20 vuoden parisuhde päättymässä..

Vierailija kirjoitti:

Siis maailman sekalaisimpia asioita on parisuhteet. On niin pienestä kii, toisaalta, ketkä onnistuu ja ketkä ei. Ja jos vaik 20v on onnea, eikö se ole jo onnistunut suhde, vaikka eroon päättyisikin... se sattuma, ketkä yössä kohtaa, ketkä ohi kävelee. Koko elämä on yhtä epävarmuutta, paitsi jos on joku suurempi voima, joka teitämme ohjaa. Ja jos onkin niin, mitä väliä pienellä ihmisellä vastaan pyristellä??? Kukapa tietää?

En ainakaan minä, ak

Hyviä ajatuksia nämä, toden totta jos on pitkään jonkun kanssa elämää jo yhdessä kokenut niin onhan sekin jo onnistunut suhde.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kirje varmaankin on ihan hyvä idea. Vastaanottaja saa siitä sitten itsekseen sinun ajatuksiasi tulkita ja maistella. Tällä erää et varmaankaan voi enempää tehdäkään.

Mukava lukea kirjoituksiasi täällä. Toivottavasti olosi alkaa normalisoitumaan alun järkytyksen jälkeen. Yleensä ihminen on sopeutuvainen, kunhan oma mielenterveys jaksaa kuorman kantaa.

Itseäni muistuttelin eroni jälkeen hyvien ystävieni neuvojen ansiosta aina siitä, että olin eläväinen ja hyvin voiva jo aikana ennen kuin X tuli kuvioihini, eikä mikään muuta persoonaani X:n jälkeenkään. Siitäkin huolimatta, että X aikoinaan tarkoitti minulla asuinpaikan muutosta tuhansien kilometrien päähän kokonaan toiseen kulttuuriseen ympäristöön, ja josta paluumuutto eron jälkeen aiheutti pienen lievän kulttuurishokin palattuani taas kotiseudulleni. 

Kotona rakensin taas pala palalta itseni, ja sopeuduin taas hiljalleen täällä vallitsevaan kulttuuriin

Kiitos kirjoituksestasi, ja minustakin tuntuu, että tässä vaiheessa en pysty muuta tekemään, kuin kertoa nuo asiat ja auttaa käytännön asioissa. Anelu ym. Ei tässä vaiheessa auta. Sen paremmin kuin riitakaan. Enhän tietenkään voi hänelle vihainen olla siitä, jos rakkaus on loppunu..tai ainakin jäänyt murheiden ja stressin alle piiloon..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis maailman sekalaisimpia asioita on parisuhteet. On niin pienestä kii, toisaalta, ketkä onnistuu ja ketkä ei. Ja jos vaik 20v on onnea, eikö se ole jo onnistunut suhde, vaikka eroon päättyisikin... se sattuma, ketkä yössä kohtaa, ketkä ohi kävelee. Koko elämä on yhtä epävarmuutta, paitsi jos on joku suurempi voima, joka teitämme ohjaa. Ja jos onkin niin, mitä väliä pienellä ihmisellä vastaan pyristellä??? Kukapa tietää?

En ainakaan minä, ak

 

Hyviä ajatuksia nämä, toden totta jos on pitkään jonkun kanssa elämää jo yhdessä kokenut niin onhan sekin jo onnistunut suhde.Ei kai pelkkä kesto määritä onnistumista? Jotkut ovat 20-30 vuotta kulissiliitossa (tai ikänsä), joillain saattaa olla väkivaltaa jonkin- tai monenlaista.. joku suhde on lyhyt/lyhyempi mutta silti hyvä vaikka päättyykin.

Toivon ainakin kovin, että esimerkiksi kesälomalla 2024 tänne voisi kirjoittaa onnellisempi minä kuin tällä hetkellä. Tarkoittaa se sitten mitä tahansa..AP

Olen seurannut tätä ketjua ja itse ihmettelen voiko tuollaisia miehiä ollakkaan.. Varmasti löydät vielä uuden paremman suhteen itsellesi <3 

Vierailija kirjoitti:

Olen seurannut tätä ketjua ja itse ihmettelen voiko tuollaisia miehiä ollakkaan.. Varmasti löydät vielä uuden paremman suhteen itsellesi <3 

Kiitoksia oikein paljon. Et arvaa kuinka hyvältä tuo tuntui lukea..AP

AP, kyllä sinäkin varmasti sopeudut. Kunhan nyt saatte tuon erilleen muuton järjestymään niin siitä alkaa se sopeutumisvaihe.

