Parisuhteen vakiinnuttaminen tutustumisen, eikä seksin kautta?
Pidän seksistä rakkaan kumppanin kanssa, enkä pihtaa tai käytä sitä vallankäytön välineenä. Minulla on pari exää joiden mukaan seksi kanssani on todella hyvää, vaikka en halua harrastaa sitä välineillä jne.
Olen sinkkuuntunut jokin aika sitten ja huomaan kuinka miehet ovat seksikeskeisiä. Seksiä pitäisi olla hyvin varhain tapailuvaiheessa. Minulle tällainen ei ole luontaista. Seksi on merkityksellinen asia, jonka haluan jakaa vain henkilön kanssa, johon olen syvästi kiintynyt ja hän minuun.
Miten saada miehet vakuuttumaan siitä, että seksiä kannattaa odottaa edes se muutama kuukausi ja tutustua rauhassa ennen kuin sitouttaa toista seksin kautta itseensä? Haluan olla kiinnostava persoonani, enkä hyvän seksin ansiosta. Seksin aloittaminen liian aikaisin tuntuu kiusalliselta, koska en halua antaa tuntemattomalle jotakin niin henkilökohtaista asiaa.
Kyse noin 38-50 vuotiaista.
Kommentit (643)
"Se tarkoittaa sitä, että sellainen mies on valtava riski naiselle, koska kun miehelle tulee tarve saada itsetunnolle pönkitystä, hän menee ja etsii jonkun panon. Sen lisäksi tuollainen mies voi helpommin karata jonkun toisen matkaan, jos kokee, että saisikin nyt paremman."
Kaiken voi kääntää negatiiviseksi. Mutta ihan oikeasti, kumpi hyppää helpommin vieraaseen sänkyyn, mies joka on tottunut että naiset lämpenevät hänelle vai se joka pitkän odotuksen jälkeen vihdoin saa yhden naisen lämpenemään? Väittäisin kyllä että ensimmäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kummallisia miehiä. Tulen uskonnollisesta yhteisöstä, jossa seksiä ei harrasteta kuin vakiintuineissa parisuhteissa. Ei ole sen tapahtumissa lääppimistä ja ahdistelua. Ei ole sen julkaisuissa vähäpukeisia naisia ilman syytä. Ei ole paineita näyttää tai pukeutua seksikkäästi. Jokainen tiedostaa, ettei pelkkä seksi tee parisuhdetta, vaan siihen kuuluu muutakin. Eikä tuossa ole edes mitään eroa miesten ja naisten välillä täällä.
Onko kulttuuri tehnyt miehet sairaiksi?
Se että uskonto joissain yhteisöissä patoaa tiettyjä seksuaalisuuden puolia osittain ei poista niitä niistä ihmisistä. Liha on heikko ja se tunnustetaan kyllä uskonnollisissa teksteissäkin.
Ohjeet ja säännöt ei ole ihmisen kiusaksi vaan suojelemiseksi. Näin olen itse kokenut ja monelta ikävältä varjeltunut.
kiitollinen eri uskis
Vierailija kirjoitti:
"Ristiriitaista on se, jos mies saa seksiä ekana iltana ja kokee sitä kautta naisen rakkauden, mutta ei ymmärrä, että vaikka seurustelunaisen tekemä aamupala on rakkautta. Surullista on siis se, jos mies pystyy kokemaan hyväksyntää ja rakkautta VAIN seksin avulla."
Ei kai ole sanottu että vain seksin avulla. Mutta että se on monelle miehelle varsinkin aluksi se yksi ratkaiseva askel jonka jälkeen ne muutkin rakkauden osoitukset sitten ymmärtää paremmin sellaisiksi.
Sanotaan tämä nyt niin, että naisetkin ymmärtävät: seksin jälkeen mies sietää niitä naisen muita rakkauden osoituksia paljon paremmin.
