Perheenne tulotaso
Ei tarvitse kertoa ammattia, mutta paljonko saat palkkaa, tukia, lapsilisiä yms. tilillesi kuukaudessa nettona? Entä puolisosi, jos sellainen on? Eli mikä on perheenne yhteenlaskettu tulotaso kuukaudessa.
Voin aloittaa itse:
Oma 2500€, puoliso 2800€.
Kommentit (40)
Tulot 2500 brutto, puolisolla ei ole tuloja kuin satunnaisesti (osa-aikainen yrittäjä)
Lapsilisä yhdestä lapsesta.
Muita kelan korvauksia ei ole nostettu.
Hyvin pärjätty kun ei ole velkaa.
Puoliso 1950, minä 3250, lapsilisä 95 ja minun vuokra-asunnosta netto 220.
Noin 1800 menee asumiseen, ruokaan, kakkosasunnon vastikkeeseen ja muihin yhteisiksi sovittuihin menoihin.
Saan eläkettä vajaat 5000 euroa kuukaudessa ja olen vanhapoika, Varmuuden ja selvyyden vuoksi kerron, että alle 5 tonnia se on kaksikin tonnia, ettette turhaan revi parhaita pelihousujanne.
Asun yksin, saan pelkästään palkkaa nettona 1700-1900€/kk
Mun netto on noin 3500 ja miehen noin 4500 kuussa. Lapsilisät päälle kolmesta lapsesta.
Meille tulee yhteensä nettona lapsilisä mukaan lukien kuukausittain 6900 e. Bruttona siis melkein 11 000. En ikimaailmassa opiskeluaikoina olisi voinut kuvitellakaan tällaisia summia ja kuukausituloja. Molemmat opiskelivat sitä, mikä kiinnosti, aloille, joiden työnäkymät eivät olleet itsestäänselvät.
Täällä keskiluokkaisessa arjessa tuo summa ihan vaivatta holahtaa kuukauden mittaan peruselämään. Luksusta on siivooja kahdesti kuussa ja se, etteivät monella sadalla eurolla nousseet kuukausittaiset asuntolainan korot vaikuttaneet päivittäiseen elämänlaatuun. Matkat vain jäävät tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Saan eläkettä vajaat 5000 euroa kuukaudessa ja olen vanhapoika, Varmuuden ja selvyyden vuoksi kerron, että alle 5 tonnia se on kaksikin tonnia, ettette turhaan revi parhaita pelihousujanne.
;) Hienoo että Sulla on huumorintajua, sillä pärjää tässä pahassa maailmassa.
Minulla käteen/netto 5500 € kuukaudessa. Mun miehellä 3000 € netto kuukudessa. Asutaan kahdestaan. Lapset muuttaneet omilleen.
Netto noin 2600e. Kaksi henkeä taloudessa.
En tarkkaan tiedä. Osa otettava käteisenä kun tilille ei kaikki mahdu.
Omat tulot vaihtelee 600...3000 €/kk. Puolisolla n. 5600 €/kk.
Nämä nettoja. Neljä henkeä taloudessa.
Netto 5100€/kk. Vain minun palkkani, ei mitään tukia ja molemmat lapset ovat täysi-ikäisiä mutta asuvat kotona. Eli minä ja kaksi lastani, ei miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan eläkettä vajaat 5000 euroa kuukaudessa ja olen vanhapoika, Varmuuden ja selvyyden vuoksi kerron, että alle 5 tonnia se on kaksikin tonnia, ettette turhaan revi parhaita pelihousujanne.
;) Hienoo että Sulla on huumorintajua, sillä pärjää tässä pahassa maailmassa.
Kiitos, että ymmärsit. Huumorihan on parasta huumetta ja Sinäkin tunnut lukeutuvan meihin sen käyttäjiin.
Vierailija kirjoitti:
Meille tulee yhteensä nettona lapsilisä mukaan lukien kuukausittain 6900 e. Bruttona siis melkein 11 000. En ikimaailmassa opiskeluaikoina olisi voinut kuvitellakaan tällaisia summia ja kuukausituloja. Molemmat opiskelivat sitä, mikä kiinnosti, aloille, joiden työnäkymät eivät olleet itsestäänselvät.
Täällä keskiluokkaisessa arjessa tuo summa ihan vaivatta holahtaa kuukauden mittaan peruselämään. Luksusta on siivooja kahdesti kuussa ja se, etteivät monella sadalla eurolla nousseet kuukausittaiset asuntolainan korot vaikuttaneet päivittäiseen elämänlaatuun. Matkat vain jäävät tekemättä.
Holahtaa taitaa olla juuri oikea sana kuvaamaan teidän rahan käyttöä jos noilla tuloilla ei ole varaa matkoihin (itsellä pienemmät ja helposti rullaltaan lsten kanssa laskettelemassa Lapissa, etelässä ja kaupunkilomilla).
Eläkeläinen, netto 1680 kuussa. Ei koskaan mitään tukia.
Mulla palkka ja lapsilisät 2300 ja miehelle tulee hiukan alle 5000€ tilille hyvästä palkastaan. Oikeasti on surkuhupaisaa, että Suomessa se palkka on hyvä vain näennäisesti.
Hienoja tuloja täällä. En kerro kun ip osoite voidaan tutkia. Böööö
Mies (50 v) nettona 4050 e mun (48 v) eläke 2200 e lapset muuttaneet pois kotoota, joten kyllä nuo rahat riittävät
Tukia ei olla tarvittu. Ai niin, saan jotkut lääkkeet 100% korvauksella ja verkotuksessa invalidivähennyksen.