Epätoivoinen nainen
Alkaa oikeasti jo itkettää suunnilleen kauppareissullakin, kun näen pelkkiä pariskuntia ja minä käyn vuodesta toiseen joka paikassa yksin. Tähän aikaan vuodesta olis niin ihanaa lojua saman peiton alla jonkun kivan miehen kanssa ja katsoa sarjoja.
Kommentit (358)
Vierailija wrote:
Tässä ketjussahan se nähdään miksi parisuhteita ei synny. Kaikki naiset kiinnostuvat samoista miehistä, mutta niitä komeita ja miehekkäitä, itsevarmoja ja pitkiä miehiä ei riitä kaikille.
Ikisinkkumiehelle kävisi ikisinkkunainen, mutta jälkimmäinen haaveilee kauniin naisen komeasta miehestä. Tai on panosuhteessa itseään tasokkaamman miehen kanssa, yhtenä miehen panoista.
Niin no. Tuo mistä puhut kuulostaa tyytymiseltä.
Olen itse ollut jo parissa suhteessa, jossa minuun selkeästi tyydytty, kun ei ole saatu sitä kaunista ja sosiaalista pirteyden esikuvaa, joka valloittaa hymyllään koko huoneen.
Olen pohtiva ja hiljainen, tarkkailen enemmän kuin osallistun. Eli olen suomeksi sanoen tylsä.
Ja kyllä sen näkee, kun toinen on sinuun tyytynyt. Ei se silloin mieti, mikä sinua ilahduttaisi, koska et ole oikeasti tärkeä. Olet vaan se Joku, jonka nyt sai.
Ja mieluummin olen jatkossa yksin, kuin taas jollekin se Joku.
Vierailija wrote:
Joka kolmas suomalainen nainen on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Että ei se välttämättä niin mukavaa sitten kuitenkaan ole kumppanin kanssa.
Todennäköisesti yksi hakkaaja on hakannut 10 - 50 naista elämänsä aikana. Eli ainoastaan pieni prosentti miehistä on kusipäitä, joita kannattaa yrittää välttää.
Minulla on komea aviomies, mutta hän ei halua seksiä, ei tee mitään yhdessä, ei ole koskaan käynyt kanssani kaupassa, eikä tee kotitöitä vaan lojuu vain ja katsoo videoita kännykästään. Ap voi saada hänet.

En halua. Haluan ensisijaisesti kivan enkä komeaa.
Ap
Ap minkä ikäinen olet? Kauan sinkkuna?
Ei sinua kukaan halua ap, joudut elämään sen tiedon kanssa.
Eipä sitä normaalit pariskunnatkaan jouda makaamaan peiton alla sarjoja katsoen. Elämässä on useimmiten muutakin tekemistä.
Ap paljon sulla ikää, entä mikä on tähänastinen seurustelukokemus?
Vierailija wrote:
Niinpä, itse löydän kyllä kevyttä seuraa ja seksiäkin on saatavilla helposti, mutta pysyvämpää onkin sitten hankalampi löytää, kun kiinnostun oikeasti niin harvasta miehestä. Reilu vuosi sinkkuna ja kyllä jo kaipaan parisuhdetta. Viime viikolla iski jotenkin ihan päin kasvoja tämä, kun olen järjestämässä pikkujouluja, ja olen ainut aveciton parinkymmenen hengen joukossa. En viitsi sinne mitään hoitoakaan ottaa mukaan.
Tuo pätee kaikkiin naisiin. Miehet ovat vähemmän tarkkoja siitä keitä panevat, ja koska kysyntä/tarjonta menee noin, naiset voivat valkata panoiksi komeita miehiä.
Monen naisen pariutumisongelma on siinä, että seksisuhteiden miesten ulkonäkö nostaa rimaa kuinka komeaa miestä katsotan parisuhteeseen. Ja niihin miehiin ei (parisuhde)taso riitäkään.
Vierailija wrote:
Niinpä, itse löydän kyllä kevyttä seuraa ja seksiäkin on saatavilla helposti, mutta pysyvämpää onkin sitten hankalampi löytää, kun kiinnostun oikeasti niin harvasta miehestä. Reilu vuosi sinkkuna ja kyllä jo kaipaan parisuhdetta. Viime viikolla iski jotenkin ihan päin kasvoja tämä, kun olen järjestämässä pikkujouluja, ja olen ainut aveciton parinkymmenen hengen joukossa. En viitsi sinne mitään hoitoakaan ottaa mukaan.
No sinun on varsinkaan turha etsiä enää suhdetta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
mies, jota sä etsit:
1. komea2. vähintään 3500€/kk
3. vähintään 180cm
4.
5.
jne
Nainen, jota sä etsit:
1. Laiha
2. Korkeintaan 20v
3. Laiha
4. Laiha
5. Siro
No kuka hemmetti etsii/haluaa lihavaa naista? :D
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tsemppiä! Itse myös sinkkunainen, mutta mulle se on aika helppoa vaikka seksiä ja seuraa välillä kaipaankin. Enemmän kyllä kesällä.
Ruokakaupassa tai jossain ulkona kun katsoo pariskuntia niin päinvastoin kuin sulla, mulla tulee lähinnä sellainen että en ikinä haluaisi tuollaista. Tosi tooooosi harvoin näkee mitenkään söpöjä pareja joiden energia ja meininki vaikuttaisi hyvältä.
Neutraaleja tapauksia tietty eniten, eli ei herätä mitään ajatusta.
