Kuinka 80-luvulla opettajat pärjäsi luokkiensa kanssa ilman mitään koulunkäyntiavustajia?

Jos ei muuten saatu kuriin, niin käytettiin väkivaltaa, joko koulussa tai kotona. Koulussa piti olla kiltisti tai sai kotona rangaistuksen, mitään lässytyksiä ei kuunneltu ja opettajaa ei syytetty, jos oppilas ei käyttäytynyt hyvin.

Ihan kamalaahan tuo oli joillekin, mutta nyt ollaan ajauduttu sellaiseen ääripäähän, että jostain välimaastosta varmaan löytyy totuus. 

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla kouluissa olivat 70-luvulla syntyneet todella pienet ikäluokat. Kouluja ei oltu vielä rankalla kädellä lopetettu, joten sekä koulut että luokkakoot olivat pieniä tai kohtuullisia. Lapsilla ei ollut keskittymiskyvyn tuhoavia puhelimia, ja oppimateriaaleina olivat kirjat. Oppimismenetelmänä oli kirjoittaa paperille asioita käsin, ja se on tunnistettu tehokkaaksi oppimismeneyelmäksi.

Yhteiskunta oli erilainen, kouluympäristö oli erilainen ja koululaiset olivat erilaisia.

Olin yläkoulussa 80-luvulla ja mun luokalla oli 38-42 oppilasta. Luokassa oli muutama vilkas oppilas, ja kiusaamistakin, mutta jotenkin vaan kaikki selvittiin koulusta ulos ja löydettiin paikkamme maailmasta. Maailma, opettajat ja oppilaat ja koko yhteiskunta on muuttunut niin paljon, ettei ole mitään järkeä verrata muinaisia ja nykyaikoja.

Äitini toimi opettajana 1980-luvulla kaupunginosassa, joka oli maineeltaan huono ja osa asukkaista ei suomalaisia.Koulussa oli jo niitä samoja ongelmia kuin nyt on joka paikassa. Äitini tykkäsi olla siellä töissä, oppilaiden kohtalot valvottivat häntä öisin ja hän myös halusi auttaa. Äitini oli kuitenkin tiukka, kuria pitävä ja vanhemmat eivät valittaneet joka asiasta. Muistan aika monta äidin "tempausta", joita ei enää opettajilla olisi lupa tehdä ja joilla keinoin hän sai oppilaat ojennukseen. Äitini oli terävä suustaan, eikä kaihtanut sanoa oppilaalle niin kuin asia on oppilaan kohdalla. 



Kun hän jäi eläkkeelle hän totesi, ettei enää kykenisi olemaan opettaja niillä metodeilla kuin häntä oli auttanut työssään selviämään vaikeista oppilaista. LUulisin, että koska äiti uskalsi olla auktoriteetti oppilaat kunnioittivat häntä. Äitini ei yrittänyt olla tykätty opettaja, vaan pyrki oikeudenmukaisuuteen jokaisen oppilaan kohdalla. 



On tosi erikoista, että jotkut hänen entisen oppilaat kuitenkin mielellään juttelevat hänelle kadulla törmätessä. Oppilaan kansallisuudesta huolimatta.Äiti on niistä hetkistä aina tosi iloinen. Osa oppilaista on jopa kiittänyt, miten äiti sai oppilaansa ymmärtämään sääntöjen tai hyvän käytöksen päälle.

Silloin mölyävät idiootit siirrettiin tarkkailuluokalle ja kunnon ihmiset saivat olla rauhassa.

Oletko oikeasti noin tietämätön vai provoiletko. Ennen oli sellainen asia kuin tiukempi kasvatus. Siinä oli huonojakin puolia mutta lapset ja nuoret elivät kurissa eivätkä juurikaan opettajien elämään vaikuttaneet. Jos joku häiriköi niin hänet siirrettiin luokasta ulos, tai jopa tarkkailuluokalle asti. Tai vaihtoi koulua. Vanhemmat tekivät lapsilleen rajat selviksi. Lapset ja nuoret liikkuivat enemmän eikä mitään älylaitteita tai juuri pelikoneitakaan ollut aivokemiaa sotkemassa. Globaalin maailman murheet eivät meitä pelottaneet ja päitä sekottaneet. Poislukien ainainen neuvostoliiton ja ydinsodan pelko mutta ei nuo lapsille ja nuorille ollut niin joka päiväisiä asioita. Nykyään myös ruokavalio on niin kehno että sekin osaltaan vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Nykyinen maailma on täysin erilainen. 

Oli silloinkin avustajia, mutta olivat henkilökohtaisia.

Esim sydänvikaisella tytöllä, joka oli pyörätuolissa. Kuoli sitten neljännellä luokalla.

