HS:n kohujuttu: Mika Aaltola nousi UPI:n johtoon esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä, on myös ylentänyt ja palkannut kavereitaan
HS on julkaissut Ulkopolitiittisen instituutin johtajasta Mika Aaltolasta melkoisen jutun. Sen mukaan Aaltola nousi instituutin johtoon mustamaalaamalla ja esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä kilpailijastaan Juha Jokelasta. Nämä väitteet muuttuivat tosiksi, vaikkei niillä ollut mitään totuuspohjaa tai näyttöä. Nimitysprosessista tuli likainen soppa. Myös kerrotaan, että Aaltola on palkannut instituuttiin omia kavereitaan ja tuttujaan ja ylentänyt heitä, vaikka toiset hakijat ovat olleet pätevämpiä. Aaltola on myös palkannut veronmaksajien rahoilla palvelukseen SOMEAVUSTAJAN, jonka tehtävä on "litteroida Aaltolan somepäivityksiä hänen kirjoihinsa". Tämä avustaja on, kuinka ollakaan, Kirsi Aaltolan pelikaveri.
Lisäksi käy ilmi, että Aaltola on puhunut muunneltua totuutta siitä, miten hän ja Kirsi tapasivat. Jutun mukaan Kirsi oli silloin vielä parisuhteessa toisen henkilön kanssa, vaikka Aaltola muuta kertoo. Lopuksi Aaltola on liioitellut kasvaimensa kuolemanriskiä. Hänen mukaansa se oli "80 %", vaikka lääkäreiden mukaan se ei voi pitää paikkaansa. Aaltola myöntää nyt, että asia ei pidä paikkaansa.
Kommentit (385)
Vuosikymmeniin mahtuu lähes jokaiselle politiikolle virheitä ja vääriä valintoja. Tämän miehen poliittisista taidoista ei ole mitään näyttöä, onneksi paska alkaa näkymään. Jos hän olisi kiinnostunut politiikasta, olisi hän sinne hakutunut. Valta-asema, ja mielellään korkein sellainen kiinnostaa kyllä. Ei ikinä tätä miestä vallan kahvaan!!!! Jos pitäisi hänen ja H-Ahon välillä valita, olisi se todella vaikea paikka.
Onhan toi Aaaltolan toiminta ollut ihan järkyttävän amatöörimäistä siitä lähtien, kun kisaan lähti. Ei pienintä hajuakaan politiikan lainalaisuuksista.
Siinä kohtaa kun on kärähtänyt housut kintuissa valehtelusta, kaikkein pahin virhe on alkaa mököttämään ja toistella papukaijamaisesti, että en suostu kommentoimaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7e66fb6a-85f1-4567-baa5-e3d1d4bac…
Ihmettelen suuresti, jos seuraavassa gallupissa Aaltolan kannatus on yli 5 prosenttia. Eihän tollasta mörökölliä kukaan presidentiksi halua, jolla ei ole edes sen vertaa munaa, että myöntäisi sen mokan, jonka j
Vierailija kirjoitti:
Vuosikymmeniin mahtuu lähes jokaiselle politiikolle virheitä ja vääriä valintoja. Tämän miehen poliittisista taidoista ei ole mitään näyttöä, onneksi paska alkaa näkymään. Jos hän olisi kiinnostunut politiikasta, olisi hän sinne hakutunut.
Tämä! Minusta sitä, että on ollut kiinnostunut politiikasta ja halunnut jo suht nuoresta hoitaa yhteisiä asioita, ei saisi automaattisesti laskea miinukseksi. Ei se niin ihanaa varmaan aina olla alituisen (pahansuopaisen) tarkkailun ja jopa maalittamisen kohteena. Palkatkin on yritysmaailmassa parempia kuin esim. kansanedustajilla, eikä tarvitse verrata edes mihinkään suuryritysten johtajiin.
Ilmeisesti Aaaltolassa nähtiin ensin jotain presidentillistä, ellei jopa kuninkaallista. Jotenkin toivoisi, että presidentti voitaisiin nähdä tyyppinäkin vähän laveammin jo vuonna 2023 - ei välttämättä kansakunnan jykeväleukaisena isänä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan toi Aaaltolan toiminta ollut ihan järkyttävän amatöörimäistä siitä lähtien, kun kisaan lähti. Ei pienintä hajuakaan politiikan lainalaisuuksista.
Siinä kohtaa kun on kärähtänyt housut kintuissa valehtelusta, kaikkein pahin virhe on alkaa mököttämään ja toistella papukaijamaisesti, että en suostu kommentoimaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7e66fb6a-85f1-4567-baa5-e3d1d4bac…
Ihmettelen suuresti, jos seuraavassa gallupissa Aaltolan kannatus on yli 5 prosenttia. Eihän tollasta mörökölliä kukaan presidentiksi halua, jolla ei ole edes sen vertaa munaa, että myöntäisi sen mokan, jonka j
o kaikki tietää.
Tuo jäi jostain syystä lopusta pois.
Just näin! Tiedämme edelleen Aaltolasta ihan liian vähän. Enkä usko, että lisätieto lisää luottamusta. Ja vaikka mitään negatiivista ei olisikaan tullut ilmi, olisi valtava riski päästää näin tuntematonta tyyppiä vallan kahvaan! Emme tiedä hänen diplomatia taidoista, stressin sietokyvystä, emmekä siitä, mitä näin korkea valta hänelle tekisi. Narsistisia piirteitä näkyvissä
Ei kai tässä muu auta kuin äänestää Jussia, koska yksinkertaisesti ainoa järkevä vaihtoehto
Persumaista on pitää kiinni omista ensiarvioista ja mutuista. Vastuullinen äänestäjä kykenee kriittisesti suhtautumaan myös omaan ehdokkaaseensa, luottaa faktoihin ja kykenee muuttamaan kantaansa.
