HS: liikunta ei laihduta
Tosi mielenkiintoista https://www.hs.fi/tiede/art-2000008435308.html
Mittaukset osoittivat, että juostessaan koehenkilöt polttivat noin 360 ylimääräistä kilokaloria, mikä olisi jäänyt kuluttamatta, jos he olisivat vain makoilleet sohvalla. Niinpä olisi järkevää olettaa, että koehenkilöiden päivittäinen kokonaiskulutus olisi ollut vähintään tämän verran suurempi tutkimuksen lopussa. Näin ei kuitenkaan ollut. Tutkimuksen lopussa koehenkilöiden päivittäinen energiankulutus oli vain 120 kilokaloria suurempi kuin ennen tutkimuksen alkua eli käytännössä se ei eronnut lähtötilanteesta.
Mitä tapahtui painolle? Koehenkilöt kevenivät keskimäärin kilon. Hyvä osoitus siitä, että liikunta on hyödyllistä mutta ei juuri pudota painoa, Pontzer sanoo.
__
Miesten paino kuitenkin putosi vain neljä kiloa, joista suurin osa tutkimuksen ensimmäisten kuukausien aikana. Vaikka nuoret miehet siis jatkoivat ahkeraa hikiliikuntaa vielä kuukausia, heidän painoonsa se ei enää vaikuttanut. Vielä tyrmistyttävämpiä olivat naisten tulokset. Kaikesta liikunnasta huolimatta heidän painonsa ei laskenut lainkaan.
-
Pontzerin mukaan sama kaava nähdään kaikissa pitkäaikaistutkimuksissa, joissa koetetaan laihtua liikunnan avulla. Ensimmäisinä kuukausina paino laskee jonkin verran, mutta kun tilannetta katsotaan vuoden päästä, se ei ole enää muuttunut. Voimme siis hetkellisesti lisätä energiankulutustamme, mutta muutamassa kuukaudessa elimistö sopeutuu lisäykseen ja huolehtii, että kalorien saanti ja kulutus palaavat tasapainoon.
Kommentit (307)
Joo, paino saattaa pysyä samana, mutta kas, onkin yht'äkkiä enemmän lihasta ja vähemmän läskiä, ja peilikuva näyttää paremmalta, ja pienemmät vaatteet mahtuvat päälle.
Vaakaa ei tartte, peili riittää.
Vierailija kirjoitti:
Kannustetaan ihmisiä pysymään sohvalla, hieno juttu!
siihenhän tuo juttu päättyy, että toivottavasti tätä juttua ei tulkita näin. Onhan liikunnalla kuitenkin terveysvaikutuksia, vaikka laihduttamiseen se auttaa vain 1-5 prosentin verran.
Joopa joo!, aloitin käymään salilla, ei muita muutoksia. Terveellisesti olen syönyt aina.
Kutistuin koosta S kokoon XS. Eikä sali itsessään edes kuluta niin paljon enemmän energiaa.
Kaikki painonpudotuksessa pysyvästi onnistuneet sekä aina normaalipainossa olleet tietävät painon hallinnan lähtevän keittiöstä. Ruoasta. Ei pelkästään lenkkipolulta.
Moni liikunnan aloittanut sortuu kompensointiin. Liikunnan jälkeen liikutaan loppupäivä vähemmän ja/tai syödään enemmän. Juodaan proteiinipirtelöitä ja palautusjuomia joita tavallinen aloitteleva harrastaja ei edes tarvitse. Syödään lisäproteiinia karkin makuisista patukoista vaikka tavallinen terveellinen kotiruoka riittää. Juodaan sokerisia energiajuomia. Mitätöidään liikunnan aiheuttama kaloreiden kulutus. Palausjuomassa voi olla lähes 400 Kcal. Patukoissakin 200Kcal.
Tuo juttuhan ei mitenkään kritisoi liikunnan terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia, vaan päinvastoin, sanoo että koska ihminen on evoluutionsa aikana sopeutunut melko suureen liikunnan tarpeeseen, niin esim. vain 5000 askeleen päivittäinen ottaminen aiheuttaa terveysriskejä ja -haittoja, toisin kuin simpanssille, jolle "laiska elämä" on se mihin on luonnossa kehitytty.
