Lue keskustelun säännöt.
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin jäädä avioliittooni
01.11.2023 |
Olen jo hyvin pitkään pohtinut eroa pitkästä liitosta, josta on hävinnyt kaikki intohimo jo vuosikausia sitten. Myöskin olemme hyvin eri aaltopituudella ja erilaisia ihmisiä. Nuorena menimme yhteen liian kevein perustein ja lähinnä ihastuen ulkoisiin asioihin. Olin 19-vuotias kun menimme naimisiin, nyt olen 40. Eli parisuhdetta yli 20 vuotta takana.
Kuitenkin kaikki arjen asiat ovat hyvin, emmekä riitele oikeastaan ikinä.
Ehdin jo ihastua erääseen toiseen, jonka kanssa pidin miltei puoli vuotta yhteyttä, tapasimme muutaman kerran, ja koin syvää henkistä yhteyttä, meitä kiinnosti samat asiat ja elämänarvotkin täsmäsivät. Puhuimme hyvin avoimesti kaikesta tärkeästä. Emme kuitenkaan menneet suhteessamme fyysiselle tasolle, mutta ihastuimme toisiimme. Olin varma, että eroan puolisostani.
Kaikenlaisten pohdintojen jälkeen päätin nyt kuitenkin jäädä avioliittooni. Puolisoni ei halua missään nimessä erota, hän on yrittänyt kaikkensa ollakseen vielä entistä parempi puoliso ja on huomioinut minua entistäkin enemmän.
Kolme lastamme ovat yläaste- ja lukioikäisiä, ja ajattelen mieheni lisäksi vahvasti myös heitä, kun jään tähän suhteeseen. Niin paljon minua on muistutettu siitä, että lasten pahoinvointi kasvaa erojen myötä, ja kun meillä ei edes ole mitään riitoja, vaan mukava, ystävällinen, rento ilmapiiri. Ei lapsille välity se, että minä en koe heidän isäänsä vetovoimaa.
Tiedän tekeväni oikein. Ja elämä pysyy turvallisissa uomissaan.
Silti on jotenkin halju olo. Tekee kipeää luopua ihastuksestani, pelkään jääväni miettimään loppuelämäkseni, mitä elämä hänen kanssaan olisi voinut olla. Toisaalta, onhan minulle sanottu, että alkuhuuma lopahtaa aina ja arki astuu kuvioihin joka suhteessa. Miksi siis sekoittaa kaikkien elämä ja aiheuttaa lapsille tuskaa, ehkä turhaan.
Jotain kannustavaa olisi kiva kuulla, kenties saman kokeneilta ja samaan ratkaisuun päätyneiltä.
Kommentit (114)
Vierailija wrote:
Olin ihan samassa tilanteessa kuin sinä.Mutta valitsin eron. Ja nimenomaan lasten vuoksi.En halunnut näyttää heille mallia kämppisparisuhteesta.Koska kyllä lapset sen tietää,oletko aidosti onnellinen vai et. Ratkaisu oli kohdallani oikea. Ero oli raskas,mutta nyt olen oikeasti aidosti onnellinen.
Olis kannattanut jättää ne lapset tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Lapset viimeistään aikuisena heittävät elämästään ulos ne ihmiset jotka aiheuttivat heille pahaa oloa.
Tämä on totta. En ole halunnut olla tekemisissä narsistiäitini kanssa aikuisiällä, mitä vähemmän sen parempi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eipä olisi sulla AP ollut mitään taetta, että ajankuluessa tuo uusi sykähdyttävä sielujen kumppanuus olis kantanut tai intohimon lieska roihunnut pitkään.
Yritä löytää uusi kipinä ja rakastu uudelleen mieheesi...
Niitä tarinoita on sekä miehissä että naisissa kuinka ensin löytyy se sielunkumppanuus ja erotaan lennosta vaihtaen. Ja kun 2-3 vuotta menee niin ei uusi suhde päättyy eroon. Se on monelle vaikea paikka. Vaikka sitä ei koskaan myönnetä ääneen.
Tietysti on kova paikka, niinhän rakkaudessa pettyminen aina on mutta ei se tarkoita sitä että ratkaisu olisi ollut väärä.
