Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Äänestäkää Persuja päämiateripuolueiksi. Persut ovat se joka nimenomaan vastustaa pakkoruotsia, mutta niin kauan kun Persut eivät ole tarpeeksi suuri puolue, ilman tukea eivät saa pakkoruotsia kaadettua. Kokoomuksella on lähes neljäsosa eduskunnan paikoista joka on todella paljon, mutta ei niitä kiinnosta ruotsin poistaminen ollenkaan
Vierailija kirjoitti:
Ajattelitteko Ruotsin vihaajat katkaista välit ja sulkea rajat? Ruotsia se tuskin haittaisi millään tavalla mutta Suomelle siitä saattaisi olla haittaa nyt kun välinne tuonne itäänkin päin ovat vähän heikoissa kantimissa. No onhan teille Baltian maat ystävinä ja melkein yhteinen hieno kielikin joten mitä jos yrittäisitte sitä kautta maailmalle. Elintasokin teillä on vähän samalla tavalla heikohko. Kohta teillä ei ole mitään muuta kuin ilmatiet joita pitkin voitte liikkua maailmalle sieltä suistomaaltanne.
Aluperinhän Suomesta tuli osa Ruotsia nimenomaan siksi, että suomalaiset tarvitsivat apua venäläisten pitämisessä Suomen ulkopuolella, ja Ruotsilla oli tuolloin joskus 1200-luvulla enemmän muskeleita auttaa tässä. Ruotsi sai tästä diilistä hyötyä puskurialueen muodossa, sekä tietenkin luonnonvaroja ja myös ihmisresursseja mm. Ruotsin metsien asutukseen ja sotimiseen myös Suomen alueen ulkopuolella. Alunperin diili oli win-win. Nykyään vaan pakkoruotsi on pilannut suomalaisten fiilikset ruotsalaisia kohtaan aivan kohtuuttomasti.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää Persuja päämiateripuolueiksi. Persut ovat se joka nimenomaan vastustaa pakkoruotsia, mutta niin kauan kun Persut eivät ole tarpeeksi suuri puolue, ilman tukea eivät saa pakkoruotsia kaadettua. Kokoomuksella on lähes neljäsosa eduskunnan paikoista joka on todella paljon, mutta ei niitä kiinnosta ruotsin poistaminen ollenkaan
Ei kukaan normaali ihminen halua eroon pakkoruotsista, jos sen hinta on pitää persut vallassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muissa pohjoismassa pakkosuomi kouluaineena?
Olen itse suomenruotsalainen joka kannattaa pakkoruotsin (ja muutenkin pakollisten aineitten) poistoa kouluista.
Ihmettelen silti että johtaisiko se automaattisesti parempaan asenteeseen kantasuomalaisten puolelta? tuntuu välillä siltä viha meitä kohtaan johtuu myös tietystä kateudesta, taka-alalla tietenkin sosio-ekonomiset eroavaisuudet. Olen pk-seudulta ja kantasuomalaiset kiusasivat aina harrastusporukoissa ja nimittelivät hurriksi yms. Itse halusin olla kaveri kaikkien kanssa. En skidinä ymmärtänyt miksi minua vihataan ilman syytä.
Esim se, että pääset vähemmillä pisteillä yliopistoon.
Se, että suomen- ja ruptsinkieliset lapset etotellan jo pieninä eri koulutaipaleelle.
Se luo vihaa.
Ymmärrän, se ei silti oikeuta pienen lapsen kiusaamista. Jopa aikuiset ovat olleet mukana pienen suomenruotsalaisen lapsen kiusaamisessa. Hävetkää! en anna ikinä anteeksi.
Ruotsin opiskelu on poliittinen juttu ja siksi melko turhan tuntuista. RKP on pitkään ollut hallituksien vaa'ankieli ja ruotsin tuputtaminen on puolueen lempilapsi. Sillä muka edistetään suomenruotsalaisten etua. Se on kukkua. Suomenruotsalaisuutta uhkaa eniten heidän omien nuortensa muutto Ruotsiin. Siellä on paremmat opiskelumahdollisuudet ummikkosuomenruotsalaisille. Suomenkieliset voivat edistää suomenruotsalaisuutta vain perustamalla ruotsinkielisen perheen.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelitteko Ruotsin vihaajat katkaista välit ja sulkea rajat? Ruotsia se tuskin haittaisi millään tavalla mutta Suomelle siitä saattaisi olla haittaa nyt kun välinne tuonne itäänkin päin ovat vähän heikoissa kantimissa. No onhan teille Baltian maat ystävinä ja melkein yhteinen hieno kielikin joten mitä jos yrittäisitte sitä kautta maailmalle. Elintasokin teillä on vähän samalla tavalla heikohko. Kohta teillä ei ole mitään muuta kuin ilmatiet joita pitkin voitte liikkua maailmalle sieltä suistomaaltanne.
On säälittävää yrittää kääntää tätä kieliprobleemaa ihmisvihaksi. Ei ruotsalaisia tai ruotsinkielisiä kukaan vihaa.