"Kyllä. Ja jos raja on vaikka se, että seksiä harrastetaan vasta avioliitossa niin sitä rajaa kunnioitetaan"
Edelleen kyllä mutta jos kuitenkin ymmärretään että se toinen ei ehkä voi helposti tuntea itseään halutuksi jos seksiä ei ole niin tämä asia käsitellään pohjia myöten ja huolehditaan siitä että se toinen voi mahdollisimman hyvin siitä huolimatta tuntea olevansa haluttu ja rakastettu. Ei siis varsinkaan niin että sen miehen halua ja halukkuutta mollataan ja demonisoidaan tai se saadaan näyttämään moiraalisesti huonolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta onhan se nyt tosi surullista, että et voinut kokea toisen rakkautta muutoin kuin seksin kautta. "
Aika monen vähän ujomman miehen elämä on surullista. Siinä naiset kohdataan lähinnä pakkien tai sitten kaveriasteelle ajautumisen kautta. Ei siis ole ollenkaan ihme että sitä voimakasta fyysistä vastakaikua naiselta arvostetaan todella korkealle ja sitä kaivataan.
On ihan eri asia jos on jo monta kertaa kokenut kelpaavansa miehenä ja että naiset voivat olla kiinnostuneita. Silloin varmaan osaa paremmin suhteuttaa asioita ja tietää että suhteet kehittyvät eri tavoin eri kerroilla.
Suosittelen uskovaisia porukoita. Siellä riittää innokkaita neitsyitä, jotka odottaa aviomiestä, ja jotka eivät anna pakkeja niin helposti kuin Tinderissä tehdään.
Ateistimiehelle vähän hankala vaihtoehto.
No, ainakin lestadiolaiselle ihan itsestään selvää, pari vuotta ihan tyypillisesti voi mennä toiseen "vain" tutustuessa. Onnistuu kyllä, toki helpompi varmasti kun on "kasvanut" ko.suhtautumistapaan seurustelua koskien
Vierailija kirjoitti:
Minun kanssani seksittömyys on ainut vaihtoehto. Ei seiso. Eikä oikein muutenkaan innosta ne limaise hommat.
Onko joskus seissyt? Liikaa pokea? Oletko käynyt lääkärissä? Vai oletko tyytyväinen aseksuaali?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En ikinä seurustelisi miehen kanssa, jonka itsetunto on kiinni haluttavuudestaan, tai hänen pitäisi saada varmistuksia omalle ololleen seksin kautta."
Miehet eivät vain normaalisti puhu epävarmuuksistaan koska naiset eivät pidä epävarmuutta haluttavana. Kuten sinäkin hyvin juuri osoitit. Mutta tämä ei tarkoita etteikö moni mies olisi hyvinkin epävarma omasta haluttavuudestaan miehenä ja etteikö sillä olisi vaikutusta heihin.
Miehuuden tragedia onkin siinä että juhlapuheissa naiset sanovat arvostavansa miehessä herkkyyttä ja kykyä puhua tunteista mutta sitten tosielämässä miehen ei haluta olevan kuin se itsevarma jäyhä peruskallio. Ei ihme että miesten itsemurhat ovat paljon yleisempiä kuin naisten.
Peruskalliomies jolla tunteiden sääntely kunnossa ja lapsuudet mahdolliset traumat hoidettuna on todella hot useimmiten. Sitten on valheellisia ns tunteellisia m
Niin. Mies jonka ei tarvitse esittää, ei tarvitse ylimiellyttää, eikä tarvitse olla valheellinen kuva itsestään toiselle. Sellainen mies on parisuhdekelpoinen.
"Eli ei tulla keskitielle vaan pysytään omien rajojen sisällä. Ymmärrätkö mitä tarkoittaa rajat? "
Haluatko edes ymmärtää mitä sanon vain jankkaatko vastaan ihan vain jankkaamisen ilosta? Jos luet edellisen kommenttini uudestaan ajatuksella niin sanon juuri ihan samaa kuin mitä sinä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ristiriitaista on se, jos mies saa seksiä ekana iltana ja kokee sitä kautta naisen rakkauden, mutta ei ymmärrä, että vaikka seurustelunaisen tekemä aamupala on rakkautta. Surullista on siis se, jos mies pystyy kokemaan hyväksyntää ja rakkautta VAIN seksin avulla."
