Lue keskustelun säännöt.
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin jäädä avioliittooni
01.11.2023 |
Olen jo hyvin pitkään pohtinut eroa pitkästä liitosta, josta on hävinnyt kaikki intohimo jo vuosikausia sitten. Myöskin olemme hyvin eri aaltopituudella ja erilaisia ihmisiä. Nuorena menimme yhteen liian kevein perustein ja lähinnä ihastuen ulkoisiin asioihin. Olin 19-vuotias kun menimme naimisiin, nyt olen 40. Eli parisuhdetta yli 20 vuotta takana.
Kuitenkin kaikki arjen asiat ovat hyvin, emmekä riitele oikeastaan ikinä.
Ehdin jo ihastua erääseen toiseen, jonka kanssa pidin miltei puoli vuotta yhteyttä, tapasimme muutaman kerran, ja koin syvää henkistä yhteyttä, meitä kiinnosti samat asiat ja elämänarvotkin täsmäsivät. Puhuimme hyvin avoimesti kaikesta tärkeästä. Emme kuitenkaan menneet suhteessamme fyysiselle tasolle, mutta ihastuimme toisiimme. Olin varma, että eroan puolisostani.
Kaikenlaisten pohdintojen jälkeen päätin nyt kuitenkin jäädä avioliittooni. Puolisoni ei halua missään nimessä erota, hän on yrittänyt kaikkensa ollakseen vielä entistä parempi puoliso ja on huomioinut minua entistäkin enemmän.
Kolme lastamme ovat yläaste- ja lukioikäisiä, ja ajattelen mieheni lisäksi vahvasti myös heitä, kun jään tähän suhteeseen. Niin paljon minua on muistutettu siitä, että lasten pahoinvointi kasvaa erojen myötä, ja kun meillä ei edes ole mitään riitoja, vaan mukava, ystävällinen, rento ilmapiiri. Ei lapsille välity se, että minä en koe heidän isäänsä vetovoimaa.
Tiedän tekeväni oikein. Ja elämä pysyy turvallisissa uomissaan.
Silti on jotenkin halju olo. Tekee kipeää luopua ihastuksestani, pelkään jääväni miettimään loppuelämäkseni, mitä elämä hänen kanssaan olisi voinut olla. Toisaalta, onhan minulle sanottu, että alkuhuuma lopahtaa aina ja arki astuu kuvioihin joka suhteessa. Miksi siis sekoittaa kaikkien elämä ja aiheuttaa lapsille tuskaa, ehkä turhaan.
Jotain kannustavaa olisi kiva kuulla, kenties saman kokeneilta ja samaan ratkaisuun päätyneiltä.
Kommentit (114)
Vierailija wrote:
Olin ihan samassa tilanteessa kuin sinä.Mutta valitsin eron. Ja nimenomaan lasten vuoksi.En halunnut näyttää heille mallia kämppisparisuhteesta.Koska kyllä lapset sen tietää,oletko aidosti onnellinen vai et. Ratkaisu oli kohdallani oikea. Ero oli raskas,mutta nyt olen oikeasti aidosti onnellinen.
Minäkin valitsin eron lasten vuoksi. Tosin avioliittoni ei ollut toimiva kämppissuhde. Exälläni oli yksi oikea tapa tehdä asiat, se hänen tapa. Muut perheessä olivat hänen egonsa jatkeita. Kun ex tuntui alkavan riitaantua yläkouluikäisen esikoisen kanssa tismalleen samoista syistä kuin minun kanssani, huomasin, että esikoinenkin kaipaisi välillä vain omaa rauhaa eikä isän jatkuvaa neuvomista siitä miten pitää olla. Lopullinen sysäys oli kuitenkin se, että tajusin, etten halua antaa tällaista parisuhdemallia kahdelle tyttärelleni. Että jos he olisivat sijassani, toivoisin heidän eroavan. Löysin eron jälkeen sielunkumppanin, miehen joka kohtelee minua hyvin ja jonka kanssa suhde on yhtä aikaa sekä intohimoista, että parasta ystävyyttä. Tätä tällaista toivoisin tyttärillenikin. Suhdetta on nyt kestänyt kymmenen vuotta eikä ole muuttunut kämppäkaveruudeksi. Lapsilta sain vuosi-pari eron jälkeen palautetta: Hyvä kun erositte. Nykyään jo omillaan asuvalla esikoisella ja isällään on hyvät välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Muistakaa aina pettää ja erota. Ja syyttää tietenkin omista valinnoistaan kumppania.
