Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS:n kohujuttu: Mika Aaltola nousi UPI:n johtoon esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä, on myös ylentänyt ja palkannut kavereitaan

Vierailija
12.11.2023 |

HS on julkaissut Ulkopolitiittisen instituutin johtajasta Mika Aaltolasta melkoisen jutun. Sen mukaan Aaltola nousi instituutin johtoon mustamaalaamalla ja esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä kilpailijastaan Juha Jokelasta. Nämä väitteet muuttuivat tosiksi, vaikkei niillä ollut mitään totuuspohjaa tai näyttöä. Nimitysprosessista tuli likainen soppa. Myös kerrotaan, että Aaltola on palkannut instituuttiin omia kavereitaan ja tuttujaan ja ylentänyt heitä, vaikka toiset hakijat ovat olleet pätevämpiä. Aaltola on myös palkannut veronmaksajien rahoilla palvelukseen SOMEAVUSTAJAN, jonka tehtävä on "litteroida Aaltolan somepäivityksiä hänen kirjoihinsa". Tämä avustaja on, kuinka ollakaan, Kirsi Aaltolan pelikaveri. 

Lisäksi käy ilmi, että Aaltola on puhunut muunneltua totuutta siitä, miten hän ja Kirsi tapasivat. Jutun mukaan Kirsi oli silloin vielä parisuhteessa toisen henkilön kanssa, vaikka Aaltola muuta kertoo. Lopuksi Aaltola on liioitellut kasvaimensa kuolemanriskiä. Hänen mukaansa se oli "80 %", vaikka lääkäreiden mukaan se ei voi pitää paikkaansa. Aaltola myöntää nyt, että asia ei pidä paikkaansa. 

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009785742.html

Kommentit (385)

Vierailija
321/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täysin marginaaliin jäävät ainakin Aaltola ja Urpilainen, enkä mitenkään erityistä kannatuspottia ennusta Anderssonille tai Halla-ahollekaan. 

Todennäköisesti kakkoskierroksella ovat Haavisto ja Stubb. Rehn saattaa yllättää. 

Vierailija
322/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Suomalaiset haluavat ja tarvitsevat presidentin, joka on ennustettava ja vakaa. Jollain Aaltolalla ei ole mitään mahdollisuuksia ja Urpilainen on todella heikko valinta demareilta. Halla-aho on Halla-aho, liian hasardi Suomen johtoon. Andersson on hyvä Vasemmiston johdossa, mutta en näe häntä presidenttinä. 

Kyllä se on Haavisto / Stubb / Rehn joilla on oikeasti mahdollisuudet. Ja hyvä niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten  olet  tullut siihen tulokseen,  että Stubb  on ennustettava  ja  vakaa?  Äänesti  naureskellen  pääministerinä  ollessaan  oman   hallituksensa  esitystä  vastaan. 

Vierailija
324/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Demarit panttasivat ehdokastaan koska yrittivät varmaan löytää jonkun paremman kuin Urpilaisen. En usko häneen pätkääkään, hänen henkilökohtainen kannatuksensa on kaaaaukana puolueensa kannatuksesta. 

Vierailija
325/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minut sekoitettiin toiseen Urpilaisesta myönteisesti puhuneeseen kirjoittajaan, ei sen kummempaa. Aiheena prsedentivaalit ja niiden spekulointi. En unohtanut Rehniä, mutta henkilökohtaisesti en usko häneen. Lisäksi keskustalaisuus on iso rasite. 

Vierailija
326/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täysin marginaaliin jäävät ainakin Aaltola ja Urpilainen, enkä mitenkään erityistä kannatuspottia ennusta Anderssonille tai Halla-ahollekaan. 

Todennäköisesti kakkoskierroksella ovat Haavisto ja Stubb. Rehn saattaa yllättää. 

Paljonko on mielestäsi mariginaali?

Stubbin kannatus oli vielä kesällä viidessä prosentissa, kun hän ei ollut vielä vahvistanut ehdokkuuttaan, nyt muutama kuukausi myöhemmin se on jo lähes nelinkertaistunut. Urpilainenkaan ei ole vielä varmistanut ehdokkuuttaan, eikä myöskään aloittanut kampanjaansa.