Näin on. Mutta sellainen on väärä ihminen kaikille. Vaikka muuta väittääkin. Rajaton ei osaa eikä pysty rakastamaan. Ainoasta
Feikin rakkausnäytelmän kuudes näytös on alussa samaa kuin edelliset viisi näytöstä. Mutta tapahtumat tulevat toistumaan samaan tapaan kuin edellisissä näytöksissä. Vain roolit, vuorosanat ja ne kaikista tärkeimmät eli kulissit hieman vaihtuvat. Näytös loppuu samoin kuin edelliset näytökset.
Saako rakkausnäytelmän väliajalla piirakkaa?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Lapset viimeistään aikuisena heittävät elämästään ulos ne ihmiset jotka aiheuttivat heille pahaa oloa.
Jos lapsi heittää vanhemman ulos elämästään vain siksi, että tämä on kehdannut erota onnettomasta liitosta, niin on kyllä kasvatuksessa mennyt aika monta muutakin asiaa pahasti pieleen.
Minä en pidä äitini yhteyttä, kun väsyin katsomaan hänen ihmissuhde sotkujaan.
Kun täytin 18 v, lähdin ja taakseni en ole enää katsonut. Pikkusiskoni kertoi, että äiti edelleen elää kriisiä ja yrittää kasvaa ihmisenä ja löytää sen oikean
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei mekään exän kanssa riidelty, mutta kaikki oli huonosti. Eroa mietin kaksi vuotta, mutta ehti kolmas osapuoli tulla mukaan ennen eroa. Kuusi vuotta erosta ja elämä on täydellistä. Lapset on erosta kärsineet, mutta täysin isänsä vuoksi, joka hylkäsi heidät.
Pumppaako sinua lasten kodissa joku?
Monesti pettävät äidit vieraannuttavat lapsiaan kaikin keinoin isästään. Myös tilastojen mukaan tällaisten äitien lapset ovat alttiimpia äidin uuden kumppanin fyysiselle ja seksuaaliselle väkivallalle. Mutta eihän himoissaan oleva vanhempi siitäkään välitä.
Vierailija wrote:
Aloittajalla on hyvin samantapainen tilanne kuin minulla, mutta... minä petin ja vieläpä monta kertaa saman ihmisen kanssa. Näistä yhden kerran mieheni jo tietääkin. En ole asiasta ylpeä mutta jossain vika täytyy olla kun pystyn ilman oman tunnon tuskia pettämään. En ole pohjimmiltani sellainen ihminen. Uskon että jos avioliittoni olisi ollut parempi en olisi edes harkinnut pettämistä.
Avioliittoni on aina ollut tasaista, hyvää, turvallista. Mieheni on kiltti, luottavainen ja rehellinen ihminen. En ole tuntenut häntä kohtaan intohimoa myöskään pitkään aikaan. Seksiä on mutta jäänyt vain yhdyntään kun minä taas tarvitsen jotain paljon enemmän, tunneyhteyttä, katsekontaktia, kemiaa jne. Nämä ovat sellaisia asioita jotka tulevat luonnostaan oikean ihmisen kohdalla. Tämä jonka kanssa petin kaikki loksahtivat kohdilleen ainakin seksuaalisesti mutta mietin että oliko se vain lihallista himoa... keskusteluyhteys ja kommunikaatio silti to
Tietenkin eroat. Ei suhde tosta tule muuttumaan tai paranemaan, koska sun tunteet nykyistä kohtaan puuttuu. Riittävät tunteet on edellytys hyvään ja tyydyttävään suhteeseen. Vaatii se muutakin mutta vaikka kaikki muut palikat olisi kasassa, ilman tunteita niillä ei lopulta tee mitään. Ne samat jutut saa ystävien ja sukulaisten kanssa. Jos parisuhderakkauden rakkautta, erityistä kemiaa ja fyysistä kaipaa niin vain oikealla tavalla kolahtava ihminen voi sen tarjota. Siis ellet ole tuollaisesta nykyisestä suhteesta nauttiva ihminen tai sädekehäänsä kiillottava itseuhraava Ap, joka myöhemmin katuu elämätöntä elämäänsä ja sitä ettei ikinä saanut rakastaa siten miten se parhaimmillaan aikuisten romanttisessa suhteessa on.
