Miksi ruotsin kieltä inhotaan niin paljon Suomessa? Miksi muut Pohjoismaat ei tunne samoin?
Itse olen syntyjään Porvoosta, ja oli täysin luonnollista että molemmat kielet eli rintarinnan yhdessä. Kaveriporukassa oli Minnaa, Maijua, Lindaa, Peppeä, Friddeä, Tiinaa, Magdaa, Currea, Leenaa jne. Ikinä en huomannut että olisi jotain eroavaisuuksia. Kieliä puhuttiin sekä että ja molempia sekaisin. Ainut hienompi ruotsinkielinen perhe oli aatelissukua ja asui suvun kartanossa. Siellä me nuoriso vierailtiin monet kerrat ja rassattiin mopoja pihalla. Seurusteltiin ja perheitä perustettiin ristiin rastiin. Itse olen suomenkielisestä perheestä mutta puhun ruotsia ihan luonnostaan. Nykyään asunkin Ruotsissa perheineni kun muutettiin töiden perässä.
Hyvin pärjää kun menee myös muihin Pohjoismaihin. Lapsillekin opetin ruotsin alusta alkaen. Suomi on Pohjoismaa, ja ainoa joka ei kuulu skandinaaviseen kieliryhmään. Mikä on niin kamalaa siinä että Suomessa opetellaan ruotsia ihan jo senkin takia. Kieli on nimenomaan yhdistävä tekijä! Mistä johtuu ruotsin kielen vainoaminen Suomessa? En ikinä ole kuullut vastaavaa esim. norjalaisen suusta. Kyllähän pohjoismaalaiset toisistaan vitsailee, mutta se on hyväntahtoista läppää.
Kommentit (453)
Syy miksi suomessa on pakkoruotsi, on se että ne 5% ruotsalaiset pitävät suomea edelleen ruotsin siirtomaana, jonka takia he haluavat kaikkien muidenkin osaavan ruotsia. Suomi edelleen kyykkää ruotsin suuntaan historiallisten tapahtumien vuoksi, vaikka mitään perusteita pakkoruotsille ei ole, sillä suomessa koulun penkki on lähespä ainoa tilanne jossa ruotsintaitoa tarvitsee, ja ruotsin ulkopuolelle matkustaessa sillä ei tee mitään
Vierailija kirjoitti:
No mietipä.
Menisitkö sinä pakottamaan kongolaisille belgialaisten tapoja ja kulttuuria tänä päivänä? En usko, että kehtaisit.
ihan hei kevyesti eri historia belgialla ja kongolla kuin suomella ja ruotsilla :D
Vierailija kirjoitti:
Nettivinkki pistetty poliisille. Rasisteille mukavaa sunnuntaita.
Jep, ruotsalaisrasisti kyykyttämässä suomalaisia
Poliitikot eivät ole koskaan ajaneet kansan etua. Ainoastaan omia. Persut taitaa olla tässä tapauksessa se ainoa poikkeus, koska Persut eivät halua, että suomi kärsii muiden hyväksi. Ja mitä tulee pienpuolueisiin niin ilmeisesti myös niissäkin vastustetaan yleisesti(?)pakkoruotsia?
Vierailija kirjoitti:
Täällä alkaa jutut olla niin sairaita, että alkaa jo olla kiihottamista kansanryhmää vastaan. Älkää olko huolissanne, poliisi saa kyllä teidän identiteettinne selville täältä.
Oho, palstamamma triggeröityi. Poliisit kuitenkin noudattavat ihan suomen lakeja eikä heitä kiinnosta tällaiset herkät lumihiutaleet.
Asuin joskus suomenruotsalaisella pikkupaikkakunnalla Turun saaristossa. En ole missään nähnyt inhottavampia ihmisiä. Kestin puoli vuotta, sitten muutin pois. En ole päivääkään katunut.
