Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pettynyt perhe-elämään, jatkuva tyytymättömyys
05.11.2023 |
Hei,
Olemme nelihenkinen "perusperhe", vanhemmat korkeakoulutettuja, lapset 8v. ja 5v. Perheessämme vallitsee jatkuva tyytymättömyyden ilmapiiri. Kumpikin lapsista on näin keittiöpsykologina arvioituna vaikean temperamentin lapsi. Myös mieheni vaikuttaa vähän samanlaiselta, mutta oppinut ajan myötä hillitsemään ja sopeutumaan yhteiskunnan normeihin eli ei ole tiuskiva ja äkäinen. On jämäkkä, mutta oikeudenmukainen kasvatuksessa.
Viikonloppuja olen alkanut pelätä. Lapset eivät keskenään kykene minkäänlaiseen leikkiin, vaan tappelu on samantien päällä. Päivät sujuvat joten kuten jos ne ovat todella strukturoituja: tyyliin sama rytmi kun koulu/tarhapäivinä. Vaikka kuvittelin naiivisti että tämän ikäisillä voisi jo antaa vähän höllää vauva- ja pikkutaaperoaikaan verrattuna. Lapsilla on jatkuva tyytymättömyys jos ns. vain yritämme olla. Emme tarjoa jatkuvasti elämyksiä, vaan perus asioita kuten yhdessä ruuanlaitto ja ulkoilu, lautapelit. Myös yhdessä liikuntaharrastuksessa esikoinen käy. Kaikki muu väliaika on levotonta haahuilua, tappelua.
Esimerkkinä tyytymättömyyteen: esikoinen on kova askartelemaan ja pyysi helmiä. Ostin kauppareissulla, mutta nepä olivatkin taas kuulemma vääränlaisia helmiä. Sitten halusivat piirtää; no olisivat halunneet minun kalliit ammattimaiseen työskentelyyn tarkoitetut puukynät; kun en antanut vaan ohjasin tekemään omilla hyvillä perusväreillään, jäivän ns. "luuppiin" eivätkä pystyneet enää piirtämään. Kuulen heiltä päivittäin olevani typerä ja ikävä asettaessani rajoja, esim. ruutuajat(maks 1h päivässä). En ole ns. lepsu äiti vaan asetan rajoja ja ohjeistan miten aikuiselle puhutaan. Myös mieheni on hyvin väsynyt jatkuvaan kireään ilmapiiriin kotonamme, ja mm. sanoi hän ei aijo perheenä lähteä matkoille tms niin kauan kuin lapset ovat mitä ovat perusluonteeltaan ja käyttäytymiseltään.
Mielestäni perheeltämme puuttuu ns. yhteen hiileen tekeminen. Lähinnä asetelma on lapset vs aikuiset. Kun esikoinen oli 6v., teetätin myös nepsytestejä, mutta diagnoosia ei tullut. Hänellä on lievää aistiyliherkkyyttä, mutta ei muuta. Koulu sujuu hyvin ja hänellä on kavereita tosi paljon. Jonkin verran tämä perheemme tilanne on rauhoittunut kun esikoinen menee nyt paljon omia menojaan kavereiden kanssa poissa kotoa niin saamme rauhaa. Mutta sitäkö perhe-elämän sitten kuuluu parhaimmillaan olla, että rauha on maassa kun teemme kaikkia omia juttujamme poissa kotoa?
Mitä ajatuksia tämä vuodatus teistä herättää? Minun toiveenani olisi siis perheenä löytää yhteistä tekemistä ja mukavaa oloa niin että kaikilla olisi hyvä olla. Tällä hetkellä yhteiset tekemiset päättyvät 100% jonkun huutoon tai riitaan.