Haavisto on toiminut kyseenalaisesti kaksi kertaa vuosikymmenien urallaan. Niistäkään kummassakaan ei ole ollut kyse oman edun tavoittelusta. Mika ollut politiikassa vasta hetken ja valheita alkaa näkymään.
Ihmisten pitäisi ymmärtää, että politiikan ulkopuolelta tulevasta ehdokkaasta ei tiedetä tarpeeksi, eikä ehditä tässä ajassa selvittämäänkään. Kun näin suureen valta-asemaan äänestetään, ei sitä voi tehdä mutulla, läpällä, eikä hyvällä, uskomuksella. Suosittelen lukemaan Mikan siskon haastattelun, jossa hän kertoo traumaattisesta lapsuudesta uskonnollisessa perheessä. Mika sanoo, että hänellä oli onnellinen lapsuus....... Jos ihminen ei edes tiedosta tramatisoituneensa, niin mitä se kertoo hänestä? Ja kyllä, ihan jokainen lapsi traumatisoituu jos hänelle opetetaan ihan pienestä pitäen, että jo tietty tunne johtaa siihen, että saatana hakee ja vie helvettiin. Kasva siinä sitten tasapainoiseksi, hyvän itsetunnon omaavaksi aikuiseksi. Korkealla kouluttautumisella voi kompensoida itsetuntoaan, mutta traumaa ja siitä syntyneitä jälkiä se ei poista. Hyvä kasvualusta narsismille ja muille pershäiriöille.
Minä en taas tykkää että ihmistä maalitetaan! Kirjoittakaa vaikka siitäkin miten Haavisto toi salaa mustak tänne
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen lukemaan Mikan siskon haastattelun, jossa hän kertoo traumaattisesta lapsuudesta uskonnollisessa perheessä.
Missä haastattelu on? En löytänyt parilla googlaus-yrityksellä. Kiinnostaa kyllä.

Olisiko Suomen kuvalehti? Tämä päivitys kertoo helluntailaisesta kodista. https://www.instagram.com/p/CO2-cXqtvMu/
Kuljin lapsuuteni läpi helluntaiseurakunnan kokouksissa lähes viikottain. Kaavio oli tämä:
1) Saarna, jossa usein sekä ylistettiin jumalaa että vihattiin huorintekijöitä, homoseksuaaleja, vasemmistolaisia, feministejä, vääräuskoisia, jne. Listat siitä, ketkä kaikki tulevat palamaan helvetin lieskoissa, olivat pitkiä.
2) Hetki, jolloin "pyhä henki kanavoitiin" ihmisiin sillä seurauksella, että nämä heittelehtivät lattialla ja "puhuivat kielillä" eli huusivat transsissa siansaksaa. Välissä aneltiin polvillaan itkien jumalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen lukemaan Mikan siskon haastattelun, jossa hän kertoo traumaattisesta lapsuudesta uskonnollisessa perheessä.
Missä haastattelu on? En löytänyt parilla googlaus-yrityksellä. Kiinnostaa kyllä.
Olisiko Suomen kuvalehti? Tämä päivitys kertoo helluntailaisesta kodista. https://www.instagram.com/p/CO2-cXqtvMu/
Kuljin lapsuuteni läpi helluntaiseurakunnan kokouksissa lähes viikottain. Kaavio oli tämä:
1) Saarna, jossa usein sekä ylistettiin jumalaa että vihattiin huorintekijöitä, homoseksuaaleja, vasemmistolaisia, feministejä, vääräuskoisia, jne. Listat siitä, ketkä kaikki tulevat palamaan helvetin lieskoissa, olivat pitkiä.
2) Hetki, jolloin "pyhä henki kanavoitiin" ihmisiin sillä seurauksella, että nämä heittelehtivät la
Jos Mika koki tuon onnellisena lapsuutena, millaisiin arvoihin kasvattaa Geo-poikaa? Nyt tarvittaisiin idyllinen naistenlehtihaastattelu aiheesta.
Mitä enemmän Aaltolasta tiedetään ja mitä enemmän hän on äänessä, sitä vähemmän se herättää luottamusta.
Onko Aaltola itse helluntailainen? Arvoina yrittää tuoda esiin kotia, uskontoa ja isänmaata. Tavisäänestäjälle potentiaalinen hihhulointi on jo liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Persumaista on pitää kiinni omista ensiarvioista ja mutuista. Vastuullinen äänestäjä kykenee kriittisesti suhtautumaan myös omaan ehdokkaaseensa, luottaa faktoihin ja kykenee muuttamaan kantaansa.
Kerropa siis muutama hyvä ominaisuus Halla-ahosta. Vastuullisen äänestäjän on tarkasteltava kaikkia ehdokkaita ilman ennakkoluuloja ja mutua.
Melkoisen härskiä peliä. Kun lukee ihan ajatuksella tuon aloituksen (lehtijutun), tyypistä herää kyllä aivan tietynlaisia ajatuksia.
Tulee vaikutelma huomionhakuisesta ja narsistisesta persoonasta.
Eikä mistä tahansa uskovaisesta vaan kiihkouskovaisesta. Aika hurjaa meininkiä ollut heillä.
Jos jättäytyy pois, tapahtuu se sillä tavalla, että hän ilmoittaa syyksi terveydelliset syyt. Ei hänen pää kestä tällaista peliä. On liian heikko valheineen ja vääristeltyine tarinoineen.
Jos jotkut tästä hyötyvät, ovat he Stubb ja Halla-Aho.