Tunnetko ketään aikuista joka on selvinnyt elämässä ilman kummempia vastoinkäymisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Useimmilla vastoinkäymiset on omien valintojen seurausta. Tyyliin: en jaksa koulussa, en saa hyvää työpaikkaa. 

Kiusatuksi joutuminen, siitä johtuva masennus, vanhempien monet ongelmat, oppimisvaikeudet, huono tuuri elämässä. Kaikkihan on omien valintojen seurausta!

Joo, mitäs menin naimisiin just sen miehen kanssa ja synnytin hänelle lapsia joista toinen teki itsemurhan ja toinen ollut monta vuotta työttömänä. Ja sitten se mieskin kuoli. Itse odotan syöpätutkimusten tuloksia. Kaikki vastoinkäymiseni ovat omien valintojeni seurausta. Enkä minä ole hyvä ihminen.

Ulkopuoliset ei välttämättä tiedä vaikeuksista. On monia asioita mitä tietää vain perheenjäsenet ja lähimmät ystävät.

Vierailija kirjoitti:

On paljon asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Perhe johon syntyy, vanhempien ongelmat, omat ja läheisten sairaudet ja kuolemat. Jotkut näiltä välttyy, toiset saa peetä niskaan oikein huolella.

Niin? Osa selviää silti, osa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Useimmilla vastoinkäymiset on omien valintojen seurausta. Tyyliin: en jaksa koulussa, en saa hyvää työpaikkaa. 

Kiusatuksi joutuminen, siitä johtuva masennus, vanhempien monet ongelmat, oppimisvaikeudet, huono tuuri elämässä. Kaikkihan on omien valintojen seurausta!

Joo, mitäs menin naimisiin just sen miehen kanssa ja synnytin hänelle lapsia joista toinen teki itsemurhan ja toinen ollut monta vuotta työttömänä. Ja sitten se mieskin kuoli. Itse odotan syöpätutkimusten tuloksia. Kaikki vastoinkäymiseni ovat omien valintojeni seurausta. Enkä minä ole hyvä ihminen.

Minä en saanut lainkaan lapsia, vaikka halusin ja yritin. Joku lapsen työttömyys on aika pikku juttu.

Synnyin monella tavalla ongelmaisille vanhemmille jotka kuitenkin hoiti lapset ja perhejutut aina hyvin. Kotona oli turvallista ja lasten tarpeet otettiin aina huomioon. Monilla muilla samalla tavalla ongelmaisten vanhempien lapsilla on taas olleet täysin erilaiset kotiolot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Kaikkeen ei elämässä voi tietenkään vaikuttaa, mutta paljon on kiinni omista valinnoista. Yritän sanoa nyt mahdollisimman neutraalisti asian, joka on tietyllä tavalla tabu. Yleisälykkyys yleensä tasoittaa elämää, koska ihminen osaa tehdä parempia valintoja.

Omien kokemusteni mukaan olen keskivertoa älykkäämpi ja osaan luovia elämässä siten, että saan itselleni ja perheelleni tapahtumaan hyviä asioita. Ja kun huonoja asioita tapahtuu, olen aktiivisilla toimilla "päässyt kuiville" joko itse tai hakemalla apua. Olen esimerkiksi saanut kaikki työpaikat joita olen hakenut, kouluaikana kymppejä ja laudatureita todistuksiin, hyviä ystäviä, pitkän onnellisen parisuhteen ja toivomani määrän lapsia, tulot jotka mahdollistavat huolettoman arjen ja haaveiden toteuttamisen, aikaa itselle ja luoville harrastuksille sekä terveyttä.

Koskaan ei tiedä huomisesta, mutta elämä onkin täs

 

Päihdeongelmien ja alisuoriutumisen taustalla ovat monesti traumat. Todennäköisesti tekään poikkeuksellisen älykkäinä itseänne pitävät ette olisi pärjänneet elämässänne noin hyvin, jos olisitte esim. syntyneet narsistivanhemman kiusattavaksi ja itsetunnoltanne tuhotuksi. Kovat, koko loppuiän mt-ongelmat tällainen narsuvanhempi voi aikaansaada kotikiusaamisellaan.