Alkuunsa voi toki olla yksinäistä ja hiljaista, mutta siitä vähitellen voit kehitellä itsellesi uutta sisältöä elämään. Se hiljaisuuskin voi olla hetken aikaa ihan tarpeellista, jotta saat ajatuksesi järjesteltyä.

Itse uskon hyvinkin siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu niin hetken kuluttua avautuu ovi johonkin täysin uuteen.

Sen oven takana saattaa olla jotain sellaistakin, mitä et kuuna kullan valkeana olisi saattanut odottaa. Odotahan vaan. Elämä kantaa ja järjestää meille ihan uusia yllätyksiä!

Vierailija kirjoitti:

AP, kyllä sinäkin varmasti sopeudut. Kunhan nyt saatte tuon erilleen muuton järjestymään niin siitä alkaa se sopeutumisvaihe.

Alkuunsa voi toki olla yksinäistä ja hiljaista, mutta siitä vähitellen voit kehitellä itsellesi uutta sisältöä elämään. Se hiljaisuuskin voi olla hetken aikaa ihan tarpeellista, jotta saat ajatuksesi järjesteltyä.

Itse uskon hyvinkin siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu niin hetken kuluttua avautuu ovi johonkin täysin uuteen.

Sen oven takana saattaa olla jotain sellaistakin, mitä et kuuna kullan valkeana olisi saattanut odottaa. Odotahan vaan. Elämä kantaa ja järjestää meille ihan uusia yllätyksiä!

Kiitos! Tähän mitä sanoit kyllä itsekin yritän uskoa. Varovainen toive olisi se, että on se sitten vielä tämä nykyinen tai joskus joku toinen, niin olisi hienoa jos saisi kuulla myös itse,  että toinen välittää tai jopa rakastaa..

Tuossa kaveri kysyi minulta, että jos tämä tilanne menee eroon ja etsin uutta kumppania, niin voinko harkita sellaista kenellä on lapsi.. En ole miettinyt asiaa sen enempää,  mutta miksipä ei..Paha sanoa..Toisaalta mietin myös niinpäin, että ottaako nainen, jolla on lapsia, kuinka useasti lapsettoman miehen..

Vierailija kirjoitti:

Tuossa kaveri kysyi minulta, että jos tämä tilanne menee eroon ja etsin uutta kumppania, niin voinko harkita sellaista kenellä on lapsi.. En ole miettinyt asiaa sen enempää,  mutta miksipä ei..Paha sanoa..Toisaalta mietin myös niinpäin, että ottaako nainen, jolla on lapsia, kuinka useasti lapsettoman miehen..

AP

Hmm...puolisosi kuulostaa jotenkin tunnekylmältä,asperger-piirteiseltä. Kuten minun ex-mieheni, asperger, sanoi eytä halusi asua kansssni vain siksi ettei aina tarvi olla yksin.  Ikinä ei esim istuttu lähekkäin sohvalla. Ero ei minua haitannut kun oltiinkin vain lähinnä kämppiksiä ja ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Hmm...puolisosi kuulostaa jotenkin tunnekylmältä,asperger-piirteiseltä. Kuten minun ex-mieheni, asperger, sanoi eytä halusi asua kansssni vain siksi ettei aina tarvi olla yksin.  Ikinä ei esim istuttu lähekkäin sohvalla. Ero ei minua haitannut kun oltiinkin vain lähinnä kämppiksiä ja ystäviä.

 

Ei kyllä voi näinkään yleistää. Itselläni jonkun verran assi-piireteitä. Kumppanini pitäisi olla "normaali", mutta koen jatkuvasti jääväni puutteelliselle huomiolle. Kumppani osaa kyllä hokea ne pakolliset rakastan sinua-fraasit, mutta muuten häntä ei mielihaluni kiinnosta. Kaipaisin juuri läsnäoloa, silittelyä ja keskusteluja. Aitoa halua kohdata toinen. Kumppanini tuntuu tunnekylmältä, vaikka minun se vissiin pitäisi oikeasti olla. 