Vierailija kirjoitti:
Poliitikot eivät ole koskaan ajaneet kansan etua. Ainoastaan omia. Persut taitaa olla tässä tapauksessa se ainoa poikkeus, koska Persut eivät halua, että suomi kärsii muiden hyväksi. Ja mitä tulee pienpuolueisiin niin ilmeisesti myös niissäkin vastustetaan yleisesti(?)pakkoruotsia?
Pienpuolueissa EI vastusteta yleisesti pakkoruotsia.
Vasemmistoliitolla ja Liike Nytillä on ruotsinkieliset pj.t, eikä KD myöskään vastista pakkoruotsua, ja mitäs mieltä luulet RKP.n asiasta olevan 😀
jokainen hallittu kieli laajentaa perspektiiviä

Suomen kansa ensin. Sinimusta puolue. Valta kuuluu kansalle. Korjaus liike... Mitä nämä sitten ovat, jos ei kerran pienpuolueita? Kansainvälisiä jättiläisiä?🤦🤦🤦
Vierailija kirjoitti:
jokainen hallittu kieli laajentaa perspektiiviä
Totta.
Voisi valita vaikka ruotsin, venäjän, ranskan, espanjan, arabian tai kiinan joukosta jonkun. Ruotsin erillisasema koulusta pois.
Koulujen välille yhteistyötä kielten opetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliitikot eivät ole koskaan ajaneet kansan etua. Ainoastaan omia. Persut taitaa olla tässä tapauksessa se ainoa poikkeus, koska Persut eivät halua, että suomi kärsii muiden hyväksi. Ja mitä tulee pienpuolueisiin niin ilmeisesti myös niissäkin vastustetaan yleisesti(?)pakkoruotsia?
Pienpuolueissa EI vastusteta yleisesti pakkoruotsia.
Vasemmistoliitolla ja Liike Nytillä on ruotsinkieliset pj.t, eikä KD myöskään vastista pakkoruotsua, ja mitäs mieltä luulet RKP.n asiasta olevan 😀
Suomen kansa ensin. Sinimusta puolue. Valta kuuluu kansalle. Korjaus liike... Mitä nämä sitten ovat, jos ei kerran pienpuolueita? Kansainvälisiä jättiläisiä?🤦🤦🤦
Vitsejä.
Mitä nuo lainaamassasi tekstissä ovat?
En tunne henkilökohtaisesti ketään joka inhoaisi ruotsia. Tuttavapiirissäni ei ole juntteja.
Olisiko vaikka siksi, että se muistuttaa ajasta, jolloin olimme Ruotsin alusmaa? Olemme olleet vastaavassa suhteessa itänaapuriinkin, ja paljon sen kieltä puhuvia asuu maassa, muttei täällä pakkovenäjää ole kouluissa. Suomessa asuu myös saamenkielinen vähemmistö, muttei saamea opeteta koko kansalle. Miksi ruotsi on vähemmistökielistä ainoa, jolla on asema toisena virallisena kielenä?
Lisäksi siinä vttaa totaalinen turhuus. Ruotsilla on ihan yhtä paljon virkaa Ruotsin ulkopuolella kuin suomella Suomen. Eli ei ollenkaan. Suomenruotsalaisetkin kyllä vähintään ymmärtävät suomea, puhuvat myös, kun ei anneta vaihtoehtoa. Parempi olisi käyttää nekin resurssit suomen ja englannin kielen opetukseen, eli ruotsi valinnaiseksi ja kahden edellisen oppimäärää lisätyäisiin.
Vierailija kirjoitti:
En tunne henkilökohtaisesti ketään joka inhoaisi ruotsia. Tuttavapiirissäni ei ole juntteja.
Paitsi sinä itse
Ruotsin väitetään olevan portti muihin kieliin. Kuitenkin esim. ruotsinkielinen Marcus Grönholm puhuu samanlaista rallienglantia kuin muutkin ralli- ja formulakuskit. Myöskään Amazing Race -ohjelmassa en ole huomannut eroa muihin osallistujiin verrattuna.