Sun nykyinen suhde olisi aivan yhtä huono ilman tota ihmistäkin johon olet kehittänyt tunteita. Siinä mielessä hän on vain sivu juonne mutta kuulostaa kieltämättä lupaavammalta ja mahdollisuudelta löytää se suhde jossa ei herää kiinnostus pettää. Sun päätöshän se on. Jatkatko pään seinään lyömistä, ihmettelet miksi se on aina kipeä ja miksi elämä tuntuu aina vaikealta vai opitko virheistä ja edes yrität parantaa elämääsi vaihtamalla suuntaa? Selkeesti nykyinen elämä ei sovi sulle. Ei ole sun kumppanillekaan hyvä olla suhteessa jossa häntä kohtaan toimitaan noin eikä oikeata rakkautta löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Minä olen tehnyt samat jutut kuin sinäkin. Nyt olen 76-v. Hyvä, etten eronnut. Lastenlapsillakin on ollut hyvä mummola. Aikoinaan tiesin menevän naimisiin viisaan ja hienotunteisen miehen kanssa. Sellaisena hän on pysynyt. Nyt elämä alkaa olla eletty.
Olet viisas. Mielestäni suhteenne kuulostaa hyvältä ja teillä näyttää olevan vaivatonta, hyvää, turvallista elämää keskenään. Ainakin perusta on todellakin kunnossa.
Jos alkaisit sen ihastuksen kanssa, alkuhuuma olisi varmasti tulista, täynnä vuoristorataa, ihastusta, kaikkea todella mahtavaa ja pilvissä lentämistä, heräät eloon uudelleen. Mutta sitten puoli vuotta tai vuosi, niin josko se onkin ohi? Jos tasapaksu arki sieltä tulee ja huomaatkin, että ei tää ihmeellistä ollutkaan.
Toki teet, miten sydän sanoo, mutta voisitko yrittää uudelleen saada vetovoiman syttymään mieheesi? Piristää seksielämäänne jollain eri tavoilla? Kävellä käsi kädessä reissussa tai jossakin?
Ihastuminen muihin on normaalia ja sallittua ja ihan piristääväkin, siinä ei ole mitään väärää. Kuitenkin ihastukset tulee ja menee, se yksi rakas kotona on.
Ala harrastamaan jotain mielenkiintoista, mitä haluat harrastaa. Lähde tyttöjen reissulle johonkin, tai yksinkin jos haluat.
Tsemppiä kuitenkin, teet mitä sydän sanoo, älä välitä muiden mielipiteistä, älä tästäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan hyvä päätös kunhan et mielessäsi lyö päätöstä lapsiesi niskaan. Moni vanhempi tekee juuri näin. Lapset on herkkiä ja mieti miltä tuntuu elää, jos tietää, että hän on se syy, miksi toinen vanhemmista kärsii.
Se mitä mieltä muut ihmiset ovat on samantekevää.
En allekirjoita sitä, että lapset kärsivät erosta. Lapset kärsivät, jos heitä kohdellaan huonosti.
En kuitenkaan näe, tekstisi perusteella, että teillä olisi mitään syytä eroon. Puolisoina voisitte ihastua toisiinne uudestaan. Siihen näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet.
Vierailija wrote:
Varmaan hyvä päätös kunhan et mielessäsi lyö päätöstä lapsiesi niskaan. Moni vanhempi tekee juuri näin. Lapset on herkkiä ja mieti miltä tuntuu elää, jos tietää, että hän on se syy, miksi toinen vanhemmista kärsii.
Se mitä mieltä muut ihmiset ovat on samantekevää.
En allekirjoita sitä, että lapset kärsivät erosta. Lapset kärsivät, jos heitä kohdellaan huonosti.
En kuitenkaan näe, tekstisi perusteella, että teillä olisi mitään syytä eroon. Puolisoina voisitte ihastua toisiinne uudestaan. Siihen näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet.
Tieteellistä näyttöä siitä että lasten henkinen kehitys häiriintyy vanhempien avioerosta löytyy sekä Suomesta että kansainvälisesti todella paljon.
