Tunnetko ketään aikuista joka on selvinnyt elämässä ilman kummempia vastoinkäymisiä?

Vierailija kirjoitti:

Mikä kenellekin on iso vastoinkäyminen. Joku voi olla vain tyytyväinen esimerkiksi avioerostaan tai työttömyydestään, mitkä olivat minun aikuiselämäni suurimmat vastoinkäymiset.

Ja jonkun näkökulmasta sinäkin olisit tavallaan onnekas, koska olet edes päässyt naimisiin ja töihin.

Vierailija kirjoitti:

En. Useimmilla vastoinkäymiset on omien valintojen seurausta. Tyyliin: en jaksa koulussa, en saa hyvää työpaikkaa. 

Kiusatuksi joutuminen, siitä johtuva masennus, vanhempien monet ongelmat, oppimisvaikeudet, huono tuuri elämässä. Kaikkihan on omien valintojen seurausta! 

Vierailija kirjoitti:

Elämän timantit syntyvät suurien paineiden alla. Ilman vastoinkäymisiä jää pelkäksi hiileksi! 

Olen tästä pääsääntöisesti samaa mieltä. Jos opiskelu olisi ollut helppoja ja työpaikka varma, olisin tehnyt paljon vähemmän töitä urani eteen, enkä ikinä olisi päässyt tähän pisteeseen. Jos en olisi ollut työttömänä ja persaukisena 90-luvun lamassa, en ikinä olisi oppinut säästämään ja sijoittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän timantit syntyvät suurien paineiden alla. Ilman vastoinkäymisiä jää pelkäksi hiileksi! 

Olen tästä pääsääntöisesti samaa mieltä. Jos opiskelu olisi ollut helppoja ja työpaikka varma, olisin tehnyt paljon vähemmän töitä urani eteen, enkä ikinä olisi päässyt tähän pisteeseen. Jos en olisi ollut työttömänä ja persaukisena 90-luvun lamassa, en ikinä olisi oppinut säästämään ja sijoittamaan.

Minä sain heti hyvän työpaikan ja ura on edennyt helposti. En kyllä mitään työttömyyttä olisi tarvinnut tähän asemaan päästäkseni. Aina olen ollut säästäväinen, joten en siihenkään mitään lamaa tarvinnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän timantit syntyvät suurien paineiden alla. Ilman vastoinkäymisiä jää pelkäksi hiileksi! 

Olen tästä pääsääntöisesti samaa mieltä. Jos opiskelu olisi ollut helppoja ja työpaikka varma, olisin tehnyt paljon vähemmän töitä urani eteen, enkä ikinä olisi päässyt tähän pisteeseen. Jos en olisi ollut työttömänä ja persaukisena 90-luvun lamassa, en ikinä olisi oppinut säästämään ja sijoittamaan.

 

Minä sain heti hyvän työpaikan ja ura on edennyt helposti. En kyllä mitään työttömyyttä olisi tarvinnut tähän asemaan päästäkseni. Aina olen ollut säästäväinen, joten en siihenkään mitään lamaa tarvinnut.

Yllätys, yllätys, ihmiset ovat luonteeltaan erilaisia.

Tiedän yhden 50v. Sanoo itsekin, että on elänyt pumpulissa. Ei menetylsiä, ei isoja suruja, turvattua elämää. Ja sen kyllä huomaa, on naivi ja hyvin itsekeskeinen, kehuu itseään ja pitää itseään hirveän hyvänä ja empaattisena. No, tavallaan onkin, mutta hänet hyvin tuntevana tiedän, että tärkeintä on näyttää, että on "hyvä ihminen". 

Olen viisikymppinen ja elämåni on ollut varmasti muiden mkelestä hyvin helppoa ja mukavaa. Niin se on ollut omasta mielestänikin, mutta kyllä elämässä on ollut myös vastoinkäymisiä, isojakin sellaisia, mutta niistä ollaan selvitty. Ystäväni ja lapsuudenperheeni tietää aika paljon vastoinkäymisistä, mutta muille en ole niitä tietenkään huudellut.  

Kaikki miespuoliset tuttavani. Eivät ole olleet ruoskittuina ja kahlehdittuina seksiorjina vuosimiljardien ajan aina näihin päiviin asti niinkuin minä naisena olen ollut. 

En koe että kokemani vastoinkäymiset olisi olleet millään tavalla hyväksi minulle. Mieluummin olisin elänyt ns. normaalia elämää noiden sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän timantit syntyvät suurien paineiden alla. Ilman vastoinkäymisiä jää pelkäksi hiileksi! 

