Kokemuksia pienkerrostalon alimmassa kerroksessa asumisesta - onko ok?
Kyseessä siis pienkerrostalo, jossa vain 8 muuta asuntoa. Ei siis kovin paljon ohikulkua. Asunnon ikkunat vehreälle sisäpihalle, joka aidattu ja lukittu, eli sinne eivät pääse ulkopuoliset. Sisäpiha puolestaan antaa pienelle rauhalliselle kujalle, jossa ei autoilua ja hyvin vähän läpikulkua. Talon pääasiallinen sisäänkäynti on toisella puolella kadulle.
Eli tuollaista mietin, että voisikohan olla ihan ok.
Mitä olen tuttavien asunnoissa käynyt, niin joskus alin kerros voi olla ihan ok jos antaa tosiaan rauhalliselle sisäpihalle. Vähän silti mietityttää. Tosin siinä olisi sitten melkein kuin oma piha kun se vehreä sisäpiha on heti ikkunoiden takana.
Kokemuksia alimmassa kerroksessa asumisesta? Kun vähän mietityttää, että kuinka häiritsevää se kuitenkin olisi kun silti siitä sisäpihalta näkisi asunnon ikkunoista sisään.
Kommentit (24)
Ittellä ei kokemusta mutta muitten juttuja kuunnelleena voin kertoa että yläkerran naapurit heittelee tumppeja ja muita roskia sun pihaan ja sit vielä tömistää yöt läpeensä.
Ite asuin kerran ekassa kerroksessa. Tien toisella vastapäätä oli päiväkoti josta näki suoraan mun olohuoneeseen.
Tykkäsin panna naisia siinä olohuoneessa. En jaksanut laittaa verhoja tai mitään eteen.
HAH HAH!
Sehän on kuin asuisi omakotitalossa.
Me olemme viimeiset 15 vuotta Helsingissä asuneet näissä maantasalla olevissa asunnoissa: helppoa ja mukavaa. Ainoa iso miinus se ettei aurinko koskaan oikeastaan päässyt paistamaan kotiin.
Nyt repäisimme ja otimme 8 kerroksen asunnon jonne pääsee aurinko paistamaan aamusta iltaan.
Huvipuistohullu kirjoitti:
Verhot kiinni 24/7, kun kaikki kulki sen sisäpihan kautta parkkipaikalle 😅
No tässä ei ole sisäpihan kautta kulkua minnekään. Olen käynyt nyt asunnossa useamman kerran ja joka kerran ollut tunnin, enkä ole kertaakaan nähnyt yhtään ihmistä sisäpihalla. Koko talossa asuu vain 8 ihmistä. Eli tämän asunnon lisäksi 8 asuntoa, joista kaksi asunnoista tyhjiä kakkosasuntoja ja lopuissa kuudessa asunnossa vain 1-2 asukasta.
Sisäpihalla on vain puita, nurmikkoa ja kukkia, ei parkkipaikkoja tms. Se on korkeilla muureilla aidattu (eli sinne ei edes näe ulkopuolelta) ja sisäänkäyntinä on korkea lukittu takorautaportti, josta selvästi kukaan ei kulje kun mitä olen sitä kokeillut niin on lähes mahdotonta avata. Mikä selittyy sillä, että sitä kautta ei pääse oikeastaan minnekään, vain tuohon pienelle kujalle.
Joten järki sanoisi, että siinä ei paljon ihmisiä kulje.
ap
Hyi kamala! Joudut siivoilemaan toisten oksennuksia ja kuuntelemaan jatkuvaa älämölöä.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on kuin asuisi omakotitalossa.
Me olemme viimeiset 15 vuotta Helsingissä asuneet näissä maantasalla olevissa asunnoissa: helppoa ja mukavaa. Ainoa iso miinus se ettei aurinko koskaan oikeastaan päässyt paistamaan kotiin.
Nyt repäisimme ja otimme 8 kerroksen asunnon jonne pääsee aurinko paistamaan aamusta iltaan.
Kiva kuulla hyviäkin kokemuksia. Noihin ensimmäisen kerroksen asuntoihin vain liittyy niin paljon stigmoja. Mutta kuten totesin toisessa viestissäni, niin järki sanoisi että tuosta ikkunoiden edestä ei juuri kukaan kulje. Ja se pieni puutarha on tosi ihana.
ap
On ja huonoja sellaisia. Asunut lapsena niin alhaalla, että ikkunaan ylettyi koputtamaan. Se oli kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyi kamala! Joudut siivoilemaan toisten oksennuksia ja kuuntelemaan jatkuvaa älämölöä.
Miksi ihmeessä ne talon 8 muuta asukasta, kaikki jo iäkkäämpiä, oksentelisivat tai meluaisivat? Kukaan muu ei tuohon sisäpihalle pääse. Ikkunat eivät ole kadulle tai mihinkään julkiselle paikalle vaan muureilla aidatun ja korkealla portilla lukitun sisäpihan suuntaan. Alue muutenkin tosi rauhallinen, hiljainen ja turvallinen.
Vierailija kirjoitti:
On ja huonoja sellaisia. Asunut lapsena niin alhaalla, että ikkunaan ylettyi koputtamaan. Se oli kamalaa.
