaa tuntuu surulliseslta ja toivottomalta, mutta jossain vaiheessa on opittava päästämään irti siitä surusta ja epätoivottomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Realismia. 

On eri asia taistella ilman tulevaisuudennäkymiä kuin tehdä töitä todennäköisen ja oletetun asian eteen.

 

Se on pelko. Toivottomuus. Näköalattomuus. Siinä sille voimansa antaa. 

Ja niiden takana on elämänkokemus. Jos päätyy pohjalle, vaikka on kaikkensa yrittänyt, ei sieltä kaikki lopulta enää jaksa nousta.

Ei kaikki jaksakaan. Mutta jos jaksaisi, niin voisi pystyä. Turha silloin sanoa että ei pysty, jos totuus on että ei jaksa. Silloin v

"Jos todellisuus ei olisi, mitä se on..." Kun ei jaksa liikkua, ei pysty liikkumaan. Ehkä jonain päivänä taas jaksaa=pystyy tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämähän tulisi aina heti ensimmäisenä tutkia. Ja luulisi, että jokaisella vakavasti masentuneella on nämä katsottukin.

Luulo ei ole tiedon väärti. Meidän käypähoidossa on ohje, jonka mukaan kilpirauhassairaan lääkitys annostellaan sen mukaan, että arvot ovat viitteissä eikä potilaan voinnin mukaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa työkyvyttömyyttä. 

Lääkäreitä on erilaisia. Kannattaa vaihtaa toiseen, jos nykyinen ammattitaidottomasti tuijottaa vaan tiukasti viitearvoja.

Nyt sitten voi kertoa tähän niitä lääkäreitä nimeltä niin varaan ajan välittömästi. Vain harva lääkäri suostuu toimimaan käypähoitoa vastaan.

Sain viimeksi puolen tunnin luennon käypähoidon sisällöstä eikä tämä ole ensimmäin

Sulla on vain käynyt tuuri. Kyse ei ole Käyvästä hoidosta vaan mielipiteestä. Ehkä hetken mielijohteesta, jonka mukaan on toimittu myös jatkossa. 

Se että sä saat ei tarkoita, että kaikki muutkin saavat. 

Olet jo valmiiksi ollut viemässä aikaa joltakin toiselta, jolla on ehkä samankaltaisia oireita. Viereisessä huoneessa on saattanut olla potilas, joka ei saa mitään muuta kuin kyselyä koiran kuulumisista ja potkun persuksiin, kun aika on väkisellä kulutettu turhuuksiin.