Samoin jos joudutkin koulukiusatuksi, lopputulos sama. Monesti kiusatuiksi saattavat joutua älykkääämät ja kauniimmat yksilöt, koska heitä kadehditaan. Tämmöisiä myös raadellaan sitten myöhemmin työelämässä ja kaikkialla muuallakin. Että kyllä se menestyminen on monesti suotuisien olosuhteiden ansiota loppupeleissä. Yhteiskunta ja muut ihmiset voivat nitistää suurenkin lahjakkuuden silkkaa kateuttaan.  Hyvillä tukiverkoilla on ihan mieletön vaikutus, jota ne omaavat henkilöt eivät usein käsitä, koska eivät muusta tiedä. Kaikki ei ole vain itsestä kiinni!

Olen huomannut, että jotkut jotka pitää itseään elämässä hyvin pärjänneinä ja kokee sen olevan omaa ansiotaan tai omien valintojensa ja työnsä ansiota eivät ota huomioon kaikkea. Esimerkiksi sitä, että heillä on ollut elämässäni perusturvallisuus kunnossa ja hyvää huolenpitoa, heistä on välitetty ja heidän asioistaan on oltu kiinnostuneita. Heillä on ollut perustarpeet kunnossa ja enemmänkin. He eivät ole joutuneet elämään lapsuuttaan pelon tai väkivallan ilmapiirissä jne.

Tietty on varmasti kiva ajatella että kaikki hyvä elämässä on omaa ansiota, mutta kun ei ole.

Enemmän ihmettelen niitä joilla niitä vastoinkäymisiä on koko ajan. Eräässäkin perheessä vanhemmat ovat hyvin spontaaneja ja lyhytnäköisiä, koko ajan sattuu ja tapahtuu. Sitten kun itse yrität ennakoida ja varottaa niin sanotaan isoon ääneen että "ei meille ainakaan noin käy!!". Sitten kuitenkin käy niin kuin olet varoittanut. Näillä ihmisillä on enemmän sairauksia ja tapaturmia kuin muilla ihmisillä jotka edes vähän ennakoivat elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Kaikkeen ei elämässä voi tietenkään vaikuttaa, mutta paljon on kiinni omista valinnoista. Yritän sanoa nyt mahdollisimman neutraalisti asian, joka on tietyllä tavalla tabu. Yleisälykkyys yleensä tasoittaa elämää, koska ihminen osaa tehdä parempia valintoja.

Omien kokemusteni mukaan olen keskivertoa älykkäämpi ja osaan luovia elämässä siten, että saan itselleni ja perheelleni tapahtumaan hyviä asioita. Ja kun huonoja asioita tapahtuu, olen aktiivisilla toimilla "päässyt kuiville" joko itse tai hakemalla apua. Olen esimerkiksi saanut kaikki työpaikat joita olen hakenut, kouluaikana kymppejä ja laudatureita todistuksiin, hyviä ystäviä, pitkän onnellisen parisuhteen ja toivomani määrän lapsia, tulot jotka mahdollistavat huolettoman arjen ja haaveiden toteuttamisen, aikaa itselle ja luoville harrastuksille sekä terveyttä.

Koskaan ei tiedä huomisesta, mutta elämä onkin tässä ja nyt. Tiedän joidenkin kadehtivan elämääni

Vastaan tähän koska näen tässä paljon itseäni, mutta olen silti eri mieltä. Sehän on ihan tutkittua, että elämässä hyvin pärjänneet ajattelevat saavutusten olevan heidän omia ansioitaan. Uskallan olla osittain eri mieltä. Ajattelen, että koska olen ns. normaaliälyinen, olen sen ansiosta päässyt elämässäni myöhemmin pitkälle. Kouluista olen saanut valtavan hyvät arvosanat, mutta sinänsä en koe, että se olisi suoranaisesti minun ansiotani, koska tiedän, että moni oppimisvaikeuksista kärsivä tekee numeroiden eteen paljon enemmän työtä.