Mutta kyllä se oletettua paljon pienempi merkitys painon pudottamiseen on aika vakuuttavasti ja monin tutkimuksin osoitettu. Yksilötasolla tästä voi toki olla poikkeamia. Juttukin sanoo, että äärimmäinen liikunta kuten vaikka maratonille tai triathloniin treenaaminen alkaa toki kuluttaa niin paljon että laihtuu. Sitten osalle tulee liikunnan aloittamisen myötä ruokavaliokin terveellisemmäksi: ei ole aikaa syödä tai ruokahalu normalisoituu - tällöin ihminen on laihtunut kuitenkin sen ruokavalion muuttumisen, ei suoranaisesti liikunnan takia. Toisaalta osalla käy päinvastoin: liikunta lisää ruokahalua niin, että on erittäin vaikea syödä kevyesti, paljon vaikeampaa kuin sohvaperunana. Itse kun laihdutin 60 kilon urakkaani, oli pakko ekat 30 kg mennä aika sohvaperunana, koska liikunta teki huutavan nälän enkä laihtunut. Eli niitä kohti jotka tosiaan laihtui liikkuen, on kaltaisiani joilla liikunnan lisäys lihavana lähinnä lihotti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellista on, että liikunta ei lihota. Älä päästä itseäsi lihavaksi, niin ei tarvitse laihduttaa.
Naivia kuvitella asian olevan kiinni vain "itsensä päästämisestä lihavaksi". Todella moni lääke ja sairaus saattaa lihottaa jopa kymmeniä kiloja, jolle et voi mitään vaikka lopettaisit syömisen. Etenkin hormoniperäiset ja psyykelääkkeet yms.
Niinpä. Ja samoin laihduttaa. Minua ärsyttää se, kun ulkopuoliset kuvittelevat minun vuoroin syövän itseni lihavaksi ja sitten laihduttavan, kun tosiasiassa painonvaihtelut johtuvat lääkityksistä ja sairauksista. Laihdun ja lihon, vaikka elintavat samat.
Lääkkeiden sivuvaikutukset ovat usein tunnettuja. Ei minulla kilpirauhasen vajaatoimintatila aiheuttanut merkittävää painonnousua.
Vierailija kirjoitti:
Kannustetaan ihmisiä pysymään sohvalla, hieno juttu!
Eihän kannusteta, jutussa kyllä kerrotaan miten tarpeellista liikunta on terveydelle. Mutta painoon se vaikuttaa vähemmän kuin odottaisi laskennallisesti. Tämä on ihan tärkeää tietoa ylipainoisille, niin osaa valita tehokkaimmat tavat pudotttaa painoa eikä tuhlaa paljon aikaa ja energiaa toimimattomiin. Eli: laihduta ruokavaliolla, mutta terveyssyistä pyri riittävään liikuntaankin, älä kuitenkaan yritä liikkua ylenmäärin siinä toivossa että sillä laihtuu. Varsinkaan vaikeasti ylipainoinen ei edes pysty liikkumaan sellaisia määriä, että sillä merkittäviä määriä laihtuu.
No jaa. Tätähän on toitotettu vuosia ja itsekin menin tähän lankaan. Ajattelin, että vain ruokavalio merkitsee. Tänä vuonna aloitin kuitenkin treenaamisen, aluksi ihan kevyesti, mutta nykyään se on jo raskaampaa 3 kertaa viikossa. Älykellon mukaan kulutan treenin aikana 1000 kaloria, mutta en tiedä uskonko sitä täysin. Joka tapauksessa painoa on tippunut 8 kg (normaalipainon sisällä) tänä vuonna. Ruokavaliolle en ole tehnyt mitään, se oli jo kunnossa.
Ei ole mielekästä katsoa vain niitä kiloja, vaan mieluummin mittanauhaa. Minulle on tullut treenaamisen myötä noin 5 kiloa painoa lisää, mutta ne ovat lihasta ja näytän paljon paremmalta kuin 5 kiloa kevyempänä. Alkupaino oli 52 kiloa, nyt 57.
Vierailija kirjoitti:
Liikunnan merkitystä painonhallinnassa on liioiteltu vuosikymmenet. Liikunta on toko terveellistä, mutta moni luulee pienen kävelylenkin kuittaavan ylensyönnin. Ei kuittaa, vaan sen pitsan kaloreiden kuluttamiseksi pitäisi kävellä useita tunteja, mitä harva jaksaa tai viitsii.
Minä olen taas sitä mieltä, että tätä "liikunta ei laihduta, syöminen ratkaisee" -mantraa on hoettu liikaa. Monilla se on hyvä nyrkkisääntö, mutta tulisi muistaa, että 100 kg ihminen kuluttaa todella paljon kaloreita liikkuessaan tunnin ajan intensiivisesti, esim. vauhdikkaalla spinning-tunnilla tai hölkkälenkillä. Jos joku 65 kg nainen koittaa viilata 5 kg pois, niin ei liikunnalla päästä kovin kummoisiin kulutusmääriin, mutta massan kasvaessa aletaan puhua jo merkittävistä kalorinkulutusmääristä. Minusta olisi hyvä kannustaa etenkin reilusti ylipainoisia liikkumaan tämän iänikuisen "liikunta lisää vain nälkää" -voivottelun sijaan. Liikunta on aina terveellistä ja isolla massalla vaikutus rasvanpolttoon on erityisen merkittävä.
