Parisuhteen vakiinnuttaminen tutustumisen, eikä seksin kautta?
Pidän seksistä rakkaan kumppanin kanssa, enkä pihtaa tai käytä sitä vallankäytön välineenä. Minulla on pari exää joiden mukaan seksi kanssani on todella hyvää, vaikka en halua harrastaa sitä välineillä jne.
Olen sinkkuuntunut jokin aika sitten ja huomaan kuinka miehet ovat seksikeskeisiä. Seksiä pitäisi olla hyvin varhain tapailuvaiheessa. Minulle tällainen ei ole luontaista. Seksi on merkityksellinen asia, jonka haluan jakaa vain henkilön kanssa, johon olen syvästi kiintynyt ja hän minuun.
Miten saada miehet vakuuttumaan siitä, että seksiä kannattaa odottaa edes se muutama kuukausi ja tutustua rauhassa ennen kuin sitouttaa toista seksin kautta itseensä? Haluan olla kiinnostava persoonani, enkä hyvän seksin ansiosta. Seksin aloittaminen liian aikaisin tuntuu kiusalliselta, koska en halua antaa tuntemattomalle jotakin niin henkilökohtaista asiaa.
Kyse noin 38-50 vuotiaista.
Kommentit (643)
Vierailija kirjoitti:
"Mikä sinusta tässä olisi se kultainen keskitie, että molemmat olisivat tyytyväisiä?"
Esimerkiksi jo se että ymmärretään niitä erilaisia tapoja tuntea eikä leimata niitä vaikkapa miehen yliseksuaalisuudeksi tai siksi että mies haluaisi vain seksiä. Hyvä suhde rakentuu juuri siitä että ymmärretään se toisen erilaisuus ja ostaaan suhtautua siihen rakkaudella ja ymmärtäväisyydellä.
Kierrät kysymyksen. Tässä jo ymmärretään erilaisuus.
"Oletko sinä avannut suusi ja kertonut, että pelottaa? Nainen osaisi tulla vastaan siinä tapauksessa. Muuten vaan siirrät sen oman epävarmuutesi naiseen ja sitten teitä on kaksi.
Sitten taas nuorina silloisen poikaystävän kanssa aloitellessa, hän kertoi, että oli yrittänyt yhdyntää edellisen tyttöystävän kanssa, mutta ei onnistunut, koska ei sitten seissytkään. Minä tiesin sitten, miten suhtautua ja mitä tehdä ja häneltä katosi suorituspaineet ja jo ensimmäinen kerta onnistui. Ja olisin hyvin voinut kokeilla toistamiseenkin, jos ei olisi onnistunut. "
Olet valitettavan harvinainen nainen kun ajattelet ja suhtaudut noin. Isot pisteet sinulle siitä!
Juuri tuossa ylläkin yksi nainen kirjoitti todella vahvasti siitä miten hän ei voisi olla sellaisen miehen kanssa joka olisi epävarma omasta haluttavuudestaan. Ja oman havaintoni mukaan se on valitettavan yleinen tapa suhtautua miehiin eli että pitäisi olla se miehekkään itsevarma jotta nainen syttyy. Ymmärrän kyllä että tämä on osittain vain biologista mutta niin on se miehenkin halu harrastaa seksiä mahdollisimman nopeasti silkkaa biologiaa ja silti se pitäisi useimmiten tukahduttaa.
Mutta joo, onneksi olen voinut nykyisessä suhteessa olla myös epävarma ja se on hyväksytty. Ja se on iso syy miksi se suhde on yleensä syntynyt ja kehittynyt.
Vierailija kirjoitti:
"En ikinä seurustelisi miehen kanssa, jonka itsetunto on kiinni haluttavuudestaan, tai hänen pitäisi saada varmistuksia omalle ololleen seksin kautta."
Miehet eivät vain normaalisti puhu epävarmuuksistaan koska naiset eivät pidä epävarmuutta haluttavana. Kuten sinäkin hyvin juuri osoitit. Mutta tämä ei tarkoita etteikö moni mies olisi hyvinkin epävarma omasta haluttavuudestaan miehenä ja etteikö sillä olisi vaikutusta heihin.