Ei kai ole sanottu että vain seksin avulla. Mutta että se on monelle miehelle varsinkin aluksi se yksi ratkaiseva askel jonka jälkeen ne muutkin rakkauden osoitukset sitten ymmärtää paremmin sellaisiksi.
Sanotaan tämä nyt niin, että naisetkin ymmärtävät: seksin jälkeen mies sietää niitä naisen muita rakkauden osoituksia paljon paremmin.
Juuri tällainen mies yritetään karsia odotusajan avulla.
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä. Ja jos raja on vaikka se, että seksiä harrastetaan vasta avioliitossa niin sitä rajaa kunnioitetaan"
Edelleen kyllä mutta jos kuitenkin ymmärretään että se toinen ei ehkä voi helposti tuntea itseään halutuksi jos seksiä ei ole niin tämä asia käsitellään pohjia myöten ja huolehditaan siitä että se toinen voi mahdollisimman hyvin siitä huolimatta tuntea olevansa haluttu ja rakastettu. Ei siis varsinkaan niin että sen miehen halua ja halukkuutta mollataan ja demonisoidaan tai se saadaan näyttämään moiraalisesti huonolta.
Ainakaan itse en demonisoi miehen halua, miksi niin tekisin. Haluan itsekin miestä ja haluan hänen haluavan minua, eihän siitä muuten mitään tulisikaan. Ja haluan odottaa, se on raja.
"Ohjeet ja säännöt ei ole ihmisen kiusaksi vaan suojelemiseksi"
Parhaassa tapauksessa näin mutta ne voivat myös olla tapa kontrolloida ihmisiä. Monesti myös ohjeet koskevat enenmmän joitain ihmisiä ja vähemmän toisia. Perinteisesti miesten hairahdukset seksin saralla on ymmärretty helpommin ja naisten tuomittu ankarammin.
Vierailija kirjoitti:
"Eli ei tulla keskitielle vaan pysytään omien rajojen sisällä. Ymmärrätkö mitä tarkoittaa rajat? "
Haluatko edes ymmärtää mitä sanon vain jankkaatko vastaan ihan vain jankkaamisen ilosta? Jos luet edellisen kommenttini uudestaan ajatuksella niin sanon juuri ihan samaa kuin mitä sinä nyt.
En vaan ymmärrä, miten se raja voisi olla keskitiellä, ellei se luonnostaan satu olemaan siinä.
Vierailija kirjoitti:
No, ainakin lestadiolaiselle ihan itsestään selvää, pari vuotta ihan tyypillisesti voi mennä toiseen "vain" tutustuessa. Onnistuu kyllä, toki helpompi varmasti kun on "kasvanut" ko.suhtautumistapaan seurustelua koskien
Entäs ne lehtolapset? Et taida tunte lestadiolaisia:))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niille miehille, jotka eivät jaksa odottaa edes päivää "
Varmasti suurin osa jaksaa odottaa. Ei kai siitä ole kyse. Vaan siitä että se halu on kuitenkin olemassa heti alusta lähtien voimakkaana ja se on ihan yhtä oikea ja hyväksyttävä tarve kuin se että joku toinen haluaa odottaa.
No totta kai se on. Onhan se meillä odottajillakin. En minä lähde rakentamaan suhdetta sellaisen kanssa, johon en sitä halua tunne.
Et tietenkään. Halun pitää olla molemmin puolin. Se vain tässä tulee esiin kerta toisensa jälkeen että sen halun pitää mennä koko ajan sen naisen toiveiden mukaan ja miehen erilaiset halut ovat heti jotenkin vääriä.
Vanha viisaus: Kun vaimo on onnellinen niin mieskin on onnellinen =)
Vakavasti: Näistä pitää puhua. Mitä haluaa ja mitä toivoo, puolin ja toisin.
Kysymys nuoremmille: Miten odottavat naiset yleensä tuovat asiaa esiin halukkaammille miehille? Sanovatko vain, että ei vielä, vai sanovatko että kuukauden päästä, vai mitä? Ja mitä mies sanoo, vonkaako ääneen vai pitääkö halut mahassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ristiriitaista on se, jos mies saa seksiä ekana iltana ja kokee sitä kautta naisen rakkauden, mutta ei ymmärrä, että vaikka seurustelunaisen tekemä aamupala on rakkautta. Surullista on siis se, jos mies pystyy kokemaan hyväksyntää ja rakkautta VAIN seksin avulla."
