Pettynyt perhe-elämään, jatkuva tyytymättömyys

Vierailija kirjoitti:

Tuo miehen ajatusmaailma "en tee mitään niin kauan kuin lapset ovat tuollaisia" wtf!? Sinä tanssit kaikkien pillin mukaan ja ilmeisesti mieskin saa möllöttää ja vapaamatkustaa kuin yksi lapsista? Ja hänelläkin vielä "vahva temperamentti", kuten lapsillakin?

Tarkennuksena mies kyllä osallistuu paljon, potkii lasten kanssa jalkapalloa(mikä usein päättyy esikoisen raivoon kun isä potkii väärällä tavalla) käy lasten kanssa mäkkärissä yms viettää aikaa. Ei ole ns vapaamatkustaja. Mies sanoo minulla on kenties liian suuret odotukset perhe elämältä. Hänellähän on tilanne että on aika etäinen lapsuudenperheestään kun minulla taas on omaan lapsuudenperheeseeni lämpimät välit. Kait jotain samaa haen omista lapsista. T. Ap

Tyytymättömyys ja kireys heijastuu lapsiin. Säännöt ja rajat on hyvä olla kohtuudella ja johdonmukainen niiden suhteen. 

Jossain tunnin ruutuajassa ei ole mitään perusteltua järkeä. 

Kuulostaa vähän että sä leikit siellä jotain Äiti Teresaa, joka passaa ja paapoo ei pelkästään lapsia vaan myös niiden isää. Muut kiukuttelevat ja rötväilevät, ja sinä sallit sen kaiken ja yrität olla kaikille mieliksi. Sinun kannattaisi lopettaa se. Jos lapset tappelee tai vinkuu, jätä ne kotiin vinkumaan isänsä kanssa, ja lähde vaikka elokuviin tai kävelylle. Ei sun tarvitse olla sitä rauhaa siellä aina rakentamassa. 

Vierailija kirjoitti:

No tollasta se on. Ilmankos kaikki parit ei selviydy perhehelvetistä eroamatta. Minulla ei ole omia lapsia, mutta muistan kuinka paljon mekin veljeni kanssa tapeltiin. Ja äiti kirosi, että ei hän sitä varten tehnyt kaksi lasta, että ne tappelee keskenään 😆. 

Sanoisin siis, että sulla on ihan normaali perhe ja terveet lapset. Kyllä se siitä kun ne kasvaa aikuisiksi.

Kiitos tästä. Ehkä hain aloituksella just tätä myötätuntoa ja että joku sanoo tämän olevan normaalia? T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo miehen ajatusmaailma "en tee mitään niin kauan kuin lapset ovat tuollaisia" wtf!? Sinä tanssit kaikkien pillin mukaan ja ilmeisesti mieskin saa möllöttää ja vapaamatkustaa kuin yksi lapsista? Ja hänelläkin vielä "vahva temperamentti", kuten lapsillakin?

Tarkennuksena mies kyllä osallistuu paljon, potkii lasten kanssa jalkapalloa(mikä usein päättyy esikoisen raivoon kun isä potkii väärällä tavalla) käy lasten kanssa mäkkärissä yms viettää aikaa. Ei ole ns vapaamatkustaja. Mies sanoo minulla on kenties liian suuret odotukset perhe elämältä. Hänellähän on tilanne että on aika etäinen lapsuudenperheestään kun minulla taas on omaan lapsuudenperheeseeni lämpimät välit. Kait jotain samaa haen omista lapsista. T. Ap

Potkii palloa? Käy mäkkärissä? Eikö hän SINUN kanssasi pyri samanlaiseen kasvatukseen ja tekemisen keksimiseen?

Ap et ole todella ainut kuka kärsii tuosta tilanteesta, vaikka perhearjessa ja kasvatuksessa ei ole vikaa. Itselläni ei ole lapsia mutta tuota lasten kiukuttelua mitä ihmeellisimmistä asioista ja lähes jatkuvaa riitelyä näen ystävien lapsilla kaiken aikaa.

Tuntuu että jonkin aikaa esim. lomamatkalla on auttanut kun on keskusteltu lapsen kiukun hieman laannuttua siitä miten ikävältä jatkuva eripura tuntuu myös aikuisista ja varmasti lapsesta itsestään. Toisten ajatuksia ei voi lukea joten harmituksista on hyvä oppia puhumaan kun suurin tunneryöppy on ohi, tämä pätee niin lapsiin kuin aikuisiin.

