Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Masennus paranee vain aktiivisuudella. Jos siis ei kykene nousemaan sängystä, niin ensimmäiseksi voisi tehdä sen, että pakottaa itsensä nousemaan sängystä istumaan. Tai että ottaa yhden askeleen, jonka jälkeen saa mennä takaisin sänkyyn. Tätä toistetaan niin kauan kunnes voi ottaa toisen askeleen. Täytyy siis löytää minimiaktiviteetti jonka voi tehdä juuri ja juuri, vaikka se toisikin psyykkistä kipua. Se on pitkä tie, mutta se saa aivot "nyrjähtämään" takaisin aktiivisempaan moodiin lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa kaikki että te pystytte muuttamaan ajatuksianne. Teistä saattaa tuntua siltä että ette pysty siihen, mutta te pystytte. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta se ei tarkoita sitä että te ette pystyisi siihen.

Täh? Syvä masennus ei ole ajatuksista kiinni, enemmänkin tunteita. Et ole kai koskaan kokenut oikeaa syvää masennusta. Se on voimakas tunne joka vyöryy ylitse, silmät vuotaa kyyneleitä usean päivän ajan, ei sille ihminen voi itse mitään, aina ei ehkä tiedäkään mikä se syy on. Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee.

Psykoottinen masennus on taas askel syvemmälle. Eeim. synnytyksen jälkeinen masennus, usein alkaa niin että patterista kuuluu "ääniä", alkaa suunniytella perheen surm....sta

Tiedän miltä tuntuu kun mikään ei tunnu miltään ja itku saattaa tulla tuosta vaan. Ei se poista sitä tosiasiaa että ajatuksia pystyy muuttamaan. Eikä se poista sitä tosiasiaa että minä pystyn päättämään että teen jotain, mistä ennen olen nauttinut, vaikka nyt se ei tuntuisikaan yhtään miltään.

"Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee."

Täysin normaalia. 

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä eilen illalla sanoi, ettei jaksa mitään muuta kuin aamulla kääntää kylkeään, napsauttaa läppärin päälle ja aivottomasti surffailla netissä välillä nukahdellen (toista kuukautta peseytymättömänä).

No ei ihmekään, ettei jaksa! Ruutuaika tutkitustikin passivoittaa ihmistä. Se on ihan taivaan tosi vaikka tämä nettisurffailija siltä päättääkin sulkea silmänsä ja korvansa. 

Toisekseen, jos pari kuukautta vaan makaa sängyssä, niin johan siinä on kunto romahtanut ihan nolliin ja kaikki lihaksetkin surkastuneet. Joten ei ihmekään, jos ei ole fyysisestikään voimia tehdä mitään... Mutta siihenhän ei aita muu kuin tekeminen. Se fyysinen kunto ei tule sormia napsauttamalla itsestään takaisin.

Moni masentunut tekee asioita, jotka vain pitävät sitä masennusta yllä ja pahentavat itse omaa olotilaansa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Ja sitten sanotaan, että en vaan pysty tekemään sitä tai tätä,

Miksi terveet haluavat aina syyllistää masentunutta ja ajattelevat että se masennus on masentuneen oma syy? Miksi pitää potkia  vielä maassa makaavaa? 

Voisiko kuitenkin olla niin että masennuksen taustalla olisitte te, kiusaajat?

Vierailija kirjoitti:

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Realiteeteissa olemista? Onhan se ihan harhaista, jos olet vuosia raatanut jonkun asian eteen ja uskot vaan sokeasti, että se onnistuu vielä joku päivä. Sille on oma termikin. Traumatisoituneen ihmisen magical thinking.

Toinen vaihtoehto on se, ettei ymmärrä masennuksen olevan sairaus vaan pitää sitä asenneongelmana. Oma asenteeni on aina ollut pikemmin toksisen positiivinen kuin pessimistinen ja negatiivinen. Siirtyminen sen hyväksymiseen, että on sekin mahdollisuus, ettei elämälläni ole onnellista loppua, on siirtyminen harhaisesta ajattelusta realismiin. Ja se myös parantaa mahdollisuuksia parantua.

Vierailija kirjoitti:

 

Kiinnosti nimenomaan se, että jos jonkun mielestä sanonta tuntuu negatiiviselta toiselle sanottuna, niin muuttuuko mielipide jos sen sanookin itselleen. 