Ei kai ole sanottu että vain seksin avulla. Mutta että se on monelle miehelle varsinkin aluksi se yksi ratkaiseva askel jonka jälkeen ne muutkin rakkauden osoitukset sitten ymmärtää paremmin sellaisiksi.
Sanotaan tämä nyt niin, että naisetkin ymmärtävät: seksin jälkeen mies sietää niitä naisen muita rakkauden osoituksia paljon paremmin.
Juuri tällainen mies yritetään karsia odotusajan avulla.
Ja lopputuloksena saat naismaisen miehen. Mutta ei se mitään, jos olet aivan varma, että sellaisen haluat.
Vierailija kirjoitti:
No, ainakin lestadiolaiselle ihan itsestään selvää, pari vuotta ihan tyypillisesti voi mennä toiseen "vain" tutustuessa. Onnistuu kyllä, toki helpompi varmasti kun on "kasvanut" ko.suhtautumistapaan seurustelua koskien
No toisaalta noissa yhteisöissä mennään sitten usein aika nuorena naimisiin kun se on se ainoa sallittu tapa saada harrastaa sitä seksiä. Avioliittoa ei siis solmita vain rakkauden ja sitoutumisen halusta vaan koska ei enää jakseta odottaa pidempään.
Vierailija kirjoitti:
"Eli ei tulla keskitielle vaan pysytään omien rajojen sisällä. Ymmärrätkö mitä tarkoittaa rajat? "
Haluatko edes ymmärtää mitä sanon vain jankkaatko vastaan ihan vain jankkaamisen ilosta? Jos luet edellisen kommenttini uudestaan ajatuksella niin sanon juuri ihan samaa kuin mitä sinä nyt.
Keskitien kulkijat ovat pitkällä aikavälillä onnellisenpia kuin ääripäässä olevat. Osaavat tarpeen mukaan tehdä myös työtä parisuhteen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Näistä paistaa vahvasti läpi itsekeskeisyys. Onko sun mielestä sitten sellainen kompromissi hyvä, jossa jokainen saa?
Eli pitkää rakkaussuhdetta toivova pidättäytyvä henkilö harrastaa sun kanssa pian seksiä sitä vastaan, että sä olet sitten loppuelämän kunnollinen mies hänelle, jonka kanssa synkkaa niin henkisesti kuin fyysisesti?
Ai ei käy?!! Mikä se kompromissi sitten on? Se, että pääset toteuttamaan itsekkyyttäsi sun ehdoilla?
Tietysti meitä on moneen junaan ja varmasti on niitäkin miehiä, joille riittävän kauniissa naisessa ainoa kynnyskysymys on se, että pulssi pitää olla xD
Kannattaa huomata, että jos sulla ei ole jotain valheenpaljastuskonetta mukana, jolla todistat muuta, niin mies olettaa, että valehtelet ja varsinainen syy on jompikumpi noista kahdesta.
Monelle sellaiselle miehelle, jolla on vaihtoehtoja hyvä seksi on kynnyskysymys, mutta se pitkä rakastava parisuhde syntyy sitten ihan muilla avuilla. Se vaatii molemminpuolista sitoutumista ja luottamusta. Jos suhde alkaa sillä, että jompikumpi käyttää seksiä kiristysvälineenä, niin se ei kyllä hyviä lähtökohtia tarjoa.
Mikäli suhteen alkuaikana kumppani ei haluta niin paljoa, että näppejä ei pysty pitämään erossa, niin ei se kyllä kovin pitkää ja onnellista suhdetta lupaa, koska ne halut molemmilla automaattisesti hiipuvat suhteen kypsyessä vähintäänkin jonkun verran.
Ja poikkeuksena tosiaan ne tarpeeksi aseksuaaliset miehet, joille sillä seksillä ei ole merkitystä.
Rajat