Unohdit ahtaat normit. Niitäkin pitää syyttää.
Ja koskaan ei todellakaan koskaan itsestä ei löydy edes peiliin katsomalla mitään vikaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Varmaan hyvä päätös kunhan et mielessäsi lyö päätöstä lapsiesi niskaan. Moni vanhempi tekee juuri näin. Lapset on herkkiä ja mieti miltä tuntuu elää, jos tietää, että hän on se syy, miksi toinen vanhemmista kärsii.
Se mitä mieltä muut ihmiset ovat on samantekevää.
En allekirjoita sitä, että lapset kärsivät erosta. Lapset kärsivät, jos heitä kohdellaan huonosti.
En kuitenkaan näe, tekstisi perusteella, että teillä olisi mitään syytä eroon. Puolisoina voisitte ihastua toisiinne uudestaan. Siihen näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet.
Tieteellistä näyttöä siitä että lasten henkinen kehitys häiriintyy vanhempien avioerosta löytyy sekä Suomesta että kansainvälisesti todella paljon.
Mutta kun tämä fakta tulee keskusteluun niin muuten tiedemyönteiseksi julistautuva ihminen muuttuu kuin ääriliikkeen e
Kyllä, mutta edelleenkin tämä riippuu paljon siitä miten ero käsitellään/hoidetaan. Meidän uusperheessä mun lapset ovat selvinneet erinomaisesti. Mieheni lapsi huonommin. Syitä mm:
- Mies ja ex-vaimonsa eivät koskaan selittäneet lapselle eron syitä. He eivät puhuneet erosta lapsen kanssa. He ovat muuten näitä, jotka kehuivat, etteivät koskaan riitele. Minä ja exäni selitimme. Painotimme lapsille, ettei mikään ole heidän syytään eikä mikään heidän tekemisensä vaikuttanut tai olisi voinut vaikuttaa mihinkään.
- Mies ja exänsä viettivät eron jälkeen aikaa perheenä. Tietenkin mitään selittämättä. Lapsi elätteli kauan yhteenpaluutoiveita. Lopulta minä uutena puolisona jouduin käymään (itse asiassa todella hyvän) keskustelun lapsen kanssa, että vanhempasi eivät palaa yhteen, vaikka minä en olisi kuvioissa.
- Miehen ex oli eron alulle laittaja, mutta suuttui kuitenkin kun mies löysi uuden. On suhtautunut minuun ikävästi eikä mahdu esim. samoihin juhliin. Itse olen ihan hyvissä väleissä exäni ja hänen vaimonsa kanssa. Olen kunnioittanut häntä ja hänen yksityisyyttään. En esim. ikinä ilmesty vaan ovelle tai soittele exälle milloin mitäkin. Toisin kuin Mahdumme samoihin juhliin eikä lasten tarvitse valita puolia tai pelätä kenenkään reaktiota.
Yksi kuluneimmista ja ahtaimmista fraasesista on että kyllä lapset sopeutuu. Niin. Koska on pakko. Erofanit kun uskovat pakkoon kasvatusmetodina edelleen.
Anna vaan ihastuksellesi pillua ja ukkosi olla puutteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Yksi kuluneimmista ja ahtaimmista fraasesista on että kyllä lapset sopeutuu. Niin. Koska on pakko. Erofanit kun uskovat pakkoon kasvatusmetodina edelleen.