Mutta kun tämä fakta tulee keskusteluun niin muuten tiedemyönteiseksi julistautuva ihminen muuttuu kuin ääriliikkeen edustajaksi. Tässä asiassa hän pyrkii kaikin keinoin leimaamaan tieteelliset tutkimukset arvokulahteneiksi tms. Eli suhtautuu samalla tavalla tähän asiaan kuin ne jotka kieltävät ilmastonmuutoksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle tuossa tilanteessa vois olla mahdollista myös avoin suhde. Eli että jatkat ja syvennät tätä suhdetta myös sen ihastuksen kanssa, miehesi luvalla ja tietäen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Varmaan hyvä päätös kunhan et mielessäsi lyö päätöstä lapsiesi niskaan. Moni vanhempi tekee juuri näin. Lapset on herkkiä ja mieti miltä tuntuu elää, jos tietää, että hän on se syy, miksi toinen vanhemmista kärsii.
Se mitä mieltä muut ihmiset ovat on samantekevää.
En allekirjoita sitä, että lapset kärsivät erosta. Lapset kärsivät, jos heitä kohdellaan huonosti.
En kuitenkaan näe, tekstisi perusteella, että teillä olisi mitään syytä eroon. Puolisoina voisitte ihastua toisiinne uudestaan. Siihen näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet.
"Tieteellistä näyttöä siitä että lasten henkinen kehitys häiriintyy vanhempien avioerosta löytyy sekä Suomesta että kansainvälisesti todella paljon.
Mutta kun tämä fakta tulee keskusteluun niin muuten... tiedemyönteiseksi julistautuva ihminen muuttuu kuin... "
Tutkimuksiksi nimettyjä tekeleitä voidaan tehdä muistakin lähtökohdista käsin kuin tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttäen. Voidaan tilastoida, että eroperheen lapsi voi huonosti, mutta samalla jätetään tutkimatta miksi. Tavalla tai toisella päädymme lapsen huonoon kohteluun. On myös tilastoitu sitä, että ne avioliitot, joissa on pysytty yhdessä, mutta joissa on lähisuhdeväkivaltaa ja/tai alistamista, manipulointia yms. ovat lapsille paljon haitallisempia. Tämän pitäisi kertoa ihmiselle jo terve järkikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioita joiden takia kannattaa jäädä avioliittoon (tutkimusmielessä):
- Kun muutin saman katon alle eukon kanssa, wc-paperin kulutus ei taloudessa tuplaantunut, eikä triplaantunut, se noin 4-6 kertaistui. Sitä hämmästelen yhä. Ennen riitti rulla kahdeksi viikoksi, nyt ei riitä rulla kuin pariksi päiväksi.
- Edelliseen liittyen, tyhjät vessapaperihylsyt. Niitä lojuu nyt aina vessan pöydillä, tasoilla, nurkissa. Kun asuin yksin, tällaista ei ollut. Kun sitten kohteliaasti kysyn, että miksi näin, niin närkästyksen ja suutahduksen keskeltä saan vastauksen että "en ehtinyt, oli kiire..." jne jne. Tämä kiire toistuu ilmeisesti joka kerta vessakäynnin yhteydessä ja sen jälkeen. Itse en tajunnut että tällaisen kolmen sekunnin operaation, missä hylsyn laittaa roskakoriin, voi totaalisesti romuttaa se että on kiire. Joka kerta.
- Puolitäysien vesilasien ja mukien määrä ympäri taloa. Niitä löytyy nykyään joka pöydältä, joka huoneesta, joka hyllytasolta, joka hyllyn alta. Ne ovat olleet siellä mahdollisesti jo viikkoja, ja aina kun laitan tiskikoneen pyörimään, pitää sitä ennen tehdä salapoliisikierros ympäri taloa. Yleensä saldo on noin 5-8 mukia milloin mistäkin nurkkauksesta. Hänellä on tapana lipittää vettä tauotta, mutta operaation siivous jää minulle. Jälleen kerran suutahtava vastaus kyselyihini on tuo legendaarinen kiire, sekä vastapallo siitä kuinka minäkin jätän aina tavaroita sinne ja tänne (en jätä...).
- Karvojen määrä lavuaareissa ja lattiakaivoissa. Ja jälleen kerran niiden karvapalleroiden viikkojen mittainen vaellus siinä viemärin ympäristössä kulkematta minnekään. Taas on ollut kiire. Kuulemma. Itselläni jos joskus jää parranajon jäljiltä kylppärin lavuaariin muutama lyhyt partakarva, vaikka aina yritän huolellisesti jälkeni siivota, niin maailmanloppu on edessä ja myrsky irti. Silti tämä pitkien hiusten ja karvojen rojukasa viikkotolkulla suihkun lattiakaivon päällä tai lavuaarin nurkalla ei ole sellaisen aihe, paitsi jos minä satun vahingossa asiasta kysymään.
