Onko asuntonne aina siinä kunnossa, että vieraat voi tulla vaikka kutsumatta tai lyhyellä varoajalla?
Ei tule mitään "hups, en muista milloin vaihdoin vessaan käsipyyhkeet" tms.?
Kommentit (531)
Ennen oli, enää ei... Uuvutin itseni lapsiperhearjen pyörteissä silloin kun lapset oli pieniä. Ymmärsin sen jälkeen, että taistelen tuulimyllyjä vastaan eli koti tulee aina olemaan sotkuinen,vaikka kuinka siivoan ja siivoan. Johtuu siitä että ensinnäkin lapsia talossa ja toisekseen minun ja mieheni erilaisista siisteyskäsityksistä. Mieheni ei juuri tee mitään pitääkseen perussiisteyden yllä. Ja hänen käsityksensä esim. tasojen siivoamisesta on että tehdään niistä tasolla olevista tavaroista kasa siihen tasolle. Eli kun siivoamme niin hän tekee kasan, minä joudun hänen jäljiltä viedä kaikki nuo tavarat pitkin asuntoa omille paikoilleen. Hänen mielestään on jo pitkään ollut siistiä, kun minä vielä pyyhin keittiön pöydältä roiskeita ja murusia. Sohvatyynyt saa olla kuinka hujan hajan ja painautuneita vaan. Nämä vain pari pientä esimerkkiä. Olen tullut siihen tulokseen että eletään sitten sotkussa. En minä yksin pysty omia standardejani täällä ylläpitämään. Odotan aikaa, kun meillä on isompi talo ja voin saada oman tai pari omaa huonetta, ja pitää niitä omina alueinani, ja siisteinä.
Ei ole, mutta en välitä. Saa ihan vapaasti tulla tähän sekasotkuun.
"Onko asuntonne aina siinä kunnossa, että vieraat voi tulla vaikka kutsumatta tai lyhyellä varoajalla?"
Sanotaanko näin, että aina voi tulla. Kotini on siinä kunnossa kun se sattuu olemaan, jos on sekaista niin ei se minun ongelmani ole, vaan sen, joka tulee yllättäen :) Suurin ongelma yleensä lienee roskainen lattia. Puulämmityksestä tulee roskaa jne. Tavaroita ei yleensä juurikaan ole hujanhajan. Sänky on aina ilman päiväpeittoa ja sen näkee jo ulko-ovelle. Jos se häiritsee tulijaa niin no, sekin on vain hänen ongelmansa.
Vessan käsipyyhe voi vaikuttaa likaiselta, koska se voi olla sateesta märkä. Vaihdan sen kyllä silti ihan riittävän usein.
Asunto on, ihmiset ei. Just eilen ajattelin että toivottavasti ei kukaan poikkea, kun alkaa olla viikko täynnä edellisestä suihkusta. Olen maannut 5 päivää voimattomana peiton alla kuumeessa. Lattialla on kyllä karvaa, mutta muuten ei mikään kaaos.
Kyllä pitää olla vähintään viikon varoitusaika, että ehtii siivoomaan.
Ei todellakaan ole, perheessä 2 teiniä ja vanhemmat sekä pari kissaa. Kyläilykuntoinen siivouspäivän iltana ja siitä se alamäki taas alkaa ;) Ollaan kaikki aika sottapyttyjä ja tehdään mieluusti yhdessä mitä muuta vain kun siivotaan. Olisihan se siisti koti aina ihana, mutta meille utopiaa.
Kyl tänne voi tulla vaikka heti, sen verran siistiä on aina.
Toisaalta en ota mitään paniikkia siitä jos nyt pöydällä on vähän liikaa tavaraa, tai pari pölypalloa pilkottaa sohvan alta.
Meille saa aina tulla ja koti on sen näköinen kuin sillä hetkellä on. En ota stressiä ja nykyään kaikki tutut tietää, että meillä ei välttämättä koti ole tiptop, mutta aina mahtuu kylään. Kukaan ei ole järkyttynyt ja kaikki tulleet uudelleenkin. Meillä ei likaista, mutta tavaraa saattaa olla epäjärjestyksessä, pöydillä tavaraa, tiskit levällään, jotain levitettynä lattialle, puhdas pyykkikoria olkkarissa, sohvalla tavaraa
Yllättäville vieraille luuttua ja sankoa tarjolle vaan.
arkena ei, viikonloppuna kyllä.
Ei ole. Koira ja ADHD pitävät huolen siitä että välillä on ihan täysi kaaos päällä. Onneksi kohta on joulu niin on taas muka pakollinen syy siivota kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
"Onko asuntonne aina siinä kunnossa, että vieraat voi tulla vaikka kutsumatta tai lyhyellä varoajalla?"
Sanotaanko näin, että aina voi tulla. Kotini on siinä kunnossa kun se sattuu olemaan, jos on sekaista niin ei se minun ongelmani ole, vaan sen, joka tulee yllättäen :) Suurin ongelma yleensä lienee roskainen lattia. Puulämmityksestä tulee roskaa jne. Tavaroita ei yleensä juurikaan ole hujanhajan. Sänky on aina ilman päiväpeittoa ja sen näkee jo ulko-ovelle. Jos se häiritsee tulijaa niin no, sekin on vain hänen ongelmansa.
Vessan käsipyyhe voi vaikuttaa likaiselta, koska se voi olla sateesta märkä. Vaihdan sen kyllä silti ihan riittävän usein.
Katoton ulkohuussi?
Epäjärjestystä todennäköisesti on, mutta ystävät on aina tervetulleita. Minua he tulevat tapaamaan joten ei epäjärjestys ei haittaa mitään.
Jos on 5 min aikaa siivota, vien astiat keittiöön, katson ettei alusvaatteita kuivu näkyvillä ja että vessa on ok.
Ei ole, mutta en vaivaudu siivoamaan vieraiden takia.
Kattoremontista on reilu 10v. Putket tehtiin toissavuonna. Ulkomaalaus toissakesänä. Ikkunat uusittiin viitisen vuotta sitten.
Että meille passaa tulla.
No ei oo, pitäis siivoo, oli pitkästä aikaa koko viikonloppu vapaa, ei tullu siivottuu mut pesin kaikki pyykkikorit tyhjiksi. Työpäivän jälkeen ei jaksais...mut meidän tutut on samas tilantees, ollaan sovittu että soitellaan ennen kyläilyjä. No mul on perjantai vapaa, sit tulee siivottuu kun muut on töissä ja koulussa. Alapeukku ylläri vierailulle.
Kyllä. Korkeintaan tiskit saattaa olla laittamatta koneeseen, ja saavatkin olla vaikka tulisi yllätysvieras. Ja ei ole lapsia tosiaan, eikä samassa taloudessa asuvaa kumppania.
Meidän perheessä asuu teinejä ja nuoria aikuisia, joiden kavereita hyppää täällä harva se päivä. Koti on aina sen verran OK ettei hävetä, vaikka tulisi useampikin nuori piipahtamaan milloin tahansa. Siksi en hätäänny, vaikka naapurikin saattaa ilmestyä silloin tällöin ovelle, vaan pyydän kahville jos on sopiva hetki.
En kyllä muutenkaan haluaisi missään läävässä pyöriä, vaikkei täällä nuoria kävisikään. Keittiö meillä siivotaan joka ilta ennen nukkumaan menoa, eikä yleiset tilat nyt muuten niin sotkeudukaan, kun ei täällä kukaan esim. mitään mopoja keskellä olohuonetta rassaile.
Ei todellakaan. Eläimiä ja lapsi on.