TE toimisto 4 työpaikan pakkohaku. haetteko oikeasti??
Kommentit (178)
Minä hain, tammi- ja helmikuussa. Sain yhden niistä paikoista sitten ja aloitin maaliskuussa. Olisin tietysti hakenut niitä joka tapauksessa, mutta ei ollut iso vaiva ilmoittaa niitä.
Laitan runsaasti hakemuksia silloin, kun on paikkoja auki, ja listaan sitten neljä kerrallaan joka kuukausi. Rekryt kestää niin kauan välillä nykyään, että siinähän tarkistelevat.
Haen oikeasti. Eipä tuo kohtuuttoman suuri vaiva ole.
En, otin ennen tuota uudistusta viiden vuoden karenssin joten olen toimeentulotuella ihan mielelläni nämä vuodet. En ole enää edes työkkärin asiakkaana joten muutaman kerran vuodessa iskee leikkuri toimeentulotukeen. Se taas ei haittaa minua sillä säästän rahaa laillisin keinoin, joten pärjään pienemmilläkin rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Hehe! Ai että oikein tarkistavat!
Ajatelkaa asiaa käytännön kannalta. Rekrytoijat joutuisivat vastaanottamaan te-toimiston kyselyjä satoja tai jopa tuhansia. Ja sitten etsimään sen nimen sähköpostien joukosta, sillä muuta rekisteriä ei hakeneista käytännössä pidetä, ja ilmoittamaan sen te-toimistolle. Ja mikä oikeus heillä olisi nimiä ilmoittaa?
Rekisteriä ei muuten pidetä ihan GDPR:nkään takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todellakin haettava ja ilmoitettava ne neljä paikkaa siellä omilla sivuilla. Eipä tuo nyt vaikeaa luulisi olevan, vain 4? Voi hakea myös enemmän, kaikkia tuon neljän ylimeneviä ei ole pakko ilmoittaa.
Niin mutta eihän ne niitä tarkista?
Jos ajattelet hieman pitemmälle. Yksi hakee 4 paikkaa. Sanotaa kookauppa, seppälä, citymarket, stadium. Meinaatko, että ne alkaa soittelemaan tai laittaa sähköpostia onko sirpa salminen hakenut ja jäävät odottaa vastausta noista kaikista. Sitten, kun yhdellä työkkärin tyypillä on kymmeniä työttömiä niskassa ja he kaikki hakevat 4 paikkaa, niin eihän se virkailija edes kerkeä käymään läpi noita asioita, kun sillä on muutakin hommaa.
Toiseksi, työpaikka ei kerro työkkärille onko joku hakenut töitä. Se asia on työnantajan ja hakijan välinen asia. Se ei kuulu kellekkään, vaikka joku alkaakin selittää, että kuuluu. Se asia ei kuulu todellakaan kellekkään. Työkkäri näkee sen tiedon minkä hakija on laittanut siihen suunnitelmaan, että on hakenut 4 paikkaa. Kaveri soitti valofirmaan ja kysyi työtä, hänelle sanottiin, että on tullut kuukaudessa 845 työhakemusta ja ei ole nyt työtä tarjolla. 845 hakemusta yhteen paikkaan tullut. Se on aika paljon ja samalla nyt ymmärsin sen miksi meidän firman kotisivulla ensimmäinen texti on.- EMME REKRYTOI TÄLLÄ HETKELLÄ. Meillekin on tullut niitä hakemuksia näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne tarkistaa, kun ilmoitat sinne ne paikat niin he voivat tarkastaa työnantajalta että oletko todellakin hakenut. Voisitteko nyt vain toimia kuten kuuluu, se olisi muillekin hyväksi.
Ei ne kyllä oikeasti varmaan niitä tarkista sillä itseltäni ei koskaan ole te-palveluista tullut kyselyjä onko joku hakenut meille töihin.Luokattamia työhakemuksia on kyllä tullut paljon joista huomaa heti että ei hakija oikeasti halua tänne töihin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne tarkistaa, kun ilmoitat sinne ne paikat niin he voivat tarkastaa työnantajalta että oletko todellakin hakenut. Voisitteko nyt vain toimia kuten kuuluu, se olisi muillekin hyväksi.
Ei ne kyllä tarkista. Sorppe
Vierailija kirjoitti:
Uusi hallitus vähentää työttömyyskorvauksia. Johan rupee töitä löytymään!
Yhtäkkiä kiinnostammekin työnantajia, kun näemme nälkää?
Joo joo joo! Antakaa mulle töitä!
Olen 53v. Opiskelin merkonomiksi koska en voi tehdä entistä työtä. On parantumaton selkäsairaus ja krooniset kivut. Olen ollut työelämässä 30v.
Voin tehdä istumatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne tarkistaa, kun ilmoitat sinne ne paikat niin he voivat tarkastaa työnantajalta että oletko todellakin hakenut. Voisitteko nyt vain toimia kuten kuuluu, se olisi muillekin hyväksi.
Voin rekrynä kertoa sinulle 100% faktan. Työkkäri EI soittele ja kysele ja jos soittelis jonkun tyypin perään onko hakenut töitä, niin vastaus on hänelle. EMME LUOVUTA LUOTTAMUKSELLISTA TIETOA yrityksemme ja ulkopuolisten henkilöiden toimesta. Asia ei kuulu kolmansille osapuolille ja siihen perään lakipykälät ja momentit. Työkkäri myös tietää tämän asian itse. Näin se vaan on.