Jos sana huo*a on negatiivinen niin onko se positiivinen, kun sanotkin sen itsellesi? Entä sana idiootti? Luuseri? Kusipää? Vätys? Loinen?

Juu ei. 

Joo ei varmaan kannata käskeä itseään ottamaan niskasta kiinni, jos se kuulostaa noin negatiiviselta itsensä soimaamiselta.

Minä en tosiaan sitä muille sanoisi, mutta omaan korvaan se ei kuulosta pahalta jos sen itselleni sanon. Mutta ehkä se liittyy nimenomaan siihen että tiedän miten positiivinen vaikutus sillä ajatuksella on itselleni ollut. 

Tässä ketjussa ei ole tullut kuin vienosti sivussa se toinen vakiomantra: hakeudu hoitoon. Tässä on keskitytty siihen uskomukseen, että masentunut on vaan tyhmyyttään valinnut väärän asenteen ja sitä muuttamalla kaikki oikenee.

Siitä hoidosta. Moni meistä on hoidossa. Harvalla on mahdollisuus saada niin paljon hoitoa kuin tarvitsee. Itsellä tarve olisi 2-4 h vko ja siihen lisäksi mahdollisuus olla yhteydessä terapeuttiin välipäivinäkin, jos on hätä. Sillä saisi tuloksia aikaan. Tiedän, koska olen tuota toteuttanut. Kuinka moni saa riittävää hoitoa? Tai kuinka monella on riittävään hoitoon mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

"Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee."

Täysin normaalia. 

Tätä on alapeukutettu, mutta tottahan tuo on. Ihminen suree! Ei sitä pidä sekoittaa masennukseen. On täysin tervettä surra, sybästikin, kun läheisiä kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä eilen illalla sanoi, ettei jaksa mitään muuta kuin aamulla kääntää kylkeään, napsauttaa läppärin päälle ja aivottomasti surffailla netissä välillä nukahdellen (toista kuukautta peseytymättömänä).

No ei ihmekään, ettei jaksa! Ruutuaika tutkitustikin passivoittaa ihmistä. Se on ihan taivaan tosi vaikka tämä nettisurffailija siltä päättääkin sulkea silmänsä ja korvansa. 

Toisekseen, jos pari kuukautta vaan makaa sängyssä, niin johan siinä on kunto romahtanut ihan nolliin ja kaikki lihaksetkin surkastuneet. Joten ei ihmekään, jos ei ole fyysisestikään voimia tehdä mitään... Mutta siihenhän ei aita muu kuin tekeminen. Se fyysinen kunto ei tule sormia napsauttamalla itsestään takaisin.

Moni masentunut tekee asioita, jotka vain pitävät sitä masennusta yllä ja pahentavat itse omaa olotilaansa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Ja sitten sanota

 

Se ei ole kiusaamista jos sanoo että liikkumattomuus tekee liikkumisesta vaikeampaa. Jos reagoit voimakkaasti faktan kuulemiseen, voi olla että tunnistat itse että ollaan jossain lähellä ongelman ydintä, vaikeiden asioiden äärellä. Sen kun ymmärtää, on helpompaa lähteä muuttamaan asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Realiteeteissa olemista? Onhan se ihan harhaista, jos olet vuosia raatanut jonkun asian eteen ja uskot vaan sokeasti, että se onnistuu vielä joku päivä. Sille on oma termikin. Traumatisoituneen ihmisen magical thinking.

Toinen vaihtoehto on se, ettei ymmärrä masennuksen olevan sairaus vaan pitää sitä asenneongelmana. Oma asenteeni on aina ollut pikemmin toksisen positiivinen kuin pessimistinen ja negatiivinen. Siirtyminen sen hyväksymiseen, että on sekin mahdollisuus, ettei elämälläni ole onnellista loppua, on siirtyminen harhaisesta ajattelusta realismiin. Ja se myös parantaa mahdollisuuksia parantua.

On täysin eri asia uskoa voivansa vaikuttaa ajatuksillaan ja teoillaan johonkin täysin asiaan liittymättömään (magical thinking), kuin se että uskoo voivansa vaikuttaa omiin ajatuksiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee."

Täysin normaalia. 

Tätä on alapeukutettu, mutta tottahan tuo on. Ihminen suree! Ei sitä pidä sekoittaa masennukseen. On täysin tervettä surra, sybästikin, kun läheisiä kuolee.