Sitten oli yksi poika, joka kulki omin nevoin, mutta hänellä oli reilusti eri pituiset jalat. Puhutaan 10 senteistä. Oli ne paksupohjaiset ortopediset kengät. Lisäksi hänellä oli silmälasit lähes sentin parin paksuset linssit.. ja lappuhoitoa. Oli siellä muutakin, kun tämä kuoli kuudennella.

Sitten Marika, jolla leukemia tuli ja meni. Eli aikuiseksi.

Heillä oli avustajat koko ajan.

Monesti miettinyt, että mitä tämän päivän lääketiede olisi pystynyt heidän hyväkseen tekemään.

Joku taas tajusi, että kakaralauma jolla on kasvatus, on eri asia kuin kakaralauma jolla ei ole minkäänlaista kasvatusta? Tämä on liiallista mystikkaa ihmismielen käsittää, mutta 80- luvulla oppilasaines oli oppinut jo kotona mikä on auktoriteetti ja miten sellaista tulee kunnoittaa, kun taas 80-luvun jälkeen keksittiin ns. vapaa kasvatus, joka käytännössä tarkoittaa lasten heitteillejättöä  tapakasvatuksen suhteen. Vitsistä tekee hauskan se, että mitä surkeampi oppilasaines, mitä tyhmempänä sieltä koulusta valmistutaan, sen suuremmassa pulassa työelämä on, ja sen vasemmistolaisempia näistä nuorista tulee, koska sosialismi on ainoa aate, joka  toimii parhaiten kun aivot ovat surkastuneet. Toisin sanoen olemme tiellä, jonka lopussa olemme osa uudelleen muodostettua Neuvostoliittoa, pelkkä salaa suomea puhuva kolhoosi Neuvostoliiton ja Ruotsin välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häiriköt laitettiin tarkkikselle ja pidettiin siellä kurissa. Nykyään kaikki käytöshäiriöiset ovat "nepsyjä", joita pitää ymmärtää ja nähdä siinäkin pelkkää kauneutta. Kodin kasvatusta tai sen puutetta ei saa arvostella eikä yrittää siihen puuttua.

Voi, sinä et tiedäkkään näköjään mitään nepsy-aiheesta.

Ne ei ole sama asia, ei, ei ole.Kotikasvatus tai sen puute ja nepsy-diagnoosi.

Ettäs kehtaat.

Suurin osa "nepsyistä" ovat vain huonon kasvatuksen tulosta, tai sen tulosta ettei mitään kasvatusta ole. Vanhemmat eroavat lisääntyvät heti uusien kumppanien kanssa, elämänhallinta muutenkin nollassa, kiroilevat, vetävät röökiä ja makaavat kotona nostellen tukia. Näillä on kaikilla nepsy-lapsia. 80-luvulla tällainen vanhemmuus oli melko harvinaista, nykyään taas jo melko yleistä ja painottuu erityisesti tietyille asuinalueille.

Harvinaista on oikea, synnynnäinen nepsyys. Se on ihan asia erikseen. Samoja diagnooseja jaetaan silti ihan kaikille häiriökäytöksisille.

Olin kouluavustajana v 1982. Eli kyllä meitä oli. 

Luokkakoot olivat pienempiä. Esim jakotunneilla vain 10 oppilasta.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla kouluissa olivat 70-luvulla syntyneet todella pienet ikäluokat. Kouluja ei oltu vielä rankalla kädellä lopetettu, joten sekä koulut että luokkakoot olivat pieniä tai kohtuullisia. Lapsilla ei ollut keskittymiskyvyn tuhoavia puhelimia, ja oppimateriaaleina olivat kirjat. Oppimismenetelmänä oli kirjoittaa paperille asioita käsin, ja se on tunnistettu tehokkaaksi oppimismeneyelmäksi.

Yhteiskunta oli erilainen, kouluympäristö oli erilainen ja koululaiset olivat erilaisia.

Täh? "Pienet ikäluokat"?!

Luokat jaettiin palasiksi, kun porukkaa oli niin paljon.

Kakarat on vain nyt kasvatettu huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmatapaukset olivat erityisluokilla. Lisäksi luokkakoot olivat pienempiä ja luokkahuoneet luokkahuoneita.

Miten isoja ne luokkakoot sitten nykyään on? Olen syntynyt 1979 ja ala-asteella meillä oli 25-27 oppilasta luokassaan, pl ekaluokka jolloin oli 19 oppilasta. Onko nykyään siis reilusti enemmän per opettaja?

Mä ihmettelen myös tätä väitettä pienemmästä luokkakoosta "ennen vanhaan", koska mun aikana 80-luvulla oli aina noin 28-35 oppilasta luokassa. Voi olla paikkakunta kohtaista, mutta näin oli omissa kouluissa Vantaalla. 

Joo ja siis 1.-2. luokilla oli vähemmän, en muista tarkkaan kuinka paljon, mutta veikkaisin että noin 20-24 oppilasta. Oli pienempi koulu kuin 3.-6. ja 7.-9. luokilla. 