No tässä ikkunat ovat sen verran korkealla, ettei yletä. Ja vaikka ylettäisi, niin kuten olen jo pariin kertaan todennut, niin ne ikkunat ovat muureilla aidatulle ja korkealla portilla lukitulle sisäpihalle, jonne ei näe ulkopuolelta eikä pääse kuin talon 8 asukasta. Ja olen tavannut suurimman osan asukkaista, ovat iäkkäämpiä ja hyvin rauhallisia ja viehättäviä. Mahdoton kuvitella heidän aiheuttavan haittaa.
Sisäpihalle eivät ulkopuoliset pääse ja ne ikkunat eivät ole kadulle tai mihinkään julkiselle paikalle johon kukaan ulkopuolinen pääsisi. Ovathan ikkunat maantasossa myös rivareissa ja omakotitaloissa, joten eihän tuo nyt voi olla itsessään huono juttu.
Kerran asuin tuollaisessa ja siinä oli ikkunan edessä noin 8-10m nurmikkoa ja 1m korkuinen pensasaiata ennen pihatietä joka johti parkkipaikoille. Ei mielestäni mitenkään häiritsevä.
Ainoa ärsyttävä asia oli senaikainen talonmies, erittäin usein kun avasi verhot, talonmies seisoi tupakalla tuijottamassa asuntooni. Toki siinä tiellä 10m päässä mutta kuitenkin creepy talonmies.
No riippuu aika paljon naapureista ja asunnon sijainnista. Jos sijainti on hyvä ja rauhallinen ja naapurit vaikuttaa asiallisilta ja silloin, kun olet käynyt tutustumaan asuntoon ei ole ilmennyt naapureista mitään huonoa, niin varmaan ihan hyvä valinta.
Ei alimmassa kerroksessa ole mitään vikaa. Riippuu ihan muista tekijöistä asuinviihtyvyys.
Joo asuin kerran tollasessa. Keskellä päivää mies tuli koputtelemaan ikkunaan ja sain paskahalvauksen. Pyyteli että avaan oven kun haluaa lasin vettä. En avannut vaan soitin poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Joo asuin kerran tollasessa. Keskellä päivää mies tuli koputtelemaan ikkunaan ja sain paskahalvauksen. Pyyteli että avaan oven kun haluaa lasin vettä. En avannut vaan soitin poliisille.
Mutta vaikea uskoa noita uhkakuvia koska ensinnäkin ikkunat ovat niin korkealla, että niihin ei ylety maan tasalta ja toiseksi, niiden läheisyyteenkin on pääsy vain talon kahdeksalla asukkaalla. Sisäpihalle on ulkopuolisten täysin mahdotonta päästä. Ja maan tasalta ei tosiaan yletä katsomaan ikkunoista sisään tai koputtelemaan.
Ja jos ikkunat alimmassa kerroksessa olisivat itsessään niin kauheat, niin silloinhan kukaan ei voisi asua rivitalossa tai omakotitalossa.
Vierailija kirjoitti:
Joo asuin kerran tollasessa. Keskellä päivää mies tuli koputtelemaan ikkunaan ja sain paskahalvauksen. Pyyteli että avaan oven kun haluaa lasin vettä. En avannut vaan soitin poliisille.
Yllättävän paljon on näitä peruskansalaistaidottomia, jotka pelkää kaikkea liikkuvaa ja soittavat heti poliisille.
Kyllä mä tollaisessa viihdyin aikoinaan 10 vuotta vaikkei ollut muurejakaan ja vähän enemmänkin naapureita kuin vain 8. Kokeile, pääseehän sitä pois jos et viihdykään.
Asun pienkerrostalossa ja käytän todella paljon meidän sisäpihaa ja terassia. Sun taloon voi muuttaa vaikka joku lapsiperhe ja käyttävät sitä pihaa paljonkin ja ovat vielä äänekkäitä. Meillä porukat myös grillaavat siinä pihalla.
Saattaa joku raiskuri tulla astumalla sisään
Olen kuusi vuotta asunut 3-kerroksisen kerrostalon alimmassa kerroksessa. Ikkunani ovat vain takapihalle päin ja parveke on maasta irti, koska sen alapuolella on loiva rinne.
Mukavaa on se, ettei tarvitse kiivetä portaita tai käyttää hissiä, kun tulee kotiin, koska pääovi on maan tasalla.
Ärsyttävää on se, että yläpuolelta kuuluu aina askeleita ym. Myös takapihalla ikkunani alla käy aika ajoin ihmisiä kääntymässä, kuka on koiransa kanssa, kuka piilosilla, kuka oikaisee jne. Oikein pitkä tyyppi jos on, niin sellainen näkee kyllä ikkunani alareunasta sisällekin, joten verhoja pitää laittaa kiinni pimeällä, että saa mielenrauhan. Valoisalla verhoja pidän kyllä auki. Joskus nämä ikkunan alta oikaisjat ovat katsoneet suoraan sisälle.
Naapurilla on isompi asunto, jossa on ikkunoita myös etupihan puolella. Hänellä on kesät talvet säleverhot kiinni, koska kaikki pihalle tulevat näkisivät muuten suoraan heille sisälle. Itse en saisi kyllä asuttua sillä tavalla. Jo tämäkin liikenne häiritsee välillä, mitä takapihallani on.
Verhot kiinni 24/7, kun kaikki kulki sen sisäpihan kautta parkkipaikalle 😅