Jos jokainen meistä joutuisi pitkälle sairaslomalle läheisten kuoltua, olisi työpaikoilla ihan eri tilanne kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä eilen illalla sanoi, ettei jaksa mitään muuta kuin aamulla kääntää kylkeään, napsauttaa läppärin päälle ja aivottomasti surffailla netissä välillä nukahdellen (toista kuukautta peseytymättömänä).

No ei ihmekään, ettei jaksa! Ruutuaika tutkitustikin passivoittaa ihmistä. Se on ihan taivaan tosi vaikka tämä nettisurffailija siltä päättääkin sulkea silmänsä ja korvansa. 

Toisekseen, jos pari kuukautta vaan makaa sängyssä, niin johan siinä on kunto romahtanut ihan nolliin ja kaikki lihaksetkin surkastuneet. Joten ei ihmekään, jos ei ole fyysisestikään voimia tehdä mitään... Mutta siihenhän ei aita muu kuin tekeminen. Se fyysinen kunto ei tule sormia napsauttamalla itsestään takaisin.

Moni masentunut tekee asioita, jotka vain pitävät sitä masennusta yllä ja pahentavat itse omaa olotilaansa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Ja sitten sanota

Masennuksen taustalla on usein henkinen väkivalta ja muuten epäterveellinen, itsetuntoa vaurioittava sosiaalinen ympäristö. Sen voi tunnistaa ilman, että luopuu omasta toimijuudestaan. Harva asia on elämässä puhtaasti ihmisen itsensä syytä tai ansiota, kaikkiin kokemuksiin vaikuttavat se, missä ihminen kasvaa ja miten häntä on kohdeltu. On inhimillistä, että kun tuntee olevansa umpikujassa ja häpeää tilannettaan, niin ei kykene kohtaamaan omaa vastuutaan omasta tilanteestaan. On psyykkisesti helpompaa silloin uhriutua eli ulkoistaa syy-seuraussuhteet itsensä ulkopuolelle. Sen traaginen seuraus on se, että kun sinusta tuntuu vähän aikaa helpommalta keskittyessäsi asioihin, joihin et voi vaikuttaa ja yrittäessäsi psykoottisesti muuttaa ja hallita ympäristösi tekijöitä, jotka ovat tai eivät ole kohtalonomaisesti sinusta itsestä riippumatta, niin pidemmän päälle menetät oman otteesi omasta elämästäsi, oman toimijuutesi.

Pahimmillaan masennuksesta tulee osa identiteettiäsi, josta tulet riippuvaiseksi ja jonka kautta rajoitat itseäsi ja omia mahdollisuuksiasi. Näin tulkitset häiriintyneesti vaikka surkastuneet lihaksesi ja siitä johtuvan huonon kunnon johtuvan masennussairaudestasi, kuten myös sen ettet viitsi etkä jaksa pakottaa itseäsi tavanomaisiin asioihin, joihin ihmiset pakottavat itsensä joka aamu rutiininomaisesti ilman, että sellaiset toiminnot kuten lenkillä käyminen, ruuan laittaminen ja omasta hygieniasta hoitaminen tuottaisi minkäänlaista erityistä mielihyvää. Ihmiset tekevät monia asioita ponnistellen, vastoin omia mielitekojaan ja impulssejaan, joskus voimiensa äärirajoilla. Masentunut ihminen voi tulkita tämän ponnistelun ja siitä johtuvan epämukavuuden tunteen johtuvan omasta sairaudestaan eikä siitä, että on aivan tavanomaista tuntea epämukavuutta, kun joutuu toimimiaan toisin kun on tottunut tai kun ylipäätään joutuu kuluttamaan energiaa sen varastoimisen sijasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se ei ole mitään negatiivista ajattelua ja haitallinen uskomus, että välillä pelkää, ettei se riitä eikä tule parantumaan koskaan."

Mitä se sitten on? 

Realiteeteissa olemista? Onhan se ihan harhaista, jos olet vuosia raatanut jonkun asian eteen ja uskot vaan sokeasti, että se onnistuu vielä joku päivä. Sille on oma termikin. Traumatisoituneen ihmisen magical thinking.

Toinen vaihtoehto on se, ettei ymmärrä masennuksen olevan sairaus vaan pitää sitä asenneongelmana. Oma asenteeni on aina ollut pikemmin toksisen positiivinen kuin pessimistinen ja negatiivinen. Siirtyminen sen hyväksymiseen, että on sekin mahdollisuus, ettei elämälläni ole onnellista loppua, on siirtyminen harhaisesta ajattelusta realismiin. Ja se myös parantaa mahdollisuuksia parantua.