Miehuuden tragedia onkin siinä että juhlapuheissa naiset sanovat arvostavansa miehessä herkkyyttä ja kykyä puhua tunteista mutta sitten tosielämässä miehen ei haluta olevan kuin se itsevarma jäyhä peruskallio. Ei ihme että miesten itsemurhat ovat paljon yleisempiä kuin naisten.
Peruskalliomies jolla tunteiden sääntely kunnossa ja lapsuudet mahdolliset traumat hoidettuna on todella hot useimmiten. Sitten on valheellisia ns tunteellisia miehiä joilla tunnesääntely aivan sekaisin. Usein pettäjiä loppuviimein.
Ja ei. Tuollainen peruskalliomies ei ole mikään yksisarvinen. Omassa tuttavapiirissä on paljon tällaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä sinusta tässä olisi se kultainen keskitie, että molemmat olisivat tyytyväisiä?"
Esimerkiksi jo se että ymmärretään niitä erilaisia tapoja tuntea eikä leimata niitä vaikkapa miehen yliseksuaalisuudeksi tai siksi että mies haluaisi vain seksiä. Hyvä suhde rakentuu juuri siitä että ymmärretään se toisen erilaisuus ja ostaaan suhtautua siihen rakkaudella ja ymmärtäväisyydellä.
Kierrät kysymyksen. Tässä jo ymmärretään erilaisuus.
Miten se ymmärrys erilaisuudesta on käytännön tekojen asteella näkynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mikä sinusta tässä olisi se kultainen keskitie, että molemmat olisivat tyytyväisiä?"
Esimerkiksi jo se että ymmärretään niitä erilaisia tapoja tuntea eikä leimata niitä vaikkapa miehen yliseksuaalisuudeksi tai siksi että mies haluaisi vain seksiä. Hyvä suhde rakentuu juuri siitä että ymmärretään se toisen erilaisuus ja ostaaan suhtautua siihen rakkaudella ja ymmärtäväisyydellä.
Niin. Mennään miehen ehdoilla. Pelon kautta. Aluksi toki pahantahtoisimmat miehet esittävät valheellisesti jotain muuta kuin ovat.
Miten tässä purkauksessasi näkyi se ymmärrys?
Vierailija kirjoitti:
"Mutta onhan se nyt tosi surullista, että et voinut kokea toisen rakkautta muutoin kuin seksin kautta. Onko niin vaikea uskoa toisen sanoja? "
Tässäkin ketjussa on lukemattomia kertoja kerrottu miten naisille se seksi on ihan erityinen asia johon pitää ryhtyä harkiten ja vasta kun on varma että se mies on se oikea. Ja sen jälkeen ihmetellään kovasti että mies voi kokea seksin saannin ihan erityiseksi rakkauden osoitukseksi naisen taholta. Eikä tämä ole aika ristiriitaista?
Ristiriitaista on se, jos mies saa seksiä ekana iltana ja kokee sitä kautta naisen rakkauden, mutta ei ymmärrä, että vaikka seurustelunaisen tekemä aamupala on rakkautta. Surullista on siis se, jos mies pystyy kokemaan hyväksyntää ja rakkautta VAIN seksin avulla.
"Tietyissä asioissa ei ole keskitietä. "
Kaikissa asioissa on keskitie. Se ei vain ole siellä ääripäiden keskivälissä vaan siinä että sitä toista tullaan vastaan niiden omien rajojen puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
"Oletko sinä avannut suusi ja kertonut, että pelottaa? Nainen osaisi tulla vastaan siinä tapauksessa. Muuten vaan siirrät sen oman epävarmuutesi naiseen ja sitten teitä on kaksi.
Sitten taas nuorina silloisen poikaystävän kanssa aloitellessa, hän kertoi, että oli yrittänyt yhdyntää edellisen tyttöystävän kanssa, mutta ei onnistunut, koska ei sitten seissytkään. Minä tiesin sitten, miten suhtautua ja mitä tehdä ja häneltä katosi suorituspaineet ja jo ensimmäinen kerta onnistui. Ja olisin hyvin voinut kokeilla toistamiseenkin, jos ei olisi onnistunut. "
Olet valitettavan harvinainen nainen kun ajattelet ja suhtaudut noin. Isot pisteet sinulle siitä!