Olen tästä pääsääntöisesti samaa mieltä. Jos opiskelu olisi ollut helppoja ja työpaikka varma, olisin tehnyt paljon vähemmän töitä urani eteen, enkä ikinä olisi päässyt tähän pisteeseen. Jos en olisi ollut työttömänä ja persaukisena 90-luvun lamassa, en ikinä olisi oppinut säästämään ja sijoittamaan.

Mulla ei ole mitään mielikuvaa lamasta, koska juuri tuota ennen isä myi yrityksensä ja hänestä tuli miljonääri. Isä alkoi vaan harrastella kaikenlaista ja me lapset saatiin ihan kaikkea mitä haluttiin. Silti kävin koulut ja sain hyvän työpaikan. Aina olen ollut erittäin säästäväinen ja kova tekemään töitä. Nuorena tein kesätöitä vaikka rahan puolesta ei olisi tarvinnut tehdä mitään. 

Minusta luullaan, että olen helpolla päässyt. Hymyilen ja olen ystävällinen kaikille. Minusta saa ilmeisesti siksikin tyhmän kuvan. Kaikenlaista kauheta on tapahtunut. Niistä ei voi puhua muille. Vakavaa masennustakin sairastin monta vuotta.

Se, että joku sanoo"hyvin menee" ja kertoo pelkkiä positiivisia asioita, ei kerro todellisuudesta aina.

Uskokaa vähemmän sanottuun sanaan ja todentakaa asiat muutoin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin helpolla päässeet eivät yleensä ole mukavimpia ihmisiä.

Saman huomannut. Eivät ole empaattisia, eivät osaa asettua toisen asemaan. 

Höpsistä. Tuo on luonnekysymys eikä riipu siitä onko ollut vastoinkäymisiä vai ei. Empatian kyky on juuri sitä että voi samaistua toisen kärsimykseen vaikka ei itse olisi kärsinyt. Oman kärsimyksen kautta opittu empatia on vain opittua empatiaa, ei sisäsyntyistä.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden 50v. Sanoo itsekin, että on elänyt pumpulissa. Ei menetylsiä, ei isoja suruja, turvattua elämää. Ja sen kyllä huomaa, on naivi ja hyvin itsekeskeinen, kehuu itseään ja pitää itseään hirveän hyvänä ja empaattisena. No, tavallaan onkin, mutta hänet hyvin tuntevana tiedän, että tärkeintä on näyttää, että on "hyvä ihminen". 

Ei tuota ihmistä olisi kärsimys jalostanut. Tuon luonteiset ihmiset ovat niitä jotka vaikeuksien tulleen katkeroituvat ja syyttävät vaikeuksistaan muita tai yhteiskuntaa. Eivät siis opi niistä ja halua muuttaa itsessään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten noin ajattelevat ovat yksinkertaisesti kateellisia tai puolituttuja. Heille ei siis kerrota mitään omista vaikeuksista.

Oikein kunnolla kateelliset näkevät sairaiden ajatustensa läpi kateuden kohteen elämän eli heille jopa syövän sairastaminen on etuoikeus. Olihan se onnetarten suosikki ja kateuden kohde naimisisissa rikkaan miehen kanssa, joka palvoo maata syöpäsairaan alla ja sitä paitsi syöpähän on jo ohi. 

Kokemusta on tällaisestä kroonisesti kateellisesta tyypistä. Lähes kaikki mitä hän kertoo on periaatteessa valetta, uhritarinoita, muiden syyllistämistä ja kadehtimista, vaikka meni pitkään, ennen kun tajusin, että hän on sairas.

Tulit sitten ruikuttamaan jotain vastoinkäymisten täyttämää elämää? Tässä oli kyse ihmisistä joilla ei niitä ole ollut. Syöpä on suuren luokan vastoinkäyminen.

Ei minun elämässäni ole ollut ylitsepääsemättömän suuria vaikeuksia. Tähän mennessä keskustelua on jo käynyt ilmi miten monella tavalla vastoinkäymisiin voi suhtautua. Joka kolmas ihminen sairastuu syöpään elämänsä varrella, suurin osa on masentunut jossain vaiheessa, monet kokevat myös seksuaalista väkivaltaa. Korkean resilienssin ihmiset pääsevät noista läpi, matalan resilienssin ihmiset kokevat vaikeuksia, ja tuokin on osittain geneettistä. 

Toissapäivänä Hesarissa oli iso juttu siitä miten korkeampi äo vaikuttaa läpi elämän nimenomaan resilienssinä, koska on kykyä ratkaista myös henkisiä ja sosiaalisia ongelmia nopeasti. Äo vaikuttaa elämän kulkuun enemmän kuin lapsuuden kotiolot. Jos kauan ennen nykyaikaista aivotutkimusta ja kehittyneitä sosiologian tutkimusmenetelmiä tilastoanalyyseineen olivat merkittävät psykoanalyytikot sitä mieltä, että kateus on tosiasiassa älykkyyden puutetta. Siis sen havaitsemista, että on muita heikompi, todellisten kykyjen puutetta. 

