Olen aivan kyllästynyt ihmisiin! Tyhmiä, hölösuita, ylimielisiä, ylpeitä, tyhmiä, empatiakyvyttömiä, tyhmiä.

Kyse ei todellakaan ole siitä, että pitäisi muita tyhminä. Itselläni ainakaan, toivoisin jopa, että olisin enemmän muiden kaltainen. Kun on elänyt rankan lapsuuden, nuoruus on jäänyt välistä kokonaan (meni vanhemmista huolehtiessa), koskaan ei ole ollut ns. normaalia elämää. Ei siksi, ettenkö ole halunnut, vaan siksi, että olosuhteet eivät antaneet myöten.



Minä ystävystyn helposti, minusta pidetään. Mutta ongelma on se, että en jaksa ihmisiä! Mieluummin olen yksin kuin pinnallisten, muodista, kulutuksesta, toisten arvostelemisesta voimansa saavien kanssa. Toki minulla on ystäviä ja yllätys yllätys, he ovat myös jollain tavalla eläneet pahoissa ongelmissa. Kiva on tietysti olla joskus myös ihan " tavallisten" kanssa mutta jotenkin en osaa antaa itsestäni sitten mitään. Jos alat puhua menneisyydestäsi ihmiselle, jonka pahimmat ongelmat ovat olleet murrosiän riidat vanhempien kanssa, voi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että parin ihmettelevän kommentin jälkeen se toinen osapuoli ei haluakaan pitää yhteyttä.



Outo olen, myönnän sen. En parempi, en huonompi. Masentuneempi, väsyneempi, syvällisempi kenties kuin monet.

En kuitenkaan halua pitää asiaa ongelmana itselleni, ja ei kai se sitä muillekaan ole. Ehkä on itsekkyyttä, mutta haluaisin " saada" jotain ihmisiltä, joille paljastan sieluni ja joiden seurassa viihdyn. Minulle riittää, että elämässäni on edes yksi ihminen, joka ymmärtää ja jota ymmärrän.

Vierailija:

Kyse ei todellakaan ole siitä, että pitäisi muita tyhminä. Itselläni ainakaan, toivoisin jopa, että olisin enemmän muiden kaltainen. Kun on elänyt rankan lapsuuden, nuoruus on jäänyt välistä kokonaan (meni vanhemmista huolehtiessa), koskaan ei ole ollut ns. normaalia elämää. Ei siksi, ettenkö ole halunnut, vaan siksi, että olosuhteet eivät antaneet myöten.

Minä ystävystyn helposti, minusta pidetään. Mutta ongelma on se, että en jaksa ihmisiä! Mieluummin olen yksin kuin pinnallisten, muodista, kulutuksesta, toisten arvostelemisesta voimansa saavien kanssa. Toki minulla on ystäviä ja yllätys yllätys, he ovat myös jollain tavalla eläneet pahoissa ongelmissa. Kiva on tietysti olla joskus myös ihan " tavallisten" kanssa mutta jotenkin en osaa antaa itsestäni sitten mitään. Jos alat puhua menneisyydestäsi ihmiselle, jonka pahimmat ongelmat ovat olleet murrosiän riidat vanhempien kanssa, voi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että parin ihmettelevän kommentin jälkeen se toinen osapuoli ei haluakaan pitää yhteyttä.

Outo olen, myönnän sen. En parempi, en huonompi. Masentuneempi, väsyneempi, syvällisempi kenties kuin monet.

Juu, ymmärsit pointtini :) Minäkin monesti toivoisin, että voisin olla enemmän muiden kaltainen. Että pääsisin heidän taajuuksilleen. Minäkin ystävystyn helposti, aika usein saan ehdotuksia, että joku haluaisi alkaa pitämään lähemmin yhteyttä. Lähetä kahville, kutsuvat kotiinsa jne. Mutta minua tuollaiset ahdistavat, en osaa olla kuin " pitäisi" . Toisille muut ihmisey antavat energiaa, minulta muut ihmiset vievät energiaa. Jos olen vaikkapa päivällä kahvilassa ihmisten seurassa, olen illalla henkisesti aivan takki tyhjänä.

Minun mieheni on samanlainen kuin minä. Hänelläkin on erilainen lapsuus ja nuoruus. Hänen kanssaan ei tarvitse vääntää rautalangasta. Olen totta kai hyvin onnellinen, että juuri aviomiehekseni olen onnistunut tällaisen ihmisen löytämään. Jos en ystäviä koskaan löytäisikään, ei se niin haittaa. Olen oikeastaan jo luopunut toivosta, että koskaan saisin yhteyttä muihin ihmisiin kuin mieheeni.

ap

Ehkä ongelmani muiden ihmisten kanssa juontuu siitäkin seikasta, että en ole koskaan voinut olla täysin rehellinen ja oma itseni kenellekään.

Valehteleminen ja näytteleminen on ollut minulle arkipäivää monta vuotta. En osaa olla aidosti ja rehellisesti oma itseni kenellekään. En myöskään osaa suhteuttaa muiden sanomisia ja tekemisiä normaalilla tavalla.



En tiedä, onko minun enää edes mahdollista oppia suhtautumaan ihmisiin toisella tavalla. Tuntuu, että nämä käyttäytymismallit ovat jo niin syvällä minussa, että en voi oppia olemaan toisella tavalla.





ap