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Tätähän on toitotettu vuosia ja itsekin menin tähän lankaan. Ajattelin, että vain ruokavalio merkitsee. Tänä vuonna aloitin kuitenkin treenaamisen, aluksi ihan kevyesti, mutta nykyään se on jo raskaampaa 3 kertaa viikossa. Älykellon mukaan kulutan treenin aikana 1000 kaloria, mutta en tiedä uskonko sitä täysin. Joka tapauksessa painoa on tippunut 8 kg (normaalipainon sisällä) tänä vuonna. Ruokavaliolle en ole tehnyt mitään, se oli jo kunnossa.
Aika usein yliarvioivat. Syön noin 2000-2500 kcal välille, mutta urheilukello arvioi päiväkulutuksen keskiarvoisesti yli 3000 kcal. Paino pysyy vakaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oleellista on, että liikunta ei lihota. Älä päästä itseäsi lihavaksi, niin ei tarvitse laihduttaa.
Naivia kuvitella asian olevan kiinni vain "itsensä päästämisestä lihavaksi". Todella moni lääke ja sairaus saattaa lihottaa jopa kymmeniä kiloja, jolle et voi mitään vaikka lopettaisit syömisen. Etenkin hormoniperäiset ja psyykelääkkeet yms.
Niinpä. Ja samoin laihduttaa. Minua ärsyttää se, kun ulkopuoliset kuvittelevat minun vuoroin syövän itseni lihavaksi ja sitten laihduttavan, kun tosiasiassa painonvaihtelut johtuvat lääkityksistä ja sairauksista. Laihdun ja lihon, vaikka elintavat samat.
Lääkkeiden sivuvaikutukset ovat usein tunnettuja. Ei minulla kilpirauhasen vajaatoimintatila aiheuttanut merkittävää painonn
Jos sinulla ei aiheuttanut niin ei aiheuta muillakaan? Minulla liikatoiminta laihdutti 8 kg ennen kuin sain kompensoitua lisäkaloreilla. Nyt taas lääkitys laihduttanut noin 10 kg. Toisaalta toisesta lääkkeestä on joskus tullut +12 kg. Ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta milloin mitäkin. Ylipäätään paino on korkeampi kuin ennen sairastumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokseminen ja painonnosto pudottavat painoa erittäin tehokkaasti.
No ei pudota kuin ekan kuukauden aikana, jos noita tutkimustuloksia katsoo. Sitten elimistö sopeutuu liikuntaan.
Sopeutuu siten, että juoksevasta kropasta karisee läskit, jotta juokseminen helpottuu. Painonnostossa lihakset voimistuvat, kuluttavat enemmän energiaa ja kroppa kiinteytyy. Elimistön aineenvaihdunta hormoneineen sopeutuu niihin fyysisiin suorituksiin, eikä muuta ruokaa enää yhtä paljoa läskiksi, vaan energiaksi.
Jaa-a...jännä juttu, että liikunta ei laihduta, mutta ikinä ole nähnyt 400 metrin juoksukilpailun lähtötelineissä ylipainoista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokseminen ja painonnosto pudottavat painoa erittäin tehokkaasti.
No ei pudota kuin ekan kuukauden aikana, jos noita tutkimustuloksia katsoo. Sitten elimistö sopeutuu liikuntaan.
Mutta läski lähtee pois. Painoa on turha tuijottaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, paino saattaa pysyä samana, mutta kas, onkin yht'äkkiä enemmän lihasta ja vähemmän läskiä, ja peilikuva näyttää paremmalta, ja pienemmät vaatteet mahtuvat päälle.
Vaakaa ei tartte, peili riittää.
Näin on. Mä en tuijota painoa. Peilistä ja vaatteista sen huomaa.
Olisi aiheuttanut minullakin painnonnousua ellen olisi kompensoinut asiaa dieetillä. Eli reagoin painnousuun heti enkä huomenna.
Sepä harmillista, ainakin monille. Mä ainakin koen selkeän hyödyn painonhallinnassa, jos harrastan liikuntaa. Mitä enemmän liikuntaa, sen kevyempi olen. Liikunta ei suoraan ehkä polta kaloreita pelkästään, vaan vie helpolla tavalla aikaa syömisestä. Ja vaikka liikunta ei laihduttaisi, niin liikunnan muut terveysedut ovat korvaamattomia. Omaa elinikää ja toimintakykyä voi liikunnalla pidentää huomattavasti.