- Kun vaimo lataa pyykkikoneen tai tiskarin pyörimään, puhutaan silloin rankasta kotityöhommasta ja asiasta joka vaatii parin tunnin puuskutuksen jo ennakkoon mielikuvaharjotteissa, kovan tiuskimisen puoliääneen konetta täyttäessä sekä jälkeenpäin muistutuksen kuinka hän tekee kaikki työt täällä. Kun itse teen samat asiat, suunnilleen yhtä usein, olen tyytyväinen siitä kun kone tekee työt ja totean että melko vähän menee aikaa ja vaivaa pyykkäämishommiin tai tiskihommiin. Myös imurointi menee samalla kaavalla. Samoin ruoanlaitto. Nämäkin on jaettu aikalailla 50/50 taloudessamme. Eli peruskaavalla kuten nykyisin yleensä: Naisten työt on yhteisiä töitä ja miesten työt on miesten töitä.
- Vaimon jäljiltä tiskikoneeseen mahtuu tiskiä määrä X, ja se jää joka kerta likaiseksi kun astiat on heitelty sinne miten sattuu. Kommenttina on se, että tiskikoneemme on paska, se pitää uusia ja ei ole mitään väliä miten astiat laittaa. Kun minä täytän tiskikoneen, tiskiä mahtuu koneeseen määrä 3 x X ja kaikki tulevat kerralla puhtaaksi. Ilmeisesti konetta ei kuitenkaan siis tarvitse uusia ja on jotain väliä sillä miten astiat koneeseen laittaa. Mutta kysymykseen tulee vastauksena taas "kiire" sekä se että "kyllä sinäkin laitat ne miten sattuu".
- Siivous yleensä tapahtumana. Vaimo elää kuin läävässä viikot ja sitten viikonloppuna tai kerran kuussa on joku massiivinen "siivouspäivä" jota varten stressataan ja puuskutetaan jo etukäteen, sen aikana sekä sen jälkeen. Kun asuin yksin, ei minulla ollut koskaan siivouspäivää, koska kämppä oli suhteellisen siisti aina. Sitä mukaa kun tuli likaista, putsasin aina sieltä mistä tarvitsi. Ei ollut tapana jättää tavaroita lojumaan. Eikä kerryttää roskakasoja tai pyykkivuoria. Mitenkään yltiösiisti en ole ollut enkä ole, ihan normaalilla järjellä ajatteleva ja fiksusti asiat suorittava perusmies.
- Turhien ostosten määrä. Itse olen ostanut esim. sisustustavarat tarpeen mukaan, harkiten ja ne pysyvät käytössä melko pitkään. Emäntä ostaa sisustustyynyjä ja pitkäkarvaisia mattoja fiilispohjalta (onneksi omilla rahoillaan) ja sitten ne eivät kotona miellytäkään silmää, tai ovat hyvin epäkäytännöllisiä (mistä jo ennen ostosta olen varovarovasti yrittänyt vihjaista) ja sitten näitä kalliita lähes uusia kilkkeitä myydään parin viikon päästä kirppariryhmissä alle puoleen hintaan että niistä pääsisi eroon. Eli rahaa palaa, mutta kun eihän sitä voinut tietää ja se oli siellä nettisivulla niin kivan näköinen. Eikä kukaan kertonut että tuokin matto keräisi paskaa niin paljon ja mikään ovi ei enää taloudessa mahtuisi menemään kiinni enää ja ja... (kyllä kerroin, ei vaan kuunneltu).
Mutta siis, yllä muutama poiminta miksi avioliittoa/avoliittoa kannattaa kokeilla. Et meinaan uskoisi näkemättä ja kokematta että tällaiset erot ovat ihmisnaaraalla ja ihmisuroksella kotipesän ylläpidossa keskimäärin.
AP on harvinaisen fiksu ja järkevä ihminen!
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Varmaan hyvä päätös kunhan et mielessäsi lyö päätöstä lapsiesi niskaan. Moni vanhempi tekee juuri näin. Lapset on herkkiä ja mieti miltä tuntuu elää, jos tietää, että hän on se syy, miksi toinen vanhemmista kärsii.