SDP:n kannatus on tällä hetkellä 21,5% ja demariäänestäjät odottaneet Urpilaisen varmistusta siitä, että hän lähtee ehdokkaaksi. Nythän tilanne on se, että Haavisto julistautui oikeistolaiseksi, joten entistä vähemmän demareita valuu Haaviston äänestäjiksi. Urpilaisella on siis todella massiivinen potentiaali ja sen hyödyntäminen on vain hänestä itsestä kiinni.

Sitä en osaa tietenkään sanoa mihin se riittää, kuten et tietenkään osaa sinäkään, vaan sen tulemme näkemään seuraavan parin kuukauden aikana, mutta siitä olen valmis lyömään vetoa milloin tahansa, että vähintään 10 prosenttiin tulee kannatus vaaleihin mennessä nousemaan, jos nyt viikonloppuna ilmoittaa lähtevänsä tosissaan kisaan mukaan.

Itsehän en siis häntä ensimmäisellä kierroksella äänestä, vaan minun ääneni saa Li Andersson.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minut sekoitettiin toiseen Urpilaisesta myönteisesti puhuneeseen kirjoittajaan, ei sen kummempaa. Aiheena prsedentivaalit ja niiden spekulointi. En unohtanut Rehniä, mutta henkilökohtaisesti en usko häneen. Lisäksi keskustalaisuus on iso rasite. 

Täällä on varmaa useampikin Urpilaista kommentoinut, koska minäkin olen tänne hänestä pari kommenttia heittänyt.

Naurettavia tuollaiset kommentit anonyymipalstalla, josissa väitetään jonkun yhden kirjoittajan tekevän sitä tai tätä.

Kannattaa muuten opetella lainaamaan, niin ei tarvi arvailla mitä tai kenelle olet kommentoimassa.

Vierailija
328/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minut sekoitettiin toiseen Urpilaisesta myönteisesti puhuneeseen kirjoittajaan, ei sen kummempaa. Aiheena prsedentivaalit ja niiden spekulointi. En unohtanut Rehniä, mutta henkilökohtaisesti en usko häneen. Lisäksi keskustalaisuus on iso rasite. 

Minä taas henkilökohtaisesti en usko Urpilaiseen. Eikä tunnu uskovan Urpilainen itsekään, kun on jättänyt asian roikkumaan näin pitkälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aaltolalla on ULKONÄKÖ siis liskoaivot äänestämään!

Tai Stubb- on kiusaaja eli liskoaivokielellä ALFA!

Vierailija
330/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut sekoitettiin toiseen Urpilaisesta myönteisesti puhuneeseen kirjoittajaan, ei sen kummempaa. Aiheena prsedentivaalit ja niiden spekulointi. En unohtanut Rehniä, mutta henkilökohtaisesti en usko häneen. Lisäksi keskustalaisuus on iso rasite. 

Minä taas henkilökohtaisesti en usko Urpilaiseen. Eikä tunnu uskovan Urpilainen itsekään, kun on jättänyt asian roikkumaan näin pitkälle.

Ensi viikonloppunahan tuo sitten nähdään, joten jos jaksat vielä muutaman päivän odottaa, niin ei tarvi enää arvuutella sitä, uskooko Urpilainen mahdollisuuksiinsa vai ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täysin marginaaliin jäävät ainakin Aaltola ja Urpilainen, enkä mitenkään erityistä kannatuspottia ennusta Anderssonille tai Halla-ahollekaan. 

Todennäköisesti kakkoskierroksella ovat Haavisto ja Stubb. Rehn saattaa yllättää. 

Elämäni biisi ratkaisi sen, että äänestän Rehniä.

Stubbin nostettua kikattaen koipensa kohti kattoa tajusin, että haluan presidentin, joka käyttäytyy asiallisesti.

Vierailija
332/385 |

Kovaa hinkua hänellä ei tunnu olevan. Ei voita, vaikka kisaan lähtisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä ketju, yllättävästi yhä pystyssä.

Vierailija
334/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kovaa hinkua hänellä ei tunnu olevan. Ei voita, vaikka kisaan lähtisi.

