Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Kun se suomenkielisten pakkoruotsi ei kuitenkaan kelpaa ruotsinkielisille. Vaasa-/Seinäjoki- ja Kokkola-tapaus ovat siitä eläviä esimerkkejä. Ei kelvannut suomenkielisten antama ruotsinkielinen palvelu heille, vaan piti ehdottomasti saada palvelut ruotsia äidinkielenään puhuvilta. Usein he eivät myöskään anna suomenkielisille tilaisuutta harjoitella kanssaan ruotsia, vaan vaihtavat kielen välittömästi suomeksi, mikäli seuraan tulee yksikin suomenkielinen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan eri kokemus Porvoosta ja ruotsinkielisistä. Aina pidettiin suomen- ja ruotsinkieliset erillään, eri koulut ja harrastusryhmät, ei voi edes samassa rakennuksessa tai samalla koulunpihalla olla sekaisin kieliryhmiä.
Kunnanvaltuustossa RKP määrää ja muut vikisee. Suomenkielisiä pikkukouluja lakkautetaan ja ruotsinkieliset saavat jatkaa. Tuo kielien epätasa-arvo on niin ilmiselvää että se ärsyttää, Porvoossa on suomenkielinen enemmistö ollut jo vuosikymmeniä, mutta heidän palveluja ei ole karsittu.
Puhukoon kukin mitä lystää, mutta se epäreiluus miten ruotsinkieliset suosivat toisiaan ja miten koko Suomen on oltava kaksikielinen noin pienen vähemmistön takia on se ongelma, ei kieli itsessään.
Ruotsinkieliset ovat muutenkin täysrasisteja suomenkielisiä kohtaan missä vain voivat. Tukevat vain omankielistensä pääsemistä eteenpäin, yrityksiä jne. Vähän kuin joku mafia.
Pieni prosentti väestöstä mutta ajaa todella häikäilemättä ja aggressiivisesti sekä pikkumaisesti omia etujaan. Jos vaikkapa joku kieli tai teksti jätetään laittamatta ruotsiksi, niin häiriköivät viranomaisia niin kauan, että asia korjataan.
Jos suomalaiset olisivat yhtä tarmokkaita etunsa ajajia, niin päästäisiin ruotsinkielen pakkoylläpidosta eroon. Törkeää tuhlausta ja ihmisten ajan haaskausta
ja kohta tai tämäkin tolkun keskusteluketju katoaa kun taas joku börje valittaa. Heitä kun ei saa kritisoida, kun edustavat fiini kuldyrelli yli-ihmistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää Persuja päämiateripuolueiksi. Persut ovat se joka nimenomaan vastustaa pakkoruotsia, mutta niin kauan kun Persut eivät ole tarpeeksi suuri puolue, ilman tukea eivät saa pakkoruotsia kaadettua. Kokoomuksella on lähes neljäsosa eduskunnan paikoista joka on todella paljon, mutta ei niitä kiinnosta ruotsin poistaminen ollenkaan
Ei kukaan normaali ihminen halua eroon pakkoruotsista, jos sen hinta on pitää persut vallassa.
Olisin valmis vaikka hoitamaan julkiset asiani ruotsiksi, jos sillä vapautuisimme persujen olemassaolosta. Kehen tuollainen typerysten ihmisvihapuolue oikeasti vetoaa?
Vierailija kirjoitti:
Kun se suomenkielisten pakkoruotsi ei kuitenkaan kelpaa ruotsinkielisille. Vaasa-/Seinäjoki- ja Kokkola-tapaus ovat siitä eläviä esimerkkejä. Ei kelvannut suomenkielisten antama ruotsinkielinen palvelu heille, vaan piti ehdottomasti saada palvelut ruotsia äidinkielenään puhuvilta. Usein he eivät myöskään anna suomenkielisille tilaisuutta harjoitella kanssaan ruotsia, vaan vaihtavat kielen välittömästi suomeksi, mikäli seuraan tulee yksikin suomenkielinen.
Turha siitä on ruotsinkielisiä syyttää. Itse käytän päivittäin englantia ja ranskaa. Osallistun aktiivisesti netin keskusteluryhmiin ja minulle on kertynyt paljon ranskalaisia ja äidinkielenään englantia puhuvia ystäviä.
Seuraan myös aktiivisesti ranskan- ja englanninkielisiä podcasteja ja uutisia ym. kielenkäyttö on ihan itsestä kiinni.