Juuri tuossa ylläkin yksi nainen kirjoitti todella vahvasti siitä miten hän ei voisi olla sellaisen miehen kanssa joka olisi epävarma omasta haluttavuudestaan. Ja oman havaintoni mukaan se on valitettavan yleinen tapa suhtautua miehiin eli että pitäisi olla se miehekk
Minä voin suomentaa sen Nainen-MIes sanakirjalla, vaikka en itse sitä kirjoittanutkaan, että nainen ei huolisi miestä, jonka itsetunto on kiinni haluttavuudesta.
Se tarkoittaa sitä, että sellainen mies on valtava riski naiselle, koska kun miehelle tulee tarve saada itsetunnolle pönkitystä, hän menee ja etsii jonkun panon. Sen lisäksi tuollainen mies voi helpommin karata jonkun toisen matkaan, jos kokee, että saisikin nyt paremman.
Vierailija kirjoitti:
"Tietyissä asioissa ei ole keskitietä. "
Kaikissa asioissa on keskitie. Se ei vain ole siellä ääripäiden keskivälissä vaan siinä että sitä toista tullaan vastaan niiden omien rajojen puitteissa.
Kyllä. Ja jos raja on vaikka se, että seksiä harrastetaan vasta avioliitossa niin sitä rajaa kunnioitetaan. Ja jos joku ei halua seksiä juuri sinä iltana tai siis ei halua harrastaa seksiä, vaikka mieli tekisi, sitä rajaa kunnioitetaan. Ei rikota rajaa eikä pyritä venyttämään rajaa. Kunnoitetaan rajaa.
Vierailija kirjoitti:
"En ikinä seurustelisi miehen kanssa, jonka itsetunto on kiinni haluttavuudestaan, tai hänen pitäisi saada varmistuksia omalle ololleen seksin kautta."
Miehet eivät vain normaalisti puhu epävarmuuksistaan koska naiset eivät pidä epävarmuutta haluttavana. Kuten sinäkin hyvin juuri osoitit. Mutta tämä ei tarkoita etteikö moni mies olisi hyvinkin epävarma omasta haluttavuudestaan miehenä ja etteikö sillä olisi vaikutusta heihin.
Miehuuden tragedia onkin siinä että juhlapuheissa naiset sanovat arvostavansa miehessä herkkyyttä ja kykyä puhua tunteista mutta sitten tosielämässä miehen ei haluta olevan kuin se itsevarma jäyhä peruskallio. Ei ihme että miesten itsemurhat ovat paljon yleisempiä kuin naisten.
Täh? Ei me miehet mistään epävarmuuksista haluta keskustella, ihan vaan p--lua olis saatava ja välillä vähän muutakin. Olo jatkuu ilman seksiäkin, ei sitä tarvitse oloa varmistella muulla kuin keskikaljalla välillä.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta onhan se nyt tosi surullista, että et voinut kokea toisen rakkautta muutoin kuin seksin kautta. "
Aika monen vähän ujomman miehen elämä on surullista. Siinä naiset kohdataan lähinnä pakkien tai sitten kaveriasteelle ajautumisen kautta. Ei siis ole ollenkaan ihme että sitä voimakasta fyysistä vastakaikua naiselta arvostetaan todella korkealle ja sitä kaivataan.
On ihan eri asia jos on jo monta kertaa kokenut kelpaavansa miehenä ja että naiset voivat olla kiinnostuneita. Silloin varmaan osaa paremmin suhteuttaa asioita ja tietää että suhteet kehittyvät eri tavoin eri kerroilla.
Suosittelen uskovaisia porukoita. Siellä riittää innokkaita neitsyitä, jotka odottaa aviomiestä, ja jotka eivät anna pakkeja niin helposti kuin Tinderissä tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Muutama kuukausi? Liian pitkä aika monille naisillekin.
Mutta sitten kuitenkin voidaan elää sinkkuna selibaatissa pidempiä aikoja.
" Mutta on niitä rakkauden tekoja muitakin kuin vain seksi. Luulisi että mies olisi voinut vakuuttua rakkaudesta muidenkin tekojen kautta."
Jos se mitä kaikkein eniten on ollut vailla on juuri se fyysisyys niin kyllä se on myös se jota pitää suurimpana rakkauden osoituksena.
