Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Kielet ja kielitaito (OLI SITTEN. kuinka monta eri KIELTÄ hallussa, niin) on Aina. Hyvä asia!
" https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009944048.html "
Kaikille. (Kielen-) vihaajille,'pieniNÄYTE': sis.ulkomaista Kielineroutta ( suomen-) Kielen opetteluun ja osaamiseen. Ei huono..
Kaikille ei kielten oppiminen ole helppoa ja ruotsin sijaan esim. saksasta, ranskasta ,espanjasta jne. olisi heille enemmän hyötyä. Joku voisi tarvita myös vaikka kiinaa tai japania. Miksi ei suoda vapautta valita sitä, mistä ajattelee eniten hyötyvänsä. Jos joku kokee hyötyvänsä ruotsinkielistä niin eiköhän hän ole sitten motivoituneempi sitä opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭😭
Tätä samaa alistaja-narratiivia n*tsit käyttivät myös kun loivat propaa j**t*laisia vastaan. Sinä todella toistat ihan sitä samaa kuin mitä he tekivät. Mutta ei yllätä, kyllä kaikki tietää mistä olette n
Historiallisille tosiasioille nyt vaan ei voi mitään. Suomeapuhuvia ja suomalaista kulttuuria on satoja vuosia halveksittu ruotsinkielisten toimesta. Silti aikoinaan Ruotsi keräsi täältä verot ja pakotti suomalaiset taistelemaan turhia sotilaan Baltiassa ja Keski-Euroopassa ja toimimaan kilpenä Venäjää vastaan. Viimeistä olemme vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭😭
Tätä samaa alistaja-narratiivia n*tsit käyttivät myös kun loivat propaa j**t*laisia vastaan. Sinä todella toistat ihan sitä samaa kuin mitä he tekivät. Mutta ei yllätä, kyllä kaikki tietää mistä olette n
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset kuvittelevat EU:iin ja NATO:on liittymisen jälkeen olevansa kovasti länsimaalaisia, mutta jotkut eivät halua oppia edes lähimmän länsinaapurinsa kieltä
Jännä että vedit NATOn tähän keskusteluun. Ruotsi ei edes ole NATOn jäsen
Onko muissakin pohjoismaissa pakkoruotsi?
Jos kerran ruotsinkieliset niin kovasti halveksivat suomenkielisiä, niin miksi sitten moni heistä on naimisissa suomenkielisen kanssa? Tuskin he sentään omaa puolisoaan halveksivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭😭
Tätä samaa alistaja-narratiivia n*tsit käyttivät myös kun loivat propaa j**t*laisia vastaan. Sinä todella toistat ihan sitä samaa kuin mitä he tekivät. Mutta
Kuule, luepas näitä viestiejä täällä. Ainut halveksinta täällä on teidän suunnaltanne ruotsinkielisiä vastaan. Me ei haluta teille mitään pahaa, monilla meistä on suomenkielistä perhettä ja rakkaita. Te olette ne, jotka rakennatte tätä vihollisasetelmaa. Kaikki voidaan aina mennä jonnekin historiaan etsimään oikeutusta toisen satuttamiselle. Te suomenkieliset ette ole mitään puhtaita pulmusia myöskään. Te olette flirttailleet f*sismin ja suur-suomi juttujen kanssa, te olette alistaneet ja alistatte edelleen saamelaisia, teillä on r*sistinen puolue jonka poliitikot kirjoittelevat avoimen f*sistisia ja n*tsihenkisiä juttuja vuosikausien ajan nettiin. Suomessa on Euroopan tasolla vaarallista olla nainen, tilastollinen fakta. Nämä asiat ovat modernia todellisuutta. Mutta sitä te ette katso, koska mieluummin raivoatte tuntemattomille ja asetatte suomenruotsalaiset syntipukin asemaan. On selvää, että sinä et ole koskaan oikeassa elämässä tavannut suomenruotsalaisia, koska sinun asenteesi on epäinhimillistävä. Toivottavasti menet terapiaan ja pääset tämän ihmisvihasi ytimeen huoltamaan nuo traumasi pois, koska pakkoruotsi ei ole tuon sinun vihasi syy. Siellä on jotain syvempää mätää, joka kalvaa sinua sisältäpäin. Aidosti toivon että saat sen parannettua, koska se todennäköisesti näkyy myös muualla elämässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭😭
Tyyppi puhuu f*asimista kaiken sen eu GE nii kk a Pas kan ja kal Lon mittaamisten jälkeen.
Ruotsissa olivat oikein huolissaan siitä että ruotsalaiset saattaisivat vahingossa avioitua suomalaisten kanssa ja heikentää heidän parempaa r o t u a a n.
