Lue keskustelun säännöt.
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin jäädä avioliittooni
01.11.2023 |
Olen jo hyvin pitkään pohtinut eroa pitkästä liitosta, josta on hävinnyt kaikki intohimo jo vuosikausia sitten. Myöskin olemme hyvin eri aaltopituudella ja erilaisia ihmisiä. Nuorena menimme yhteen liian kevein perustein ja lähinnä ihastuen ulkoisiin asioihin. Olin 19-vuotias kun menimme naimisiin, nyt olen 40. Eli parisuhdetta yli 20 vuotta takana.
Kuitenkin kaikki arjen asiat ovat hyvin, emmekä riitele oikeastaan ikinä.
Ehdin jo ihastua erääseen toiseen, jonka kanssa pidin miltei puoli vuotta yhteyttä, tapasimme muutaman kerran, ja koin syvää henkistä yhteyttä, meitä kiinnosti samat asiat ja elämänarvotkin täsmäsivät. Puhuimme hyvin avoimesti kaikesta tärkeästä. Emme kuitenkaan menneet suhteessamme fyysiselle tasolle, mutta ihastuimme toisiimme. Olin varma, että eroan puolisostani.
Kaikenlaisten pohdintojen jälkeen päätin nyt kuitenkin jäädä avioliittooni. Puolisoni ei halua missään nimessä erota, hän on yrittänyt kaikkensa ollakseen vielä entistä parempi puoliso ja on huomioinut minua entistäkin enemmän.
Kolme lastamme ovat yläaste- ja lukioikäisiä, ja ajattelen mieheni lisäksi vahvasti myös heitä, kun jään tähän suhteeseen. Niin paljon minua on muistutettu siitä, että lasten pahoinvointi kasvaa erojen myötä, ja kun meillä ei edes ole mitään riitoja, vaan mukava, ystävällinen, rento ilmapiiri. Ei lapsille välity se, että minä en koe heidän isäänsä vetovoimaa.
Tiedän tekeväni oikein. Ja elämä pysyy turvallisissa uomissaan.
Silti on jotenkin halju olo. Tekee kipeää luopua ihastuksestani, pelkään jääväni miettimään loppuelämäkseni, mitä elämä hänen kanssaan olisi voinut olla. Toisaalta, onhan minulle sanottu, että alkuhuuma lopahtaa aina ja arki astuu kuvioihin joka suhteessa. Miksi siis sekoittaa kaikkien elämä ja aiheuttaa lapsille tuskaa, ehkä turhaan.
Jotain kannustavaa olisi kiva kuulla, kenties saman kokeneilta ja samaan ratkaisuun päätyneiltä.
Kommentit (114)
Vierailija wrote:
Kunhan vain itse pysyt päätöksesi takana.
Minä erosin muutama vuosi sitten yli 20 vuoden liitosta. En ole katunut hetkeäkään. Tuntuu että sain kaiken minkä ihminen voi saada.
Sain vapauden. Lapset on jokatoinen viikko isällään. Vapaus vähän liioiteltu sana mutta minä hoidin lapset 95 % suhteessa. Isä kuten minäkin nyt tyytyväisiä tilanteeseen, lapsista puhumattakaan.
Vaihdoin työpaikkaa, kotia, auton. Ne on nyt itseni näköisiä.
on aikaa ystäville ja itselle, levolle.
En etsinyt miestä mutta hyvin seksuaalisena ihmisenä etsin itselleni muutaman oikein hyvän seksisuhteen. Huh!
Rakastuin, mikä tunne rakastaa ja olla rakastettu. Se tunne kun ei pysty pitämään näppejään toisesta erossa..
Ex on nykyään paras ystäväni. Molemmilla suhteet mutta panostetaan perheeseen yhdessä paljon.
Tarinointisi sisältää hauskasti kaikki peruskliseet. Mutta hauskaa ja viihdyttävää. Kuin teini-ajan Reginaa lukisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenköhän ap olisi mieltä jos hänen mies lasten ollessa pieniä olisikin ilmoittanut erosta toisen takia?
Avaus on trollaus. Tietynlaisen miehen näppäimistöltä. Fiksut tietää kenen.
Vierailija wrote:
Avaus on trollaus. Tietynlaisen miehen näppäimistöltä. Fiksut tietää kenen.
Kenen?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Avaus on trollaus. Tietynlaisen miehen näppäimistöltä. Fiksut tietää kenen.
Kenen?
Jonkun jolla tarve tuollaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellet halua erota niin ilon voi ottaa irti elämästä joko suhteen avaamisen myötä tai sitten avaamatta suhdetta.