Jos nainen saa mieheltä joululahjaksi kattilan kun olisi toivonut hajuvettä niin kyllä sitä helposti pitää jotenkin vähäisempänä rakkauden tekona vaikka se kattila olisi ostettu miten rakkaudella tahansa. Ei siis se miten sitä rakkautta käytännössä osoittaa ole ihan merkityksetöntä.
Ja en siis vertaa seksiäjouluahjaan joten ei kannata sitä tulla tarjoamaan.
Kuka pösilö odottaa muutaman kuukauden ja sitten se seksi ei sujukaan.
"Ja ei. Tuollainen peruskalliomies ei ole mikään yksisarvinen. Omassa tuttavapiirissä on paljon tällaisia."
Voisitte yllättyä siitä millaisia ajatuksia siellä kuoren alla on. Ihan yhtä monenlaisia kuin teilläkin.
Lukemattomia "peruskalliomiehiä" on löytynyt narun jatkeena kun ei ole voitu kertoa että nyt ei tunnu hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta onhan se nyt tosi surullista, että et voinut kokea toisen rakkautta muutoin kuin seksin kautta. Onko niin vaikea uskoa toisen sanoja? "
Tässäkin ketjussa on lukemattomia kertoja kerrottu miten naisille se seksi on ihan erityinen asia johon pitää ryhtyä harkiten ja vasta kun on varma että se mies on se oikea. Ja sen jälkeen ihmetellään kovasti että mies voi kokea seksin saannin ihan erityiseksi rakkauden osoitukseksi naisen taholta. Eikä tämä ole aika ristiriitaista?
Ristiriitaista on se, jos mies saa seksiä ekana iltana ja kokee sitä kautta naisen rakkauden, mutta ei ymmärrä, että vaikka seurustelunaisen tekemä aamupala on rakkautta. Surullista on siis se, jos mies pystyy kokemaan hyväksyntää ja rakkautta VAIN seksin avulla.
Tuossa on vaan se ongelma, että silloinhan seurustelunaisen jollekin kaverilleen tekemä aamupala tahi jopa lounas on myös rakkautta. Tuntuu sitä rakkautta olevan yllin kyllin.
Vierailija kirjoitti:
"Tietyissä asioissa ei ole keskitietä. "
Kaikissa asioissa on keskitie. Se ei vain ole siellä ääripäiden keskivälissä vaan siinä että sitä toista tullaan vastaan niiden omien rajojen puitteissa.
Eli ei tulla keskitielle vaan pysytään omien rajojen sisällä. Ymmärrätkö mitä tarkoittaa rajat? Ne ovat ihmisen psyykeen suojaksi olemassa. Ihan yhtälailla kuin et voi tunkea vieraan ihmisen iholle, et voi venyttää toisen rajoja tai siis voit, mutta se on todella huonoa käytöstä ja joissain tapauksissa väkivaltaista.
Kaikista muista asioista voi keskustella ja rakennella kompromisseja, mutta rajat ovat ehdottomat. Jotain on mennyt pieleen, jos luopuu omista rajoistaan toisen vuoksi tai jos yrittää saada toista luopumaan omista rajoistaan.
"Ristiriitaista on se, jos mies saa seksiä ekana iltana ja kokee sitä kautta naisen rakkauden, mutta ei ymmärrä, että vaikka seurustelunaisen tekemä aamupala on rakkautta. Surullista on siis se, jos mies pystyy kokemaan hyväksyntää ja rakkautta VAIN seksin avulla."
Ei kai ole sanottu että vain seksin avulla. Mutta että se on monelle miehelle varsinkin aluksi se yksi ratkaiseva askel jonka jälkeen ne muutkin rakkauden osoitukset sitten ymmärtää paremmin sellaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuka pösilö odottaa muutaman kuukauden ja sitten se seksi ei sujukaan.
Katsos kun se pösilö on valmis aloittamaan yhteisen harjoittelun. Sen sijaan toinen tampio toteaa, että tämä eka pano oli nyt sitten tällainen, ei kannata jatkaa.
Totta et teot on enemmän kuin sanat. Mutta on niitä rakkauden tekoja muitakin kuin vain seksi. Luulisi että mies olisi voinut vakuuttua rakkaudesta muidenkin tekojen kautta.