Tuossa vielä kesäloman jälkeen mietittiin, että onpahan kiva, kun on yli viikon pituinen joululoma.. no nyt sitten ainakin tietää miten sen ajan käyttää, kun tavaroita roudataan..Eipä olisi silloin uskonut jos joku olisi sanonut..AP

Vierailija kirjoitti:

Tuossa vielä kesäloman jälkeen mietittiin, että onpahan kiva, kun on yli viikon pituinen joululoma.. no nyt sitten ainakin tietää miten sen ajan käyttää, kun tavaroita roudataan..Eipä olisi silloin uskonut jos joku olisi sanonut..AP

Mitähän tuossa kesäloman jälkeen on tapahtunut? Lyhyt aika siitä kuitenkin, saatko mistään kiinni?

Ak

Tavallaan en haluaisi sanoa tätä ääneen. Suosittelen lämpimästi, että teet kuitenkin töitä itsesi kanssa ja valmistaudut lopulliseen eroon. Olen oman ja lähipiirini kokemuksista tullut siihen tulokseen, että nuo asumuserot kyllä 99% varmuudella päättyvät lopulliseen eroon. Toki, joku poikkeus voi olla ja toivon, että Sinun olisi. Liian usein se erilleen muuttava kumppani valjastaa eron "väliaikaiseksi" vain siksi, että lähtö olisi helpompi lähtijälle. Totuus on kuitenkin se, että asumusero vieraannuttaa.

Itse elin toivossa yhteenpaluun suhteen 10 kuukautta, kunnes tajusin, että ei sitä tapahdu ikinä. Silloin päästin irti lopullisesti vaikka takana oli 28 yhteistä vuotta. Kun rakkaus loppuu niin se loppuu ja jos kumppanilta joka haluaa asumiseron loppuu myös tahto olla yhdessä niin ei siinä mikään auta.

Vaikutat Ap aivan ihanalta ja rakastavalta tyypiltä ja siksi eron tekeminen kanssasi on varmasti vaikeata.

Toivotan kaikkea hyvää ja toivon, että olen väärässä, mutta varaudu lopulliseen eroon kuitenkin.

AP, kirjoitit, että valmistaudut henkisesti siihen, että suhteenne on lopullisesti ohi. Mietin, tekisikö sinulle hyvää tehdä myös jotain konkreettista, joka pohjustaa mahdollista eroa? Ilmeisesti sinä jäät asumaan yhteiseen asuntoonne - entä jos sinäkin nyt etsisit itsellesi uuden asunnon? 

Jos palaatte yhteen, voitte aloittaa täysin alusta, ettekä yritä palata siihen mikä joskus oli, vanhaan asuntoon, vanhaan elämään. Voitte rehellisesti miettiä millaisen suhteen molemmat haluatte, ei parin esimerkiksi ole pakko asua yhdessä. 

Jos taas lopputulemana on ero, uskon että pääset helpommin eteenpäin, kun et asu samassa asunnossa jonka jaoit avopuolisosi kanssa.

Mitä olet avovaimostasi kertonut, hän kuulostaa paljon minulta. Olen hieman introvertti, minä harvoin kaipaan läheisyyttä (haleja, sylissä kiehnäämistä), ja jos olen oikein väsynyt/stressaantunut, fyysinen läheisyys tuntuu lähes kivulta, eli olen jotenkin yliherkässä tilassa. 

Olen ollut avoliitossa mieheni kanssa 25 vuotta, hän kaipaa paljon läheisyyttä. Vuosien saatossa ollaan löydetty meille sopiva tapa olla yhdessä. Asumme yhdessä, meillä on iso talo, ja nukumme useimmiten yhdessä. Meillä on myös lisämakkari, jonne voin mennä nukkumaan yksin. 

Miehelläni kesti kauan ymmärtää, että haluni olla välillä yksin ei riippunut hänestä, hänen tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Alussa hän yritti tehdä enemmän, jutella mikä vaivaa ja missä vika jne kun minä vetäydyin, ja se ahdisti minua. Mietin jopa, onko pakko erota rakastamastani miehestä, kun en ole sellainen ihminen joka vastaa hänen läheisyystarpeitaan, ja loukkaan häntä, kun haluan välillä olla yksin. 