Ruotsia en välitä harrastaa. Minulla ei ole siihen yksinkertaisesti motivaatiota tai mielenkiintoa. Uskon että tämä on suurin syy muillekin suomalaisille.
Vierailija kirjoitti:
Jos Ruotsissa olisi pakkosuomi väittääkö aloittaja ettei se vaikuttaisi ruotsalaisten asenteeseen? Suomessa ruotsia ei uskalleta puhua tietyillä julkisilla paikoilla.
Näinhän se on ollut Ruotsissakin, eli vuosikymmeniä suomalaiset ovat vaienneet Ruotsissa suomeksi ja yrittäneet vaan sopeutua ja vaikuttaa ruotsalaisilta. Ja Ruotsissa tosiaan on suhteessa aivan saman verran suomenkielisiä ja heidän jälkeläisiään kuin Suomessa ruotsinkielisiä. Suomessa vähemmistöä vaan on valtion taholta autettu säilymään ja ylläpitämään kulttuuriaan, toisin kuin Ruotsissa.Jos ruotsalaisilla olisi pakkosuomi, taatusti vihaisivat suomalaisia enemmän kuin suomalaiset nykyään ruotsalaisia.
Minusta tuntuu, että tuota suomen- ja ruotsinkielisten toisistaan eristäytymistä ja vihaa toisiaan kohtaan hieman liioitellaan. On esim. paljon pareja, joissa toinen on suomen- ja toinen ruotsinkielinen.
Vierailija kirjoitti:
Näin kohteelle ruotsinkielinen eliitti suomenkielisiä opiskelijoita Vaasassa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vaasan-amk-n-opiskelijat-avautuvat-…
Vaikka kaikille pakko-opetetaan ruotsia, ei tällä opetuksella saatu kielitaito sitten ruotsinkielisille kelpaa. Vaasan piti saada oma hyvinvointialue kun seinäjokelaisten ruotsin taito ei niille riittänyt. Taisi olla hänen kanssa sama juttu. Mikä merkitys on virkamiesruotsin opetuksella ja suorittamiselle kun se sitten ei tälle 5%lle kelpaa?
Se on ruotsinkielisten mafia, etteivät halua omille alueilleen työhön suomalaisia vaikka nämä puhuisivat ruotsia. Ruotsinkieliset tuntevat toistensa suvut aina jotain kautta kuin ovat niin pieni ryhmä ja heidät on kasvatettu halveksimaan ja syrjimään suomalaisia. Ei mitään anneta suomalaisille
Vierailija kirjoitti:
Näin kohteelle ruotsinkielinen eliitti suomenkielisiä opiskelijoita Vaasassa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vaasan-amk-n-opiskelijat-avautuvat-…
Vaikka kaikille pakko-opetetaan ruotsia, ei tällä opetuksella saatu kielitaito sitten ruotsinkielisille kelpaa. Vaasan piti saada oma hyvinvointialue kun seinäjokelaisten ruotsin taito ei niille riittänyt. Taisi olla hänen kanssa sama juttu. Mikä merkitys on virkamiesruotsin opetuksella ja suorittamiselle kun se sitten ei tälle 5%lle kelpaa?
Se on ruotsinkielisten mafia, etteivät halua omille alueilleen työhön suomalaisia vaikka nämä puhuisivat ruotsia. Ruotsinkieliset tuntevat toistensa suvut aina jotain kautta kuin ovat niin pieni ryhmä ja heidät on kasvatettu halveksimaan ja syrjimään suomalaisia. Ei mitään anneta suomalaisille.
Vierailija kirjoitti:
Koska me oltiin ruotsalaisten vähän niinkun siirtomaa. Ja vaikkei enää olla meillä on silti pakko opetella ruotsia koulussa. Ymmärrän hyvin ärsytyksen, vaikka itse kannustan kyllä kielten opiskeluun. Valitettavasti en itse jaksanut opiskella ruotsia kunnolla, ehkä olisi hyvä jos ruotsin tilalle voisi valita toisen kielen jos haluaa.
Ruotsin opetus kouluissa keskittyy aivan liikaa suomalaisittain puhuttuun muumiruotsiin. Jos skandinaavisen kielen osaaminen kerran on niin tärkeää, pitäisi opetuksen keskittyä paljon enemmän riikinruotsiin ja sen ääntämiseen.
Maailman TURHIN asia on PAKKOruotsi.