Minusta oli upeaa miten ystävä kertoi rauhassa lapselle kuinka paha mieli hänelle tuli kun järjestämänsä retkipäivä meni riitelyyn, lapsi tuntui ymmärtävän tämän.. Hetken aikaa, aamiaisella taas tappelu oli pystyssä. Toistoa vaan :€ Onneksi ei ole omia muksuja.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan todella raskaalta ja ymmärrän että asia harmittaa. Valitettavasti, en osaa antaa minkäänlaista neuvoa. Kuulosta, siltä että yrität tehdä parhaasi vanhempana. Rajoja ja rakkautta. Hyvää työtä. Elämä ei aina vaan ole reilua ja ihmiset tuppaavat unohtamaan, että kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Ihmiset ovat perusluonteeltaan erilaisia ja lapsilla ei ole vielä sitä itsensäätelytaitoa, minkä takia aikuiset eivät heitä itkupotkuraivareita vaikka siltä tuntuisi. Lapsille pitää opettaa hyviä tapoja käyttäytyä, mutta se vie aikaa ja hermoja. Tsemppiä tulevaisuuteen ja kyllä se siitä joskus. Viimeistään sitten, kun lapsesi ovat hyvin pärjääviä aikuisia ja olet heistä ja itsestäsi ylpeä. 

Kiitos tästä t. Ap

Mulle tuli sinusta hiukan kontrollifriiki-vibat. Kannatteletko jotain ideaalia, joka ei istu teidän perheeseen ollenkaan? Mikä muuttuisi, jos oikeasti hyväksyisit sen, että teillä on kaikilla jotenkin tyytymättömät temperamentit? Sinä tunnut olevan kaikkein tyytymättömin ja se näkyy lapsissa.

Nyt ap otat salasuhteen ja sen matkaan vaan. Eroaminen on aina parasta kaikille. Kyllä lapset siihen sopeutuu. He itse asiassa aina toivovat vanhempien eroa ja selkäreppulapsiksi pääsemistä. Nyt vaan hophop tekemään sitä muutosta omannäköiseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toteutetaanko teillä lasten toiveita? Onko koko perheen leffailtoja, uimahallireissuja, mäkkärireissuja, hoploppeja? Eli onko sellaista koko perheen yhteistä tekemistä, mikä on takuuvarma hitti? Pihan haravoiminen yhdessä ei kuulu tähän kategoriaan.

On kyllä. Mutta eikai tällaista kuulu joka vkloppu tehdä? Vai kuuluuko? T. Ap

Kyllä meillä joka viikonloppu käydään uimassa,  ulkona syömässä ja vielä kaupungilla/museossa/retkellä tms. 

Olisiko teillä yhteistä harrastusta esim. musiikki, kirjat, luonto, ruoanlaitto?

 

 

Ei me kyllä joka viikonloppuun pakata noin paljon yhteistä tekemistä. Syömässä käydään aika usein, ja satunnaisesti kavereita tapaamassa/sukuloimassa, mutta mies ainakin kaipaa ihan kotipäiviäkin, jolloin voi rauhassa puuhastella ilman aikatauluja.

Ap, tynnen myötätuntoa ja samastun kirjoittamaasi. Omat lapset alkavat kaikki olla jo aikuisia, mutta sanon suoraan, että en saanut aivan sellaista perhe-elämää kuin olisin halunnut, ja jota yritin vaalia. Katson haikeina perheitä, joissa on suuri keskinäinen rakkauden tunne, tehdään asioita harmonisesti yhdessä, vaikeistakin asioista puhutaan yhdessä ja kaikki ovat iloisia ja positiivisia. Kaikki on mennyt tavallaan hyvin, lapsista tuli fiksuja ja pärjääviä, mutta tunne-elämä ei ollutkaan sellaista kuin olin haaveillut. Sen yritän vaan hyväksyä. 

Esim matkoilla kun käydään, saattavat nuoret olla aika negatiivisia, eikä oikein tule sellaista että voi että äiti kun on ihana matkakohde ja hotelli, ja on kiva mennä yhdessä syömään kivaan ravintolaan,

Meillä samantyyppinen perhe, mutta vaimo on se temperamenttisempi ja aggressiivisempi, puhuu myös vihaisena todella rumasti. Ehkä miehesi on samanlainen ja se ruokkii lasten kiukuttelua, samalla kuin sinä yrität lakaista lasten kiukuttelua maton alle, että perhe -elämä olisi täydellistä?