Kommentit (66)
Huonoa tuuria. Mun tutuissa on myös yksi tuollainen perhe, äiti on "ratkaissut" ongelman jatkuvalla valittamisella ja tissuttelulla. Samanikäiset lapset kuin teillä eli tuskaa on jäljellä vuosikaudet. Ammattiavun paikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapset on noin pieniä, he ovat todellakin vanhempien tunneilmastossa eivätkä muuta voi. Niissä lapsissa näkyy teidän fiilikset. Sen sijaan, että haet viattomille pikkuisille diagnooseja, jotka muuten sitten seuraavat heitä vaikuttaen tulevaisuuteen, opiskele käsittelemään temperamentteja ja ole vakaa vanhempi. Kyllä saa sen kuvan, että mies on piiloärtyisä, ja sinä lirissä toisten tunteissa. Lapset ei oo aikuisia, vaan tarvii toimintaa, ohjausta, hassuttelua ja puuttumista käytökseen. Lapset kaipaa näkymiä iloiseen tulevaisuuteen, rakastavan arjen ja pettymyksiäkin. Sanotaan, että traumoja ei varsinaisesti tule, jos minkä tahansa tapahtuman jälkeen saa tarvitsemansa turvan ja tuen toiselta ihmiseltä. Käsittelymallin. Teille aikuisille suosittelisin, että laitatte kalenteriin pari omaa viikkoa vuodessa, jolloin saatte ihan yksin ilman perheenjäsentä toteuttaa jotain haluamaanne, reissun Lappiin, kurssin, retriitin, kisan.... Näin lapset saavat myös katkon kuviosta ja mahdollisuuden kehityshyppäykseen. Koeta jaksaa, teidän pitää miehen kanssa siirtyä nyt seuraavalle tasolle tuon ikäisten muksujen vanhempina.
Koita nyt löysätä vähän. Kuulostat todella kireältä. Tartteeko kaikkea kontrolloida noin hirveästi?
Taidatte pitää lapsia pikku-aikuisina. Jos meno jatkuu, niin kohta kehutte tutuille kuinka itsenäisiä ja pärjääviä lapsenne ovat. Mulla aina herää ihokarvat silloin hälytysasentoon.
Lapsuus on siis ihan pyhää aikaa ihmisen elämässä. Lyhyt ja intensiivisin metamorfoosi. Olette siinä mallina, nautitte ja näytätte, että lapset ovat parasta seuraa ja mieluisinta koko maailmassa. Pettymyksentuottoa ja lohduttamista. Ja sama taas uudelleen. Komppaan edellisen kirjoittajan traumateemaa, niitä ei tosiaan synny, jos tunteille saa lohdutuksen ja sylin.
Miehesi käytöksestä ja mallista olisin huolissani, en juuri muusta.
Vanhemmat itse ei harrasta mitään, lapset ei kiinnostu liikunnasta..
Kai niillä on kavereita kuitenki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, tynnen myötätuntoa ja samastun kirjoittamaasi. Omat lapset alkavat kaikki olla jo aikuisia, mutta sanon suoraan, että en saanut aivan sellaista perhe-elämää kuin olisin halunnut, ja jota yritin vaalia. Katson haikeina perheitä, joissa on suuri keskinäinen rakkauden tunne, tehdään asioita harmonisesti yhdessä, vaikeistakin asioista puhutaan yhdessä ja kaikki ovat iloisia ja positiivisia. Kaikki on mennyt tavallaan hyvin, lapsista tuli fiksuja ja pärjääviä, mutta tunne-elämä ei ollutkaan sellaista kuin olin haaveillut. Sen yritän vaan hyväksyä.
Esim matkoilla kun käydään, saattavat nuoret olla aika negatiivisia, eikä oikein tule sellaista että voi että äiti kun on ihana matkakohde ja hotelli, ja on kiva mennä yhdessä syömään kivaan ravintolaan,
Just toi!! Mäkin haaveilin erilaisesta mitä nyt on. Samoja fiiliksiä. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että suoritetaanko teillä kovasti? Sellainen suorittaminen ja tieytynlaisen elämän hakeminen aiheuttaa tyytymättömyyttä.
Miten itse suhtaudutte epäonnistumisiin tai pettymyksiin? Näytättekö tyytymättömyytenne vai annatteko mallin, että maailma ei kaatunutkaan?
Helmi-esimerkki: lapsella taisi olla selkeä, ehkä jopa kunnianhimoinen visio siitä mitä tekee. Kun hän ei väärien helmien vuoksi voinutkaan visiotaan toteuttaa ja oli pettynyt (tyytymätön), niin ehkä hän olisi kaivannut jopa lohdutusta?
Lapsen tunteen ei tarvitse tarttua aikuiseen, mutta aikuisen tarvitsee sietää lapsen tunteet. Tyytymättömyyskin on vain tunne, joita tulee ja menee.
Onpa hyvä kommentti. Uskon tuon asian kyllä täysin tossa helmiesimerkissä, kiitos!! Ja tunnistan tuon suorittamisen kyllä. Ja mun t
Joo täytyy kokeilla tuota pussailujuttua! Sulla hyviä ajatuksia. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies tekee sen jälkeen kun käy niin, että hän yrittää olla lasten kanssa mutta lapset hermostuu kun isä potkii väärin? Hermostuuko mies takaisin? Lyö hanskat tiskiin ja häipyy paikalta kun hänen potkimistyyli ei kelpaa lapsille? Vai rauhallisesti selittää, että jokaisella ihmisellä on oma potkimistyyli ja silti voi pelata mukavasti yhdessä? Vai mitä?