Näitä kommentteja kun lukee, niin käy nopeasti selväksi ettei ne suomenruotsalaisten vihaajat ole kyllä sitä älykkäintä ja sivistyneintä, korkeasti koulutettua porukkaa, sellainen rimanalitus on tämän keskustelun argumentoinnin taso. Se tuskin yllätyksenä yhtään kenellekään. Jatkakaa vaan öyhöttämistä, saatte itsenne vaan näyttämään ihan todella surullisilta yksilöiltä. Varsinaiset alfat täällä taas vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa ruotsinkielisten osuus Suomessa on vieläkin pienempi kuin 5 prosenttia. Tuohon on nimittäin laskettu mukaan myös kaksikielisen perhetaustan omaavat, jotka puhuvat suomea yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin ruotsia, mutta jotka on silti rekisteröity virallisesti ruotsinkielisiksi ja jotka ovat käyneet ruotsinkieliset koulut.
Tämä oli ehkä huonoin argumentti ikinä, onnittelut siitä. Suomenruotsalaisten osuus populaatiosta nimenomaan kasvaa, jos lasketaan mukaan myös kaikki ne, joilla on virallisesti papereissa äidinkielenä suomi, mutta todellisuudessa ovat kaksikielisiä ja käyneet koulut ruotsiksi ja työskentelevät paljolti ruotsiksi. Meitä on ihan kiitettävä määrä. Piilohurreja olemme, sehän teitä varmaan vähän pelottaakin. Hui! Ikinä ei tiedä, siellä täydellisen suomen kielen takana saattaakin piilotella suomenruotsalainen! Apuva.
Norjahan kuului pitkään Ruotsiin. Samoin osat Virosta vähän aikaisemmin
Minulla on ihan eri kokemus Porvoosta ja ruotsinkielisistä. Aina pidettiin suomen- ja ruotsinkieliset erillään, eri koulut ja harrastusryhmät, ei voi edes samassa rakennuksessa tai samalla koulunpihalla olla sekaisin kieliryhmiä.
Kunnanvaltuustossa RKP määrää ja muut vikisee. Suomenkielisiä pikkukouluja lakkautetaan ja ruotsinkieliset saavat jatkaa. Tuo kielien epätasa-arvo on niin ilmiselvää että se ärsyttää, Porvoossa on suomenkielinen enemmistö ollut jo vuosikymmeniä, mutta heidän palveluja ei ole karsittu.
Puhukoon kukin mitä lystää, mutta se epäreiluus miten ruotsinkieliset suosivat toisiaan ja miten koko Suomen on oltava kaksikielinen noin pienen vähemmistön takia on se ongelma, ei kieli itsessään.
Ymmärrän, se ei silti oikeuta pienen lapsen kiusaamista. Jopa aikuiset ovat olleet mukana pienen suomenruotsalaisen lapsen kiusaamisessa. Hävetkää! en anna ikinä anteeksi
-------
Wääää wäääää!!! Byhyy yäääähhh! Itkettää kun en saa enää alistaa suomalaisia rauhassa byäääää!!!
Miksi kohtelette meitä ruotsalaispaskoja vallottajamurhaajia ilkeästi yhyyy byääää wääääää!!!
Jos Ruotsissa olisi pakkosuomi väittääkö aloittaja ettei se vaikuttaisi ruotsalaisten asenteeseen? Suomessa ruotsia ei uskalleta puhua tietyillä julkisilla paikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja kun lukee, niin käy nopeasti selväksi ettei ne suomenruotsalaisten vihaajat ole kyllä sitä älykkäintä ja sivistyneintä, korkeasti koulutettua porukkaa, sellainen rimanalitus on tämän keskustelun argumentoinnin taso. Se tuskin yllätyksenä yhtään kenellekään. Jatkakaa vaan öyhöttämistä, saatte itsenne vaan näyttämään ihan todella surullisilta yksilöiltä. Varsinaiset alfat täällä taas vauhdissa.
Hyvinkö järjestelmä nyt toimii kun ruotsinkielistä palvelua on vaikea saada koko kansan pakkoruotsista huolimatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:-
Ei Suomessa inhota ruotsin kieltä. Tai meillä on vain yksi kansanryhmä joka siitä pitää kovaa meteliä mutta muut hyväksyvät sen samalla tavalla kuin kaikki muutkin kielet. Muut ihmiset hyväksyvät ja käyttävät ruotsia siinä kuin muitakin kieliä osaamisensa mukaan 😀
Kyllä suomalaiset inhoavat ruotsin kieltä juuri pakko-oppimisen vuoksi. Mikä on se yksi kansanryhmä, joka pitää siitä kovaa meteliä? Kertoisitko? Ja suurin osa suomalaisista ei hyväksy ruotsin kielen pakkoa opetussuunnitelmissa, ehkä "rantaruotsalaisia" lukuunottamatta.
En ole koskaan tarvinnut ruotsin kieltä Pohjois-Pohjanmaalla, enkä muuallakaan asuessani, Haaparannan kaupoissakin pärjäsi ihan suomen kielellä.