Onneksi olkoon Porvoossa asumisestasi. Olen muuttanut itse Pietarsaareen työn perässä ja oletin olevani tasa-arvoinen muiden kanssa. Olin lukenut A-ruotsin ja kirjoittanut sen hyvin. Innokkaasti kuvittelin oppivani puhumaan sitä "täydellisesti" ruotsinkielisessä ympäristössä. No opinhan toki paljon, kun itsepäisesti käytin sitä, vaikka ruotsinkieliset halusivat vastata väkisin ruotsiksi.😆
Olin siis ruotsinkieleen myönteisesti suhtautuva, mutta käytännön kokemukset muuttivat käsitykset. Lapseni eivät päässeet ruotsikielisiin päiväkoteihin eivätkä kouluihin "pilaamaan" ryhmiä ja terveyskeskuksissa kohdeltiin suomenkielisiä ( huonommin = ruotsinkielellä), suomenkielisten koulut huonommin varusteltuja jne.
Lopullinen niitti oli, kun kunnasta töitä hakiessa, valittiin ruotsinkielinen epäpätevämpi henkilö suomenkielisen henkilön sijaan ( Molemmat henkilöt olivat kaksikielisiä todistusten mukaan. Todellisuudessa vain toinen. Arvaat varmaan kumpi). Lähtö tuli muualle Suomeen.
Eräs perustelu ruotsin pakolle on yhteinen historia ja vahvistus siitä, että kuulumme Pohjoismaihin. Molemmat totta, mutta silti niin typeriä tekosyitä, koska eliitti tietää, että kansa tietää ruotsin todellisen pakon olevan suomenkielisten alistamista varten. Mutta eihän eliitti tätä voi myöntää joten perustelut ovat tyhjänpäiväisiä ilman logiikkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai että ihan alistamisesta ja äänisekamelskasta jo puhutaan. Voi luola mitä sakkia. Edelleen olemme yksi Pohjoismaa, jonka kieli eroaa muista pohjoismaisista sisaruksistamme. On täysin perusteltua osata yhtä skandinaavista kieltä. Outoa jukuripäisyyttä.
Ap
Pohjoismailla ei ole muuta yhteistä kuin jonkunasteinen hyvinvointivaltiomuoto, jota ollaan sitäkin ajamassa alas. Ei Ruotsikaan rikastunut sillä, että se kävi kauppaa muiden pohjoismaiden kanssa.
On kyllä muutakin, mm. ilmasto ja yleinen ihmisoikeusilmapiiri.
Pohjoismaat ovat yhä - Ruotsin ongelmusta huolimatta - ainutlaatuinen tasa-arvon keidas maapallolla.
Tämä ei ole mikään syy miksi suomalaisten pitäisi puhua ruotsia. Pohjoismaissa puhutaan englantia hyvin, se voi ihan yhtä hyvin olla kieli pohjoismaisessa yhteistyössä kuten se on muussakin kansainvälisessä yhteistyössä.
Pakkoruotsi on aivan suhteetonta resurssien tuhlausta mikäli syys on joku pohjoismainen yhteenkuuluvuuden tunne.
Vierailija kirjoitti:
En tunne henkilökohtaisesti ketään joka inhoaisi ruotsia. Tuttavapiirissäni ei ole juntteja.
Hyvin sanottu. Nämä kommentit täälläkin jotenkin ihan kuin uusi ikkuna johonkin rinnakkaistodellisuuteen. Onko näinkin kipeitä ihmisiä oikeasti tässä maassa? Ihan aidosti olen huolissani näiden joidenkin mielenterveydestä. Ei taida olla asiat ihan kunnossa omassa elämässä kun heissä on näin paljon raivoa täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan. En tosin tunne vankilassa olleitakaan, mutta oletan täällä olevan kommentoimassa sellaistakin porukkaa.
Tämän asenteen takia sveduja inhotaan ja saavat nakkikiskalla turpiin. Eikä kielen opiskelu motivoi.