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran ruotsinkieliset niin kovasti halveksivat suomenkielisiä, niin miksi sitten moni heistä on naimisissa suomenkielisen kanssa? Tuskin he sentään omaa puolisoaan halveksivat.
Niinpä. Ja miksi me emme tee vihaketjuja nettiin suomenkielisistä ja siitä, miten emme halua oppia "pakkosuomea" koulussa?
Kuule, luepas näitä viestiejä täällä. Ainut halveksinta täällä on teidän suunnaltanne ruotsinkielisiä vastaan. Me ei haluta teille mitään pahaa, monilla meistä on...blaablaablaa lisää uhriutumista ja suomalaisten syyttelyä.
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.
Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭😭
Tätä samaa alistaja-narratiivia n*tsit käyttivät myös kun loivat propaa j**t*laisia vastaan. Sinä todella to
Mitenkäs Ruotsin saamelaisilla on mennyt? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn 🤷
Ruotsin kuningashuoneen n@tsiktköksistä olisi myös mielenkiintoista keskustella.
Tämä voidaan kiteyttää muotoon massiiviset palstamammat vs joku Khaddi Sagnia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran ruotsinkieliset niin kovasti halveksivat suomenkielisiä, niin miksi sitten moni heistä on naimisissa suomenkielisen kanssa? Tuskin he sentään omaa puolisoaan halveksivat.
Niinpä. Ja miksi me emme tee vihaketjuja nettiin suomenkielisistä ja siitä, miten emme halua oppia "pakkosuomea" koulussa?
Tämä vihaketju oli pakkoruotsifanin aloittama eikä tässä ole vihaa kohdistettu kuin suomenkielisiä kohtaan. On haukuttu ties miksi vain koska kaikki eivät halua opiskella itselleen tarpeetonta kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on suvussa espanjalaisia aika monta. Eikä yhtään ruotsalaista. Joten olisi ollut noin miljoona kertaa hyödyllisempää oppia koulussa espanjaa.
Terveisin Malagasta
Niinpä niin. Espanja on yksi maailman neljästä puhutuimmasta kielestä. Espanja olisi hyvä vapaavalintainen kieli, mutta Suomen koulujärjestelmä on erittäin kielipainotteinen ruotsin pakotuksen vuoksi. Joten ei kukaan valitse enää ylimääräistä rasitetta.
Missään maailmassa ei ole vastaavaa järjestelyä, vähemmistön kieli on enemmistölle pakollinen. Edellinen vastaava tilanne oli Etelä-Afrikassa, hallitsevan valkoisen luokan kieli oli mustille pakollinen. Etelä-Afrikan rotusorto on lopetettu jo kauan sitten, Suomessa se vielä jatkuu.
Eihän pakkoruotsia voi poistaa, koska sitten ruotsi opettajat jäävät työttömiksi
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset on niin alemmuudentuntoinen kansa että on jäänyt trauma Ruotsin vallan ajalta. Periaatteesta ja vanhasta muistista vastustetaan kuin peläten että jos osaa ruotsia joutuu Ruotsin valtaan.
Ja tämä leimaaminen varmasti lisäsi kaikkien motivaatiota oppia ruotsia. Onko ylevää olla vähän parempi kuin muut?
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että tuota suomen- ja ruotsinkielisten toisistaan eristäytymistä ja vihaa toisiaan kohtaan hieman liioitellaan. On esim. paljon pareja, joissa toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen.
Suomen valtio ylläpitää segregaatiota kun meillä on erikieliset kunnat, koulut, varuskunnat, siirtolapuutarhat, nuorisotilat...ym.
Vaasassa ruotsinkieliset saavat mennä suomenkielisten nuorisotilaan, mutta suomenkieliset eivät pääse ruotsinkieliseen nuorisotilaan.
Tätä samaa alistaja-narratiivia n*tsit käyttivät myös kun loivat propaa j**t*laisia vastaan. Sinä todella toistat ihan sitä samaa kuin mitä he tekivät. Mutta ei yllätä, kyllä kaikki tietää mistä olette nämä jutut kopioineet. Ja ylilautalaiset olette tuhonneet tämänkin palstan, kiitos siitä. Ihan sama minne menette, te ette muuta osaakaan kuin levittää vihaa ja eripuraa näillä persoonallisuushäiriöisillä jutuillanne. Todennäköisesti sama pätee teidän ihan oikeisiin ihmissuhteisiinne, vai mitä? Onko teillä sellaisia? Ainiin, sekin on aina jonkun muun vika, että ette tule ihmisten kanssa toimeen.