Meillä helpotti hiukan, kun tajuttiin toinen rauhoittua ja toinen olla siloittelematta kaikkea, yhteiset hetket alkoivat taas tuntua kivoilta, eikä suorittamiselta. Lasten ja puolison kiukkukohtaukset väheni. 

Ihan normaalilta kuulostaa. Joka muuta väittää, valehtelee. 

"keskinäinen rakkauden tunne, tehdään asioita harmonisesti yhdessä, vaikeistakin asioista puhutaan yhdessä ja kaikki ovat iloisia ja positiivisia." Anteeksi jo etukäteen, mutta hyi helv... Ei kaikki ole tällaisia tunnemussuttajia. Älä nyt ainakaan teineiltä tällaista odota kuten kirjoitit 🙄🙄🙄

Lapsiperheen arki on rankkaa, eikä siihen valitettavsti ole päässyt mitenkään valmistautumaan. Ymmärrän täysin. Arki ja viikonloput täytyy yrittää sovittaa siihen, millaisia kukin perheenjäsen on. Esimerkiksi omat lapset olisivat olleet aivan mahdottomia, jos ei olisi aamupalan jälkeen menty ulos purkamaan energiaa. Silloin piti sopeutua niin, että kotia ei voi alkaa siivota aamulla, vaan pitää sietää hieman sotkua, tai ruoka on sitten jotain nopeasti valmistettua, koska ulkoiluun menee aikaa. 

 

Helmi-esimerkki. Olisiko lapsen voinut ottaa mukaan kauppaan valitsemaan helmiä, vaikka ihan lähteä lapsen kanssa toteuttamaan hänen suunnitelmiaan. Vaikutti tärkeältä, ja vanhemman visio voi olla aika erilainen. Tai muutenkin, etukäteen olla mukana suunnittelemassa, jos piirustushetki, voi etukäteen kertoa millä väreillä voi piirtää. Jotkut asiat nyt ovat pettymyksiä, esim. että äidin värit ovat äidin. Ne pitää lasten kestää, ja oppia samalla muihin elämän pettymyksiin. 

 

Voisi etukäteen miettiä, mitä kukakin haluaa tehdä, ja miten asiat mahtuvat viikonloppuun. Aika rutinoituneita olivat omat viikonloput lasten kanssa, ulkoilu, syönti, kauppa, ruoanteko, vierailut. Usein joku pieni spesiaalijuttu, uimahalli, kaverin synttärit, leipominen, elokuva. Varmasti monta kiukunhetkeä mahtui mukaan, mutta pääasia kai että niistäkin oppii selviytymään. Nyt ovat energisiä edelleen ja menossa kavereiden ja harrastusten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että suoritetaanko teillä kovasti? Sellainen suorittaminen ja tieytynlaisen elämän hakeminen aiheuttaa tyytymättömyyttä. 

Miten itse suhtaudutte epäonnistumisiin tai pettymyksiin? Näytättekö tyytymättömyytenne vai annatteko mallin, että maailma ei kaatunutkaan? 

Helmi-esimerkki: lapsella taisi olla selkeä, ehkä jopa kunnianhimoinen visio siitä mitä tekee. Kun hän ei väärien helmien vuoksi voinutkaan visiotaan toteuttaa ja oli pettynyt (tyytymätön), niin ehkä hän olisi kaivannut jopa lohdutusta? 

Lapsen tunteen ei tarvitse tarttua aikuiseen, mutta aikuisen tarvitsee sietää lapsen tunteet. Tyytymättömyyskin on vain tunne, joita tulee ja menee.