Oma lapsuuteni oli todella traumaattinen ja sairastuin jo lapsena psyykkisesti ja välillä olin työkyvytön. Hain ja sain apua, mutta tiedostan, että minulla kävi äärimmäisen hyvä tuuri, vaikka toki terapiassa itse sen työn teinkin. Seuraan surulla vierestä tätä Suomen mielenterveyspalvelujen alasajoa. Jos olisin syntynyt 20 vuotta myöhemmin, en todennäköisesti olisi saanut samanlaista apua kuin aikanaan sain. Nykypäivänä minulla on hyvä puoliso, pari lasta, ystäviä ja taloudellinen tilanne ookoo, koska olen hyvässä työssä. Mutta nämä on silti loppujen lopuksi erittäin paljon tuurista kiinni. Ei ole pelkästään minun valintojeni ansiota, että satuin löytämään hyvän puolison, saamaan lapsia ja hyviä ystäviä. Työssäkin kävi tuuria, koska juuri sillä hetkellä satuttiin tarvitsemaan tietynlaisia työntekijöitä ja tämä avasi minun uran. 

Se, mitä halusin sanoa on se, että voi ajatella itse ajatella saaneensa kaiken hyvän, koska ansaitsee sen omien valintojen kautta. Itse taas näen asian niin nimenomaan traumaattisen menneisyyden kautta, että kaikesta huolimatta olen ns. plussalla ja monin tavoin etuoikeutettu, vaikka en koskaan uskonut, että ajattelisin vielä näin. Ja kummassakaan ajattelutavassa ei ole väärää, kyseessä on näkökulmaero.  

Ei nyt tule ketään mieleen. Johtuu ehkä siitä, että vastoinkäymiset ja niistä selviäminen tekevät  ihmisistä mielenkiintoisia, ja viihdyn kiinnostavien ihmisten seurassa. Sellaisten, joiden kanssa syntyy hyviä, syvällisiä keskusteluja. 

En tarkoita, etteikö helpon elämän kokenut ihminen voisi olla kiinnostava. Paljonhan riippuu myös siitä, miten asioihin suhtautuu ja millaista tarinaa niistä kertoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin helpolla päässeet eivät yleensä ole mukavimpia ihmisiä.

Saman huomannut. Eivät ole empaattisia, eivät osaa asettua toisen asemaan. 

Olen keski-ikäinen enkä osaa nimetä, mikä olisi elämäni suurin vastoinkäyminen. Ei ole koskaan ollut mitään isompia ongelmia elämässäni. Olen kuitenkin hyvin empaattinen ihminen, enkä IKINÄ sano kenellekään mitään ikävää! Enkä  osallistu työkavereiden negatiivisiin puheisiin toisista työnteijöistä selän takana. 

Mun kokemuksen mukaan ne, joilla on elämässä mennyt asiat hyvin on just niitä, jotka pystyy helposti olemaan empaattisia ja esim hyvin auttavaisia, he ajattelevat ihmisistä pääosin hyvää kun ei muunlaisille ajatuksille ole tullut aihetta. Kun taas vastoinkäymiset saattaa katkeroittaa ja tehdä kyyniseksi. Mutta toki riippuu ihmisestä. Paljon vaikuttanee myös ihan se millainen lapsuus ja kasvatus on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuulun heihin, joilla elämä on monen ulkopuolisen silmiin ollut helppoa. Koulu meni hyvin, oli kavereita ja harrastuksia, onnistuin ylioppilaskirjoituksissa, olin au pairina ja sain hakemani ylipistopaikan. Tapasin puolisoni nuorena, pääsin työelämään jo opiskeluaikana ja saimme haluamamme määrän lapsia. Olemme nyt molemmat töissä ja asumme haluamassamme paikassa.