Pääset ilotulittamaan vailla huolia arjesta. Sitä arkea saa elää sitten jälleen kotona ja kaikki lienevät tyytyväisiä. : ;
Minä harkitsen paraikaa eroa. Ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä. Lapset ovat vielä pieniä, joten ero olisi todella hankala. Suhteemme ei ole kuten jotkut kirjoittavat, että "kaikki toimii". Kodin työt alkaa viimein sujua, kun olen itse melkein lopettanut niiden tekemisen enkä tee automaattisesti kaikkea. Kommunikaatio ei toimi. Pelkään paljastaa omia asioitani väheksynnän pelossa. Saan lähinnä kuulla asioista, jotka teen väärin. Niistä muistutellaan ja syytetään tahallisuudeksi selviä vahinkoja. Kannustusta en juurikaan saa, vaikka olen aina yrittänyt hoitaa asiat hyvin. Saan osakseni väheksyntää ja jopa lyttäämistä. Asioista voi harvoin puhua suoraan, usein vasta pitkän jankkaamisen tuloksena. Mutta lasten takia on vähintään 5 vuotta vielä kestettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Ellet halua erota niin ilon voi ottaa irti elämästä joko suhteen avaamisen myötä tai sitten avaamatta suhdetta.
Pääset ilotulittamaan vailla huolia arjesta. Sitä arkea saa elää sitten jälleen kotona ja kaikki lienevät tyytyväisiä. : ;
Teini-ikä ja pelastaja valkealla ratsullaan. Voi elämä tätä fantasiaa vaihteeksi.
Vierailija wrote:
Läheltä seurannut lasten elämää kahdessa kodissa ja vanhempien riemuitsemisesta uudessa elämässä ja uusissa rakkauksissa.
Toki kannattaa erota, jos voi pahoin suhteessa. Toisellekin reilumpaa päästä katsomaan uutta kumppania itselle.
Mutta sitäkin nähty, että kun on erottu siitä huonosta kumppanista ja ex löytänyt uuden suhteen, ollaankin katkeria, kun sillä exällä meneekin hyvin, vaikka itse halusi erota.
Erot eivät siis useinkaan ole helppoja. Mutta ei huonossa liitossa eläminenkään. Mutta neljänkympin kriisi on naisille totta. Silloin pannaan usein elämä uusiksi. Etukäteen ei voi tietää, kenelle se oli hyvä ratkaisu, kenelle ei.
Se myös kannattaa huomioida, että siinä iässä vapaat miehet ovat myös miehiä, joilla on menneisyys. Yleensä eronneita, joten lisänä myös heidän lapset. Tai sitten jos mies ei ole vapaa, lisärasitteeksi tulee miehen avioero.
Näitä kannattaa punnita, kun neljänk
Voin nelikymppisenä erinomaisesti. Mies oli meillä se, joka kriisiytyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minä harkitsen paraikaa eroa. Ollaan oltu kohta 15 vuotta yhdessä. Lapset ovat vielä pieniä, joten ero olisi todella hankala. Suhteemme ei ole kuten jotkut kirjoittavat, että "kaikki toimii". Kodin työt alkaa viimein sujua, kun olen itse melkein lopettanut niiden tekemisen enkä tee automaattisesti kaikkea. Kommunikaatio ei toimi. Pelkään paljastaa omia asioitani väheksynnän pelossa. Saan lähinnä kuulla asioista, jotka teen väärin. Niistä muistutellaan ja syytetään tahallisuudeksi selviä vahinkoja. Kannustusta en juurikaan saa, vaikka olen aina yrittänyt hoitaa asiat hyvin. Saan osakseni väheksyntää ja jopa lyttäämistä. Asioista voi harvoin puhua suoraan, usein vasta pitkän jankkaamisen tuloksena. Mutta lasten takia on vähintään 5 vuotta vielä kestettävä.
Jep, 0/5
Miksi 0/5?
Kriisytyminen on äärettömän harvoin kenestäkään muusta kuin kriiseilijäistä itsestään johtuvaa. Syyllinen löytyy käytännössä aina peiliin katsomalla. Voihan sitä elämänsä ohjenuoraksi valita aina pakenemisen. Mutta silloin loppu viimein pakenee vain ja ainoastaan itseään. Vanhainkodissa kaikkien jo hylkäämänä on sitten aikaa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset viimeistään aikuisena heittävät elämästään ulos ne ihmiset jotka aiheuttivat heille pahaa oloa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eipä olisi sulla AP ollut mitään taetta, että ajankuluessa tuo uusi sykähdyttävä sielujen kumppanuus olis kantanut tai intohimon lieska roihunnut pitkään.
Yritä löytää uusi kipinä ja rakastu uudelleen mieheesi...
Niitä tarinoita on sekä miehissä että naisissa kuinka ensin löytyy se sielunkumppanuus ja erotaan lennosta vaihtaen. Ja kun 2-3 vuotta menee niin ei uusi suhde päättyy eroon. Se on monelle vaikea paikka. Vaikka sitä ei koskaan myönnetä ääneen.
Tietysti on kova paikka, niinhän rakkaudessa pettyminen aina on mutta ei se tarkoita sitä että ratkaisu olisi ollut väärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Kriisytyminen on äärettömän harvoin kenestäkään muusta kuin kriiseilijäistä itsestään johtuvaa. Syyllinen löytyy käytännössä aina peiliin katsomalla. Voihan sitä elämänsä ohjenuoraksi valita aina pakenemisen. Mutta silloin loppu viimein pakenee vain ja ainoastaan itseään. Vanhainkodissa kaikkien jo hylkäämänä on sitten aikaa miettiä.