En ymmärrä sitä pakkomieltä mikä tuohon Ruotisinkieleen liittyy, minut kerran haukuttiin koska en ole intohimoisesti reissanut Ruotsissa vaan olen ollut kiinnostunut koko maailmasta. Ruotsi on niin mielenkiintoinen että muita kiinnostuksia ei tarvita.
Nousin ja lähdin pöydästä pois kokonaan koska tajusin että olen tekemisissä seinähluun tapauksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska me oltiin ruotsalaisten vähän niinkun siirtomaa. Ja vaikkei enää olla meillä on silti pakko opetella ruotsia koulussa. Ymmärrän hyvin ärsytyksen, vaikka itse kannustan kyllä kielten opiskeluun. Valitettavasti en itse jaksanut opiskella ruotsia kunnolla, ehkä olisi hyvä jos ruotsin tilalle voisi valita toisen kielen jos haluaa.
Ruotsin opetus kouluissa keskittyy aivan liikaa suomalaisittain puhuttuun muumiruotsiin. Jos skandinaavisen kielen osaaminen kerran on niin tärkeää, pitäisi opetuksen keskittyä paljon enemmän riikinruotsiin ja sen ääntämiseen.
Ruotsissa ja kaikissa muissa pohjoismaissa paitsi Suomessa, on kouluissa ensimmäisenä vieraana kielenä "pakkoenglanti".
Pohjoismaiden neuvoston virallinen työkieli on englanti. Aikoinaan kaksi maata vastustivat entisen työkielen ruotsin, muuttamista englanniksi. Maat olivat Suomi ja Ruotsi. Muut pohjoismaat saivat kuitenkin tahtonsa läpi.
Ruotsissa opetusministeri on sanonut, että tavoitteena on että jokainen "medel-svenssoni" puhuu tulevaisuudessa yhtä hyvää englantia kuin ruotsia. Heidän vahva mielipiteensä on että englanti on olennainen osa modernia ruotsalaista ja pohjoismaista yleissivistystä.
Ruotsissa englanti on ainoa pakollinen vieras kieli ja jos haluaa, voi rinnalle nostaa toisenkin kielen tai englannin syventäviä lisäkursseja.
Virossa oppilaiden pitää valita 2 vierasta kieltä. Kielipalettiin kuuluu englanti, venäjä, ranska ja saksa.
Käytännössä englanti jyrää sielläkin ja joissain kouluissa voi valita noiden "vakiokielten" lisäksi tai sijasta koulusta riippuen esim. espanjaa tai kiinaa tai suomea ym.
Ärsytti lukioaikoina kun oli pitkä matikka, fysiikka, kemia, tähtitiede ja fyssan työkurssi. Olis ollut kiva lukea saksaa mutta ei ollut enää resursseja kun oli ruotsia yms.
Ääliömäisintä mitä eräs opettaja sanoi kun puhuin asiasta: Ehkä sä voit vähentää niitä matemaattisia aineita...
Koskaan en ole tarvinnut ruotsia. Saksankin opettelin lähdettyä Saksaan Siemensille.
Joku kuvittelee tietävänsä paremmin mitä muut haluaa, se ärsyttää.
Kielet oppii maassa asumalla tai työpaikassa käytännön elämässä. Aivan sama, onko kieli kiina vai portugali. Olin puoli vuotta keikalla ruotsinkielisessä työpaikassa ja opin jo kahdessa kuukaudessa enemmän kuin koko kouluaikana. Asenteeni oli alunperin kielteinen. Tajusin, että kielteisyyteni sai aikaan huutava opettaja yläkoulussa. Itse kielessä mitään vikaa.
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.

Wääää! Wääää! En saa alistaa ja tuhota suomalaisia joten väitän olevani uhri! Yhyyy byääää wääääää!😭😭😭😭
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan nyt suomenruotsalaisista samalla tavalla kuin n*at*it aikoinaan j**t*laisista. Hyi helvetti mitä ras*stista roskaa. Ja se että kukaan suomenkielinen ei ole täällä puolustamassa ruotsinkielisiä tältä paskamyrskyltä kertoo teistä kaiken. F*sismi on tämän maan tulevaisuus. Onneksi täältä pääsee pois. Käännän teille tänään selkäni. Minä todella en ole yksi teistä, en halua olla tämän touhun kanssa missään tekemisissä.