On täysin eri asia uskoa voiv

Minä tiedän voivani vaikuttaa ajatuksiini. Traumojen nostattamiin vireongelmiin vaikuttaminen on mahdollista tietyissä rajoissa.

Todellisuuteen vaikuttamisella on tiukat rajansa, koska elämääni vaikuttaa niin moni muukin asia kuin omat ajatukseni ja tekoni ja tekemättäjättämiseni.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa ei ole tullut kuin vienosti sivussa se toinen vakiomantra: hakeudu hoitoon. Tässä on keskitytty siihen uskomukseen, että masentunut on vaan tyhmyyttään valinnut väärän asenteen ja sitä muuttamalla kaikki oikenee.

Siitä hoidosta. Moni meistä on hoidossa. Harvalla on mahdollisuus saada niin paljon hoitoa kuin tarvitsee. Itsellä tarve olisi 2-4 h vko ja siihen lisäksi mahdollisuus olla yhteydessä terapeuttiin välipäivinäkin, jos on hätä. Sillä saisi tuloksia aikaan. Tiedän, koska olen tuota toteuttanut. Kuinka moni saa riittävää hoitoa? Tai kuinka monella on riittävään hoitoon mahdollisuus?

Minä en ole koskaan kannustanut ketään hakeutumaan hoitoon. Vaikuttaa varmaan se, että omakohtaisesta kokemuksesta tiedän että hoitoon pääsy on hankalaa. Ja toisaalta niitä samoja asioita voi halutessaan oppia itsenäisestikin, ilman että käy varsinaisesti hoidossa.

Samoin vaikuttaa se, että motivaatio hoitoon täytyy lähteä itsestään. Turha patistaa ketään hoitoon jos hän ei itse sitä halua.

Lisäksi tässä ketjussa moni sanoo kokeilleensa jo kaikkea, joten oletan että nämä on kokeilleet myös jo hoidossa käymistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee."

Täysin normaalia. 

Tätä on alapeukutettu, mutta tottahan tuo on. Ihminen suree! Ei sitä pidä sekoittaa masennukseen. On täysin tervettä surra, sybästikin, kun läheisiä kuolee.

Jos jokainen meistä joutuisi pitkälle sairaslomalle läheisten kuoltua, olisi työpaikoilla ihan eri tilanne kuin nyt.

 

Varmasti olisi. Se että sanon että omiin ajatuksiin voi vaikuttaa, ei tarkoittanut sitä että uskoisin että pystyy lakata suremasta kuollutta.

Tämä koko ketju on täyttä paskahöttöä. Menkää googlaamaan gang stalking ja valtiollinen sellainen. Ei ole kyse siinä uhrilla masennuksesta, surusta, mt-ongelmista tai mistään. No Sherlock, jos vähän älyä riittää voi miettiä miksi näin uhrista väitetään. Katsokaa nyt vaan sitä listaa, mitä siinä gang stalkingissa on yleensä tehty. Jollekin kaikki ne mitä listattu. 

Melkein säälittää sellanen tilanne misdä bonubusutetaan vaikka auttamaan jotain masentunutta ja Valehdellaan ihan kaikesta mahdollisesta. On jopa sabotoitu tilanteet näyttämään siltä, että tulisi tuota valetta. 

Sitten joku hyväuskoinen hölmö tulee selittelemään jotain ihmeellistä 

No siinä vaiheessa kun uhri tietää mitä meneillään, ei oikein jaksa edes ärsyyntyä tuollaisesta. Sehän toisi vaan lisäarvoa koki häirinnälle. Suunnittelija on jossain nurkan takana naureskemassa lähinnä sille raukalla joka hyvää hyvyyttään luulee jotain ihmeellistä ja "auttavan", vaikka oikeasti taustalla on vakavia rikoksia, valheita ja häirintää, jossa itse mukana. 

"missä usutetaan jotain auttamaan" juu juu mt ongelmaa pukkaa kun kirjoitusvirheitä pukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

"Tunnen henkilön jolla kuoli läheisiä äkillisesti, joutui pitkälle sairalomalle, eikä pysty puhumaan asiasta ilman että itku tulee kokoajan, eikä hän itse sitä tee."

Täysin normaalia. 

Tuo tosiaan on täysin normaali surureaktio.