Minä sain kriisin kun puoliso veti turpaan, sekin on varmaan sinusta ihan omaa syytäni ja olisi korjaantunut toista poskea kääntämällä. Kyllä se kuule on niin, että joskus se suhde on ihan aidosti p*ska ja lähteminen oikea ratkaisu. Ja ulkopuolelta on vaikea sanoa kenellä on ns. hyvä syy erota ja kenellä ei.
Vierailija wrote:
Lapset viimeistään aikuisena heittävät elämästään ulos ne ihmiset jotka aiheuttivat heille pahaa oloa.
Jos lapsi heittää vanhemman ulos elämästään vain siksi, että tämä on kehdannut erota onnettomasta liitosta, niin on kyllä kasvatuksessa mennyt aika monta muutakin asiaa pahasti pieleen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eipä olisi sulla AP ollut mitään taetta, että ajankuluessa tuo uusi sykähdyttävä sielujen kumppanuus olis kantanut tai intohimon lieska roihunnut pitkään.
Yritä löytää uusi kipinä ja rakastu uudelleen mieheesi...
Niitä tarinoita on sekä miehissä että naisissa kuinka ensin löytyy se sielunkumppanuus ja erotaan lennosta vaihtaen. Ja kun 2-3 vuotta menee niin ei uusi suhde päättyy eroon. Se on monelle vaikea paikka. Vaikka sitä ei koskaan myönnetä ääneen.
Tietysti on kova paikka, niinhän rakkaudessa pettyminen aina on mutta ei se tarkoita sitä että ratkaisu olisi ollut väärä.
Näin on. Mutta sellainen on väärä ihminen kaikille. Vaikka muuta väittääkin. Rajaton ei osaa eikä pysty rakastamaan. Ainoastaan feikkiin näytelmään rakkaudesta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kriisytyminen on äärettömän harvoin kenestäkään muusta kuin kriiseilijäistä itsestään johtuvaa. Syyllinen löytyy käytännössä aina peiliin katsomalla. Voihan sitä elämänsä ohjenuoraksi valita aina pakenemisen. Mutta silloin loppu viimein pakenee vain ja ainoastaan itseään. Vanhainkodissa kaikkien jo hylkäämänä on sitten aikaa miettiä.
Minä sain kriisin kun puoliso veti turpaan, sekin on varmaan sinusta ihan omaa syytäni ja olisi korjaantunut toista poskea kääntämällä. Kyllä se kuule on niin, että joskus se suhde on ihan aidosti p*ska ja lähteminen oikea ratkaisu. Ja ulkopuolelta on vaikea sanoa kenellä on ns. hyvä syy erota ja kenellä ei.
Ei missään ole sanottu etteikö väkivaltaisesta suhteesta pitäisi erota. Enemmänkin ihmettelen monesti että miksi sellaiset eivät vain lähde heti. Ovatko jotenkin vajaita etteivät tajua lähteä?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Lapset viimeistään aikuisena heittävät elämästään ulos ne ihmiset jotka aiheuttivat heille pahaa oloa.
Jos lapsi heittää vanhemman ulos elämästään vain siksi, että tämä on kehdannut erota onnettomasta liitosta, niin on kyllä kasvatuksessa mennyt aika monta muutakin asiaa pahasti pieleen.
Se onnetonnamaksi tulo koko perheeseen johtuu eroajan kehittymättömyydestä ihmisenä usein. Siksi ne lapset hylkäävät.
Olin ihan samassa tilanteessa kuin sinä.Mutta valitsin eron. Ja nimenomaan lasten vuoksi.En halunnut näyttää heille mallia kämppisparisuhteesta.Koska kyllä lapset sen tietää,oletko aidosti onnellinen vai et. Ratkaisu oli kohdallani oikea. Ero oli raskas,mutta nyt olen oikeasti aidosti onnellinen.
Kunhan vain itse pysyt päätöksesi takana.
Minä erosin muutama vuosi sitten yli 20 vuoden liitosta. En ole katunut hetkeäkään. Tuntuu että sain kaiken minkä ihminen voi saada.
Sain vapauden. Lapset on jokatoinen viikko isällään. Vapaus vähän liioiteltu sana mutta minä hoidin lapset 95 % suhteessa. Isä kuten minäkin nyt tyytyväisiä tilanteeseen, lapsista puhumattakaan.
Vaihdoin työpaikkaa, kotia, auton. Ne on nyt itseni näköisiä.
on aikaa ystäville ja itselle, levolle.
En etsinyt miestä mutta hyvin seksuaalisena ihmisenä etsin itselleni muutaman oikein hyvän seksisuhteen. Huh!
Rakastuin, mikä tunne rakastaa ja olla rakastettu. Se tunne kun ei pysty pitämään näppejään toisesta erossa..
Ex on nykyään paras ystäväni. Molemmilla suhteet mutta panostetaan perheeseen yhdessä paljon.
Ainut mikä on ollut negatiivista niin se etten ole ehtinyt tarttua kaikkiin tilaisuuksiin mitä on eteen tullut.