Kaikki tämä on kuitenkin vaatinut myös vaivannäköä ja hyviä valintoja. Olin koulussa perusahkera, luonteeltani sillä tavalla itsenäinen että en lähenyt "huonoihin" kaveriporukoihin, en esim. polttanut enkä juonut teininä, olin harrastuksessa (pianonsoitto) pitkäjänteinen ja ahkera. Olin kiinnostunut kielistä ja harrastin niitä monin tavoin, esim. kirjeenvaihdon kautta. Au pair -aika antoi pohjan tulevaan ammattikieleeni, ja tulin yliopiston pääsykokeeseen suoraan ulkomailta, kieli tuoreena suussa ja mieli rohkeana. Valmistui

Hienosti muotoiltu! Enkä missään nimessä halua vähätellä omia valintoja. Minä olin se, joka ajautui viinaporukoihin. Kotona oli alkkisvanhempi ja toinen, joka ei kyennyt millään tavalla huolehtimaan lapsista. Turrutin pahaa oloani alkoholiin. Mihinkään vaihtoihin en olisi kyennyt edes senkään takia, että olin ainoa, joka huolehti pienemmistä sisaruksista. Ja kun perheessä juotiin kaikki rahat, ei ollut edes syötävää. Ei siinä mitään maksullisia harrastuksia enää pystynyt harrastamaan. 

Minä olen sellainen. Tosin olen vasta 34, eli ehtii tässä vielä tapahtua. Mutta voin ihan suoraan sanoa että minulla on käynyt elämässä valtavan hyvä onni monella tapaa. Satuin syntymään hyvään perheeseen, jossa sain kasvaa turvallisen lapsuuden rakastavien vanhempien kanssa. Koulunkäyntiä arvostettiin ja tuettiin, ja se oli minulle aina helppoa. Kavereitakin sain, luokalleni sattui toinenkin kiltti ja hiljainen tyttö. Yliopistoon pääsin helposti opiskelemaan valitsemaani alaa. Tapasin nuorena myös nykyisen aviomieheni, joka on osoittautunut erinomaisen hyväksi mieheksi ja isäksi. Töitä on aina ollut, vakituisen työn sain kuopuksen ollessa pieni. Lapset saivat alkunsa helposti ja ovat terveitä. 

Toki vastoinkäymisiä on joitain ollut: vanhempani erosivat, kuopuksen vauva-aikana uupumus ja unenpuute meinasi viedä terveyden ja työelämässä on kyllä saanut tehdä paljon kompromisseja päätyäkseen nykytilanteeseen. Mutta ne on kyllä hyvin pientä siihen nähden mitä monet muut on kokeneet.

Työni kautta olen päässyt näkemään ja keskustelemaan monenlaisten ihmisten kanssa ja se on kyllä ollut avartavaa, tavallaan pidän itseäni sikälikin etuoikeutettuna, että en ole elänyt pelkästään onnellisten hyvien ihmisten kuplassa vaan nähnyt myös muuta. Se on kasvattanut empatiaa ja ymmärrystä, ja myös tajuamaan että kannattaa arvostaa sitä mitä on, koska huomisesta ei koskaan tiedä.

Kirjoitin aiemmin tutkimustuloksista, joiden mukaan älykkyys vaikuttaa merkittävästi elämässä pärjäämiseen ja myös siihen kuinka hyvin selviää vaikeuksista. 

Ketjussa moni korosti, että toisilla on vaikeammat lähtökohdat, toinen puoli asiasta on se, että vanhemmilla on omien vanhempiensa geeniperimä ja he periyttävät sitä jälkikasvulleen. Näin syntyy ylisukupolvista köyhyyttä ja kurjuutta, tuossa linkatussa Hesarin jutussahan hyvä- ja heikkotaustaisten lasten äo:n erot koko ajan kasvoivat aikuisuuteen mentäessä. Tulee yhä vaikeampia asioita, joista selvitään yhä huonommin.