Se mitä mieltä muut ihmiset ovat on samantekevää.
En allekirjoita sitä, että lapset kärsivät erosta. Lapset kärsivät, jos heitä kohdellaan huonosti.
En kuitenkaan näe, tekstisi perusteella, että teillä olisi mitään syytä eroon. Puolisoina voisitte ihastua toisiinne uudestaan. Siihen näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet.
"Tieteellistä näyttöä siitä että lasten henkinen kehitys häiriintyy vanhempien avioerosta löytyy sekä Suomesta että kansainvälisesti todella paljon.
Mutta kun tämä fakta tulee keskusteluun niin muuten... tiedemyönteiseks
Lapset eivät siis kärsi rakkaudettomassa ilmapiirissä jossa isä ja äiti eivät rakasta enää toisiaan? Miksi olla väkisin saman katon alla vain lasten takia ja leikkiä jotain unelma kotia ja perhettä? Sellainen kulissi ei on mahdotonta ellei ole erityisen taitava ja hyvä näyttelijä.
Vierailija wrote:
Ap. Minä olen tehnyt samat jutut kuin sinäkin. Nyt olen 76-v. Hyvä, etten eronnut. Lastenlapsillakin on ollut hyvä mummola. Aikoinaan tiesin menevän naimisiin viisaan ja hienotunteisen miehen kanssa. Sellaisena hän on pysynyt. Nyt elämä alkaa olla eletty.
Juuri näin! Minä olen myös jäänyt avioliittoon, vaikka n. 25 vuotta sitten tuntui, että ero olisi hyvä ratkaisu. Päätöksen tehtyäni panostin täysillä avioliittoon ja niin teki puolisonikin. Nämä kuluneet vuodet ovat olleet hyvä ja onnellisia.
Meidänkin lapsenlapsillamme on hyvä ja rakastava mummola ja me olemme heille hyvin tärkeitä ihmisiä.
En voi tietää, mitä toisenlainen ratkaisu olisi tuonut tullessan? Huonon vai hyvän suhteen? Joka tapauksessa lasten koti olisi rikottu (he eivät tiedä tästä asiasta yhtään mitään). En osaa kuvitella, että olisin tämän onnellisempi, koska mut olen onnellinen ja kaikki, ihan kaikki asiat ovat hyvin.
Tällä palstalla on aivan liikaa ihmisiä, jotka etsivät sitä jatkuvaa ihastumisen tunnetta, rakkauden ensihuumaa ja usein tuntuu siltä, että monen kirjoittajan aivot ovat lähinnä jalkovälissä.
Minusta AP on tehnyt kypsän ihmisen järkevän ratkaisun.
Täällä on monia, jotka sanovat olevansa yhdessä enää lapsien takia. Sen ymmärtää, kun lapset ovat vielä hyvin pieniä, mutta oikeasti lapset ovat vielä herkempiä tajuamaan asioita kuin aikuiset.
Meillä oli kaikki ulkonaisesti ja käytöksen tasolla ok, mutta...
Itselleni tuli täysin puskan takaa, kun eron jälkeen kuulin lapsilta, että jo oli aikakin erota. Se mitä itse yritimme piilotella oli heille päivänselvää. Emme olleet parina onnellisia ja se paistoi heille kilometrien päähän. Ero oli tuskaa, mutta myös vapahdus. Lapsetkin näkivat, että eron jälkeen pääsimme olemaan enemmän itsemme. Hengitimme vapaammin ja saimme tehdä mitä itse halusimme. Lastenkin kanssa oli onnellisempaa.
Ainahan on vaikeita hetkiä, mutta jos oikeasti joutuu jatkuvasti ajattelemaan, että on uhrannut itsensä, se alkaa väistämättä syömään sisältäpäin ja jossain vaiheessa alkaa myös näkyä muille. Kestävää onnellisuutta ei voi koskaan oikeasti saavuttaa toisen kautta, mutta toisen lähellä olevan ihmisen vaikutus siihen miten onnellinen olet voi olla dramaattisen suuri. Elämme vai kerran.
Ei ole oikeita tai vääriä ratkaisuja, kun kyse on tällä tasolla olevista asioista.
Ja yksi kliseinen aikuislapsen juttu.