Onpa hyvä kommentti. Uskon tuon asian kyllä täysin tossa helmiesimerkissä, kiitos!! Ja tunnistan tuon suorittamisen kyllä. Ja mun tarvitsisi kyllä yrittää sietää noita lasten tun

Kiitos! Jatkan vielä arvailujani; sun mieheen taitaa tarttua nämä lasten tunteet hyvinkin tehokkasti, koska hän kokee lasten tyytymättömyyden raskaana? Jonkinlaista rentoutta ehkä kaipaatte - koko päivähän ei ole pilalla kaikilta, jos joku on hetkellisesti hankala ja tyytymätön. Nehän eivät ole teidän aikuisten tunteita, teillä voi olla hyvinkin hauskaa ja iloista :) Alkakaa aina vaikka pussailemaan, kun jompi kumpi lapsista kiukuttelee, muistatte ainakin  jälikäteen sen, että pussailitte paljon :D

Hyviä kommentteja olet saanut. Niiden lisäksi minulle tulee mieleen, että lapset ovat myös oppineet käyttämään valtaa tuon tyytymättömyyden ja kiukuttelun kautta. Aina ei voi eikä kannata tehdä mieliksi. Jos isä potkii palloa väärällä tavalla niin voi todeta vaan, että minä potkin tällä tavalla ja se siitä. Myös nuo värikynät - nämä ovat teidän värinne ja se siitä. Voi piirtää tai olla piirtämättä mutta muutakaan ei ole vaihtoehtona.

Ja tosiaan se tekee hyvää, jos lapset saavat myös osallistua tekemisten suunnitteluun ja valita joitakin asioita itse, kuten nyt vaikka ne puuhelmet.

Kädetöntä touhua, ei mitenkään tavatonta "korkeakoulutettujen" perheissä.

(Lasten) veemäinen käytös hallitsee koko perhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä samantyyppinen perhe, mutta vaimo on se temperamenttisempi ja aggressiivisempi, puhuu myös vihaisena todella rumasti. Ehkä miehesi on samanlainen ja se ruokkii lasten kiukuttelua, samalla kuin sinä yrität lakaista lasten kiukuttelua maton alle, että perhe -elämä olisi täydellistä?

 

Meillä helpotti hiukan, kun tajuttiin toinen rauhoittua ja toinen olla siloittelematta kaikkea, yhteiset hetket alkoivat taas tuntua kivoilta, eikä suorittamiselta. Lasten ja puolison kiukkukohtaukset väheni. 

Tunteet on inhimillisiä. Ne voi antaa tulla, ja ne voi antaa mennä. Välillä kiukuttaa, välillä on mukavaa, usein on siltä väliltä. Opettele ottamaan vastaan lasten kiukku ja pettymykset, ja anna kiukun ja pettymysten sitten mennä. Mitä sanoit esikoiselle, kun hän ei halunnut käyttää ostamiasi helmiä? Suutuitko lapselle, kun ei mikään kelpaa, ole ilman sitten? Vai sanoititko sekä omat että lapsen tunteet lapselle? Äiti muisti että halusit askarrella helmistä ja osti helmiä kun kauppareissulla näki, ei tiennyt että halusit toisenlaisia. Sinua harmittaa nyt. Käydään yhdessä ostamassa sellaiset helmet kuin haluat. Mitä aiot tehdä helmistä?

Miten itse toimit surullisena/pettyneenä/väsyneenä? Alatko ärtyisäksi ja purat perheeseen, vai toteatko että tällaista nyt, kohta toisenlaista?

Miten sinä ja mies kommunikoitte keskenänne, kun teillä on erimielisyyksiä?

Huomioitteko kummankin lapsen erikseen? Vain toisen lapsen kanssa joskus ajanviettoa.

Lasten luonteet voivat olla ihan erilaisia. Ei lapsista välttämättä tule hyviä kavereita keskenään vain sen takia että sattuivat syntymään samaan perheeseen.

Jos lapsille sopii, että päivissä on selkeä rakenne, niin pidä vapaapäivissäkin selkeä rakenne. Toimi kuten teidän perheelle parhaiten toimii. Pidä huolta myös itsestäsi, ole lempeä niin itsellesi kun lapsille.

Mitä mies tekee sen jälkeen kun käy niin, että hän yrittää olla lasten kanssa mutta lapset hermostuu kun isä potkii väärin? Hermostuuko mies takaisin? Lyö hanskat tiskiin ja häipyy paikalta kun hänen potkimistyyli ei kelpaa lapsille? Vai rauhallisesti selittää, että jokaisella ihmisellä on oma potkimistyyli ja silti voi pelata mukavasti yhdessä? Vai mitä?

Kyse ei teillä välttämättä ole voimakkaista temperamenteista vaan siitä, että lapset ovat kopioineet isänsä reagointityylin.