Mulla samat fiilikset, kun katselee ympärille pariskuntia, niin en olisi tollasen kanssa. Vaikka mikä minä olet tuomitsemaan, mutta näin ajattelen kun näen. Sen olen pistänyt merkille, että kun näkee komean miehen joka on pukeutunut hyvin jne esim kaupassa. Niin sen tietää, että 10 sekunnin päästä sieltä tulee toiselta k
"Ai, siispä minä voisin olla se ruma joka saa komean!"
Paitsi että muutkin ajattelevat samalla tavalla. Miksi juuri sinä olisit se joka voittaa kaupassa?
Vierailija wrote:
Näen joka yö untakin siitä, että mulla on mies. Useimmiten tämä mies on mun työkaveri, johon oon ollut ihastunut yli 5 vuotta. Aamulla kun herää ja tajuaa, että kaikki oli unta, niin mieli on apea.
Ap
Mulla sama, näen usein unta miehestä jonka tunnen eräästä harrasteporukasta. Olemme vieläpä molemmat sinkkuja, mutta tiedän miehen katseista ja eleistä että hän ei näe minussa muuta kuin kaverin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tsemppiä! Itse myös sinkkunainen, mutta mulle se on aika helppoa vaikka seksiä ja seuraa välillä kaipaankin. Enemmän kyllä kesällä.
Ruokakaupassa tai jossain ulkona kun katsoo pariskuntia niin päinvastoin kuin sulla, mulla tulee lähinnä sellainen että en ikinä haluaisi tuollaista. Tosi tooooosi harvoin näkee mitenkään söpöjä pareja joiden energia ja meininki vaikuttaisi hyvältä.
Neutraaleja tapauksia tietty eniten, eli ei herätä mitään ajatusta.
Mulla samat fiilikset, kun katselee ympärille pariskuntia, niin en olisi tollasen kanssa. Vaikka mikä minä olet tuomitsemaan, mutta näin ajattelen kun näen. Sen olen pistänyt merkille, että kun näkee komean miehen joka on pukeutunut hyvin jne esim kaupassa. Niin sen tietää, että 10 sekunnin päästä sieltä tulee toiselta k
Suurimmaksi osaksi komealla on kaunis ja kauniilla komea kumppani.
Kaveripiirissä ne ketkä pitää itestään huolta miehet/naiset, niin ei heillä ole kumppanina ns tavallista ihmistä. Pari tosi kaunista naista, niin ei heillä ole verkkarimiestä 5 leukakarvalla ja linttaan astutuilla kengillä olevaa kumppania. Niiden äijät on ihan viimeisen päälle komeita. Ja kaveripiirin miehet ketkä on pitää itestään huolta ja on kondiksessa, niin ei heidän naiset ole legginsseissä punasilla hiuksilla ja paksuilla perseillä. Kun ne tietää mitä ne saa. Monesti kuulee ettei ulkonäöllä ole väliä, niin miksi noille ryhmille ei kelpaa sitten ns normaali.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tässä ketjussahan se nähdään miksi parisuhteita ei synny. Kaikki naiset kiinnostuvat samoista miehistä, mutta niitä komeita ja miehekkäitä, itsevarmoja ja pitkiä miehiä ei riitä kaikille.
Ikisinkkumiehelle kävisi ikisinkkunainen, mutta jälkimmäinen haaveilee kauniin naisen komeasta miehestä. Tai on panosuhteessa itseään tasokkaamman miehen kanssa, yhtenä miehen panoista.Niin no. Tuo mistä puhut kuulostaa tyytymiseltä.
Olen itse ollut jo parissa suhteessa, jossa minuun selkeästi tyydytty, kun ei ole saatu sitä kaunista ja sosiaalista pirteyden esikuvaa, joka valloittaa hymyllään koko huoneen.
Olen pohtiva ja hiljainen, tarkkailen enemmän kuin osallistun. Eli olen suomeksi sanoen tylsä.
Ja kyllä sen näkee, kun toinen on sinuun tyytynyt. Ei se silloin mieti, mikä sinua ilahduttaisi, koska et ole oikeasti tärkeä. Olet vaan se Joku, jonka
Tuossa ei ole mitään vikaa, jos vain nautit keskusteluista kahden kesken ja sinulla on silloin enemmän sanottavaa. Itse olen myös ensisijaisesti pohtiva tarkkailijatyyppi sosiaalissa tilanteissa.
Sitten on ongelmallista jos kahden keskenkään ei ole muuta sanottavaa kuin "emmätiedä" ja "ihan sama, päätä sä".
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Näen joka yö untakin siitä, että mulla on mies. Useimmiten tämä mies on mun työkaveri, johon oon ollut ihastunut yli 5 vuotta. Aamulla kun herää ja tajuaa, että kaikki oli unta, niin mieli on apea.
Ap
Mulla sama, näen usein unta miehestä jonka tunnen eräästä harrasteporukasta. Olemme vieläpä molemmat sinkkuja, mutta tiedän miehen katseista ja eleistä että hän ei näe minussa muuta kuin kaverin.
Harrasteporukan pitkä, komea, itsevarma johtajatyyppi totta kai.
Lainaukset ei toimi, vastaan nro 59:lle:
Omassa, aika laajassa tuttavapiirissä kauniit ihmiset ovat pariutuneet kauniiden kanssa, poikkeuksetta. Jokaisella tuntemallani kauniilla naisella on poikkeuksetta komea, tyylikkäästi pukeutuva ja urheilullinen mies, ja jokaisella ei-niin-hyvännäköisellä naisella on semmonen vähän löysähkö ja ei-komea tavismies.
Kyllä se vesi aina löytää tasonsa.

Ja jos ei löydä, niin vettä ei ole?
Ap
Ei meillä ole noin. Aika usein on myös ulkoisesti epäsuhtaisia pareja, joilla synkkaa todella hyvin.