Ja perheessä tai suvussa on monesti vähintään yksi, joka pärjää loistavasti vastoin kaikkia mahdollisia odotuksia ja vastoinkäymisiä. Syy tietenkin on hänen geeneissään eli hänellä on käynyt geenilotossa satumainen onni. 

Geenien merkitys elämässä on pelottavan suuri. Ei mennä ihan determinismiin asti, mutta on selvää, että varsinkaan kenenkään hyvin menestyneen ihmisen ei kannata omilla ansioillaan ylpeillä, koska kukaan ei voi valita kenen geenit perii ja millaiseen perheeseen syntyy. Myös sinnikkyys on geeneistä kiinni eli se joka on syntynyt huonoon perheeseen ja pärjää silti, on perinyt sinnikkyyden jo geeneissä.

Menestys on aina myös jonkin verran kiinni sattumasta. Auto-onnettomuuteen joutuminen voi olla sattumaa, sen sijaan puolison valinta ei sitä ole (vaikka joku ketjuun vastannut tuntui olevan sitä mieltä: mitä ihmettä! Siinä yksi selkeimpiä asioita, joihin ihminen itse vaikuttaa eniten). Puolison valinnasta seuraavat myös lasten geenit. Näin kaikki jatkuu loputtomiin sukupolvien helminauhassa, jossa olemme jokainen pieni osanen.

"Kaikki ei ole vain itsestä kiinni!" Arvasin että kirjoitukseni herättää tämänkaltaisia kommentteja ja alapeukkuja. Älykkyyden vaikutus elämänkulkuun on todellakin, kuten jo sanoin, tabu. Yksilölle on vaikea kohdata ajatus, että omien vaikeuksien syynä voisi edes osittain olla "menestyjiin" verrattuna matalampi älykkyys.

Allekirjoitan toki täysin väitteen, että kaikki ei ole itsestä kiinni. Toivoisin että keskustelu olisi tasolla, jolla kaikki ymmärtävät tämän ilman että sitä tarvitsee erikseen tuoda esille. Elämänkulkuun vaikuttaa tietenkin suuresti se, millaiset vanhemmat on saanut. Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, periytyvät sairaudet jne. aiheuttavat ihmisille jo valmiiksi eriarvoisen aseman. Älykkyys tietenkin myös periytyy ja vähemmän älykkäät toimivat vanhempina lisäksi useammin tavoilla, jotka vahingoittavat lasta ja aiheuttavat tälle traumoja. Elämä on epäreilua, et voi valita vanhempiasi tai geenejäsi.

Kun puhutaan älykkyydestä, monilla nousee vastareaktio kuten täälläkin. Älykkyys on kuitenkin asia, johon ei myöskään voi itse vaikuttaa. Ei ole "omaa" ansiotani, että olen onnistunut tekemään älykkyyteni ansiosta hyviä valintoja elämässäni. Ei ole itsestäni kiinni, että olen älykäs. Älykkyys on kuten välittävät vanhemmat, muut tukiverkot, perusturvallisuus, kauneus, terveet geenit jne. En suhtaudu älykkyyteeni omahyväisesti, eihän se ole mitenkään "omaa" ansiotani. Olen vain äärimmäisen kiitollinen siitä, että saamani älykkyyden avulla olen pärjännyt elämässäni hyvin. En ole tehnyt mitään älykkyyteni eteen, se vain on minulla sellainen kuin on. Niin se on jokaisella.