Olen syntynyt 1974. 

 

Turhaan ihmettelet. Se on huuhaata.

Oppilaissa ei ollut niin paljon nepsy-diagnoosilla olevia kuin nyt. Kollegalla on tällä hetkellä valvontaluokassaan 8 oppilasta diagnoosilla.

Ja kuten edellä on esitetty, inkluusio ei  vielä ollut päällä, eli oli erityisryhmiä, kaikkia ei sullottu samaan. Oppimisvaikeuksiset alettiin sijoittaa perusryhmiin nimenomaan koulunkäynnin ohjaajien avustuksella, syntyi ihan uusi ammattiryhmä kouluun. Nyt on tullut vielä uusi: kasvatusohjaajat.

Kaikkea muuta tehdään, mutta ei pienennetä luokkakokoja.

Ap:n aloitus vaikuttaa lievästi siltä, että hän on traumatisoitunut koulussa ja siksi vihaa opettajia. t. yläkoulun äidinkielen ope

Vierailija kirjoitti:

Oli häpeä jos käytös ei ollut 10 todistuksessa.

Meillä sen sai pärstäkertoimella. Jos opettaja ei tykännyt oppilaasta, niin ei auttanut vaikka kuinka kiltisti oli, käytös oli joko 9 tai 8. Parempien perheiden jälkeläisillä oli omia erivapauksia ja saivat tällä perusteella myös parempia numeroita, kuin me tavikset. Jos uskalsit olla eri mieltä opettajan kanssa, niin silloin 8. Hän tykkäsi myös pelotella tarkkikselle joutumisella, jos asiat eivät menneet hänen mielensä mukaan. Luokalla meitä oli aina lähemmäs 30 oppilasta. Henkkoht. olen sitä mieltä, että tietynlaisessa leirissäkin (semmoinen, missä keskitytään..) olisi varmasti ollut mukavampaa, kuin peruskoulussa 80-90 -luvuilla. 

Hyvin he pärjäsivät ja käyttivät auktoriteettiaan sopivin keinoin. Lisäksi saivat niin lapset kuin nuoretkin innostumaan sekä tieteistä että taiteista. 

Sitten vaihtui sukupolvi, myös kasvattajissa. Ateistit ja lähi-idän uskovaiset ovat romuttaneet opettajien auktoriteettiaseman. Ekat sanoo lapsilleen, että älä pidä auktoriteettejä ja nämä muut, ettei naista tarvitse totella.

Teepä siinä töitä sitten.

Lapselle kun ei saa edes sanoa, että älä koske siihen, vaikka lapsi löisi tai ottaisi toisen omaa tai pistäisi kädet toisten ruokaan. 

Ei käy kateeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Silloin oli apukouluja ja tarkkailuluokkia, joihin menivät erityistarpeita omaavat lapset.

Missähän näitä apukouluja ja tarkkiksia on oikeasti ollut? Omassa lapsuudessani 60- ja 70-luvulla niitä ei ainakaan maaseudulla ollut, mutta ei myöskään pääkaupunkiseudulla 90-luvulla kun omat lapseni olivat kouluikäisiä.

Opettajat saivat pitää kuria lapsille, ei ollut kännyköitä ja vanhemmat opettivat lapsilleen aikuisten kunnioittamista sekä käytöstapoja. Nykyvanhemmat ulkoistavat lastenkasvatuksen opettajille. 

Vierailija kirjoitti:

Silloin ne ongelmia aiheuttavat oppilaat laitettiin erityisluokalle.

Olin erkkaope 2000-luvulla. Kaikki häiriköt/väkivaltaiset jne laitettiin mun luokalle. Näin saatiin työrauha niihin luokkiin. Kerran laskin, että mun luokassa oli 28 oppilasta. Olin ainoa opettaja. Hain muista luokista tuoleja ja pöytiä kun loppui kesken.

Vierailija kirjoitti:

Opettajat saivat pitää kuria lapsille, ei ollut kännyköitä ja vanhemmat opettivat lapsilleen aikuisten kunnioittamista sekä käytöstapoja. Nykyvanhemmat ulkoistavat lastenkasvatuksen opettajille. 

Sitä kutsutaan varhaiskasvatukseksi. Vielä laki kieltää kaiken kurinpitotoimet niin tässä sitä ollaan.

Hyvin. Vielä paremmin olisi, jos ope olisi selittänyt matematiikkaa myös niille joilla ei ole matemaattista pohjaa alla - ihan rauhassa. Muttei ketään kiusaten matikalla.

Se oli sosialidemokratia huippuaikaa. Hyvinvointiyhteiskunta laajimmillaan, kaupallisuus ei ollut tuhonnut kaikkea ja ihmisillä oli yhteisöllisyyttä, koska tuloerot oli kurissa. Apua tarvitseville oli omat koulunsa/laitoksensa.

Niin että onko nyt hyvä kun on oikeistolainen paratiisi?