Kyse ei teillä välttämättä ole voimakkaista temperamenteista vaan siitä, että lapset ovat kopioineet isänsä reagointityylin.
No isä tekee tietty just noin kuten kuvasit. Eli hanskat tiskiin ja peli loppui tähän. :( huoh! Toki jos olisi aina hyvin nukkunut ja ei stressiä niin jaksaisi varmaan lapsen reaktioihin paremmin vastata. Mutta olet oikeassa että noin se kuuluisi tehdä. T. Ap
Miksi sivuutat kaikki kommentit, joissa vähänkin kyseenalaistetaan miehesi käytösmallit isänä? Tai jos vastaat niihin kommentteihin, niin vain puolustelet miestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mies tekee sen jälkeen kun käy niin, että hän yrittää olla lasten kanssa mutta lapset hermostuu kun isä potkii väärin? Hermostuuko mies takaisin? Lyö hanskat tiskiin ja häipyy paikalta kun hänen potkimistyyli ei kelpaa lapsille? Vai rauhallisesti selittää, että jokaisella ihmisellä on oma potkimistyyli ja silti voi pelata mukavasti yhdessä? Vai mitä?
Kyse ei teillä välttämättä ole voimakkaista temperamenteista vaan siitä, että lapset ovat kopioineet isänsä reagointityylin.
No isä tekee tietty just noin kuten kuvasit. Eli hanskat tiskiin ja peli loppui tähän. :( huoh! Toki jos olisi aina hyvin nukkunut ja ei stressiä niin jaksaisi varmaan lapsen reaktioihin paremmin vastata. Mutta olet oikeassa että noin se kuuluisi tehdä. T. Ap
Eli mies käyttäytyy kuin viisivuotias ja sinun rooli on tasoittaa tilanteet, rauhoittaa kolme hermostunutta lastasi ja kärsiä yksin siitä, että olet perheen ainoa (henkisesti) aikuinen. Ja vielä ihmettelet miksi perhe-elämä on tuollaista. Syy on ilmeinen. Siinä perheessä on sinä ja kolme lasta. Kaksi lapsista toivoo ja kuvittelee, että se kolmanneksi lapseksi ryhtynyt olisi aikuinen. Mutta eipä se viitsi kun vähän väsyttää.
En ymmärrä sukulaisen perhe-elämää. Näyttää ihan helkatin hirveältä.
Kaikki on tyytymättömiä. Lapsille pidetään *muka* kovaa kuria mutta kukaan ei tottele kuin sekuntin.
Vanhemmilla jatkuva tarve saada omaa aikaa ja sanovat sen myös lapsille. Mutta mikään oma-aika ei riitä kun vanhemmat yhtä stressaantuneita kun tulevat kotiin.
Sama huuto ja rumba jatkuu tauotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat alkavat puhaltaa yhteenhiileen. Keksikää yhdessä kivoja juttuja. Leipokaa yhdessä vaikka molempien lasten toiveita. Siskoni lapselle on tosi tärkeää leipoa suolasarvia äidin kanssa, koska ne ovat herkkuja. Leipovat muutaman kerran vuodessa, esim. synttäreille, jouluksi. Lapsi eilen taas puhui suolasarvista ja että leipovat yhdessä. Miehesikin voisi ottaa jonkun heille 3:lle mieluisen jutun.
Tsemppiä, voimia ja iloa!
Vierailija kirjoitti:
Toteutetaanko teillä lasten toiveita? Onko koko perheen leffailtoja, uimahallireissuja, mäkkärireissuja, hoploppeja? Eli onko sellaista koko perheen yhteistä tekemistä, mikä on takuuvarma hitti? Pihan haravoiminen yhdessä ei kuulu tähän kategoriaan.
En kyllä syyllistäisi vanhempia tässä. Itse olen aina vähän ymmällään näistä "rasavilli" tapauksista jotka tarvitsevat jatkuvasti jotain aktiviteettia ettei aggressiivisuus-vaihe mene automaattisesti päälle, ihan kuten joku saksanpaimenkoira.