Tutkimusten mukaan älykkäämmät ovat usein myös kauniimpia ja sosiaalisesti taitavampia. Väite, että "monesti kiusatuiksi saattavat joutua älykkäämmät ja kauniimmat yksilöt" on mutuilua, koska tutkimusten mukaan älykkäämmät ja kauniimmat saavat keskimäärin enemmän ystäviä, vakaammat parisuhteet, parempaa palkkaa, useammin juuri toivomansa määrän lapsia.

Älykkyys herättää ymmärrettävästi tunteita, koska sillä voi olla niin suuri vaikutus elämänkulkuun.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin aiemmin tutkimustuloksista, joiden mukaan älykkyys vaikuttaa merkittävästi elämässä pärjäämiseen ja myös siihen kuinka hyvin selviää vaikeuksista. 

Ketjussa moni korosti, että toisilla on vaikeammat lähtökohdat, toinen puoli asiasta on se, että vanhemmilla on omien vanhempiensa geeniperimä ja he periyttävät sitä jälkikasvulleen. Näin syntyy ylisukupolvista köyhyyttä ja kurjuutta, tuossa linkatussa Hesarin jutussahan hyvä- ja heikkotaustaisten lasten äo:n erot koko ajan kasvoivat aikuisuuteen mentäessä. Tulee yhä vaikeampia asioita, joista selvitään yhä huonommin.

Ja perheessä tai suvussa on monesti vähintään yksi, joka pärjää loistavasti vastoin kaikkia mahdollisia odotuksia ja vastoinkäymisiä. Syy tietenkin on hänen geeneissään eli hänellä on käynyt geenilotossa satumainen onni. 

Geenien merkitys elämässä on pelottavan suuri. Ei mennä ihan determinismiin asti, mutta on selvää, ett

Erittäin hyvin kiteytetty, juuri näin ajattelen itsekin. 75

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki ei ole vain itsestä kiinni!" Arvasin että kirjoitukseni herättää tämänkaltaisia kommentteja ja alapeukkuja. Älykkyyden vaikutus elämänkulkuun on todellakin, kuten jo sanoin, tabu. Yksilölle on vaikea kohdata ajatus, että omien vaikeuksien syynä voisi edes osittain olla "menestyjiin" verrattuna matalampi älykkyys.

Allekirjoitan toki täysin väitteen, että kaikki ei ole itsestä kiinni. Toivoisin että keskustelu olisi tasolla, jolla kaikki ymmärtävät tämän ilman että sitä tarvitsee erikseen tuoda esille. Elämänkulkuun vaikuttaa tietenkin suuresti se, millaiset vanhemmat on saanut. Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, periytyvät sairaudet jne. aiheuttavat ihmisille jo valmiiksi eriarvoisen aseman. Älykkyys tietenkin myös periytyy ja vähemmän älykkäät toimivat vanhempina lisäksi useammin tavoilla, jotka vahingoittavat lasta ja aiheuttavat tälle traumoja. Elämä on epäreilua, et voi valita vanhempiasi tai geenejäsi.

Se mitä tiedetään geeneistä, aivotutkimuksista jne. on oikeastaan mullistanut yhteiskuntatieteelliset totuudet hyvin pitkälti. Kaikessa, jopa niin tavallisessa masennuksessa (lähes kaikki ihmiset sairastavat masennuksen elämänsa aikana), on taustalla geneettinen alttius, jos masennus toistuu ja pitkittyy.

Ongelmana siinä, jos näitä asioita ei tiedosteta, on se, että ihmisiä ei voida auttaa selvitytymään vaikeuksista oikealla tavalla. Esimerkiksi vanhempien alhainen älykkyysosamäärä vaikuttaa lasten kasvatuksen geeniperimän lisäksi. Heillä voi olla päihdeongelmille altistava geeniperimä, tarkkaavaisuushäiriö, kaikki tämä on todella paljon muutakin kuin sitä, että he tarvitsevat enemmän rahaa perustoimeentuloon.