Haen ja olen dokumentoinut kaikki hakemukset pilveen todistusaineistoksi. On kyllä outoa että työtön joutuu lähettämään henkilötietonsa ja CVn jatkuvasti uusiin paikkoihin kenen tahansa luotettavaksi. Olen miettinyt tietoturvaa kun hakemuksia käsittelee kuka tahansa. Olen itse ollut jo 3 vuotta työtön ja hakenut tuhansia paikkoja ( haen muutakin kuin vain noita 4 paikkaa).
Olen hakemut, koska hakisin töitä joka tapauksessa. Täysin turhaahan tuo on, ja sen on myötänyt jokainen te-virkailija, jonka kanssa olen tuosta keskustellut. Suorastaan pahoittelevat, että tuollaista paskaa joutuu tekemään. Eivät ne niitä tarkista kuin ehkä jossain erittäin harvinaisissa ääritapauksessa, ei siihen riittäii resurssit millään.
Miettikää nyt! Suomessa on 250 000 työtöntä, jos jokainen laittaisi neljä hakemusta, se tekisi miljoona hakemusta joka kuukausi. Te-toimistojen henkilöstön määrä pitäisi moninkertaistaa, ja suurin osa ei muuta tekisi kuin yrittäisi tavoitella kiireisiä pomoja ja hr-ihmisiä.
Miksi nuo TE-toimistojen lusmuvirkailijat ei järjestä niitä töitä? Sehän niitten toimistojen tarkoitus on.
Vierailija kirjoitti:
Joo joo joo! Antakaa mulle töitä!
Olen 53v. Opiskelin merkonomiksi koska en voi tehdä entistä työtä. On parantumaton selkäsairaus ja krooniset kivut. Olen ollut työelämässä 30v.
Voin tehdä istumatyötä.
Muakin aina tahtoo vähän naurattaa tää miten tasaisin väliajoin täälläkin joku mielestään kovinkin pelottavasti uhkailee että "nyt joudutte sitten kaikki töihin!" Kun on tässä jonkin aikaa katsellut tätä todellisuutta jossa lähetät hakemuksia melkein mihin tahansa pilipalihommiin ja jos joku vastaus tulee niin se on tyyliin "vastaanotimme 275 hakemusta. Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun." Eli kovasti täällä ilahduttaa tieto siitä että kohta "joudun" johonkin töihin väkisin.
Kauhukabinettihallitus saa työllisyysasioissa aikaan monumentaalisen kansalliskatastrofin! Ens vuoden lopulla ennennäkemätön sotku selvitettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mun tarvi hakea kuin kahta paikkaa, kun täällä ei juuri mitään ole tarjolla. Olen minä ne hakenut ja mm. viime kuussa useampaakin. Mihinkään en päässyt edes haastatteluun.
Ihme kun jossain päin maata on näin armeliasta että huomioidaan työmarkkinat hakupakossa. Täällä vaikka kuinka kysyy että voiko määrää vähentää kun oman alan töitä ei ole, niin vastaus on että ei voi ja vaan lääkärintodistuksella. Eli 4 paikkaa pitää hakea vaikka olisi jumalattoman vaikeaa löytää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo joo joo! Antakaa mulle töitä!
Olen 53v. Opiskelin merkonomiksi koska en voi tehdä entistä työtä. On parantumaton selkäsairaus ja krooniset kivut. Olen ollut työelämässä 30v.
Voin tehdä istumatyötä.
Muakin aina tahtoo vähän naurattaa tää miten tasaisin väliajoin täälläkin joku mielestään kovinkin pelottavasti uhkailee että "nyt joudutte sitten kaikki töihin!" Kun on tässä jonkin aikaa katsellut tätä todellisuutta jossa lähetät hakemuksia melkein mihin tahansa pilipalihommiin ja jos joku vastaus tulee niin se on tyyliin "vastaanotimme 275 hakemusta. Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun." Eli kovasti täällä ilahduttaa tieto siitä että kohta "joudun" johonkin töihin väkisin.
Mä hain just jotain postin lajittelun osa-aikasta kiireapulaispaikkaa kikkarepalkalla. En saanu, en ees haastatteluun päässy 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mun tarvi hakea kuin kahta paikkaa, kun täällä ei juuri mitään ole tarjolla. Olen minä ne hakenut ja mm. viime kuussa useampaakin. Mihinkään en päässyt edes haastatteluun.
Ihme kun jossain päin maata on näin armeliasta että huomioidaan työmarkkinat hakupakossa. Täällä vaikka kuinka kysyy että voiko määrää vähentää kun oman alan töitä ei ole, niin vastaus on että ei voi ja vaan lääkärintodistuksella. Eli 4 paikkaa pitää hakea vaikka olisi jumalattoman vaikeaa löytää niitä.
Valtiolle.fi löytyy läjittain eri paikkoja joissa työskentelypaikkakunta valittavissa eikä kelpoisuusvaatimuksia. Sinne vaan hakemuksia! Valmiilla profiililla helppo hakea.
En tiedä mikä tällainen elämäntapaliiseri on. Erityisesti ei tällä hetkellä harmita mikään, vaikka maanantai ja vähän kiire töissä. Tässä parhaillaan kahvitauolla niin mikäs tässä on ollessa.