Olin itse lapsena todella tyytyväinen kun sai rauhassa katsella leffoja (yksin tai aikuisen kanssa), telkkaria muuten vaan, pelata videopelejä tai jotain lautapelejä, leikkiä lelujen kanssa (usein yksin) jne. Miksi olisi jatkuvasti olla jotain aktiviteettia illalla, uimahallireissuja ja hoploppeja yms? tai urheilua ylipäätänsä. Todella outoa! tylsyyteen täytyy myös oppia, ja tämä pätee ADHD aikuisiin jotka ovat kokoajan "tekemässä" vaikka lapsia ei olisikaan.
Ehkä tässä on kyse biologiasta enimmäkseen, voi monelle äidille tulla yllätyksenä kuinka pojat ratkovat konflikteja pääasiassa väkivallan avulla todella aggressiivisesti. Valitettavasti ainut ratkaisu tähän on intensiivinen urheiluharrastus jossa tämä luonnollinen propensiteetti väkivaltaan pysyy "aisoissa" ja purkautuu jalkapalloon, ei ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kädetöntä touhua, ei mitenkään tavatonta "korkeakoulutettujen" perheissä.
(Lasten) veemäinen käytös hallitsee koko perhe-elämää.
Sä et tunne ketään korkeakoulutettua, mutta silti tiedät?
"Mies ei ole tiuskiva eikä äkäinen" - kerrot aloituksessa. Tuli sellainen olo, että mies taitaa juurikin olla sellainen. Äkäinen eikä oikeudenmukainen. Yrität varmaan lepytellä henkisesti väkivaltaista miestä kaikkein eniten tossa kuviossa.
On raskasta elää perhe-elämää mieslapsen kanssa, lapsissa ei ole mitään vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo miehen ajatusmaailma "en tee mitään niin kauan kuin lapset ovat tuollaisia" wtf!? Sinä tanssit kaikkien pillin mukaan ja ilmeisesti mieskin saa möllöttää ja vapaamatkustaa kuin yksi lapsista? Ja hänelläkin vielä "vahva temperamentti", kuten lapsillakin?
Tarkennuksena mies kyllä osallistuu paljon, potkii lasten kanssa jalkapalloa(mikä usein päättyy esikoisen raivoon kun isä potkii väärällä tavalla) käy lasten kanssa mäkkärissä yms viettää aikaa. Ei ole ns vapaamatkustaja. Mies sanoo minulla on kenties liian suuret odotukset perhe elämältä. Hänellähän on tilanne että on aika etäinen lapsuudenperheestään kun minulla taas on omaan lapsuudenperheeseeni lämpimät välit. Kait jotain samaa haen omista lapsista. T. Ap
Lapsen mielestä isä potkii palloa väärällä tavalla. Mitä ihmettä? Nyt on aika panna esikoinen ruotuun.
Ap:lle itselleen sanoisin, että useimpien ihmisten elämä ei ole idylliä eikä kovin "esittelykelpoista". Lapsilta voi
jossakin määrin edellyttää hyvää käytöstä ja ettei joka asiasta valiteta ja vinguta. Ap itse voi vähän
moderoida omia toiveitaan siitä miten kivaa perheen arkielämän pitäisi olla. Joskus on syytä kertoa
ääneen, että lapsen käytös harmittaa äitiä ja nyt riittää.
Monet asiat voi kuitata huumorilla. Isä ja äitikin saa hassutella.
Ja ei kaikki sisarukset oo bestiksiä keskenään. Tosin voivat olla myöhemmin tosi läheisiä.
Ja vanhempi voi lähtee toisen lapsen kans vaikka johonkin tapahtumaan joka ei toista lasta kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Lopetin lukemisen tähän, vanhemmat korkeakoulutettuja. Heillä ei vaan ole sitä maalaisjärkeä ja käytännön älyä kasvattaa lapsia ja hallita perhe-elämää.
Miksi lapset ovat tyytymättömiä ja tappelevat keskenään, vaikka olen kirjallisuustieteen maisteri?
Mulla on neljä lasta ja kyl riitely kuuluu elämään, musta tosin lasten piti itse oppia sopimaan ja pärjäämään keskenään. Mä annoin molemmille rangaistuksen jos riitely kantautui mun korviin tai tultiin valittamaan toisesta. Leluja jäähylle ja kännykkä pois jos tappelua tulee. Kyl nopeasti oppivat olemaan niin et selvittävät keskenään ja yrittävät välttää riitaa.
Alue: Aihe vapaa
Välillä olisi ihan hyvä ja kivaa pelata palloa lastenkin säännöillä.