Onpas se tosiaan f*sistista ettei ihmiset halua tuhlata voimavarojaan täysin turhan kielen opettelemiseen ja ylläpitoon. Miksi sinä sanot sellaista järjestelmää, jossa alle 5% vähemmistö pakottaa reilun enemmistön opettelemaan kieltä, josta enemmistölle ei ole mitään hyötyä? Lisäksi vielä pakkoruotsin kannattajat ovat täysin kyvyttömiä perustelemaan, miksi tätä toimintaa pitäisi jatkaa ja ryhdytään vaan toisia haukkumaan ala-arvoisesti. Ei anna hyvää kuvaa pakkoruotsin kannattajien älystä ja kyvyistä.
Kielet ja kielitaito (OLI SITTEN. kuinka monta eri KIELTÄ hallussa, niin) on Aina. Hyvä asia!
" https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009944048.html "
Kaikille. (Kielen-) vihaajille,'pieniNÄYTE': sis.ulkomaista Kielineroutta ( suomen-) Kielen opetteluun ja osaamiseen. Ei huono..
Osallistuin työssäni pohjoismaiseen yhteistyöhön, jossa sinnikkäästi yritettiin puhua skandinaaviskaa. Mikä tarkoitti sitä, että muut puhuivat äidinkieltään, paitsi suomalaiset ruotsia. Eikä sillä ruotsinkielen taidolla kyllä oikein ymmärtänyt tanskaa eikä norjaakaan. Mutta eivät kyllä ruotsalaisetkaan ymmärtäneet täysin tanskalaisia tai norjalaisia. Joten näissä kuvioissa olisi järkevää ja tasapuolista käyttää englantia.
Puhun mielelläni ruotsia, mutta kyllä jouduin parantamaan kouluruotsia monilla kielikursseilla, ennenkuin se alkoi luistaa. Siis ammattikäytössä. Mitä nuoremmista ihmisistä on kyse, sitä vaikeampaa ruotsinkielen käyttäminen näyttää olevan.
Joten ajatukseni on, että kun pakkoruotsi ei kuitenkaan tuota riittävää ruotsinkielen taitoa, miksi sitä pitää opettaa. Ja ymmärrän hyvin, että suurin osa suomalaisista ei ruotsinkieltä tarvitse mihinkään.
Sinänsä pidän pohjoismaista yhteistyötä erittäin tärkeänä, pohjoismaat ovat yhteiskuntina hyvin samanlaisia.
Suomenruotsalaisuus on narsistinen kulttuuri. Ihmiset kasvatetaan narsismiin. Narsisti kokee olevansa oikeutettu erityiskohteluun ja etuoikeuksiin ylitse muiden. Mitä narsistisempi henkilö on sitä vaikeampaa hänelle on asettua muiden ihmisten asemaan. Häneltä puuttuu myös kyky itserelflektioon, mitä tapahtuu sellaisille lapsille, joiden vanhemmat eivät henno särkeä tai jopa tietoisesti vaalivat primäärinarsistisessa kehitysvaiheessa olevan lapsen suuruuskuvitelmia.
Täällä on monta kertaa ihmetelty, että esim. Ap. ei todellakaan, oikeasti pysty hahmottamaan sitä, miten suomenkieliset kokevat pakkoruotsin.
Eli ruotsia puhuu vain muutama prosentti suomalaisista. Sitä ei tarvita Suomessa ja Suomen ulkopuolella ruotsin rajat tulee äkkiä vastaan. Suomalaiset pistetään kahden hyvin lokaalin minikielen ansaan. Ap. ei kertakaikkiaan kykene asettumaan suomenkielisten asemaan koska hänet on kasvatettu sellaiseksi: hänen ajatusmallinsa on: koska MINÄ pidän ruotsista ja se on MINULLE tärkeä ja hyödyllinen niin se on silloin kaikille hyödyllinen. Ap. ei kykene muuhun. Hänen aivonsa lyövät tyhjää tässä kohtaa, vai mitä ap?
Pakkoruotsi on eräänlainen historiallinen trauma joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Se on kolonialismin jäänne historiallisine painolasteineen. Ruotsin kieltä on ajettu suomalaisille narsistin työkalupakkiin kuuluvilla välineillä: kaasuvalotuksella, uhrin mitätöimisellä ja manipuloinnilla ja uhkailulla ym.: sinä olet niin tyhmä, että et itse osaa valita mikä kieli on sinulle hyödyllinen, et voi olla sivistynyt ilman ruotsia, vastustat ruotsia koska olet vain liian laiska ja tyhmä oppiaksesi sitä, ruotsin kieli on rikkaus. Ruotsi on portti muihin kieliin. Suomenruotsalaiset ovat parempia kauniimpia ja älyllisesti ylivertaisempia ym.