Työelämässä ruotsalaisten kanssa käytetään yleisesti työkielenä englantia, koska molemmat osaavat sitä. No tosin ruotsalai
Ei perussuomalaiset inhoa ruotsin kieltä. Olen äänestänyt persuja ja ruotsi sujui loistavasti ja L ylioppilaskirjoituksista siitä yksi osoitus. Ja olen vain yksi esimerkki samanlaisten joukosta. Matka Tukholmaan on kuin kotiin tulisi. Harmi, kun se juuri nyt on hieman vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi siihen on syynä. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että ruotsinkielisille taataan palvelut äidinkielellään, se on ihan reilua ja oikein. En silti tajua, miksi ugrisuomalaisten metsäkansalaisten on pakko opetella vähäisillä lahjoillaan ruotsia jossain Savon peräkylällä. Niin typerää.
Akateemisemmin suuntautuneille ruotsi tietenkin on hyödyllinen, vaikka tulisitkin peräkylältä. Pohjoismaiset työmarkkinat vetävät aina hyvin ja siellä talous toimii kuin junan vessa, toisin kuin Suomessa. Joten on vaan tyhmää olla opettelematta ruotsia, sillä saa elämäänsä paljon hyviä vaihtoehtoja. Ja ihan suomenkielisenä tämän tosiasian totean.
Toisaalta kaikkialla Pohjoismaissa pärjää työelämässä englannilla, mikäli ei mene hoitoalalle eikä aspaksi. Jopa ruotsalaiset ovat hämmästyneitä siitä, miksi täällä opetetaan kaikille ruotsia. Se vaikuttaa heistäkin täysin järjettömälle kun voidaan käyttää englantiakin.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelitteko Ruotsin vihaajat katkaista välit ja sulkea rajat? Ruotsia se tuskin haittaisi millään tavalla mutta Suomelle siitä saattaisi olla haittaa nyt kun välinne tuonne itäänkin päin ovat vähän heikoissa kantimissa. No onhan teille Baltian maat ystävinä ja melkein yhteinen hieno kielikin joten mitä jos yrittäisitte sitä kautta maailmalle. Elintasokin teillä on vähän samalla tavalla heikohko. Kohta teillä ei ole mitään muuta kuin ilmatiet joita pitkin voitte liikkua maailmalle sieltä suistomaaltanne.
Kauppa ja muu yhteys Ruotsin kanssa sujuu vallan mainiosti englanniksi- sitä kaikki pohjoismaalaiset osaa varsin hyvin.
On aivan ok, että suomenruotsalaiset saavat palvelunsa ruotsiksi, mutta sitä varten on turha lopulle reilulle 95%lle suomalaisia sitä pakko-opettaa. Jos suomenruotsalaiset eivät saa keskuudestaan tarvittavaa määrää ruotsia osaavia virkamiehiä, lääkäreitä ym. niin se on sitten voi voi. Tuskin enää paljoa on porukkaa hengissä joka ei osaisi suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mietipä.
Menisitkö sinä pakottamaan kongolaisille belgialaisten tapoja ja kulttuuria tänä päivänä? En usko, että kehtaisit.
ihan hei kevyesti eri historia belgialla ja kongolla kuin suomella ja ruotsilla :D
Ei ole. Sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelitteko Ruotsin vihaajat katkaista välit ja sulkea rajat? Ruotsia se tuskin haittaisi millään tavalla mutta Suomelle siitä saattaisi olla haittaa nyt kun välinne tuonne itäänkin päin ovat vähän heikoissa kantimissa. No onhan teille Baltian maat ystävinä ja melkein yhteinen hieno kielikin joten mitä jos yrittäisitte sitä kautta maailmalle. Elintasokin teillä on vähän samalla tavalla heikohko. Kohta teillä ei ole mitään muuta kuin ilmatiet joita pitkin voitte liikkua maailmalle sieltä suistomaaltanne.
Onpa naivia keskustelua pakkoruotsin kannattajalta. Onko tämä tosiaan sinun paras perustelu pakkoruotsille?
Suomi on pohjoismainen kieli ja siksi ruotsalaiset voivat opiskella suomea.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan aika sitkeässä istuu myös suomalaisten kokemukset Ruotsissa työskentelystä viime vuosituhannen puolella. Ruotsalaisethan ovat olleet jonkinverran ennakkoluuloisia suomalaisia kohtaan, ja finnjäveliys on ollut yksi syy kiusata ihmisiä. Suomessa kuitenkin harvemmin ruotsinkielisiä kiusataan esim. kouluissa äidinkielenstä takia, mikä taas on ollut Ruotsissa yleistä suomenkielisiä kohtaan.
Nyt on tosin uusi aika ja Irma Lehtosalokin jo aidosti suosittu ruotsalainen.
Ei tietenkään kiusata, koska heille on omat koulunsa, erillään valtaväestöstä. Ruotsin- ja kaksikielisissä perheissä ei tule kuuloonkaan, että lapsi/lapset laitettaisiin suomenkieliseen kouluun.