Latistavat lapsiaan ja tappavat lastensa luottamuksen kaikkiin ihmisiin ja tulevaisuuteen hokemalla että maailma voi loppua huomenna.
Mielestäni seksuaalisuus on yhteiskunnassamme yliarvostettua. Rakkautta voi olla vaikkei intohimo täydellä lievillä leiskuisikaan, ja elämä voi silti olla hyvää ja tyydyttävää. Avoimet suhteet ym. perustuvat seksin yliarvostamiseen. Elämässä on niin paljon muitakin hienoja asioita ja niille jää itse asiassa paljon enemmän tilaa jos ei koko aikaa juokse uuden hoidon perässä. Aika aikaa kutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Mielestäni seksuaalisuus on yhteiskunnassamme yliarvostettua. Rakkautta voi olla vaikkei intohimo täydellä lievillä leiskuisikaan, ja elämä voi silti olla hyvää ja tyydyttävää. Avoimet suhteet ym. perustuvat seksin yliarvostamiseen. Elämässä on niin paljon muitakin hienoja asioita ja niille jää itse asiassa paljon enemmän tilaa jos ei koko aikaa juokse uuden hoidon perässä. Aika aikaa kutakin.
Intohimo syntyy luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta. Avoimien suhteiden kannattajat eivät oikeasti luota kehenkään.
Kiintymyssuhdehaavat jääneet hoitamatta oikeasti. Niitä sitten paetaan kuka mitenkin.
Joku sarjapettää ja hyppii suhteesta toiseen. Toinen taas pyörii erinäköisissä suhdehimmeleissä joissa pysyvää ja aitoa luottamusta ja turvaa ei ole josta se intohimo kestävällä tavalla voisi kukoistaa.
Meillä oli samalaista miehen kanssa. Kun hän alkoi sivusuhteeseen ja sai huomiota muilta naisilta ja naiset viestailivat päivittäin ja soittivat hänelle, niin aloin kiinnostumaan miehestäni uudestaan.
Seksittömyyttä oli pitkään minun takia, koska en kokenut arkista miestäni kiinnostavana sen suhteen. Kiinnostus heräsi kun huomasin että hän on kuumaa kamaa naismarkkinoilla.
On suorastaan ihme että mieheni edes jatkoi kanssani, mutta hän on äärimmäisen arkinen ja kiltti turvallisella tavalla. Hän valitsi sen turvallisen vaihtoehdon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hylkäisit miehesi täysin yksipuolisesti niin todennäköisesti alkaisit inhoamaan itseäsi vaikket edes ymmärtäisi miksi. Elämässä tärkeintä on, kun voi peiliin katsoessa pitää siitä mitä näkee: uskollisen ihmisen. Ulkoisia olosuhteita kyllä kestää muttei sitä, ettei enää viihdy itsensä kanssa.
Kysyppä siltä uudelta rakkaalta, haluaako hän alkaa uusperhe elämään.
Voi sielunkumppanuus lopahtaa siihen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä kuten myös rakkaus on valintaa. Pelkän tunteen varassa elävät epävakaat tuuliviirit eivät saavuta rauhaa tai koe koskaan päässeensä perille. He juoksevat. Juoksevat pakoon. Itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Muistakaa aina pettää ja erota. Ja syyttää tietenkin omista valinnoistaan kumppania.
Unohdit ahtaat normit. Niitäkin pitää syyttää.
Ja koskaan ei todellakaan koskaan itsestä ei löydy edes peiliin katsomalla mitään vikaa.
Jos minua lyödään yhtäkkiä voimakkaasti nyrkillä silmään, onko minun vikani etten osannut arvata lyönnin tulevan? Vai olisiko pitänyt osata väistää? Jos puoliso puolen tunnin päästä lyö takaapäin lujasti takaraivoon, onko tämäkin minun vikani?
Muistakaa aina pettää ja erota. Ja syyttää tietenkin omista valinnoistaan kumppania.