Olemme keskustelujen kautta hyväksyneet toistemme erikoisuudet. Itse olen yrittänyt parantaa tunteideni sanomista ääneen, eli kertoa usein että rakastan häntä, sekä muistamalla halata häntä usein. Halaamisen kanssa on muuten jännä juttu: olen huomannut, että kun minä halaan häntä, minulle tuottaa iloa tehdä mieheni iloiseksi vaikka itse en varsinaisesti halauksista niin välitä.

Anteeksi pitkä sepustus. Halusin ehkä lähinnä kertoa, että avovaimosi erohalun taustalla voi olla vaikka minkälaisia riittämättömyyden tunteita, tai pelkästään se, että kaipaa kovasti sitä yksinoloa.

Yh-äitien tunteilla on kiva leikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan en haluaisi sanoa tätä ääneen. Suosittelen lämpimästi, että teet kuitenkin töitä itsesi kanssa ja valmistaudut lopulliseen eroon. Olen oman ja lähipiirini kokemuksista tullut siihen tulokseen, että nuo asumuserot kyllä 99% varmuudella päättyvät lopulliseen eroon. Toki, joku poikkeus voi olla ja toivon, että Sinun olisi. Liian usein se erilleen muuttava kumppani valjastaa eron "väliaikaiseksi" vain siksi, että lähtö olisi helpompi lähtijälle. Totuus on kuitenkin se, että asumusero vieraannuttaa.

Itse elin toivossa yhteenpaluun suhteen 10 kuukautta, kunnes tajusin, että ei sitä tapahdu ikinä. Silloin päästin irti lopullisesti vaikka takana oli 28 yhteistä vuotta. Kun rakkaus loppuu niin se loppuu ja jos kumppanilta joka haluaa asumiseron loppuu myös tahto olla yhdessä niin ei siinä mikään auta.

Vaikutat Ap aivan ihanalta ja rakastavalta tyypiltä ja siksi eron tekeminen kanssasi on varmasti vaikeata.

Toivotan ka

Kiitoksia tästä näkökulmasta ja kyllä minä koitan varautua siihen, että myös on mahdollisuus sellainen, että tämä on se risteyskohta meidän matkalla, jossa toinen kääntyy vasemmalle ja toinen oikealle..Tähän mennessä olemme kulkeneet yhdessä suoraan..AP

Vierailija kirjoitti:

AP, kirjoitit, että valmistaudut henkisesti siihen, että suhteenne on lopullisesti ohi. Mietin, tekisikö sinulle hyvää tehdä myös jotain konkreettista, joka pohjustaa mahdollista eroa? Ilmeisesti sinä jäät asumaan yhteiseen asuntoonne - entä jos sinäkin nyt etsisit itsellesi uuden asunnon? 

Jos palaatte yhteen, voitte aloittaa täysin alusta, ettekä yritä palata siihen mikä joskus oli, vanhaan asuntoon, vanhaan elämään. Voitte rehellisesti miettiä millaisen suhteen molemmat haluatte, ei parin esimerkiksi ole pakko asua yhdessä. 

Jos taas lopputulemana on ero, uskon että pääset helpommin eteenpäin, kun et asu samassa asunnossa jonka jaoit avopuolisosi kanssa.

Mitä olet avovaimostasi kertonut, hän kuulostaa paljon minulta. Olen hieman introvertti, minä harvoin kaipaan läheisyyttä (haleja, sylissä kiehnäämistä), ja jos olen oikein väsynyt/stressaantunut, fyysinen läheisyys tuntuu lähes kivulta, eli olen jotenki

Joo tuo kuvaus itsestäsi kyllä sopii osittain myös tähän tapaukseen..Itse olen enemmän halaaja ym. tyyppiä.. Asunnon osalta en ainakaan vielä ole myymässä, vaan katson miten menee.. pitää viettää enemmän aikaa mökillä vaan aluksi varmaan..

Vierailija kirjoitti:

Yh-äitien tunteilla on kiva leikkiä.

Mitä tuo meinaa..