Mitä tulisi tehdä luokkayhteiskunnalle vai pitääkö hyväksyä, että luontaiset erot tuottavat erot aina yhteiskuntaan vai pitääkö eroja pyrkiä tasaamaan, vaikka se tulisi valtavan kalliiksi. Miten paljon rahaa on kannattavaa sijoittaa erojen tasaamiseen, että hyötyjä tulisi mahdollisimman paljon. Nuohan ovat valtavan suuria poliittisia kysymyksiä, joita pitäisi tutkia oikean tutkimustiedon perusteella.

Esimerkiksi äo:ta ei pysty nostamaan korkeammalle millään keinolla. Vanhemmuuden taitojen parantamista voi sen sijaan parantaa esimerkiksi tiedottamisella ja kouluttamisella. Äidille voi esimerkiksi kertoa, että vauva itkee sen takia, että se on nälissään, kylmissään, vaippa on täynnä eikä sen vuoksi, että se on hankala luonne tai ei pidä äidistä. Jälkimmäinen ajatusmalli on itse asiassa yleinen (hankalasta vauvasta, joka tulee opettaa rytmiin on puhuttu täälläkin) ja virheellinen ajatusmalli voi johtaa lapsen pahoinpitelyyn. Tuollaisia virheellisiä ajatusmalleja on paljon lasten kasvatuksessa.

On mulla eräs kaveri, jota vanhempansa on jeesanneet pitkälle aikuisikään kaikin tavoin (eivät lainkaan samaan tahtiin kaverin veljiä). Meni sitten erittäin hyvätuloisen kanssa naimisiin.

Olen muuttanut pois paikkakunnalta joten en tiedä sitten miten hyvä avioliitto heille on kehkeytynyt - tai sitten ei.

Harvalla kai koko elämä menee täysin nappiin, yleensä kai jotain ikävyyksiä kuitenkin ilmaantuu vaikka niistä ei välttämättä kerrota muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki ei ole vain itsestä kiinni!" Arvasin että kirjoitukseni herättää tämänkaltaisia kommentteja ja alapeukkuja. Älykkyyden vaikutus elämänkulkuun on todellakin, kuten jo sanoin, tabu. Yksilölle on vaikea kohdata ajatus, että omien vaikeuksien syynä voisi edes osittain olla "menestyjiin" verrattuna matalampi älykkyys.

Allekirjoitan toki täysin väitteen, että kaikki ei ole itsestä kiinni. Toivoisin että keskustelu olisi tasolla, jolla kaikki ymmärtävät tämän ilman että sitä tarvitsee erikseen tuoda esille. Elämänkulkuun vaikuttaa tietenkin suuresti se, millaiset vanhemmat on saanut. Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, periytyvät sairaudet jne. aiheuttavat ihmisille jo valmiiksi eriarvoisen aseman. Älykkyys tietenkin myös periytyy ja vähemmän älykkäät toimivat vanhempina lisäksi useammin tavoilla, jotka vahingoittavat lasta ja aiheuttavat tälle traumoja. Elämä on epäreil

Kiitos, tällaista kirjoittelua tarvitaan tänne enemmän. Ja ehkä vielä joskus yhteiskunnallisellakin tasolla asioista uskalletaan puhua, vaikka vastareaktioita varmasti herää. Aihe on haasteellinen enkä rehellisesti sanottuna kuitenkaan tiedä, miten sitä voitaisiin käsitellä laajemmin.

Korkeakoulutetuissa on paljon tällaisia ja siten niitä on myös työnpaikoissa, joissa on vaade korkealle osaamiselle. Olen pohtinut miten esimerkiksi psykologit ja psykiatrit pystyvät samaistumaan asiakkaisiinsa/potilaisiinsa, kun eivät välttämättä ymmärrä vaikeammissa, jopa traumaattisissa elinoloissa kasvaneita tai ihmisiä, joilla on vakavia ongelmia sosiaalisissa kanssakäymisissä, opinnoissa tai työelämässä. Varsinkin monet psykologit ovat kovin idealisteja.