Uskon, että homma on jo sovittu kauan sitten.

IS: "Komissiossa on käytäntö, että jos henkilö asettuu ehdokkaaksi esimerkiksi kansallisissa presidentinvaaleissa, hän jää palkattomalle virkavapaalle, jonka aikana joku muu komissaari hoitaa tehtävää."

Jutta ei ole halunnut jäädä pois nykyisistä tehtävistään. Ja ilmeisesti komissaarin paikka olisi samalla menetetty suomalaisilta. Jotakin sellaista, mediaa kaivamalla varmasti löytyisi lisätietoa. Eli kyllä se Jutta lähtee ehdokkaaksi 100 % varmuudella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/385 |

"Palkaton virkavapaa" on tässä ytimenä. Urpilaiselle on ihan sama, mitä komissaarin paikalle tapahtuu silloin, kun hän ei siinä ole. Hänelle on myös ihan sama, mitä demareille ja puolueelle tapahtuu, mutta tulemalla hetkeksi ehdokkaaksi hän hankkii itselleen näkyvyyttä ja petaa seuraavaa rahakasta huippupestiä. Puolueelle on hyvin vaikeaa hyväksyä sitä, että sen presidenttiehdokkaaksi ei halua kukaan, joten kyllä sillä on keinonsa kompensoida Urpilaiselle palkanmenetykset kampanja-ajalta. Ei hän omia rahojaan siihen käytä ja osaa laskuttaa ajastaankin. Mitään mahdollisuuksiahan hänellä ei ole nyt eikä tulevaisuudessa.

Vierailija
336/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut sekoitettiin toiseen Urpilaisesta myönteisesti puhuneeseen kirjoittajaan, ei sen kummempaa. Aiheena prsedentivaalit ja niiden spekulointi. En unohtanut Rehniä, mutta henkilökohtaisesti en usko häneen. Lisäksi keskustalaisuus on iso rasite. 

Minä taas henkilökohtaisesti en usko Urpilaiseen. Eikä tunnu uskovan Urpilainen itsekään, kun on jättänyt asian roikkumaan näin pitkälle.

Ensi viikonloppunahan tuo sitten nähdään, joten jos jaksat vielä muutaman päivän odottaa, niin ei tarvi enää arvuutella sitä, uskooko Urpilainen mahdollisuuksiinsa vai ei.

Kovaa hinkua hänellä ei tunnu olevan. Ei voita, vaikka kisaan lähtisi.

Kuten jo sanoin, niin odota nyt vielä muutama päivä, niin ei tarvi arvuutella, onko sitä hinkua vai ei.

Vierailija
337/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet aikovat äänestää Aaltolaa, koska hän ei ole "politiikassa ryvettynyt". Kaikki muut ehdokkaat ovat olleet vuosikymmeniä politiikassa ja heistä jokainen tehnyt virheitä. Eikä ihme, ihmisiä kun ovat. Mutta Aaltola on ollut politiikassa alle vuoden ja kaikkea alkaa paljastumaan. Hyvä niin. Koska tämä vallanhaluinen valehtelija ei koskaan saa päästä korkeaan asemaan. 

Vierailija
338/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Mika Aaltola on kotoisin uskovaisesta perheestä

Ilmankos hän onkin täyshuijari

Vierailija
339/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin marginaaliin jäävät ainakin Aaltola ja Urpilainen, enkä mitenkään erityistä kannatuspottia ennusta Anderssonille tai Halla-ahollekaan. 

Todennäköisesti kakkoskierroksella ovat Haavisto ja Stubb. Rehn saattaa yllättää. 

Elämäni biisi ratkaisi sen, että äänestän Rehniä.

Stubbin nostettua kikattaen koipensa kohti kattoa tajusin, että haluan presidentin, joka käyttäytyy asiallisesti.

Tämä! Pressaksi ei vaan sovi poikamainen virnuileva (koulukiusaaja) kukkakeppi....

Vierailija
340/385 |
14.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siskonsa lehdessä kertoi traumaattisesta lapsuudesta kiihkouskovaisessa perheessä. Ja Mika kertoo, että hänellä on ollut onnellinen lapsuus.......

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kahdeksan