Suurin osa ihmisistä, jotka väittävät muiden ihmisten elämän sujuneen ilman vaikeuksia on kateellisia. Ja ne jotka sanovat oman elämänsä sujuneen ilman vaikeuksia, heillä on korkea resilienssi tai sitten elämä on toistaiseksi sujunut hienosti osin olosuhteiden ja osin omien kykyjen (käytännössä hyvä äo) ja haittaavien, synnynnäisten diagnoosien puutten ansiosta hyvin.

Kai nyt suurin osa on selvinnyt 50 ikävuoteen mennessä ilman suuria vastoinkäymisiä. Ainakin kun mietin omaa ylioppilasluokkaani, niin kukaan ei ole loukkaantunut tai sairastunut vakavasti, kaikki ovat opiskelleet itselleen sopivan ammatin. Lapsetkin alkavat olla aikuisia. 

Ei sellaisia olekaan tai en ainakaan minä tunne ketään sellaista näin 50-vuotiaaksi ehtineenä. Ihan jo matemaattisesti ottaen mitä vanhemmaksi elää, sitä suurempi todennäköisyys erilaisille vastoinkäymisille. Toki joidenkin ihmisten vastoinkäymiset voivat olla merkittävästi pienempiä kuin toisten, joille osuu ns. täyskäsi vastoinkäymisiä. Moni ei myöskään kerro vastoinkäymisistään, joten voi syntyä virheellinen kuva, että heillä on kaikki aina hyvin.

Mun elämään vaikutti isän poismeno, kun olin alle kouluikäinen lapsi. Äiti oli ja siskoja. Tekemisissä oltiin lähinnä suvun kanssa ja vanhemman ikä ja yksinolo teki jotain mun elämälle tuolloin.

Tapasin mieheni ja saatiin pari lasta. He kasvoi ja lähti. Töitä löytyi ja pari pitkäaikaista työpaikkaa menetin. On kuitenkin eri asia olla työtön, kun lapset ovat kasvamassa ja silloin, kun on vastuussa vain itsestään ja siipasta.

Voi kai sanoa, että koin suurimmat vastoinkäymiset jo alle 25v enkä edes ymmärtänyt missä mentiin. Nyt voi tulla vastoinkäymisiä iän myötä rankemmin kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän muutamia, joille elämässä on aina tehty ja ajateltu puolesta kaikki. Vanhemmat ja puoliso pitäneet kaikesta huolen ja pyörät pyörimässä. Itse ei ole juurikaan tarvinnut pientä päätään vaivata, kun on tullut ratkaisun paikka tai jokin pulma eteen, kunnes sitten on tullut se tilanne, että itse olisi pitänyt päättää ja toimia. Siinä vaiheessa sitten oltiinkin kädettömiä ja ihan hajalla, ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja ongelmanratkaisukykyä. Helppous ja vaivattomuus katosi yhdessä yössä.

Empaattinen lähestymistapa sinulla :D

Elämä ei ole reilu.

Miksi vatvoa tuollaista?

Tottakai joku pääsee.pitkään helpolla, joku toinen  saa paskaa niskaansa jatkuvasti joko syystään, syyttä tai sekä- että.

Itseni. Kaikkeen ei elämässä voi tietenkään vaikuttaa, mutta paljon on kiinni omista valinnoista. Yritän sanoa nyt mahdollisimman neutraalisti asian, joka on tietyllä tavalla tabu. Yleisälykkyys yleensä tasoittaa elämää, koska ihminen osaa tehdä parempia valintoja.

Omien kokemusteni mukaan olen keskivertoa älykkäämpi ja osaan luovia elämässä siten, että saan itselleni ja perheelleni tapahtumaan hyviä asioita. Ja kun huonoja asioita tapahtuu, olen aktiivisilla toimilla "päässyt kuiville" joko itse tai hakemalla apua. Olen esimerkiksi saanut kaikki työpaikat joita olen hakenut, kouluaikana kymppejä ja laudatureita todistuksiin, hyviä ystäviä, pitkän onnellisen parisuhteen ja toivomani määrän lapsia, tulot jotka mahdollistavat huolettoman arjen ja haaveiden toteuttamisen, aikaa itselle ja luoville harrastuksille sekä terveyttä.

Koskaan ei tiedä huomisesta, mutta elämä onkin tässä ja nyt. Tiedän joidenkin kadehtivan elämääni, mutta kateus on tunne joka myrkyttää kokijansa mielen, joten koen myötätuntoa heitä kohtaan.